Suomessa pienet tuet ja niistäkin

Eteläisemmät maat saavat suurempien hehtaarisatojensa johdosta hehtaaria kohden huomattavasti enemmän EU:n kokonaan maksamaa cap-tukea. Tätä eroa joudutaan Suomessa paikkaamaan kansallisilla tuilla. Sitä varten tarvitaan koko maan kattava pitkäaikainen ja vakaa kansallisen tuen järjestelmä, jonka avulla on mahdollista jatkaa elintarviketuotantoa EU:n sisämarkkinoiden alhaisella hintatasolla. Viljelijät eivät vaadi muuta kuin liittymissopimuksen noudattamista.
17479
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

lainaus sun textistä! "Viljelijät eivät vaadi muuta kuin liittymissopimuksen noudattamista"

muistaakseni jokin etelän tuki oli sovittu laskevaksi ja siitäkös kauhee poru nousi!
nyt kyllä en tota sun kommentii ihan käsitä!

Äänestä
  • vakavat vaikeudet etelä Suomesta poistuvat ja minnekä talvi ja lyhyt kasvukausi täältä nyt poistuisi.

    Äänestä

vanhoissa eu maissa maksetaan tukia joista emme edes tiedä

Äänestä

revittele, nallen tuet kyllä muistetaan joka vuosi esitellä mutta suuremmista asioita ollaan hiljaan.

Äänestä

on osittain kolminkertainen Suomen tukiin nähden, Ruotsi lupasi puheenjohtaja kaudellaan korjata tilannetta mutta jälkeä ei ole syntynyt.

Äänestä

tukia. Kai sitten täälläkin.

Äänestä

veronmaksajan tuki/veronmakasaja on paljonn korkeampi kuin etelänpoikien.
Jokainen suomalainen maksaa maataloustukea n 400€ vuodessa ja esim. saksalaiset ranskalaise makasavat kukin alle 100€ vuodessa.

Äänestä
  • on 5 miljoonaa, saksalaisia 50 miljoonaa. Tietysti kaikki tuosta väkilukumäärästä ei maksa veroja mutta veronmaksajien suhde on kuitenkin sama, eli saksalaisia on kymmenkertainen määrä. Tuleehan summa henkeä kohti tietysti pienemmäksi kun maksajia on enemmän. Jos verrataan vaikka Helsingin ja pienen 1000 asukkaan kunnan veronmaksajien terveydenhuoltomenoja asukasta kohti, on pienessä kunnassa tuo lulu moninkertainen. Valtio tulee avuksi maksamaan pienen kunnan menoja, muutenhan julkiset palvelut pitäisi miltei lopettaa.

    Äänestä

-

Äänestä

-

Äänestä

Tuosta
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9413228
huomataan että kokonaistuet korkeimpien joukossa.

Ja mitä liittymissopimukseen tulee niin siinä lukee että Suomi SAA OIKEUDEN maksaa kansalista tukea (141 ja varsinkin 142) josta EU määrää käyttötarkoituksen ja MAKSIMIMÄÄRÄN.

Jos emme halua itse maksaa tuota tukea maksimimäärää tai yhtään niin EU tai liittymissopimus ei meitä pakota sitä tekemään. Kansallisesta tuesta voitaisiin luopua vaikka heti mikä tuon
http://www.soininvaara.fi/2009/11/28/maatalouden-siirto-pohjoiseen-on-virhe/
perusteella voisi olla hyvinkin järkevää.

Äänestä

-

Äänestä
  • "Tasapuolisuutta EU:n maataloustukiin
    Vuonna 1992 alkanut uudistusten ketju on ollut oikeansuuntainen mutta riittämätön. Riittämättömiksi uudistukset tekee se, että tuen tason keskeisin kriteeri on edelleen historiallinen tukitaso ja siten historiallinen tuotanto.

    Yksinkertaistettuna tilatuki on suurin niissä jäsenmaissa, joissa saatiin kovimmat viljan hehtaarisadot ennen uudistusten aloittamista vuonna 1992. Esimerkiksi Hollannissa tilatukea maksetaan keskimäärin 469 euroa, Saksassa 346 euroa ja Suomessa 249 euroa hehtaaria kohden.

    http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Tasapuolisuutta EUn maataloustukiin/HS20101215SI1MA01qni

    Äänestä

-

Äänestä

.-.-.-.-.-.

Äänestä

-

Äänestä

-

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kitistään. kirjoitti:

Eteläisemmät maat saavat suurempien hehtaarisatojensa johdosta hehtaaria kohden huomattavasti enemmän EU:n kokonaan maksamaa cap-tukea. Tätä eroa joudutaan Suomessa paikkaamaan kansallisilla tuilla. Sitä varten tarvitaan koko maan kattava pitkäaikainen ja vakaa kansallisen tuen järjestelmä, jonka avulla on mahdollista jatkaa elintarviketuotantoa EU:n sisämarkkinoiden alhaisella hintatasolla. Viljelijät eivät vaadi muuta kuin liittymissopimuksen noudattamista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu