Pohjoismainen

Kuten monesti aiemmonkin erityisesti demarit ovat omineet kaiken itselleen käsityksestä- Pohjoismainen hyvinvointivaltio. Ja että he erityisesti ovat sellaisen aikaansaaneet ja että nyt tätä hyvinvointivaltiota oltaisiin ajamassa alas. Milloinkahan tuo Pohjoismainen hyvinvointivaltio oikein olisi toiminut. Ideahan lähti siitä että molemmat puolisot käyväyt töissä ja lapset ovat päivähoidossa. Tällöin tehtiin myös verotus sellaiseksi että molempien tulot riittävät hyvään taloudelliseen toimeentuloon. 70luvulla jo nähtiin ettei tämä toimi. Työttömyys lisääntyi ja yhä useammassa perheessä toimeentulo oli toisen varassa. Nyt on kulunut jo 30-40 vuotta ja tilanne on vain pahentunut. Nyt tarvitaan kiireesti hallitukselta uudenlaista verotumallia joka ottaa nykyisen vaikean työttömyyden huomioon. Puheet jonkinlaisen hyvinvointivaltion alasajosta on kyllä kaukaa haettu.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Hyvinvointivaltio kirjoitti:

Kuten monesti aiemmonkin erityisesti demarit ovat omineet kaiken itselleen käsityksestä- Pohjoismainen hyvinvointivaltio. Ja että he erityisesti ovat sellaisen aikaansaaneet ja että nyt tätä hyvinvointivaltiota oltaisiin ajamassa alas. Milloinkahan tuo Pohjoismainen hyvinvointivaltio oikein olisi toiminut. Ideahan lähti siitä että molemmat puolisot käyväyt töissä ja lapset ovat päivähoidossa. Tällöin tehtiin myös verotus sellaiseksi että molempien tulot riittävät hyvään taloudelliseen toimeentuloon. 70luvulla jo nähtiin ettei tämä toimi. Työttömyys lisääntyi ja yhä useammassa perheessä toimeentulo oli toisen varassa. Nyt on kulunut jo 30-40 vuotta ja tilanne on vain pahentunut. Nyt tarvitaan kiireesti hallitukselta uudenlaista verotumallia joka ottaa nykyisen vaikean työttömyyden huomioon. Puheet jonkinlaisen hyvinvointivaltion alasajosta on kyllä kaukaa haettu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu