heips. Meiltä kuoli viikonloppuna toinen kissa. Nyt jäi toinen yksin ilman leikkikaveria. Kissa on 2,5 vuotta. Kumpikohan kannattaisi kaveriksi ottaa. Ihan pentu vai jo vähän vanhempi. En kuitenaan yli yksi vuotiasta halua koska saattaa lähtee etsimään omaa kotiaan jo. Meille jäävä kissa on rauhallinen ja meillä on myös kaksi koiraa. Kun edellinen kissa otettiin niin tämä nyt meillä oleva kissa ei alkuun meinanut hyväksyä sitäkään vaikka ikäeroa ei ollut kuin puolisen vuotta. Tulikohan tarpeeksi epäselvästi selitettyä :)
pentu vai aikuinen toiselle kaveriksi.
nimimerkki+++
1107
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Moi, ensinnäkin surunvalittelut poismenon johdosta. Me otimme 3.5 uroskissan kaveriksi 3 kk ikäisen kissanpennun - uros myös. Ihmeen nopeasti tottuivat toisiinsa, oli jo seuraavana päivänä leikin tynkää, vaikka isompi oli tottunut olemaan yksikseen. Pienempi täyttää tässä kuussa vuoden. Nyt ovat ylimmät ystävykset. Molemmat ovat sisäkissoja, eli pentua suosittelen.