Hei!
Pohjustus:
Minulla todettiin noin kaksi vuotta sitten keski vaikea masennus, silloin kaikki oli todella vaikeata verrattuna nyky hetkeen, söi n. reilun vuoden Efexoria jotka auttoivat minut selvästi parempaan arkeen.
Noin puoli vuotta sitten lopetin omasta päätöksestäni johon ehkä myös vaikutti se ettei ollut mahdollista saada lisää kyseistä lääkettä.
Mieliala on kyllä pysynyt samahkona kuin lopettamishetkelläkin, mutta minua edelleen vaivaa sosiaalinen rajoittuneisuus joka oli myös lääkkeiden käytön yhteydessä.
Ongelma:
Tämä ilmenee lähinnä sillä että välttelen jos vain suinkin pystyn sosiaalista kanssakäymistä jos en ole varma tunnenko itseäni turvalliseksi kyseisessä tilanteessa/ympäristössä.
Suurin ongelma kuitenkin lienee se, että menen helposti lukkoon näissä sosiaalisissa tilanteissa, mietin paljon mitä sanoisin etten joudu niin sanotusti huonoon valoon, eli ettei kukaan ajattele minusta huonoa tai pidä tyhmänä jne.
Tämä myös pätee tilanteisiin silloin tällöin vaikka olisin niin sanotulla turvallisella alueella, tunnen ihmiset ja tiedän heidän arvomaailmansa ja olen ollut heidän kanssa ennenkin ihan hyvin sosiaalisoitunut.
Josta päästään siihen että menen ihan lukkoon myös naisystäväni kanssa, enkä pysty millään keskustelemaan asioista, niinkun hänkin on sanonut että vastaan yleensä kaikkeen 1-3 sanalla sekä osaan vältellä hyvin kysymyksiä sekä keskustelua enkä pysty sitä jatkamaan..
Uskoisin että osa tästä johtuu siitä että olen ollut hyvin pitkälti yksin suurimman osan elämästäni, mukaan lukien lapsuuttani joka sisälsi alkoholismivanhempia sekä avioeroja, ennen kuitenkin pystyin esittämään kaikille että kaikki on hyvin eikä kukaan edes osannut aavistaa silloisista ongelmista.
Melkomoinen vuodatus varmaan oli lähinnä, mutta haluaisin tietää mitä kannattaisi kokeilla tämän esteen ylittämiseksi..olemme naisystäni kanssakin jutelleet tästä asiasta pariin otteeseen ja olen pyytänyt häneltäkin apua koska en pysty korjaamaan tätä yksin saati sitten ottamaan yhteyttä mihinkään tahoon joka voisi minua auttaa, kuitenkin minulle on suuri kynnys lähteä hakemaan apua, vaikka tiedän kokemuksesta kuinka paljon sen jälkeen on yleensä helpompaa.
Pohjustus:
Minulla todettiin noin kaksi vuotta sitten keski vaikea masennus, silloin kaikki oli todella vaikeata verrattuna nyky hetkeen, söi n. reilun vuoden Efexoria jotka auttoivat minut selvästi parempaan arkeen.
Noin puoli vuotta sitten lopetin omasta päätöksestäni johon ehkä myös vaikutti se ettei ollut mahdollista saada lisää kyseistä lääkettä.
Mieliala on kyllä pysynyt samahkona kuin lopettamishetkelläkin, mutta minua edelleen vaivaa sosiaalinen rajoittuneisuus joka oli myös lääkkeiden käytön yhteydessä.
Ongelma:
Tämä ilmenee lähinnä sillä että välttelen jos vain suinkin pystyn sosiaalista kanssakäymistä jos en ole varma tunnenko itseäni turvalliseksi kyseisessä tilanteessa/ympäristössä.
Suurin ongelma kuitenkin lienee se, että menen helposti lukkoon näissä sosiaalisissa tilanteissa, mietin paljon mitä sanoisin etten joudu niin sanotusti huonoon valoon, eli ettei kukaan ajattele minusta huonoa tai pidä tyhmänä jne.
Tämä myös pätee tilanteisiin silloin tällöin vaikka olisin niin sanotulla turvallisella alueella, tunnen ihmiset ja tiedän heidän arvomaailmansa ja olen ollut heidän kanssa ennenkin ihan hyvin sosiaalisoitunut.
Josta päästään siihen että menen ihan lukkoon myös naisystäväni kanssa, enkä pysty millään keskustelemaan asioista, niinkun hänkin on sanonut että vastaan yleensä kaikkeen 1-3 sanalla sekä osaan vältellä hyvin kysymyksiä sekä keskustelua enkä pysty sitä jatkamaan..
Uskoisin että osa tästä johtuu siitä että olen ollut hyvin pitkälti yksin suurimman osan elämästäni, mukaan lukien lapsuuttani joka sisälsi alkoholismivanhempia sekä avioeroja, ennen kuitenkin pystyin esittämään kaikille että kaikki on hyvin eikä kukaan edes osannut aavistaa silloisista ongelmista.
Melkomoinen vuodatus varmaan oli lähinnä, mutta haluaisin tietää mitä kannattaisi kokeilla tämän esteen ylittämiseksi..olemme naisystäni kanssakin jutelleet tästä asiasta pariin otteeseen ja olen pyytänyt häneltäkin apua koska en pysty korjaamaan tätä yksin saati sitten ottamaan yhteyttä mihinkään tahoon joka voisi minua auttaa, kuitenkin minulle on suuri kynnys lähteä hakemaan apua, vaikka tiedän kokemuksesta kuinka paljon sen jälkeen on yleensä helpompaa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
kaikkia tekemisiäsi ja sanomisiasi. Siihen kuluu valtavasti energiaa, eikä sinulla sitten olekaan voimia ajatella jotain muuta.
Se on vaan niin, että toisilla ihmisillä riittää juttuja, mutta toisilla ei ole samanlaisia valmiuksia. Hiljaisillakin ihmisillä on sanottavaa, kun pääsevät puhumaan sellaisista asioista joita tuntevat.
Muutama lasillinen alkohoolia yleensä auttaa seurustellessa tyttöystävän kanssa. Sinun alkoholistivanhempasi ovat vaan käyttäneet alkoholia humalahakuisesti ja se on väärin.
Vähäpuheisuus ei kumminkaan ole mikään vamma. Sekin korjaantuu iän mukana.