Vasemmistoliitto väittää minun omatuntoni ajattelevan kuin he! Ei pidä päikkaansa - väite on älytön. Minun omatuntoni ei ole koskaan ajatellut vasemmistolaisesti - ei tule ajattelemaankaan.
Vai onko kyse sittenkin siitä, että Vasemmistoliitto haluaa sitä, jo kerran kaatunutta järjestelmää, jossa on ajateltava puolueen mukaan?
Jos ei näin tee, niin tuomitaan toisinajattelevana vankilaan jonnekin korven keskelle tai teloitetaan kansanvihollisena.
Vai onko kyse sittenkin siitä, että Vasemmistoliitto haluaa sitä, jo kerran kaatunutta järjestelmää, jossa on ajateltava puolueen mukaan?
Jos ei näin tee, niin tuomitaan toisinajattelevana vankilaan jonnekin korven keskelle tai teloitetaan kansanvihollisena.
Vastaukset 5
Vanhimmat
mutta omatuntosi ehkä nykypäivässä.Ei kokoomuskaan kannata hitleriä nykyään.Ihmiset voivat tehdä hirmuhallinnoksi minkätahansa järjestelmän jossa jokin suunta saa yksinvallan.Kyllä työväenliike on ollut suurin demokratian rakentaja SUOMESSA missä satumme elämään.Käy ihan huviksesi kokeilemassa vasemmistoliiton sivuilla mitä omatuntosi sanoo.
Vasemmisto on kummallisesti ominut itsellensä väitteen, että on vain vasemmiston ansiota kaikki yhteiskunnan demokraattinen kehitys viimeisen 100 v:n ajalta. No, uskovaiset ovat omineet itsellensä katsomuksen, että vain uskovainen on hyvä ihminen. Kukin uskoo mihin haluaa, mutta erilaiset uskomukset omista järjestöistä ei ole mikään yleinen totuus.
Suurin demokraattinen kehitys Suomessa oli se, että valkoinen puoli voitti 1918 kapinan. Toinen suuri demokraattinen rakentaja oli se, että Suomi ei suostunut Neuvostoliiton aluevaatimuksiin ja pisti riittävästi vastaan viime sodissa. Toisessa tapauksessa olisimme nyt parhaimmillaan Viron tilanteessa ja hunoimmillaan Tsetseenian tilassa.
Molemmissa tapauksissa demokratia, vapaus ja itsenäisyys turvattiin, mitä ei siinä toisessa tapauksessa olisi ollut.
Yksi suuri ero Kokoomuksen ja vasemmiston välillä on se, että Kokoomus ei koskaan ole ajanut Suomen liittämistä toiseen valtioon. Eikä järjestänyt siihen liittyviä mielenosoituksia tai kokouksia. Eikä ollut mukana "maanalaisessa toiminnassa" omien poliittisten tarkoitusperien toteuttamiseksi. Ts. ei ollut mukana valtiopetoksen valmistelussa tai vannonut vallankumouksen nimiin.
Ja on huomioitava, että Hitlerin nosti valtaan Saksan kansa vapailla demokraattisilla vaaleilla - ei suomalaiset tai Kokoomus. Olihan Hitler ihan samanlainen diktaattori ja valtioterrorin tekijä kuin Stalin. Hitleriläisyyttä ei tosin Suomessa ihannoitu esim. 1970-luvulla, kuten Stalinia suomalaiset stalinistit. Eikä kukaan halunnut Suomeen hitleriläistä yhteiskuntaa, mutta "Isä Aurinkoista" kehuttiin ihan ilman kritiikkiä.
Mutta on tietenkin hienoa, että kommunismin kaatuminen on muuttanut vasemmistonkin ajatelua ja tuonut eteen sen tosiasian, että kommunismi ja sosialismi ei toimi. On kaiketi ollut katastrofi, kun aatepohja sortui ja vuosikymmeniä toitotetut hyvät asiat paljastuivatkin pelkäksi propagandaksi ja valheeksi.
Valitan tätä tosiasian kertomista, jos se aiheuttaa ahdistusta aatteenpaloon.
Olet kyllä niin aivopesty oikeistopropagandan uhri kuin vain voi olla.Turha edes toivoa varmaan että ottaisit selvää historiasta.Et ehkä ole tietoinen oikeistoterrorista 20-30 luvuilla jossa ihmisiä tapettiin ja pidettiin vankiloissa täysin mielivaltaisesti.Se oli aika kaukana demokratiasta.Aika ironista että Suomalaisen demokratian ja työväestön ihmismäisen elämän takasi hävitty sota.Todellisuudessa kokoomus on ainoa puolue ikl:n kanssa joka on ajanut Suomen liittämistä toiseen valtioon eli natsi-Saksaan.Se oikeiston menneisyys ei todellakaan ole niin puhdas ja lumivalkoinen kuin oikeistolainen historiankirjoitus valehtelee.Jos haluat valaistua edes hieman niin aloita vaikka lukemalla Yrjö Kallisen elämästä kertova teos.Tuokin täytyy oikaista että stalinistit on oikeistomedian keksimä nimitys ns.taistolaisille jotka eivät mitenkään ihannoineet stalinia.Olisi verrattavissa jos kokoomuslaisista alettaisiin puhumaan hitleristeinä.
tietoa joka osoittaa että nimenomaan oikeisto on se joka on turvautunut väkivaltaan ja mielivaltaan oman maan kansalaisia kohtaan.Puhdistus olisi ollut varmaan täydellisempi kuin stalinilla konsanaan ellei hävitty sota ja Pariisin rauhanneuvottelut olisi pistäneet suitsia oikeiston terrorille.Ehkä olisi kuitenkin tärkeämpää seurata tämänpäivän poliittisia tekoja kuin puheita.Tätä maata rakennettiin ja hyvinvointia luotiin kauan ja rauhassa kun kokoomus oli oppositiossa mutta kun se pääsi takaisin hallitusvaltaan alkoi heti peruuttaminen ja leikkaamiset ja supistamiset ja sopeuttamiset ja rakennemuutokset ym.Jokainen hallitus jossa kokoomus on ollut mukana on ollut tuhoamista ja kehityksessä takaisinpäin menoa.Nytkin kokoomus haluaa pitemmät työviikot,lyhyemmät lomat,irtisanomissuojan pois,työttömyyspäivärahat pois.Eli se haluaa palata ajassa 100-vuotta taaksepäin.Julkisen terveydenhoidon se on onnistunut melkein romuttamaan mikä sen tavoite varmaan onkin.Sak:n mainos oli kyllä täydellinen kuva kokoomuksesta mutta oikeistomedia onnistui jeesustelemaan senkin kokoomuksen hyödyksi.
Saksan tappio Ensimmäisessä maailmansodassa ja Puna-armeijan voitto Toisessa maailmansodassa.