Kyllä naisilla seksin saanti on helppoa. Kuten eilisessä elokuvassa. Riitti, kun nainen sanoi miehelle, että mä haluan viettää ensi yön sun kanssasi.
No, kyse oli elokuvasta. Mutta kyllä tuo toimisi ihan todellisessa elämässäkin. Ja melkein kundi kuin kundi viettäisi yön hänen kanssaan.
Vaan vaikeampaa on miehillä. Tuollainen pyyntö toimii (kokemusteni mukaan) noin joka kahdeskymmenes kerta. Miksi sitten teen tuon. Koska minä haluan minimoida iskuun käytetyn ajan. Ravintelissa monet kehnäävät ja kehnäävät tuntitolkulla. Minä lähden seuran kanssa aina alle tunnin. Kaiken lisäksi olen havainnut, että näin saatu seura on seksilaadukkaampaa.
Niin se on, miehillä seksin saanti on huomattavasti vaikeampaa. Ei siis ihme, että prostituutio on lähinnä miehille suunnattua. Laatu erinomaista ja hinta selkeästi edullisempi kuin "ilmaisella". Eikä jää nurkkiin roikkumaan.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Henry Laasanen kertoo miesten seksuaalisesta niukkuudesta kirjassaan "Naisten seksuaalinen valta". Kirjaa ei tarvitse ostaa eikä edes lainata kirjastosta, vaan asiat löytyy nopeasti Henkan nettiblogista http://nsvalta.blogspot.com
Henkka muuten vain toteaa asialliseen tutkijatyyliin olemassa olevat tosiasiat, eikä yritä väittää että naisen seksuaalinen ylivalta miehiin nähden olisi jotenkin huono tai luonteeltaan ilkeä asia, joka pitäsi muuttaa toisenlaiseksi.
Kyllä se vaan on kumma, että edelleen äijät käy helpotuksella tuolla thaihieromalaitoksissa kuin pahaisissakin bordelleissa, mutta puuttuuko viranomaiset,puuttuuko poliisi asiaan,joka on selkeästi laiton? No, Suomessahan saa tehdä tätä nykyä lähes mitä vaan, kukaan ei oikeesti välitä.
Mihin lain kohtaan perustuen tuo muka on laitonta. Ilotytön ammatti on Suomessa aivan laillinen.
Ja kun nyt jokainen munallinen tietää, että sieltä saa ostettua seksiä ja ne horot
toimii vartavasten liikelaitoksessa eli "hieromalaitoksessa". Juuri siksi!
Johan sen on poliisi moneen kertaan tutkinut ja julkistanut: Thaikut eivät toimi Suomessa palkkatyöntekijänä toisen palveluksessa, vaan yksityisyrittäjinä, joten toiminta ei ole Suomessa lainvastaista.
Mikä kohta siinä on niin vaikeata ymmärtää, että asiaa pitää jatkuvasti olla jänkkämässä?