keskustapuolue EU:ssa

järjenköyhyyttä äänestää keskustaa EU-vaaleissa.puolue kuuluu liberaaliryhmään, jonka tärkeimpiä pointteja on maataloustuista pois pääseminen.mitä ihmettä suomen keskustapuolue, vanhoillisuuden,pysähtyneisen ajan, kaikille uudistuksille kielteinen menneen ajan agraaripuolue tekee liberaaliryhmässä?.ainoa keskustan meppien saavutus ryhmässään on ollut ponteva vasta-argumointi tukiaisten puolesta.menneen ajan maatalouspuolue, nykyajan surkuhupaisa puolue, joka sokkona mokaa euroopassa.
275
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

EU:ssa,samaa,kuin pääministeri matti vanhanen ruotsissa,tulkin avustusta, kiitos.ensimmäinen suomen pääministeri,joka ei pärjää ilman tulkkausta.sama hemmo patistaa työelämän lyhennystä, varsinkin alusta.oma esimerkki,tuplasti luokan käynyt,yliopistossa 14 v kirjoilla ollut,ennen kuin maisterin paperit,jotka nyky-yhteiskunnassa verrattuna uimamaisterin pätevyyteen.tyypillinen lampaanmääkivällä ääninen keskustalainen mitättömyys

Äänestä

Maanomistajien etujärjestöjä varmaan on muuallakin, mutta ei missään muualla ole sellaista tukias-kummajais-puoluetta kuin kepu.

Maanomistus oli 1700-luvulla säätyvaltiopäivien aikaan politiikan peruste, mutta 2000-luvulla ei maanomistajien puolueella pitäisi olla eduskunnassa edes muiston paikkaa. EU:ssa kepu on kummajaisten kummajainen. Surkeaa on, että kepu on tukiaisten ja salakähmäisten rahoittajien avulla saavuttanut aseman, joka ei menneisyden maanomistajapuoluelle kuulu.

Valtion rahapussilla riippuva, agraarinen, tunkkainen, ahdasmielinen, populistinen, maanomistajien etuja ajava ympäristövihamielinen kepu kuuluu liberaaliunioniin, ei siksi että se olisi liberaali tai että se vastustaisi liberaalien tapaan tukiaisia, vaan siksi, ettei maalaispuoluella ole kumppaneita Euroopassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


?menneisyyden kirjoitti:

järjenköyhyyttä äänestää keskustaa EU-vaaleissa.puolue kuuluu liberaaliryhmään, jonka tärkeimpiä pointteja on maataloustuista pois pääseminen.mitä ihmettä suomen keskustapuolue, vanhoillisuuden,pysähtyneisen ajan, kaikille uudistuksille kielteinen menneen ajan agraaripuolue tekee liberaaliryhmässä?.ainoa keskustan meppien saavutus ryhmässään on ollut ponteva vasta-argumointi tukiaisten puolesta.menneen ajan maatalouspuolue, nykyajan surkuhupaisa puolue, joka sokkona mokaa euroopassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu