demareilla

Tällä palstala räkä lentäen haukuttu hallitusta suuren velan otosta elvytykseen.
Nyt välikysymyskeskutelussa kuola lentäen Urpiainen vaahto hallitusta ottamaan 200 miljoonaa lisää velkaa.
462
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Minusta meillä ei ole ollut kunnollista hallitusta 20-vuoteen.Olkoon hallitus ollut sitten porvarihallitus, demarivetoinen sateenkaari,sinipuna tai punamulta niin takki se vai on kääntynyt joka porukalta kun ovat hallitukseen päässeet.Meillä kaikki hallitukset ovat tietoisesti alasajaneet hyvinvointia pienentämällä verotusta ja lakkauttamalla julkisia palveluja.Armeijakin on joutunut lakkauttamaan varuskuntia valtion supistaessa määrärahoja.Kaikki se velka joka on otettu on mennyt toisarvoisiin kohteisiin tai syömävelaksi.Alasajosta ovat hyötyneet vain jotkin eturyhmät joille on jopa valtio räätälöinyt omissa yrityksissään muhkeat optiotulot.Valtio siis maksaa palkkarengeilleen extraa riskittömästä työtehtävästä.Meillä yrityksien(suur) investoinnit ovat menneet ulkomaille(kiina,intia,eteläamerikka ym.)ja muruset jääneet Suomeen.Kuinka on mahdollista että Suomi joka on kaikilla mittareilla ollut kilpailukykyisin maa maailmassa monena vuonna ei kiinnosta edes kotimaisia yrityksiä.Politikkojen on katsottava peiliin ja ainakin valtioenemmistöisten yrityksien on sijoitettava Suomeen eikä toimia kuten Neste joka osti romut laitokset miljardeilla venäjältä.On käsittämätöntä kuinka valtiokin liputtaa tietoisesti työpaikat ulos Suomesta.Jollei yksityiset sijoita Suomeen on valtion käytävä sijoittamaan niin energian tuottamiseen(sähkö/biopolttoaineet)kuin muihinkin sellaisiin kohteisiin joilla korvataan valuta ulkomaille karkaaminen.

Äänestä
  • NÄIN JÄRKI PUHETTA EI HALLITUKSELTA KUULE:NE TÖPPÖILEE VAAN:

    Äänestä

nuoria!Velkarahalla, jonka nuoret joutuvat itse maksamaan takaisin!Vähän niinkuin kohu eläkeiän nostosta,siis nuoret vain maksumiehiksi kaikessa!Siinä on sossujen näennäinen apu nuorille ennen vaaleja!Olisihan heillä ollut monia vuosia aikaa auttaa nuoria, mutta ei.Avut ovat tulleet tämän hallituksen aikana.Unohdin vielä nuorilta työntekijöiltä (sak jäseniltä) kerätty demariapu! mitä vielä?Jutta voisi muistaa että nuoriso suomessa on fiksua ja koulutettua.Ruma käytös eduskunnassa ei tuo lisä-ääniä päinvastoin karkottaa loputkin.Niinkun on karkottanut kyselytuntien katsojat.

Äänestä

200 miljoonaa lisää velkaa ja sitten sak antaa nuorille potkut.

Oikein viisasta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


räkä lentää kirjoitti:

Tällä palstala räkä lentäen haukuttu hallitusta suuren velan otosta elvytykseen.
Nyt välikysymyskeskutelussa kuola lentäen Urpiainen vaahto hallitusta ottamaan 200 miljoonaa lisää velkaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu