Solmin vuosi sitten Osuuspankissa eläkevakuutusjutun. Minulta menee 150e joka kuukausi, 67% korkotuotto-osaan ja 33% osakesalkkuihin.
Tällä hetkellä olen sijoittanut vajaa pari tonnia ja säästöni ovat 115 euroa miinuksella. Minun säästäjäkuvani on erittäin varovainen. Ymmärsin, että se (lähes) takaisi sen, etten jää tappiolle.
Minulle suositeltiin OP Horisontti 2035 -salkkua, siihen meneekin tuo 1/3 sijoituksistani. Viime vuoden aikana se on tullut kaikkein eniten alas OP:n salkuista, noin 31%.
Nyt suoraan sanoen vituttaa. Aikomukseni on ensi tilassa pudottaa tuota maksamaani summaa kolmannekseen ja miettiä miten voisin minimoida kärsimäni tappiot nyt ja tulevaisuudessa.
Onko vinkkejä? Kannattaako keskeyttää kokonaan maksaminen vai jatkaa pienellä summalla korkotuotto-osaan. Mitään suuria voittoja en lähde hakemaan, tarkoitukseni on hajauttaa ja sijoitella rauhassa, ja rakenta jonkinlaista turvaa vanhuudenpäivilleni.
Eläkevakuutukseni tekee tappiota
49
4951
Vastaukset
- päin vastoin
Nyt kannattaa ehdottomasti jatkaa sinne osakepuolelle. Pitkällä jänteellä se on paljon kannattavampaa. Ja kun tuo sinunkin horisonttisi on noin kaukana niin heitot ehtivät tasaantua vielä moneen kertaan. Tuo miinus on erittäin pieni ottaen huomioon tapahtuneet laskut.
- Kyllä
Kyllä näinä aikoina takkiin tulee, mutta ei pienistä laskuista kannata vetää pulttia, vaan jatkaa vaan. Talous on laskua, nousua - huonoja aikoja seuraa paremmat ajat ja pörssinousut sekä osakkeiden nousut.
- Karjalan prinssi
Hei,
en ota kantaa onko eläkevakuutuksissa yleensäkkään järkeä, mutta ennenkuin sijoitat rahojasi johonkin niin sinun pitäisi selvittää itsellesi siihen liittyvät riskit.
Ja niinkuin jo neuvottiinkin, niin ei syytä huoleen - (eläke)sijoituksissa pitää jaksaa pitää piiitkä sijoitushorisontti. - ei sijoittaja
ajattelisin itse tässä tilanteessa, että missään nimessä ei saa myydä niitä ostettuja osuuksia, kun ne ovat nyt alhaalla, mutta jättäisin maksamatta lisää ja muuttaisin kohdetta vielä riskittömämmäksi.
- vuoden ollut
ja nyt on lähdössä nousuun oli itselläkin miinuksella muutaman kk:n mutta nyt on jo plussalla luulen että kannattaa odottaa ihan rauhassa tai itse ainakin ajattelin että toimii paremmin pitkällä aikavälillä ja mulla menee puolet ja puolet ja mulla on op venäjä, kiina ja ilmasto ja se venäjä taitaa olla kovimmassa nousussa.
- Björn
Eläkevakuutukset ovat kaikkein kallein tapa sijoittaa. Valmisteilla on lakimuutos, jonka seurauksena eläkesäästämisen piiriin on tulossa myös muita mahdollisuuksia. Myös suorat osakesijoitukset lienevät mahdollisia tulevaisuuden eläkesäästämisessä.
Jos et vaida rahastoja aktiivisesti, et saa eläkevakuutuksesta mitään lisähyötyä. Itse asiassa tilanne on päinvastoin. Voit aivan hyvin sijoittaa suoraan samoihin rahastoihin pienemmillä kustannuksilla. Eläkevakuutusta on ilmeisesti markkinoitu veroedulla. Veroetu on totta, mutta sen hyöty on kyseenalainen korkeista kuluista johtuen.
Toinen huono juttu eläkevakuutuksissa on se, että ne ovat vakuutusyhtiön taseessa. Se tarkoittaa sitä että jos eläkevakuutusyhtiösi menisi nurin, menettäisit suuren osan rahoistasi. Jos sijoittaisit rahastoihin tai osakkeisiin suoraan, tätä riskiä ei ole, koska suorassa sijoittamisessa rahastot ovat oikeasti sinun nimissäsi. Eläkevakuutukset ovat, kuten sanottu, vakuutusyhtiön taseessa joihin sinulla on saantioikeus.
Olet ilmeisen varovainen sijoittaja ja sinulla ei ilmeisesti ole aiempaa sijoituskokemusta?
Jos näin, olet ihanteellinen asiakas pankille.
Valitsemastasi rahastosta voi päätellä että jäät elkäkkeelle n. 25 vuoden kuluttua?
25 vuotta on pitkä aika, joten varovainenkin säästäjä voi mielestäni ottaa enemmän riskiä. Korkeampi riski mahdollistaa myös korkeammat tuotot. Mielestäni nyt on aika ottaa enemmän riskiä, sillä osakkeet ovat monelta osin vielä edullisia. Tietysti on mahdollista että kurssit vielä putoavat jonkin verran, mutta en silti näe mitän syytä olla tekemättä osakesijoituksia nyt. Ajallinen hajautus toki on hyvä tapa pienentää riskiä kurssilaskusta.
Jos katsot mennyttä kurssikehitystä pitkällä aikavälillä, niin huomaat että välillä tulee rajujakin pudotuksia, mutta aina edelliset huiput on ylitetty.
Myös indeksilainat ovat huono sijoitusmuoto etenkin matalien korkojen aikaan.
Mielestäni parempi tapa olisikin pudottaa tuo eläkevakuutus kokonaan pois. Rahoja et sieltä saa nykylainsäädännön mukaan ulos kuin poikkestapauksissa. Säästöön jäävät rahat sijoittaisin suoraan rahastoihin tai jopa suoraan osakkeisiin jos kiinnostusta riittää.
Rahastoitakin pyrkisin valitsemaan indeksirahastoja (näistä ei pankeissa muka tiedetä) tai ETF:iä. Aktiivinen rahastonhoito ei kovin usein tuo lisäarvoa etenkään suurilla Euroopan tai USA:n markkinoilla. Sen sijaan kehittyvillä markkinoilla osaava salkunhoitaja voi tuoda lisäarvoa. Kivijalkapankkien (OP, Nordea, Sampo Pankki) välttelen ns. kaappi-indeksoinnin takia. Kaappi-indeksointi tarkoittaa ärsyttävää tapaa matkia vertailuindeksiä sijoituksissaan. Eli rahasto ei oikeasti ole aktiivisesti hoidettu.
Yksi tapa on tehdä oma "2035" rahasto. Tämän voi hoitaa esim niin, että alussa sijoittaa kaikki rahat osakkeisiin. Esim. tästä kymmenen vuoden kuluttua voi alkaa pudottamaan osakepainoa tyyliin 5% vuodessa.- tutkailija_
On sinne eläkeikään jonkin verran enemmän. Mutta kuitenkin.
Myönnän, sijoituskokemusta ei ollut, enkä oikeastaan "sijoittamaan" alkanutkaan, kunhan jonkinlaista turvaa ajattelin rakentaa eläkeikää varten. Hyvä asiakas olin varmasti pankille, myönnän.
Mutta nyt kun tieto on lisääntynyt, niin nyt nousee esiin oikeat kysymykset, jotka olisi pitänyt kysyä jo eläkevakuutusta tehtäessä. Kaikenlaisista ylimääräisistä kuluista ei "sijoitusneuvojat" osanneet kertoa. Sekä "sanktioista", jos tarvii rahoja aikaisemmin. Jäi myös mainitsematta 5% kulut joka kuukausi kun maksaa lisää rahaa vakuutukseen.
Kaikkista eniten minä kyseenalaistan pankkien sijoitusneuvojien pätevyyden. He eivät todellakaan ole puolueettomia. Tämä olisi pitänyt silloin tajuta. Sen lisäksi suuri osa heistä on yksinkertaisesti tietämättömiä joistakin asioista. Olen omakohtaisesti huomannut, että monet sijoitusneuvojat pankeissa eivät tiedä mitään eläkevakuutukseen liittyvistä ylimääräisistä kuluista. Niitä ei ole heille kerrottu, koska kaikkia kuluja ei tarvitse ilmoittaa asiakkaalle. Näinpä sijoitusneuvojat ovat kertovat asiakkaalle mantroja, jotka pankki on heille syöttänyt.
Näillä sijoitusneuvojilla on oman kokemuksen mukaan myös vaikeuksia vastata suoriin ja rehellisiin kysymyksiin. Monesti he olettavat automaattisesti, että asiakas on huolissaan eläkevakuutuksestaan sen arvonlaskun takia, että osakemarkkinat ovat tulleet alaspäin. Sitten he alkavat kertomaan tuttua jargonia, että nyt kannattaa sijoittaa näin ja näin. Juttelinpa erään "sijoitusneuvojan" kanssa, ja hän ei osannut laskea korkoa korolle-juttuja, kun "lukioajoista on niin kauan".
Minun mielestäni eläkevakuutusta ei saisi tarjota alle kolmekymppisille ja vedota samalla siihen, että suuret ikäluokat jäävät pian eläkkeelle, että kuka meidän eläkkeen sitten kymmenien vuosien päästä maksaa. Asia on niin, että kun kolmikymppiset jäävät aikoinaan eläkkeelle, niin suuret ikäluokat ovat jo kuolleita pääosin silloin.
Oma tarkoitukseni on nyt lopettaa maksaminen ja kehitellä jotain muuta. Rahaa on mennyt, tuskin nyt kankkulan kaivoon, saahan sieltä joskus ehkä jotain takaisin, mutta toisaalta oli suht halpa opetus tämä minulle, että kannattaa aina ottaa itse selvää asioista.
P.S. s24-etusivulla oli linkki tähän keskusteluun. Oli otsikkoon lisätty sana _riskitön_. Tuskin kukaan riskittömästä on puhunut, mutta se taitaa olla raflaavampi.
- egogego
Säästösummaa, jos nyt olisi varaa, koska silloinhan osakkeita pitää ostaa, kun ne on halpoja. pienentää pitää säästösummaa silloin kun hinnat on ylhäällä.
Itse pienensin summaa, mutta vain rahan puutteen vuoksi, muuten olisin nostanut.
tällähetkellä miinusta yli 7000€ mutta ei haittaa yhtään, kun tiedän että muutaman vuoden päästä taas hyvin plussalla, että semmoista. - Jarzagi
Minulla oli eläkevakuutus ja sanoin sen kokonaan irti. Syy oli se että jäin työttömäksi ja maksukykyni heikkeni merkittävästi. Jos olisin jättänyt rahat ns. kellumaan, olisivat loputkin säästöt (vakuutuksen myyjän arvio) menneet ylläpitokuluihin vuosien myötä. Sain kuitenkin 1/3 osan takaisin panemastani rahamäärästä, ja onhan sekin tyhjää parempi. EI ENÄÄ IKINÄ ELÄKESIJOITTAJAKSI
- huijata
itseännne noilla pörssipelien rahoittamiseksi suunnitelluilla keksinnöillä.
Tosiasiassa osakesijoittaminen on veikkaamista. Laitatte rahanne papereihin, joiden arvo perustuu muotiin ja olettamuksiin. Hetken aikaa menee hyvin ja lopulta sijoituksellanne voi pyyhkiä perseensä.
Aina, ja minä tarkoitan AINA, on laitettava rahansa johonkin kiinteään omaisuuteen. Itselläni tulee olemaan 3-4 vuokrakaksiota eläkkeellejäämisen hetkellä. Tällä hetkellä oikein valittu kaksio maksaa itse pankkivelkansa vuokratuloillaan ja isomman rahan tarpeessa voi eläke-inehmo kaupata koppinsa aikanaan. - kata10
Minä myös sanoin vakuutuksen irti olin säästänyt n.3000 e 3 vuoden aikana sain siitä vielä 1700 takas mut 1300 kankkulan kaivoon kyl harmitti !!!!! luvattiin niin riskitöntä vaihtoehtoo mut näin vain kävi. hoitopalkkiotkin niin hirvittävän suuria ja kun sanoo irti niin joutuu verotki pulittaa takas verottajalle. sekä irtisanomismaksun 50 e. ( no se ei paha) mut muut... et ihan kiva säästämismuoto muka.... korventaa vieläki : ( yritin monta kertaa aiemminki irtisanoo mut aina ne sai mun pään käännettyä ja rahat senkun vaan hupeni lisää ja lisää, pankkitalletukset on turvallisin muoto vaikka ne korot alhaalla mut nouseehan ne kun muukin maailman talous nousee, minä en ole visiin riskin otto tyyppiä. ja ikäänsä ei kukaan tiedä eikö ole terveenä kivempi nauttii niistäkin rahoista kun vanhana ja raihnasena kun ei tiedä ees onko elossakaan enää sit ku rahat erääntyy....
- Björn
huijata kirjoitti:
itseännne noilla pörssipelien rahoittamiseksi suunnitelluilla keksinnöillä.
Tosiasiassa osakesijoittaminen on veikkaamista. Laitatte rahanne papereihin, joiden arvo perustuu muotiin ja olettamuksiin. Hetken aikaa menee hyvin ja lopulta sijoituksellanne voi pyyhkiä perseensä.
Aina, ja minä tarkoitan AINA, on laitettava rahansa johonkin kiinteään omaisuuteen. Itselläni tulee olemaan 3-4 vuokrakaksiota eläkkeellejäämisen hetkellä. Tällä hetkellä oikein valittu kaksio maksaa itse pankkivelkansa vuokratuloillaan ja isomman rahan tarpeessa voi eläke-inehmo kaupata koppinsa aikanaan.Osakesijoittaminen ei ole veikkaamista. Osakkeen hinta perustuu arvioon osakkeen kaikkien tulevien tuottojen (ostot ja omien takaisinostot) nykyarvosta.
Talouden kasvaessa yhtiöt kasvavat mukana. Osake tulee ajatella osana yhtiötä. Sijoittaja vaurastuu yhtiön mukana.
Eli: Ei mitään tekemistä veikkaamisen kanssa. - tällai
huijata kirjoitti:
itseännne noilla pörssipelien rahoittamiseksi suunnitelluilla keksinnöillä.
Tosiasiassa osakesijoittaminen on veikkaamista. Laitatte rahanne papereihin, joiden arvo perustuu muotiin ja olettamuksiin. Hetken aikaa menee hyvin ja lopulta sijoituksellanne voi pyyhkiä perseensä.
Aina, ja minä tarkoitan AINA, on laitettava rahansa johonkin kiinteään omaisuuteen. Itselläni tulee olemaan 3-4 vuokrakaksiota eläkkeellejäämisen hetkellä. Tällä hetkellä oikein valittu kaksio maksaa itse pankkivelkansa vuokratuloillaan ja isomman rahan tarpeessa voi eläke-inehmo kaupata koppinsa aikanaan.Miksei säästä vaikka normaalille tilille - vaikka korko pieni. Ja edes jonkinlaisia korkekakorkoisiakin saatta jossain vaiheessa taas ilmaantusa. Sain pankkineidin myöntämään ettei näissä ole mitään järkeä - kun KOVASTI halusi rahamme pankin käyttöön nähin kaikenmaailman oletusarvopapereihin. Nimim. Iso koti Tren keskusta, kaksio, keskipalkka, 4 perheenjäsentä ja järkevää rahankäyttöä.
- eläkevakuutusmaksut
Itse olen maksanut mandatumin eläkevakuutusta n. 3-vuotta ja maksettu summa n. 3000€. Tällä hetkellä salkun arvo on n. 1500€. Itse maksoin n. 80€ / kk.
Keskeytin maksun vuodeksi oman rahatilanteeni takia.
115€ tappiosi on todella pieni ja nyt on se aika kun pitäisi juuri sijoittaa ja ostaa osakkeita lisää. - Help!
konkreettisesti ajatellen omia säästöjäsi,ota yhteyttä ammattilaiseen--> eli minuun. Toimin riippumattomassa yhtiössä sijoitussidonnaisiin vakuutuksiin erikoistuneena neuvojana. (eläke-, säästö- , ja sijoitusvakuutukset sekä henkilökohtaiset portfoliobondit). Tiedän kyllä ettei tämä ole mikään markkinointikanava, mutta monet ovat löytäneet avun myös tätä kautta.
Tuhannet ihmiset tänä päivänä pohtivat kanssasi täysin samoja asioita ja tarvivat monesti ammatti-ihmisen näkemyksen asiasta.
Anyway, otahan yhteyttä mailiin jos olet apua vailla.
[email protected]- Björn?
Ethän vai ole Alexandriasta, ethän?
- tutkailija_
Se olisi seuraava luonnollinen virhe, minkä voisin tehdä. Luottaa uuteen tahoon, joka kyllä kertoo. Ei pahalla, mutta en varmasti ota yhteyttä.
Fakta on, että kun on kyse rahasta, niin valtaa niihin ei pidä antaa kenellekään muulle. Aina löytyy välistävetäjiä. Useimmiten terve järki ja tiedon selvittämisen halu voittaa tuollaiset sijoitusneuvojat sata nolla. - Help!
Björn? kirjoitti:
Ethän vai ole Alexandriasta, ethän?
Alexandriasta, vaikka osaava yritys onkin. Alexandria ei ole riippumaton yhtiö, vaan tekee töitä toimeksiantajilleen. Tänä aikana vain meklaritoiminta on riippumatonta muista yhtiöistä.
- ???
Rahoitat vain ja ainoastaan Romaanien ja Pakolaisten elämää!!! Joten jatka samaan malliin niin olet HYVÄ ihminen kun jaat rahat pois!!!!
- kusettaa
Itse otin ns. vapaaehtoisen eläkevakuutuksen jo v. 2002. Muistan, kuinka Nordean virkailija tuollon "myyntipuheissaan" kehui vakuutuksen järkevyyttä ja riskittömyyttä. Vakuutukseni tuotti tappiota jo ensimmäsienä vuonna, ts. pankin veloittamat kulut olivat suuremmat kuin rahastojen arvonnousu johon rahani "sidottiin". On jo periaatteellisella tasolla törkeää, että pankit saavat rahastoistaan mukavaa provikkaa, vaikka sijoittaisivat asiakkaidensa rahat vaikka kuinka huonosti. Tosiasia on, että tämä eläkevakuutusbisnes ei ole tuottaisaa kuin pankeille ja valtiolle, joka yksipuolisesti muuttelee eläkessäästämisen ehtoja miten huvittaa (rahastaakseen maksimaalisesti veronmaksajia nyt ja tulevaisuudessa!). Itse laitan "eläkesäästöön" vuosittain n. 1000 e, en ole viimevuosina tarkaan seurannut (koska tulisi vain paha mieli), miten nämä "varmoihin" rahastoihin sijoittamani varat ovat kehittyneeet, mutta siitä olen varma, että olisin nyt vauraampi jos olisin tallettanut nämä rahani vuosien mittaan esim. tavalliselle säästötilille. Tänä päivänä en moista vakuutusta ottaisi ikinä, enkä todellakaan suosittele kenellekkään!
- MinullaMyös
Minulla on myös vastaavanlainen. Vakuutusyhtiöni on netonnut monta tonnia, mutta minä hävinnyt tähän mennessä parisataa! Vuoden päästä loppuu onneksi. Yksi välittäjä vuosia sitten käski yhtyä heidän vakuutuspuolelle ja irtisanoa omani. Kysyessäni mitä tapahtuisi minun tonnilleni, mitä olen maksanut - no, se menisi kankkulan kaivoon!! Tuo on moraali vakuutuspuolen monella myyjällä! Itse he eivät häviä tässä mitään, kun sijoittavat toisten rahoja. Omilla YEL-maksuillani olisi tähän mennessä ostanut parinsadan tonnin asunnon ja saisin siitä vuokratuloa ehkä n. 800/kk ja myydessäni vielä tuon mainitun summan vähintään. Nyt saan nimellisen eläkkeen, jos pääsen eläkeikään asti. Se ei ole kuin satasen, pari enemmän kuin sellainen, joka ei ole tehnyt päivääkään töitä elämänsä aikana. Tämä on sitä "kusetusta", jota Suomi-niminen valtio harrastaa ja näin palkitsee vuosikymmenet työtä tehneen yrittäjän! Älkää koskaan aloittako omaa yritystä - menkää toiselle töihin - saatte moninkertaisen eläkkeen! Näin on!
- !!!!!
jos mulla olis ylimäärästä niin mä ostasin nokiaa, fortumia ,nestettä,lääkefirmoja ja ponssee joskushan pakko ruveta kurssit nousee siinä sitten pystys myymään eläke iässä niitä pois tai kerryttää lisää.en usko näihin eläke sijoituksiin yhtään nehän on keinottelua samallaila kuin pörssiyhtiöt(parempi sijoitukset)
- muitakin ongelmia...
Jos sinulla ei ole pääomatuloja, saat veroetua vain osasta maksuja. Aikanaan maksat kyllä koko eläketulostasi veroa. Että se niistä verohyödyistä.
Toisekseen: sijoittajalle hyvä neuvo "osta ja unohda" pätee kaiketi tässäkin. - Tuntuva tappio
Minusta tuntuu, että nämä, jotka puoltavat vakuutuksia, ovat vakuutusyhtiöiden työntekijöitä, muuten ei voi käsittää mitenkään positiivista asennoitumista pitkällä aikavälillä. Kuka muu siihen voisi uskoa? Toisten rahoilla on todella kiva mällätä, kun ei ole edes riskiä hävitä mitään..sen lisäksi voi ottaa vielä palkkiot; vaikka olisi epäonnistunut työssään.
Normaalitöissä ei epäonnistuneesta työstä voi laskuttaa. Joutuupa vielä korvausvelvolliseksikin usein.
Toisin on vakuutusyhtiöitten kanssa!! Näistä Sinä maksat, ei ole vakuutusta vakuutusyhtiöiden persnettobisneksille. - simo sijoittaja
Jos joku lupaa tuottoa sijoittamallesi rahalle se ei koskaan ole riskitön. Kaksi hyvää sijoitus ohjetta. Sijoita vain sen verran rahaa kuin olet valmis häviämään ja sijoita toimialoille jotka tunnet. Jos et tunne eläkesäästämisen metkuja niin kannattaa harkita onko siihen järkevää laittaa rahaa. Kukaan ei anna rahaa ilmaiseksi vaan menestyksesi on täysin kiinni sijoituksesi kohteen menestyksestä.
- tutkailija_
Kannattaa lukea Mika Vaihekosken,
MIKA VAIHEKOSKI, Dosentti, KTT
Helsingin kauppakorkeakoulu, Laskentatoimen laitos sekä johtaja LTT-Tutkimus Oy,
kirjoitus tarkasti. Siinä eläkevakuutuksen sisältö puretaan auki ja lasketaan kädestä pitäen, että kannattaako se.
http://lta.hse.fi/2004/2/lta_2004_02_d6.pdf - siihen
ehkä täältä http://henrikjuuri.blogspot.com/2009_05_01_archive.html
ja saiturin blogista. Kriittistä kirjottelua eläkebisneksestä.
Minusta itsestä eläkesäästö on hyvä mahdollisuus. - Meikkänen
Vakuutusyhtiöt ja sijoitusneuvojat elävät leveästi sinun rahoillasi.
Ota velkaa, osta yksiö, pistä vuokralle. Vuokratulo hoitaa velkasi.
Säästät itsellesi eläkepäiviin.- tutkailija_
Tätä olen tekemässäkin, mutta kysymys kuuluu, että mitä noille osuuksille tuossa eläkevakuutuksessani kannattaa tehdä ennen kuin laittaa vapaakirjalle? Kaikki korkorahastoihin, osakkeisiin...?
- Anonyymi
riippuu psikkskunnasta
- PS-tilit tulee
Juuri nyt olisi TYHMIN aika ottaa eläkevakuutus sillä hallitus ajaa kokonaan uutta lakia pitkäaikaissäästämiseen. Lisää kilpailua, alemmat kulut ja mm. siirtomahdollisuus yhtiöiden välillä jne.
Jos haluat sitoa rahasi ylihintaisiin vakuutusyhtiöiden tuotteisiin, niin ota eläkevakuutus tai korota maksusuunnitalmaasi NYT. Se on liki tyhmin päätös jonka voit tehdä.
www.taloussanomat.fi/omatalous/2009/05/02/la-rupea-elakesaastajaksi-nyt/200911022/139- Sinäettä
kun kilpailu kovenee vakuutusyhtiöt ei laske kuluja? tottakai ne laskee se on hyvä myös nykyisille säästäjille. Yleensä kaikki muutokset ovat vaan huonontaneet eläke juttuja, joten taloussanomien kirjoitus on turhaa lietsontaa.
Aina on oikea aika jos siltä tuntuu, koska aina on myös oikea aika aloittaa sijoittaminen.
Siirto on hyvä mahdollisuus niille jotka ovat huomanneet, että on tullut otettua huono vakuutus. Koska eroja kuluissa on oikeesti ihan V***sti - PS-tilit tulee
Sinäettä kirjoitti:
kun kilpailu kovenee vakuutusyhtiöt ei laske kuluja? tottakai ne laskee se on hyvä myös nykyisille säästäjille. Yleensä kaikki muutokset ovat vaan huonontaneet eläke juttuja, joten taloussanomien kirjoitus on turhaa lietsontaa.
Aina on oikea aika jos siltä tuntuu, koska aina on myös oikea aika aloittaa sijoittaminen.
Siirto on hyvä mahdollisuus niille jotka ovat huomanneet, että on tullut otettua huono vakuutus. Koska eroja kuluissa on oikeesti ihan V***stiMiksi vakuutusyhtiöt laskisivat vanhojen vakuutusten kuluja? Niille ei tule siirtomahdollisuutta joten nalkissa ovat. Miksi alentaa kuluja? Kerro yksikin kerta kun vakuutusyhtiöt ovat alentaneet vanhojen eläkesopimusten kuluja tai parantaneet ehtoja. Mielellään myydään kyllä uusi sopimus mutta vanhaan ei kajota, usko vain.
Voin lyödä vaikka vetoa että siirto-oikeus ei tule koskemaan vanhoja vakuutuksia, siitä pitää yhtiöt huolta! Päästäisitkö sinä miljardien massan luikumaan kilpailijoille, mahdollisesti? Vakuutusyhtiöt ovat konkan partaalla jos asiakkaat siirtyvät pois.
Säästäminen kannattaa aina mutta nyt sitä ei missään nimessä kannata tehdä eläkevakuutuksella, otat vain elinikäisen ylihintaisen tuotteen josta etä pääse eroon. - on paskaa
PS-tilit tulee kirjoitti:
Miksi vakuutusyhtiöt laskisivat vanhojen vakuutusten kuluja? Niille ei tule siirtomahdollisuutta joten nalkissa ovat. Miksi alentaa kuluja? Kerro yksikin kerta kun vakuutusyhtiöt ovat alentaneet vanhojen eläkesopimusten kuluja tai parantaneet ehtoja. Mielellään myydään kyllä uusi sopimus mutta vanhaan ei kajota, usko vain.
Voin lyödä vaikka vetoa että siirto-oikeus ei tule koskemaan vanhoja vakuutuksia, siitä pitää yhtiöt huolta! Päästäisitkö sinä miljardien massan luikumaan kilpailijoille, mahdollisesti? Vakuutusyhtiöt ovat konkan partaalla jos asiakkaat siirtyvät pois.
Säästäminen kannattaa aina mutta nyt sitä ei missään nimessä kannata tehdä eläkevakuutuksella, otat vain elinikäisen ylihintaisen tuotteen josta etä pääse eroon.siinä missä muutkin.
Turha vöyhöttää. Työeläkemaksut joita kaikki maksaa, ne vasta kusetusta onkin. Ettehän tiedä edes mihin ne rahat menee. Lakisääteinen työeläke pitäisi poistaa kokonaan ja jättää eläkemaksu vapaaehtoiseksi. Eläkevakuutuksessa sentään tietää kohteet joihin se raha "katoaa".
Tulevaisuudessa se voi olla mahdollista, että ollaan oman eläkkeen varassa.
- Repeää
Minä keskeytin oman eläkevakuutuksen maksamisen toissa viikolla. Mitä tapahtuu silloin kun olet juuri jäämässä eläkkeelle ja iskee vielä nykyistä pahempi lama? Tai satut kuolemaan vähän ennen eläkkeelle jäämistä? Tai kun valtio nostaa eläköitymisikää suuressa viisaudessaan 10v ja sulle maksetaan eläkevakuutusta alkaen kun täytät 62v, valtio kiskoo kaiken säästämäsi veroina itselleen.
Voi jos olisin miettinyt näitä sillon kun aloiti "säästämisen" niin en olisi ottanu vakutusta. Olisin ostanut esim. yksiön ja vuokrannut sitä. Vuokra tuloilla eläkevakuutusmaksuilla olisin saanut itselle helposti käteiseksi muutetavaa omaisutta, josta pankit tai vakuutuslaitokset eivät haukaa pohjatoman ahneuden syöväriin minun tuskalla säästämäniä euroja.- vinkkiä sen verran,
että ensin kannattaa kartoittaa omat toiveet ja tarpeet, mitä ne ovat ja sitten teettää puolueeton kilpailutus jollain kilpailuttamiseen erikoistuneella itsenäisellä firmalla, joka ei kauppaa omia tuotteitaan. Koska jos kysyy neuvoa pankista tai vakuutuslaitoksesta, heillä on omat tuotteet myynnissä ja toisaalta omin neuvoin tehty kilpailutus jää aina hyvin suppeaksi. Pankeista ja vakuutuslaitoksista vapaan itsenäisen firman tekemä kilpailutus on paljon laajempi ja asiakkaalle ilmainen, koska he saavat oman palkkionsa näiden tuotteiden tarjoajilta.
Puolueeton ja ilmainen kilpailutus kannattaa, koska eri tuotteita on tarjolla tuhansia ja niiden kulut, riskit ja tuottopotentiaali ovat vaikeasti vertailtavissa.
- ...
kaikennäköisiä neuvojahan täällä on annettukin mutta minä en pidä sinun tilannetta olleenkaan huolestuttavana. Kyllä noi sijoituksesi siitä voitoksi kääntyvät kun annat ajan kulua! Mutta tottakai halutessasi voisit säästää rahaa tavallisella säästötilillä. Meitä on aika monia jotka ovat menettäneet rahaa sijoituksissa joten vitutuksellesi ei ole kovin suurta aihetta.
- sijoittaja myös
Mitä sinä nyt oikein suret, mitä on tapahtunut... kurssit on alhaalla, mitä sitten, mitä se haittaa jos et vauhkoonnu ja ala "myydä", mieti!
Kyllä ne kurssit sieltä kuule nousee, on aina noussut.
Tilapäisistä (tämäkin) kurssinotkahduksista vauhkoontuu vain lyhytjännitteisesti velkarahalla sijoittaneet ja alkavat paniikissa myydä
Eihän sinulla ole mitään hätää, jatkat vaan entiseen malliin ja huomaat 12-3 vuoden päästä, että kurssit jotka oli notkollaan pahasti ovat taas korkealla!
Tämä nykyinen notkahdushan on keinotekoinen ja johtuu siitä että "raharikaat" tekevät nyt "tiliä", sillä he alkavat ostavat silloin kun on halpaa.... sillä voittohan tehdään kaupassa aina ostaessa, ei koskan myydessä! Pitää voida ostaa halvalla ja myydä kalliilla.
Tätä varten nykyinen "kursienlasku" on manipuloitu että saadaan kurssit alas, eli siis ostohinnat alas ja sen jälkeen eläkerahastot, pankit, vakuutusyhtiöt (joilla ei ole nykyiselläkään omistusmassallaan ole mitään hätää sen hallinnassa) ostavat ja paisuttavat omistusmassaa.... Näin tehdään rahaa. Raha tulee rahan luo.
Minusta sinulla ei ole mitään aihetta paniikkiin koska et ole ilmeisesti sijoittanut velkarahaa, vaan omiasi.... malttia.
Vastasin sinulle koska kysyit vinkkejä.
Hyvää jatkoa!- tutkailija_
Ja kysehän ei ole kurssinotkahduksesta, vaan pääosin siitä, että kulut syövät vakuutustani. Kuten huomaat, niin osakepuolella on vain pieni panos. Kulut syövät niitä. Erään uutisen mukaan, vaikka vakuutustuotto olisi jopa 10%, niin silti kulut syövät tämän tuoton. Ja näitä kaikkia kuluja ei ole asiakkaalle pakko ilmoittaa.
- Miinatar
Olen toistakymmentä vuotta laittanut eläkevakuutukseen rahaa. On siis menty lamaa ja nousua. Tulos on se, että jos olisin laittanut rahat säästötilille, minulla olisi enemmän nyt kuin on. Nordean neuvoja aikoinaan sai minut tarttumaan täkyyn. Nyt toinen Nordean neuvoja näytti esimerkkiä ja sanoi katkaisseensa omankin vakuutuksensa. Lopetin säästämisen, osakkeista ja osuuksista luovuin, rahat siirrettiin takuusäästöön. Siellä ne kasvavat kohtalaista korkoa ja saan ainakin omani pois, kun neljän vuoden päästä 58 v tulee täysi. Inflaation vaikutusta en laske näin pikku summissa. Kun sopimuksen aika tulee täyteen, säästöjä ei saa kerralla edes ulos, vaan kahden vuoden aikana. Olen saanut kyllä verohyödyn vanhan,edullisemman kaavan mukaan, mutta rahoja nostaessani joudun maksamaan tuloverot vielä omista rahoistani. Nyt joudun vielä maksamaan joka vuosi satasia ylläpito- ym. kuluja, jota varten laitan sinne pari sataa vuodessa, että pysyisi edes saldo samassa mihin pääsin.
Ehdottomasti olen tällä kokemuksella sitä mieltä, ettei ainakaan tälläisiin osake- ja rahastosidonnaisiin vakuutuksiin kannata turvata kymmenen-viidentoista vuoden säästöajallakaan. Miten tyhmä olinkaan, kun 90-luvulla aloin laittaa kuukausittain rahaa vakuutukseen, josta en saa nostaa ennen eläkeikää ja sittenkin joudun nostaessani maksamaan omista rahoistani tuloveroa.
Säästöt sentään saan nostaa milloin tarvitsen. Tosin säästökorot eivät paljoa ole, mutta on olemassa etutilejä, joilla on hieman korkeampi korko.
Tällä kokemuksella laittaisin rahat säästöön tai ottaisin velkaa ja ostaisin asunnon, laittaisin sen vuokralle ja keräisin pääomaa ja pääomatuloja vanhuuden varalle. Näin teinkin.
mirkku - Laittanut
Takuutuottosta eläkevakuutusta? kyllä op-pohjolasta semmonen pitäis löytyä.
Ainakin jos muutat vapaakirjalle se on varmasti järkevämpi. Se kun ei ole yhtiöillä mikään rahasto, mutta yleensä sitä ei ensimmäisenä suositella, koska se on riskitön ja tuo yhtiöön vähemmän rahaa. Sen lisäksi tarjouslaskelma ei näytä niin ruusuiselta, siinä näkyy totuus. Jos totuus riittää se on hyvä vaihtoehto. Mulla tapiolassa takuutuottonen eläke 1,5% perustekorko asiakashyvitykset tuloksen mukaan 1-4%. Lisäksi ainoa yhtiö joka pystyy takaamaan koko säästöajalle 1,5% perustekoron. Muilla ehdoissa mahdollista muuttaa. Perustekorko maksetaan säästöön joka kuukausi ja asiakashyvitys vuoden vaihteessa. - tutkailija_
Nyt tuli sitten lopetettua maksaminen eläkevakuutukseen. Kovasti oli pankin täti vastahankaan. Yhtään ei löytynyt palveluhalua kun kysyin laskelmia että miten paljon pääomaa kulut syövät. Onneksi kyseessä oli _vapaaehtoinen_ eläkevakuutus, voi lopettaa maksamisen milloin tykkää.
Kaksi euroa maksoi koko juttu, pysäköinnin verran :) Tyytyväinen olen ollut jälkeenpäin, paljon parempi ratkaisu kuin aikoinaan tietämättömänä tehty eläkevakuutussoppari. - jeppp..
Jos tavoitteesi on vuodessa 2035, niin nosta hyvä mies nyt sitä osakepainoa kun osakkeet ovat halvimmillaan vuosikymmeniin. Sitten kun olet saanut kovat tuotot, lasket osakepainoa reilusti. Ei tässä vaiheessa kannata vielä löysätä. Olet juossut maratonista vasta 100 metriä ja voivottelet että et ole kärjessä... kaikki on vielä mahdollista.
- tutkailija_
Lopetin sen maratonin juoksemisen, sillä palkinnon veisi kalkkiviivoilla kuitenkin pankki.
- verottaja tulee osilleen
Eikä siinä vielä kaikki! Saamasi verohyöty otetaan takaisin, kun alat nostaa eläkettä. Verottavat koko summan, sekä tuoton, että pääoman yhdessä pääomatuloveron mukaan! :)
Eli vapaaehtoinen eläkevakuutus on vain erityisen monimutkainen tuote ja kallis sellainen!- joka tulee osilleen
Pääomavero, mistä yli menevältä osalta, vaiko heti ensimäisestä eurosta?
- Anonyymi
Noi speciaali säästöjutut kuten horisontti 2035 tai muuta samankaltaiset oavat aina huonoja. Pankit kyllä tienää. Amerikkalaisiin osakkeisiin rahat jos aiot asua Suoemssa. <jos et katso että kokonaiseläketulot on tarpeeksi korkeat jotta pääset muutaman.
- Anonyymi
Ne säästöt kun laittaa indekseihin sen vakuutusen sisällä niin saa kyllä tuottoa. Itellä säästöt painotettu 80% usa indeksi ja 20% suomi indeksi. Ihan hyvin mennyt. Nyt säästössä reilu 160 k€ ja jos suunnilleen menee niinkuin laskettu, eläkkeen nostohetken alkaessa pitäisi olla n 300 k€ jota sitten nostelee 5-12 vuotta riippuen säästetystä summasta ja verotuksesta. Yritys ottanut tämän aikanaan. Nostoikä alkaa 62 vuotiaana.
- Anonyymi
olen pari vuotta yrittänyt otta selvää minulle tehtiin eläke vakuus v. 1988 muutin sen yli 10v. sitten op venäjä ennen venäjän ukrainaan hyökäämistä arvo n. 100000.ooe.minulle ei kerrottu mitään, että rahasto lakkautetaan. erään toisen pankin neuvoja kenelle näytin pankista tulleita papereita sanoi tällaista eläkevakkuutusta ei olisi saanut olla!!! kirjoitin " pari" vuotta sitten pankin päällikölle ei tullut vastausta kuka tietää enempi?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik83276MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681838Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5401549Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin751156Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja60966Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s32940Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt208861- 170813
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59796Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3758