Kuka kumoaa väitteet?

Kuka kumoaa väitteet?

Ensiksi:

Jaksakaa lukea.

Kirjoitin 11. helmikuuta alustuksen
"Huijarit valtakunnanoikeuteen" sivuketjun aloitukseksi:
"Kuka kumoaa väitteet?"

Siirrän tuon keskustelun tekstin uudelleen luettavaksi, koska joillakin on jostakin syystä tarve vierittää kiusallisia alustuksia pois näkyvistä.

Tässä:
"Alla oleva lainaus on SataSeutu-lehden kotisivulta nettikirjasta

"Kun maa ei ole enää oma".

Suora osoite:

http://www.satanen.com/index.php?k=yleista&sivu=maaeioleoma

Lainaus nettikirjasta:

"On aika rohkeaa väittää, näinkin julkisella foorumilla, että kyse on petollisuudesta kansalaisia kohtaan. Kohdistuuhan väitteemme jopa maan ylintä johtoa kohtaan. Me, nimellämme kirjoittaneet vastaamme siitä, mitä kirjoitamme. Kuka hyvänsä tämän lukenut voi kumota väitteemme esittämällä samalla tasolla perustellut vastaväitteet. Siinä tapauksessa olemme valmiit muuttamaan näkemyksemme julkisesti tällä samalla foorumilla.

Tässä muutama ote näkemyksemme tueksi:

ILTA-SANOMAT lauantaina 21.12.1991, A-P. Pietilä:
"Salainen raportti tukee Suomen EY-jäsenyyttä Vain viisi ministeriä tuntee selvityksen. Ulkoministeriön laatima salainen selvitys tukee suomen EY-jäsenyyttä. Toistaiseksi vain neljä ministeriä pääministerin ja presidentin lisäksi tuntevat raportin sisällön. Pääministeri Esko Aho (kesk.) kieltäytyi eilen jyrkästi antamasta tietoja selvityksestä eduskunnan ulkoasiainvaliokunnalle". (Huomautus: Palaamme tähän artikkeliin jäljempänä, koska se on ajankohtainen juuri tämän kirjoituksen aikana).

Tiedonanto EY-jäsenyyshakemuksesta käsiteltiin 18.3.1992. Tiedonantoäänestystä ennen Suomen Kuvalehti kirjoitti: "Moni kansanedustaja ei vielä tiedä, mistä hän oikein äänestää, kun hallituksen EY-tiedonanto tuodaan runsaan viikon päästä eduskuntaan".(6.3.1992/Suomen Kuvalehti n:o 10)

"Lainsäädäntövallan, toimeenpanovallan ja tuomiovallan luovuttaminen eräin osin EY:n toimielimille ottaen huomioon myös EY:n tuomioistuimen kehittämät oikeusperiaatteet välittömästä oikeusvaikutuksesta ja ensisijaisuudesta rajoittavat Suomen täysivaltaisuutta. Toisaalta tällainen luovutus on ristiriidassa myös kunkin valtiollisen perustehtävän luovuttamista koskevien sääntöjen ja käytännön kanssa". (Ora Meres-Wuori: Integraatioratkaisut ja Suomen ulkopoliittinen päätöksentekojärjestelmä, Ulkoasiainministeriö 1994 Helsinki)."

Kuka pystyy nettikirjan tekstin kyseenalaistamaan?

Lukekaapa koko nettikirja.

Välitän jokaisen vastaväitteen nettikirjan kirjoittajille
Pertti Peltolalle ja Seppo Sivoselle.

Jorma Jaakkola
[email protected]"

******

Jäätteemäen Irak-juttu on vain pikkuseikka, jolla demarit kääntävät median katseen pois pääasioista.

Pääasia Irak-jupakassa on:
Kuka vuosi asian Ilta-Sanomille, joka kertoi asiasta jo 10.12. 2002?

11. helmikuuta kirjoittamani alustuksen
osoite on:

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000002349694

Lukijoita on nyt 837 ja kirjoittajia 29. Kommentoinneista vain kaksi (2) on epäasiallisia. Nekin johtuivat vain tiedon puutteesta.

Muistutan, että Peltolan ja Sivosen nettikirja kertoo ajasta, jolloin:

Presidentti Mauno Koivisto johti ulkopolitiikkaa (joulukuusta 1993 alkaen peräti HM 33a §:n mukaan yksinvaltaisesti!).

Ulkoministeriön korkein virkamies oli valtiosihteeri Martti Ahtisaari. Ahtisaari johti hallituksen ulkopuolista EY-integraatioryhmää.

Ulkoministeriön keskeisimmät virat oli syksyllä 1990 (siis jo ennen maalisvaaleja) miehitetty sosiaalidemokraateilla). Ahtisaari oli nimitetty valtiosihteeriksi hyvissä ajoin.

EU-suurlähettilääksi nimitettiin Erkki Liikanen (sdp).

Jorma Jaakkola
[email protected]
29702
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

En pysty kyseenalaistamaan.
Kirjoitus perustuu lainauksiin. Faktaa on.

Ytimekästä tekstiä lainattuna Pertti Peltolan ja Seppo Sivosen nettikirjasta:

" "Maatalous.
Maatalouspolitiikan tavoitteet ja periaatteet. EY:n yhteisen maatalouspolitiikan tavoitteet on määritelty EY:n perustamissopimuksessa. Tavoitteita ovat maatalouden tuottavuuden lisääminen, maatalousväestön kohtuullinen elintaso, markkinoiden vakauttaminen, elintarvikehuollon turvaaminen sekä kohtuulliset kuluttajahinnat. EY:lle on annettu yksinomainen toimivalta maatalouspolitiikan tavoitteiden toteuttamiseksi. Jäsenvaltiot eivät voi noudattaa kansallista maatalouspolitiikkaa. EY:n noin 60 000 painosivua käsittävästä lainsäädännöstä noin puolet koskee maatalouspolitiikan alaa". (HE 135/1994)

Maa ei siis ole enää omamme, koska meillä ei ole oikeutta päättää edes siitä, mitä maassamme kasvaa ja tuotetaan.

"Jos olemme EU:n jäsen, kehityksemme riippuu myös unionin kyvystä tehdä jäsenmaille edullisia päätöksiä". (Elinkeinoelämän tutkimuslaitos - Etla -, Suomen EU-valinta, 1994). "

" 3. Luku: Erityiset säännökset.
"Kansallisten viranomaisten tehtäväksi on jäänyt lähinnä yhteisön säännösten noudattamisen valvonta ja säännösten muu tekninen toimeenpano".

"Laki Euroopan yhteisön maatalouspolitiikan täytäntöönpanosta. 3.§ Maa- ja metsätalousministeriö voi lisäksi määrätä, että valvonnan täytäntöönpanossa saadaan käyttää apuna maatalous- ja puutarha-alan yhteenliittymiä. Poliisin on tarvittaessa annettava virka-apua valvonnan suorittamisessa".

Valtioneuvoston EY-selonteko 9.1.1992:
"(EY-jäsenyys) merkitsisi myös sitä, että Suomessa tulisivat voimaan ei vain ne EY-säädökset, joiden hyväksymistä Suomi on kannattanut, vaan myös Suomen vastustamat säädökset sikäli kuin niistä päätetään enemmistöpäätöksillä. EY:n hyväksymät asetukset tulisivat Suomessa voimaan ilman lainsäädäntöelinten jälkikäteistä hyväksymistä tai myötävaikutusta. EY-jäsenyys merkitsisi lisäksi sitä, että EY:n säädöksillä olisi etusija muihin kansallisiin säädöksiin nähden. Myös eduskunnan EY-normien hyväksymisen jälkeen päättämän uuden lain säännösten olisi väistyttävä EY-säännösten tieltä".

Sopiikin kysyä, missä on maatalouselinkeinojen harjoittajien oikeusturva? He ovat suoraan ylikansallisen keskushallinnon alamaisia. Kansalliset, eli suomalaiset viranomaiset ovat velvoitettuja kohdentamaan viranomaistoimet heitä kohtaan, vaikka ne olisivat kansallisten etujemme ja oman lainsäädäntömme (mitä siitä on jäljellä?) vastaisia.

SUOMEN LIITTYMINEN EUROOPAN UNIONIIN - MAATALOUS AVOIMENA KYSYMYKSENÄ Kansalaisilta kysyttiin 16.10.1994 äänestyksessä - valtioneuvoston tiedotteessa - kannattavatko he liittymistä Euroopan unioniin neuvotellun sopimuksen mukaisesti?
Sittemmin ilmeni, että neuvottelutulos oli eräiltä osin keskeneräinen. Toisin sanoen, neuvottelutulosta ei ollut olemassakaan.

Tapaus Artikla 141!
"Ongelmallista on ollut, että enempää kansanäänestysajankohtaan kuin myöskään eduskunnan päätöksentekohetkeen mennessä ei oleellisia tietoja Suomen jäsenyysehdoista vielä ole EU-komissiosta Brysselistä saatu".(Ulkoasiainvaliokunnan mietinnöstä n:o 9/1994 vp - HE 135:stä, sivu 83, 31.10.1994) "

--

Kylläpä ovat nettikirjan tekijät löytäneet tekstiä, jota tavallinen ihminen ei osaa etsiä!

Äänestä

Se palanen, joka liittyy Jorma Jaakkolan mainitsemaan Ahtisaaren johtamaan EY-integraatiotyöryhmään:

" ILTA-SANOMAT 21.12.1991 A.-P. Pietilä, sivu A 11:

"SALAINEN RAPORTTI TUKEE SUOMEN EY-JÄSENYYTTÄ

Vain viisi ministeriä tuntee selvityksen. Hallituksen ulkoministeriöllä teettämä selvitys on toistaiseksi laajin ja yksityiskohtaisin raportti Suomen EY-jäsenyydestä. Siihen on koottu katsaukset mm. turvallisuus-, talous- ja maatalouspolitiikasta. Varsinainen selvitys on noin 200-sivuinen, mutta tausta-aineistoineen se paisuu 1000-sivuiseksi paperinipuksi. Tähän mennessä selvitykseen ovat tutustuneet vasta pääministeri Aho, ulkoministeri Paavo Väyrynen (kesk.), liikenneministeri Ole Norrback (r.), ulkomaankauppaministeri Pertti Salolainen (kok.) ja kehitysyhteistyöministeri Toimi Kankaanniemi (krist.). Raportti sisältää yksityiskohtaiset tiedot Suomen jäsenyyden eduista ja haitoista sekä Suomen välttämättä tarvitsemista poikkeusehdoista. Raportin ensimmäinen versio luovutettiin maanantaina Mauno Koivistolle ja tiistaina sen saivat valitut ministerit.

Yhteenvetoa ei haluta julkistaa. Ulkoasiainvaliokunnassa eilen vieraillut Aho kuitenkin kieltäytyi antamasta tietoja raportista. Hänen mukaansa selvitystyö on vielä kesken. Valtiosihteeri Martti Ahtisaaren (sd.) johtaman selvitystyöryhmän työ on kuitenkin pääosiltaan valmis.

Myönteinen EY-kanta. IS:n tietojen mukaan raportin yhteenveto on varsin myönteinen Suomen EY-jäsenyydelle. Turvallisuus- tai puolueettomuuspoliittisia esteitä ei selvityksen mukaan synny jäsenyydestä. Oleellisimmat seurannaisvaikutukset koskisivat maataloutta, jonka omavaraisuus laskisi huomattavasti alle 100 prosentin. UM:n käsityksen mukaan Suomen tulisikin vaatia pysyviä poikkeuksia EY-sopimukseensa. Suomen maatalous häviäisi mahdollisesti jopa kokonaan ilman erityisehtoja. Valtion taloudelle EY-jäsenyys aiheuttaisi myös suuria rahoitusongelmia. Rajojen avautuminen ja tavaroiden vapaa liikkuvuus kaikkien jäsenmaiden kesken merkitsisi tulli ja valmisteverotuottojen tuntuvaa vähentymistä. Valtion tulot laskisivat noin kymmeneksellä eli 17-20 miljardia markkaa vuodessa. Tämä aiheuttaisi suuria paineita niin valtion kuin kuntataloudenkin supistamiselle. Esille nousisi myös sosiaaliturvan rahoittaminen omavastuuperiaatteella. Myönteisinä vaikutuksina olisivat Suomen talouskasvun vauhdittuminen, viennin kasvu ja työttömyyden supistuminen. Nämä ovatkin tärkein peruste EY-jäsenyydelle. Työttömien määrä jäisi kuitenkin keskimääräiselle eurooppalaiselle tasolle, eli noin 7-9 prosentin tuntumaan".

Eduskunta sai valtioneuvoston selonteon EY-jäsenyyden vaikutuksista Suomelle 9.1.1992. Eduskunta äänesti - Ahon hallituksen luottamuksesta 18.3. tiedonantomenettelyllä. Hallitus oli sitonut jatkamisensa - luottamuksensa - EY-jäsenyyshakemukseen. Eduskunnan valiokunnat antoivat lausuntonsa EY-selonteosta kesällä 1992. Tuossa ulkoasianvaliokuntaan kootussa mietinnössä n:o 6/1992 vp on toteamus, joka kytkeytyy suoraan Pietilän artikkeliin:
"Tässä yhteydessä valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että valtioneuvoston selonteon käsittely on jonkin verran vaikeutunut, koska valtioneuvostolta ei ole saatu Maastrichtin sopimuksen olennaisesta sisällöstä minkäänlaista yhtenäistä suomenkielistä tekstiä. Sopimuksen englanninkielinen tekstikin saatiin ensiksi käyttöön muualta kuin valtioneuvostosta. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan valtioneuvosto on nyttemmin ottanut huolehtiakseen sopimukseen liittyvästä käännöstyöstä". (9.4.1992)

Perustuslakivaliokunta lausunnossaan 18/1997 vp: "Jäsenyysneuvotteluissa EU-osapuoli edellytti Maastrichtin sopimuksen pääosien hyväksymistä sellaisenaan". Ulkoasiainvaliokunnan mietintö n:o 9/1994 vp, koskien hallituksen lakiesitystä - HE 135 - EU-liittymissopimuksen voimaansaattamisesta: "On kuitenkin huomattava, että jäsenyys EU:ssa on mahdollista vain unionin Maastrichtin sopimuksella viimeksi muutetun ja täydennetyn peruskirjan, olemassa olevan yhteisölainsäädännön (ns. acquis communautaire) ja unionin instituutioiden hyväksymisen pohjalta. Neuvotteluissa on siten ollut ennen muuta kysymys niistä siirtymäjärjestelyistä, joita Suomen sopeuttaminen unionin jäsenyyteen edellyttää".

Meillä on nyt historian näyttö siitä, että A.-P. Pietilä tiesi, mistä kirjoitti. Mutta tiesikö Pietilä, tai - edes kansanedustajat, että kaikki oli hyväksytty jo ennakolta ja myös eduskuntaa oikeudellisesti sitovalla tavalla ennen kuin eduskunta sai edes käännöksen asioista? Mitään reunaehtoja tai erityisehtoja ei siis vakavasti ollut edes suunniteltu vaan ne tehtiin mitä ilmeisemmin kotimaisiin poliittisiin tarpeisiin.

Mutta eräs kysymys on paikallaan: Ketkä hyväksyivät ennakkoehdot ja millä valtuuksilla? Menihän mm. Suomen markka ennakkoehtojen myötä. "

Ei voi muuta kuin ihmetellä ja nostaa kirjoittajille hattua.

Kyseisen nettikirjan tekstin lukemisesta nousee mieleen, tiesivätkö kansanedustajat todellakin, mistä oli kysymys?

Ahtisaari tietenkin tiesi, mitä Maastrichtin sopimus ja siihen sopeutuminen merkitsi Suomelle. Niin ja tietenkin presidentti Koivisto tiesi.

Ellei presidentti Koivisto mukamas tiennyt, hän kuitenkin vastaa asiasta siten kuin presidentinvala edellyttää!

Äänestä

Peltola ja Sivonen ovat löytäneet nettikirjaansa todellisen helmen:

" "Euroopan unioni ei ole kansainvälinen järjestö tai liittovaltio, eikä sillä ylipäänsä ole oikeuskelpoisuutta. Euroopan yhteisöt ovat sen sijaan kansainvälisiä järjestöjä, jotka käyttävät toimivaltaansa kuuluvissa asioissa jäsenvaltioiden niille siirtämiä valtuuksia". (HE 135/1994 vp)

Jäsenyys merkitsi valtion toimivallan luovuttamista - lainsäädäntö-, toimeenpano- ja tuomiovallan muodossa. Mitä tämä valtion toimivallan luovuttaminen tarkoittaa, se ilmeni jo edellä - laajassa mittakaavassa kysymys on kansallisvaltion lakkauttamisesta (viite Teija Tiilikainen). "

Helmi Suomen valtion lakkauttamisessa on kohta:

"Euroopan unioni ei ole kansainvälinen järjestö tai liittovaltio, eikä sillä ylipäänsä ole oikeuskelpoisuutta".

Tuosta nousee mieleen kysymys:
Miten oikeustoimikelpoisuutta vailla olevan kanssa voi tehdä sopimuksia?

Ei tätä nettikirjaa pysty kyseenalaistamaan.

Suosittelen lukemaan oikein ajatuksella !

Äänestä

Kotisivulla
www.satanen.com
on asiaa joka liittyy 141-neuvotteluissa kymmenen vuotta sitten (1.3.1994) tehtyyn huijaukseen.

Maatalousministeri Juha Korkeaojan kotikaupungissa ilmestyvän SataSeutu-lehden (levikki 31000 kpl) päätoimittaja on erittäin syvällisesti pureutunut maataloustukien taustaan.

Seuraavassa osoitteessa on SataSeutu-lehdessä julkaistu kirjoitus, jonka pitäisi herättää mietteitä:

http://www.satanen.com/index.php?k=yleista&sivu=show&id=313

SataSeutu-lehti kertoi kymmenen vuoden takaisesta 141-huijauksesta ensimmäisenä lehtenä koko maassa:

http://www.satanen.com/index.php?k=yleista&sivu=show&id=291

SataSeutu-lehden päätoimittaja on toistaiseksi ainoana toimittajana koko maassa tehnyt myös uutisen laittomasti maksettujen kasvinviljelytukien maksamisesta 11.2. 2004.

Löytyy osoitteesta:
http://www.satanen.com/index.php?k=yleista&sivu=show&id=320

SataSeutu-lehden kotisivun uusi (11.2. 2004)nettikirja (josta alustuksessa kerroin):

"Kun maa ei ole enää oma"

http://www.satanen.com/index.php?k=yleista&sivu=maaeioleoma

Sekin käsittelee maataloustukien taustoja vaietuissa maatalousneuvotteluissa.

Kaikki satanen.comin kirjoittajat ovat viljelijöiden asialla.

Kirjoitajien ainoa päämäärä on totuuden kertominen ja oikeuden perääminen.

Tietoa jakamassa on myös kotisivu
www.promerit.net

Lisätiedon antamista ja asioiden kulkua tullaan päivittämään sen kautta.

http://www.promerit.net/eutukiaiset.html

Vasemmasta laidasta löytyy linkkitekstit lisätietoihin:

* Kuka kirjoitti 141-artiklan?
(Yliökirjoitus Satakunnan Kansassa 12.12. 2003)

* Kuosmasen kirja on olemassa.
(Satakunnan Kansan maataloustoimittajan uutinen edellisen johdosta)

* Vielä 141-artiklan taustasta, toimittaja Anneli Kallioniemen uutisen
(Satakunnan Kansan em. uutisen johdosta, julkaistu vain SataSeutu-lehdessä)

* Ydinkysymykset 141-artiklan perusongelmista

* Vaihtoehto artiklaan 141

* EU-neuvottelujen hämärät taustat - 20 sivua
(Koostemuistio)

Emme toimi anonyymeinä pensaasta selkään ampuen. Toimimme avoimesti omilla nimillämme.

Muiden kirjoittajien puolesta

Jorma Jaakkola
[email protected]

Äänestä
  • Sain sähköpostilla Ilkan pääkirjoituksen (tänään 19.2. 2004).
    Lainaus:

    "Korkeaojan pöydälle on tupsahtanut myösy llätyksiä Lipposen kahden hallituksen ajoilta. Viime syksyn 141-neuvotteluja hankaloitti EU-säännösten vastaisesti maksettu kansallinen kasvinviljelytuki.

    Nyt on ilmaantunut epäselvyyttä vuonna 2006 päättyvän ohjelmakauden ympäristötuissa. Ohjelmassaan hallitus vakuuttaa turvaavansa ympäristötukien rahoituksen ohjelmakauden 2000 2006 loppuun asti. Oletuksena oli, että EU:n osuus pysyy entisellään. Jos EU:lta tuleva raha vähenee, on löydyttävä lisää kansallisista varoista. Muussa tapauksessa on edessä viljelijöiden tukien leikkaus.

    Korkeaojan kommenteista kuultaa lievä katkeruus Lipposen hallituksia ja entisiä maatalousministereitä kohtaan. Maatalouspolitiikassa ei hänen mukaansa kaikilta osin ole toimittu kestävällä tavalla, vaan ongelmia on lykätty eteenpäin. Tässä näkyy Korkeaojan mukaan EU-ajan maatalouspolitiikan "ohut
    poliittinen vastuu".

    "Joskus tuntuu siltä, että olen tullut jatkamaan neuvotteluja samasta pisteestä ja samasta pöydästä, josta Heikki Haavisto on vajaat kymmenen vuotta sitten
    noussut", Korkeaoja sanoo. MTK:n entinen puheenjohtaja Haavisto oli ulkoministerinä ratkaisevin EU-jäsenyysneuvottelujen aikana."

    --

    Ilkan pääkirjoitus viittaa torstain Suomenmaa-lehdessä olleeseen ministeri Korkeaojan vuodatukseen.

    Korkeaoja näyttää valinneen Ahon hallituksen suojelulinjan!

    Miksi Korkeaoja ei voi kertoa totuutta saadessaan Lipposen hallitukselta kaksi Mustaa Pekkaa?

    Suurin Musta Pekka on presidenttien Koivisto ja Ahtisaari käskyttämä poliittinen 141-huijaussopimus, jonka silloinen ulkoministeri Heikki Haavisto 10. lokakuuta A-studiossa tunnusti saatuaan sitä ennen lukea huijauksen taustan yksityiskohdista kertovan SataSeutu-lehden.

    Ko. lehti on kolahtanut myös maatalousministeri Korkeaojan postilaatikkoon.

    Kerrottakoon, että olen kertonut pitkä aikaiselle ystävälleni Juha Korkeaojalle huijauksen yksityiskohdat jo 2. syyskuuta 2002, jolloin minulla oli vain tarkoitus piipahtaa Korkeojalla näyttämässä presidentti Halosen päätöstä salata Koiviston oikeuspoliittisen seminaarin asiakirjoja.

    Äänestä

Seuraavat linkit antavat tietoa, jonka vuoksi Keskustan palstalla käyvät demarit uusia alustuksia kirjoittaen vierittävät kiusalliset alustukset seuraavalle sivulle ns. vanhaksi.

Suomen korkeimman valtiojohdon kannalta erittäin ikävä näyttö löytyy osoitteesta:

http://www.promerit.net/halonen_manninen.phtml

Lukekaapa!

Mistä on kysymys?

Seuraavat linkki antaa selvityksen kysymykseen:

www.promerit.net/oikeuspolitiikka.html

Ketkä olivat mukana?

Vastaus löytyy osoitteesta:

http://www.promerit.net/oikeuspolitiikka_linnassa.htm

Koivisto halusi jo vuonna 1992 varmistaa, että Suomen talouskriteerit Euroopan talous- ja rahaliitoon osallistumiseksi täyttyvät.
Siis siihen, että Suomi luopuu omasta rahasta eli itsenäisen valtiontalouden instrumentista ja päätösvallasta.

Ensimmäinen toimi talous- ja rahaliiton vaatimuksiin tehtiin Sorsan hallituksen antamalla valuuttalain muutoksella jo vuonna 1985.

Valuuttalain ja vahvan markan politiikan seurauksena yritykset ja pankit joutuivat vaikeuksiin.

Korkein oikeus oli tehnyt presidentti Mauno Koiviston mielestä väärän päätöksen, jossa yrittäjä voitti pankin.
Niinpä presidentti Koivisto kutsui Presidentin Linnaan oikeuspoliittisen seminaarin 6.5. 1992.
Tuolla seminaarilla on Suomen kansantalouteen erittäin tuhoisat ja kauaskantoiset seuraukset!

Totuuskomissio-yhdistys ry
puolestaan tutkii mahdollisuuksia avata joukkokannetyyppisiä korvauskanteita ja oikeusmenettelyjä ihmisoikeusrikkomuksista ja –rikoksista kärsivien uhrien käyttöön.

www.totuuskomissio.com

Emme toimi anonyymeinä pensaasta selkään ampuen. Toimimme avoimesti omilla nimillämme.

Muiden toimijoiden puolesta

Jorma Jaakkola
[email protected]

Äänestä

kumoan.

Äänestä
  • vastaväitteisiin.

    Kiitos vastauksesta.
    Esille tuodut asiat ovat kuitenkin niin vakavia, ettei niitä voi huumorilla kuitata.

    Olisiko nimimerkki "sivupeili" ystävällinen ja esittäisi dokumentteihin perustuvat vastaväitteet.

    [email protected]

    Äänestä

Kirjoitti noista asioista jo vuonna 1992, joten toiset ovat aika monta vuotta perässä. Mutta parempi sekin kun ei mitään.

Äänestä
  • VSL:n puheenjohtaja Ilkka Hakalehto on vuosien varrella kirjoittanut kaikenlaista.

    Mutta Hakalehto on jo vuosia sitten jämähtänyt tutkimuksissaan.
    Luepa nimimerkki jaakko enemmän linkkien kirjoituksia kuin vain Jorma Jaakkolan alustuksen.

    Äänestä

  • Kiitos vastauksesta nimimerkille jaakko, joka ei kyseenalaista kirjoituksia.

    Suosittelen kuitenkin syventymistä kirjoituksiin, sillä olemme tuoneet julki sellaista, josta ei kenelläkään ole ollut minkäänlaista aavistustakaan, mm:

    - 141-artiklan vaiettu poliittinen tausta

    - Presidentti Mauno Koiviston oikeuspoliittisen seminaarin salaiset asiakirjat

    Molemmista edellämainituista käynnistyivät tutkimukset vasta kaksi vuotta sitten.
    Oliko Ilkka Hakalehto tietoinen ko. asioiden taustoista jo vuonna 1992?

    Kirjoittajien puolesta
    Jorma Jaakkola
    [email protected]

    Äänestä

  • Jorma Jaakkola kirjoitti:

    Kiitos vastauksesta nimimerkille jaakko, joka ei kyseenalaista kirjoituksia.

    Suosittelen kuitenkin syventymistä kirjoituksiin, sillä olemme tuoneet julki sellaista, josta ei kenelläkään ole ollut minkäänlaista aavistustakaan, mm:

    - 141-artiklan vaiettu poliittinen tausta

    - Presidentti Mauno Koiviston oikeuspoliittisen seminaarin salaiset asiakirjat

    Molemmista edellämainituista käynnistyivät tutkimukset vasta kaksi vuotta sitten.
    Oliko Ilkka Hakalehto tietoinen ko. asioiden taustoista jo vuonna 1992?

    Kirjoittajien puolesta
    Jorma Jaakkola
    [email protected]

    Olen lukenut kaikki oleelliset tekstisi, kuin myös satasen tekstit moneen kertaan. Myöskin maataloustukeen liittyvät kysymyksetkin olivat tiedossa 1994 ja ne on tuotu tuolloin julki (kts. ulkoasiainministeriön eurooppatiedotteista).
    Hyvä on pitää näitä asioita esillä, vaikka joskus tuntuu siltä, että aika harvat ottavat niitä vakavasti.

    Äänestä

  • jaakko kirjoitti:

    Sanot
    ..."joskus tuntuu siltä, että aika harvat ottavat niitä vakavasti."

    Niin on. Ihmisillä lienee taipumus työntää ajatusmaailmassaan taka-alalle kaikki vaikeasti käsiteltävä - vaikka se on pään pensaaseen pistämistä. Asiat eivät yksinään hoidu.

    Meillä on oikeus, jopa velvollisuuskin vaatia esille totuus, itsemme ja lastemme takia. Tätä maata pitää pystyä asumaan myöskin tulevien sukupolvien...eikä viina-ale tuo onnelaa, vaan kansallisen helvetin!

    Äänestä

  • jaakko kirjoitti:

    Olen lukenut kaikki oleelliset tekstisi, kuin myös satasen tekstit moneen kertaan. Myöskin maataloustukeen liittyvät kysymyksetkin olivat tiedossa 1994 ja ne on tuotu tuolloin julki (kts. ulkoasiainministeriön eurooppatiedotteista).
    Hyvä on pitää näitä asioita esillä, vaikka joskus tuntuu siltä, että aika harvat ottavat niitä vakavasti.

    että, 141-artiklan taustalla poliittinen sopimus, jonka komissio oli jo neuvottelujen aikaan vesittänyt julistuksellaan ja kuiskutellut siitä vanhoille jäsenmaille.

    Suomelle ei julistuksesta kerrottu.
    Kysyin joulun edellä asiasta Heikki Haavistolta, joka sanoi, ettei suomalaisneuvottelijoista ole sitä kukaan sitä nähnyt.
    Erkki Liikanen oli sanonut, ettei sillä ole mitään merkitystä!

    Antti Kuosmanen kertoi vuonna 1999 tuhotussa EU-kirjassaan, että onneksi asia ei koskaan päässyt julkisuuteen!

    Kuosmasen tuhottua kirjaakin on pidetty niin visusti piilossa, että muutamat Satakunnan miehet saivat lukea sen vasta kaksi vuotta sitten ensimmäistä kertaa.

    Kävin toissaviikon perjantaina Helsingissä ja tapasin erään toimittajan. Hän kertoi, että toimituksissa tiedetään kyllä, kenellä on alkuperäinen Kuosmasen suomenkielinen kirja.

    MaaseudunTulevaisuuden päätoimittaja Lauri Kontro puolestaan kertoi, että hänenkin toimituksen hyllyssä on ko. kirja.

    MTK-johtaja Markku Suojanen kertoi Kokemäellä 12.12. 2003 Satakunnan Kansan toimittaja Anneli Kallioniemelle, että MTK:n tietopalvelussa on suomenkielinen Kuosmasen kirja.

    MUTTA:

    MIKSI VILJELIJÄT EIVÄT SAA LUKEA KUOSMASEN KIRJAA?

    MIKSI MAASEUDUN TULEVAISUUS EI KERRO 141:N TAUSTAN TOTUUTTA MTK-JÄSENISTÖLLE?

    OSTIKO ESA HÄRMÄLÄ KOKO PAINOKSEN MTK:N RAHOILLA?

    sanoilla, että kaikki kansalliset tuet on hyväksytettävä komissiossa siirtymäkauden jälkeen. Siitähän tästä lopulta on kysymys. En nyt jaksa kaivaa tiedotteen numeroa, mutta sellainen tarvittaessa löytyy.

    Kiitos kommenteista nimimerkille jaakko.

    Komissiolla on todellakin koko EU:n maatalouteen yksinvalta.
    Komission vaietussa julistuksessa on kysymys nimenomaan 141:n taustasta ja tulkinnasta.

    Oliko jossakin todellakin kirjoitettuna tuo NEUVOTELTU poliittinen sopimus sanasta sanaan?

    Oliko?

    Kikkaillussa 141:n taustan poliittisessa huijaussopimuksessa oli raskas latinki jokaisella sanalla ja huijauksessa keskeinen (kieliopillisestikin kyseenalainen) välimerkkirypäs oli

    "ja/tai"

    josta Etelä-Suomen maatalouden kohtalo jäi riippumaan.

    Missä on ollut kirjoitettuna maratonistunnon lopputuloksena syntynyt poliittinen sopimus sanasta sanaan?

    Esa Härmälä kirjoitti tuon poliittisen sopimuksen kylmä hiki otsalla lakitekstiksia eli 141-artilan muotoon HUHTIKUUSSA 1994?

    Ensimmäistä kertaa kyseisen välimerkistön aiheuttamaa salattua tulkintaa oli tutkimassa ministeri Hemilä vuonna 1996.
    Ensimmäinen tulkinta tehtiin komission julistukseen kirjoitetun tulkinnan mukaan.

    Samoin tehtiin 1999 ja Korkeaojan tekemä tammikuun 2004 ehdotus, jonka notifiointi on vielä komissiolta tekemättä!

    Komission yksipuolinen julistus voi pohjan suomalaisten tulkinnalta jo 1.3. 1992.

    Mikään Eurooppa-tiedote ei ole kertonut, että komissio antoi neuvottelujen aikaan julistuksen, jolla se vesitti suomalaisten 141-artiklaan taustaan liittyvän poliittisen sopimuksen tulkinnan.

    Mikään media ei ole kertonut ko. julistuksesta, koska se olisi kaatanut Suomen jäsenyyden.
    Siksi asia päätettiin lakaista maton alle.

    Huijauksen yksityiskohdat on toimituksellisena kirjoituksena kertonut vain yksi lehti Suomessa.

    Tuo lehti on Kokemäellä ilmestyvä SataSeutu.

    UUTINEN ON LUETTAVISSA SataSeudun kotisivulla www.satanen.com

    se tässä on oleellista. Se mikä on sopimuksen nimi on epäoleellista. Periaate ratkaisee. Totta on toki tuokin mitä kirjoitat, mutta ulkoasiainministeriön tiedotteen ja Maastrichtin sopimuksen pohjalta asiaa tarkasteltuna ei minkäänlaiseen muuhun lopputulokseen olisi voitukaan päästä, joten siirtymäkauden neuvottelutulos oli ennakoitavissa jo tällä perusteella. Tätäkään ei suomalaisille kerrottu. Neuvottelut etukäteen sovitusta asiasta ovat vain silmänlumetta.

    1. Totuutta ei kerrottu kansalle, vaan salattiin 141:n POLIITTINEN HUIJAUSTAUSTA.

    Huijaus on silmänlumetta parempi ilmaisu.

    - JOS TOTUUS OLISI KERROTTU AVOIMESTI, OLISI TILANNE TOINEN.

    2. MIKÄÄN HUIJATEN TEHTY SOPIMUS EI OLE OIKEUDELLISESTI PÄTEVÄ.

    - Kansanäänestys oli vaalipetos, koska kansanäänestyslain mukaan kansalta kysyttiin:
    Pitäisikö Suomen liittyä Euroopan unioniin neuvotellun sopimuksen mukaisesti?

    Eduskunta ei saanut vaalipetoksellisesta toiminnasta kompetenssia eli toimivaltaa hyväksyä liittymislakia.

    Johtopäätökset edellisistä:

    - Suomi on vain EU:n valejäsen. Tästä puolestaan seuraa, että komissiolla ei ole määräysvaltaa asioihin, joissa Suomen valtiollinen johto on pettänyt Suomen kansaa.

    huuhaaveikko?
    "- Suomi on vain EU:n valejäsen. "
    Herää todellisuuteen.

    Äänestä

  • jaakko kirjoitti:

    huuhaaveikko?
    "- Suomi on vain EU:n valejäsen. "
    Herää todellisuuteen.

    Huuhaata?

    Onko Suomi koskaan ollut oikeudellisesti pätevällä päätöksellä ollut EU:n jäsen?

    Mikään huijaten tehty sopimus EI OLE OIKEUDELLISESTI PÄTEVÄ!

    Käskit, jaakko, herätä todellisuuteen.
    Todellisuutta on se, että on tuotu esille dokumentteja siitä, että kyseessä oli vaalipetos.

    Mitä vaalipetoksesta seuraa?

    Asia on tutkittava sen sijaan, että jatketaan nukkumista.

    on tälläkin hetkellä voimassa elämän eri osa-alueilla vaikka kuinka paljon. Ne ovat voimassa niin kauan ja niiden mukaan toimitaan, kunnes oikeusistuin tai EU-kysymyksessä eduskunta tai joku muu VIRALLINEN elin, jolla on toimivalta asiassa, päättää toisin.

    EU-jäsenyys on todellisuutta ja puheet valejäsenyydestä vievät uskottavuuden helposti kaikilta muiltakin kirjoittamiltasi teksteiltä.

    Vaikka EU-jäsenyyttä ei mielestämme ole tehtykään oikeudellisesti pätevällä tavalla, niin meillä ei ole yksittäisinä kansalaisina toimivaltaa kumota sopimusta muuten, kuin virallisten reittien kautta.

    Reitti sotkujen selvittämiseksi on julkisuudessa käytävä keskustelu.

    Yksittäiset kansalaiset eivät yksinään pysty vaikuttamaan asian ottamiseksi eduskuntaan eli viralliseen elimeen.
    Minulla ei siihen ole imperatiivia (=käskyvaltaa) kansanedustajiin.

    Siksi Sinuakin, jaakko, tarvitaan vaatimaan huijauksien selvittämistä sen sijaan, että asetat kertomani asiat kyseenalaiseksi pikkuseikkoihin takertumalla.

    Huijaukset voidaan kumota vain eduskunnan tai viranomaisten päätöksellä. Julkisuudessa käyty keskustelu edesauttaa näiden asioiden saamista käsiteltäväksi.
    Toivoa vain sopii, että kansalaiset heräävät ja alkavat vaatia oikeuksiaan.
    Sellaiset asiat, joissa väitetään, että "Suomi ei ole EU:n jäsen", tai että "Suomi on vain valejäsen", eivät ole pikkuseikkoja. Kysymys on totaalisesta virheestä ja todellisuudentajun puutteesta ja myös asiasta, joiden esilläpito voi viedä koko asialta uskottavuuden. Pahimmassa tapauksessa ne vesittävät koko jutun, koska koko homma voidaan leimata hörhojen puuhaksi.
    Uskottavuus pitää säilyttää joka käänteessä.

    Äänestä

Ei ole halua vatvoa samaa paskaa, kun ei se siitään kummene vaikka kuin jauhais. Roistot lihoo ja kansa juotetaan känniin ja vaatimukset loppuu siihen. Kuka näiden kanssa jaksaa tapella.

Mutta jos joku saa ne linnaan, niin siitä vaan. Minkä tässä tavallinen kansalainen taitaa?

Äänestä
  • Kiitos kommentista, joka on se tavanomainen eli minkäs tavallinen kansalainen asialle voi.

    Kysymyksessä on totuuden kertominen ja oikeuden perääminen.

    Peliä ei ole menetetty. Asia on otettava esille kahvipöytäkeskusteluihin samalla tavalla kuin Sonera-kirjan paljastukset.

    Taustatutkimus on jo tehty, joten kenenkään ei tarvitse paljon käyttää aikaa "vatvomiseen".

    Jos "vatvominen" tarkoitaa ihmisten keskinäistä kahvipöytäkeskustelua, on siihen jokaisella varmasti aikaa.

    Ilman keskustelua ei synny sitä painetta, että media puuttuu asiaan.

    Taustatyö on tehty. Asiat tuodaan esille oikeilla nimillä. Myös kirjoittajat ovat asian takana omilla nimillään ja yhteystiedoillaan.

    Vain mediaan kohdistuva paine puuttuu.

    Paineen kasvattamiseen ei yhden käden sormilla laskettava kirjoittajien (myös ns. tavallisia kansalaisia) määrä riitä.

    Paineen kasvattamiseen tarvitaan nimenomaan tavallista kansalaista!

    Jorma Jaakkola
    [email protected]

    Äänestä

  • Jorma Jaakkola kirjoitti:

    Kiitos kommentista, joka on se tavanomainen eli minkäs tavallinen kansalainen asialle voi.

    Kysymyksessä on totuuden kertominen ja oikeuden perääminen.

    Peliä ei ole menetetty. Asia on otettava esille kahvipöytäkeskusteluihin samalla tavalla kuin Sonera-kirjan paljastukset.

    Taustatutkimus on jo tehty, joten kenenkään ei tarvitse paljon käyttää aikaa "vatvomiseen".

    Jos "vatvominen" tarkoitaa ihmisten keskinäistä kahvipöytäkeskustelua, on siihen jokaisella varmasti aikaa.

    Ilman keskustelua ei synny sitä painetta, että media puuttuu asiaan.

    Taustatyö on tehty. Asiat tuodaan esille oikeilla nimillä. Myös kirjoittajat ovat asian takana omilla nimillään ja yhteystiedoillaan.

    Vain mediaan kohdistuva paine puuttuu.

    Paineen kasvattamiseen ei yhden käden sormilla laskettava kirjoittajien (myös ns. tavallisia kansalaisia) määrä riitä.

    Paineen kasvattamiseen tarvitaan nimenomaan tavallista kansalaista!

    Jorma Jaakkola
    [email protected]

    nyt meni perille.
    Ja lisään. Pitää sitten kai painostaa omaa kansanedustajaakin. Sitä varten ne sinne lähetettiin, että toimisivat oikeuden ja totuuden puolesta.

    Äänestä

  • kansalainen kirjoitti:

    nyt meni perille.
    Ja lisään. Pitää sitten kai painostaa omaa kansanedustajaakin. Sitä varten ne sinne lähetettiin, että toimisivat oikeuden ja totuuden puolesta.

    Ensin kiitos kansalaiselle!

    Tuon esille valtaapitävien sosiaalidemokraattien tekemää lähihistoriaa kahvipöytiin.

    Kohderyhmänä on koko Suomen kansa puolueisiin katsomatta.

    Samalla tulee esille kysymyksiä kansanedustajille.

    Pistäkää sana kiertämään!

    Hyvä lukijani!
    Hyväksytttekö, mitä maamme korkein johto on viime vuosina tehnyt?

    Annan muutaman linkin asioihin, joista johtuu Suomen talouden nykytila "pankkimies" Mauno Koiviston kyseenalaisten toimien seurauksena.

    http://www.promerit.net/oikeuspolitiikka.html

    Kyseessä on Tasavallan Presidentti Tarja Halosen salassapitopäätös, jonka hän teki kansalainen Mauno Koiviston pyynnöstä koskien Tasavallan Presidentti Mauno Koiviston aikaisia Presidentin Linnan oikeupoliittisen seminaarin (6.5. 1992) asiakirjoja.

    Halonen teki päätöksen torstaina 30.7. 2002.
    Seuraavana maanantaina Halonen järjesti valtamedian päätoimittajille kutsut Kultarannassa.

    Onko Suomen media sittenkään riippumatonta?

    Mistä on Halosen päätöksessä on kysymys?

    Sivun vasemmassa laidassa on tekstilinkkejä:

    * Oikeuspoliittinen seminaari Linnassa 6.5.1992

    * Presidentti Koiviston oikeuspolitiikan seuraukset

    Onko Suomen oikeuslaitos riippumaton?

    Onko tämän päivän sosialidemokratia harvainvaltaa, josta kansalaiset yrittäjästä työläiseen saavat kärsiä?

    Suomi24-keskustelussa demarit hokevat, että kepu pettää aina.

    Kukahan on pettänyt ja ketä?
    Demarit ovat pettäneet raskaasti myös omiaan.

    Jorma Jaakkola
    [email protected]

    Äänestä

  • kansalainen kirjoitti:

    nyt meni perille.
    Ja lisään. Pitää sitten kai painostaa omaa kansanedustajaakin. Sitä varten ne sinne lähetettiin, että toimisivat oikeuden ja totuuden puolesta.

    Seuraavassa on kysymyksiä erityisesti kansanedustajille.

    Tavallisen kansalaisen oikeutena on kysyä pintaan ponnahtaneita asioita.

    Toivon, että jaksaisitte lukea. Kirjoitukset eivät ole kenenkään mielipiteitä, vaan ne perustuvat olemassa oleviin dokumentteihin.

    Kertokaa eteenpäin!

    Pala koostemuistiosta, jonka pitäisi herättää ajatuksia:

    "EU-neuvottelujen hämärät taustat

    Tämä kirjoitus perustuu Suomen hallituksen ja eduskunnan EY-/EU-jäsenyyteen liittyviin asiakirjoihin ja myynnistä hätäisesti poisvedetyn keskeisen EY/EU-neuvottelijan Antti Kuosmasen kirjan ”Suomen tie EU:n jäseneksi”, Kustannusosakeyhtiö Ultima Thule, valossa.

    Reijo Kemppinen kertoo kirjassaan ”Suomi Euroopan unionissa”, Oy Edita Ab:
    ”Jokainen päätöksen tekemiseen ja sitä edeltäneeseen keskusteluun osallistunut ministeri, kansanedustaja ja virkamies tiesi, millaista päätöstä oltiin tekemässä.”

    EY/EU-neuvottelija Antti Kuosmanen kertoo jäsenyyden eduista kirjassaan:
    "Delorsin aloite sopi erittäin hyvin Suomen tuon hetkisiin tavoitteisiin. EY-jäsenyyttä ei pidetty mahdollisena sovittaa yhteen puolueettomuuspolitiikan kanssa, joten yhdentymisen poliittiset ulottuvuudet koettiin pikemminkin rasitteeksi kuin eduksi. Vähemmän tunnettua ehkä on, että taloudelliseltakaan kannalta EY-jäsenyyttä ei tuossa vaiheessa pidetty minään kovin edullisena vaihtoehtona. Tosiasia näet oli, että EY:n kanssa tehdyt vapaakauppasopimukset olivat olleet maataloutta lukuun ottamatta markkinaintegraation kannalta miltei samanarvoiset kuin EY:n omat yhteismarkkinat.
    Näissä olosuhteissa jäi jäljelle kaksi peruskysymystä harkittaessa tulevia vaihtoehtoja.
    Toinen oli: olisivatko jäsenyyden aineelliset edut suuremmat kuin haitat?
    Toinen oli: mikä olisi sijaintimme Euroopan poliittisella kartalla? Paljon riippui siitä, mitä muut EFTA-maat tekisivät.

    Jos arvioitiin vain lyhyen ja keskivälin tähtäimen näkymiä, vastaus ensimmäiseen kysymykseen ei välttämättä ollut yksiselitteisen myönteinen. Päätösvalta EY:ssä ei periaatteellisesta tärkeydestään huolimatta ei ollut kovin "aineellinen" etu.
    Se, mitä ETAn neuvotteluissa opimme EY:n päätöksentekoprosesseista välillä suorastaan puistatti. ETA-sopimus näytti puutteistaan huolimatta suurin piirtein takaavan pääsyn EY:n sisämarkkinoille. Talous- ja rahaliiton realistisuudesta oli neuvotelluista sopimusmääräyksistä huolimatta epäilyksiä ja se syntyisi joka tapauksessa vasta vuosien kuluttua. Maatalouden integrointi EY:n maatalouspolitiikkaan olisi poliittisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti raskas operaatio.”

    Tiesivätkö kansanedustajat, kuten Kemppinen kertoo, millaista päätöstä oltiin tekemässä?

    Olivatko kansanedustajat todellakin tietoisia siitä, että

    a) jäsenyys ei olisi kovin aineellinen etu;

    Suomi menettäisi valtiontalouden hoitoon tarkoitetut instrumentit eli oman rahan ja päätösvallan?

    b) maatalouden kansallisen tuen 141-artiklan poliittisen sopimuksella oli vaiettu tausta, joka ei onneksi koskaan joutunut julkisuuteen?

    c) jäsenyyden hinta olisi 18-20 miljardin markan luokkaa vuosittain?

    d) Suomen kansantalous valettaisiin samaan muottiin sellaisten valtioiden kanssa, joissa elintaso ja verotuksen tarve poikkeavat olennaisesti Suomeen verrattuna?

    Tästä johtuu Suomen teollisuuden siirtyminen EU:n halpojen työvoimakustannusten ja verotusten maihin. Tämän seurauksena työttömyys kasvaa, Suomen verotulot vähenevät ja verotuksen tarve kasvaa."

    --

    Tuota kaikkea Tasavallan Presidentti Mauno Koivisto halusi (virkavalansa edelyttämällä) kansalaisen parasta ajattelevilla toimillaan.
    Näin todellakin voisi päätellä seuraavasta ko. muistion palasesta:

    "
    Presidentti Koiviston osuus sopimuksen syntyyn

    Tarkastellaan ensin Koiviston osuutta. Unto Hämäläisen kirja ”Lännettymisen lyhyt historia”, sivu 101:

    ”Koivisto oli marraskuussa 1993 antanut Aholle tiukan ohjeen: »En ole aikaisem­min lausunut, mutta nyt olen valmis sano­maan: On välttämätöntä, että neuvottelut saatetaan myönteiseen päätökseen helmi­kuun aikana.»

    Neuvottelut eivät saisi kaatua Suomeen. Ne piti saada loppuun ennen Koiviston kauden päättymistä.”

    Hämäläinen, sivu 102:

    ”Kun Koivisto ja Aho puntaroivat helmi­kuun puolivälissä presidentinvaalien toi­sen kierroksen jälkeen tilannetta, presi­dentti lupasi pääministerille en nimen­omaan henkilökohtaista tukea. Koivisto kuitenkin muistutti pelisäännöistä. Maa­talouden erityistoiveet eivät saisi kaataa "suurempaa valtakunnan intressiä".

    Ahon oli pakko ottaa Koiviston toiveet hyvin todesta. Eikä syy ollut pelkästään muodollinen, vaan myös henkilökohtainen: Koivisto oli ollut kolmen vuoden ajan Ahon paras tukija lojaali, luotettava aina valmis auttamaan.

    Kerran Koivisto oli jopa lohkaissut joutu­vansa tukemaan hallitusta sitä itseään vas­taan. Koivisto oli nimittämälleen hallituk­selle luotettavampi kumppani kuin monet sen ministerit.

    Aho oli saamapuolella tässä yhteistyössä ja ennen Koiviston kauden loppumista tilit pitäisi tasata.”

    Mauno Koivisto, Kaksi kautta, sivu 441:

    ”Sunnuntaina 27. helmikuuta Pertti Salolainen soitti myöhään illalla ja kertoi varsin yksityiskohtaisesti tilanteen jossa oltiin.

    Neuvottelut etenivät yötä myöten ja aikaisin aamulla sain sekä rohkaisevaa että muuta tietoa. Liikanen soitti kello 9.15 Brysselistä ja kertoi, että oli syntynyt uusi vakava yritys saada aikaan sopimus saman päivän aikana. Voimakkaat poliittiset voimat olivat lähteneet liikkeelle. Liikanen arvioi, että tällaista hetkeä ei ehkä uudelleen tule ja ratkaisu pitäisi tehdä nyt. Sanoin tämän olevan myös käsitykseni. Jos ratkaisu on nyt syntymässä, se pitää myös toteuttaa. Liikanen ilmoitti vievänsä nämä terveiset edelleen ja oletti, että tulosta pitäisi tulla parin tunnin sisällä.”

    Koivisto kirjoittaa, että Liikanen kysyi presidentinvaihtoseremonian aikataulua. Koivistokin sanoikin, että syntynyt ratkaisu voisi muuttaa hänen puhettaan.

    Tuolloin parin tunnin kuluttua olisivat seremoniat alkamassa. Koivisto sai tiedon neuvottelujen päättymisestä vasta illalla eläkekotiinsa."

    --

    Koostemuistio on osoitteessa:

    http://www.promerit.net/eu_neuvottelujen_taustat.phtml

    --

    Niin. - Eikös Koiviston ja Halosen tekemiset olisi tärkeämpiä tutkittavia kuin Lipposen/Jäätteenmäen Irak-jupakka?

    Liikemies ja edesmennyt neuvonantajani sukumme
    patriarkka Väinö Kontinen tapasi sanoa silloin tällöin; mitäs tuhma kansa rahalla tekee, siltä otetaan rahat pois!
    Niin on tehty pankkikriisin ja Euroopan unionin sekä markkinavoimien konstein.
    Että kansa antaisi loputkin rahansa ja jopa terveytensä pantiin viina-ale!
    Juoppoa kansaa on helppo hallita, sanotaan.
    Hajoita ja hallitse metodi toimi Rooman valtakunnassa ja toimii Eu vallassa.
    Kun kansa tappelee keskenään kännissä ei se ole
    poliitikkojen kimpussa totuutta peräämässä.
    Tämäkö on tarkoitus kansanedustajat?
    Teillä ei muka ole varaa antaa kotimaiselle
    energialle vaikka puulle ja tuulivoimalle
    verohelpotuksia ruuasta puhumattakaan,
    mutta viina-ale kyllä käy, siihen on varaa!
    Paljonko on viinanjuonnin lisäarvoa TUOTTAVA
    ero hakepuun korjuuseen ja tuulivoimaan
    verrattuna ja kumman eduksi.
    Montako kansanedustajaa vaivaituu vastaamaan?
    Odotan mielenkiinnolla.
    Kuinka Te viitsitte puhua kauniita televisiossa
    kun touhunne eivät kestä kriittistä
    tarkastelua, vai kestävätkö?
    Mikä on ja ovat eettiset periaatteenne?
    Työttömät ja syrjäytyneet oksentaa,
    minkähän kumman takia?

    Jaakko Kontinen Juva

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jorma Jaakkola kirjoitti:

Kuka kumoaa väitteet?

Ensiksi:

Jaksakaa lukea.

Kirjoitin 11. helmikuuta alustuksen
"Huijarit valtakunnanoikeuteen" sivuketjun aloitukseksi:
"Kuka kumoaa väitteet?"

Siirrän tuon keskustelun tekstin uudelleen luettavaksi, koska joillakin on jostakin syystä tarve vierittää kiusallisia alustuksia pois näkyvistä.

Tässä:
"Alla oleva lainaus on SataSeutu-lehden kotisivulta nettikirjasta

"Kun maa ei ole enää oma".

Suora osoite:

http://www.satanen.com/index.php?k=yleista&sivu=maaeioleoma

Lainaus nettikirjasta:

"On aika rohkeaa väittää, näinkin julkisella foorumilla, että kyse on petollisuudesta kansalaisia kohtaan. Kohdistuuhan väitteemme jopa maan ylintä johtoa kohtaan. Me, nimellämme kirjoittaneet vastaamme siitä, mitä kirjoitamme. Kuka hyvänsä tämän lukenut voi kumota väitteemme esittämällä samalla tasolla perustellut vastaväitteet. Siinä tapauksessa olemme valmiit muuttamaan näkemyksemme julkisesti tällä samalla foorumilla.

Tässä muutama ote näkemyksemme tueksi:

ILTA-SANOMAT lauantaina 21.12.1991, A-P. Pietilä:
"Salainen raportti tukee Suomen EY-jäsenyyttä Vain viisi ministeriä tuntee selvityksen. Ulkoministeriön laatima salainen selvitys tukee suomen EY-jäsenyyttä. Toistaiseksi vain neljä ministeriä pääministerin ja presidentin lisäksi tuntevat raportin sisällön. Pääministeri Esko Aho (kesk.) kieltäytyi eilen jyrkästi antamasta tietoja selvityksestä eduskunnan ulkoasiainvaliokunnalle". (Huomautus: Palaamme tähän artikkeliin jäljempänä, koska se on ajankohtainen juuri tämän kirjoituksen aikana).

Tiedonanto EY-jäsenyyshakemuksesta käsiteltiin 18.3.1992. Tiedonantoäänestystä ennen Suomen Kuvalehti kirjoitti: "Moni kansanedustaja ei vielä tiedä, mistä hän oikein äänestää, kun hallituksen EY-tiedonanto tuodaan runsaan viikon päästä eduskuntaan".(6.3.1992/Suomen Kuvalehti n:o 10)

"Lainsäädäntövallan, toimeenpanovallan ja tuomiovallan luovuttaminen eräin osin EY:n toimielimille ottaen huomioon myös EY:n tuomioistuimen kehittämät oikeusperiaatteet välittömästä oikeusvaikutuksesta ja ensisijaisuudesta rajoittavat Suomen täysivaltaisuutta. Toisaalta tällainen luovutus on ristiriidassa myös kunkin valtiollisen perustehtävän luovuttamista koskevien sääntöjen ja käytännön kanssa". (Ora Meres-Wuori: Integraatioratkaisut ja Suomen ulkopoliittinen päätöksentekojärjestelmä, Ulkoasiainministeriö 1994 Helsinki)."

Kuka pystyy nettikirjan tekstin kyseenalaistamaan?

Lukekaapa koko nettikirja.

Välitän jokaisen vastaväitteen nettikirjan kirjoittajille
Pertti Peltolalle ja Seppo Sivoselle.

Jorma Jaakkola
[email protected]"

******

Jäätteemäen Irak-juttu on vain pikkuseikka, jolla demarit kääntävät median katseen pois pääasioista.

Pääasia Irak-jupakassa on:
Kuka vuosi asian Ilta-Sanomille, joka kertoi asiasta jo 10.12. 2002?

11. helmikuuta kirjoittamani alustuksen
osoite on:

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000002349694

Lukijoita on nyt 837 ja kirjoittajia 29. Kommentoinneista vain kaksi (2) on epäasiallisia. Nekin johtuivat vain tiedon puutteesta.

Muistutan, että Peltolan ja Sivosen nettikirja kertoo ajasta, jolloin:

Presidentti Mauno Koivisto johti ulkopolitiikkaa (joulukuusta 1993 alkaen peräti HM 33a §:n mukaan yksinvaltaisesti!).

Ulkoministeriön korkein virkamies oli valtiosihteeri Martti Ahtisaari. Ahtisaari johti hallituksen ulkopuolista EY-integraatioryhmää.

Ulkoministeriön keskeisimmät virat oli syksyllä 1990 (siis jo ennen maalisvaaleja) miehitetty sosiaalidemokraateilla). Ahtisaari oli nimitetty valtiosihteeriksi hyvissä ajoin.

EU-suurlähettilääksi nimitettiin Erkki Liikanen (sdp).

Jorma Jaakkola
[email protected]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu