Perssuomalaiset julistaa olevansa kansallismielinen ja EU-vastainen puolue, jonka tavoitteena on irrottaa Suomi Euroopan unionista. Tämän jälkeen Suomi on jälleen täydellisen itsenäinen. Sen jälkeen suomalaiset voivatkin elää pelkällä itsenäisyydellä ilman tarvetta kaupankäyntietuihin muiden mantereen valtioiden kanssa. Perssuomalaiset vaativat myös Suomen leikkaamista irti Euroopan kartoista. Lisäksi perssuomalaiset haluavat kääntää kelloja takaisin 50 vuotta, jotta Suomi erottuisi entistä enemmän omana überitsenäisenä alueenaan.
PerSS haluavat kääntää kelloja
50 vuotta
590
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
tältä mieheltä:
http://www.orange-papers.org/orange-Hitler11cx.jpg
Kyllä kyllä
Ylikansallisessa päätöksenteossa venäjänvastaisia vakoilututkia ja ohjuksia Turkissa pitävä Mustaa merta valvova Obama haluaa liittevän Turkin EU:hun
eli Suomen maksavan muslimivaltion menot, jotta sosiaalinen elämä olisi parempana tukena Turkissa USA:n ohjuksille.
Perussuomalaiset vastustavat Turkin liittämistä EU:hun.
Kriittinen pakolaisasenne on myös hyvä, niitä tulee nyt ovista ja ikkunoista. SIKSI SUNNUNTAINA ON HYVÄ KÄYDÄ ÄÄNESTÄMÄSSÄ PERUSSUOMALAISIA, esim. numeroa 199 Sampo Terho, jotta tämä mieletön meno ei jatkuisi veronmaksajien laskuun
http://www.kouvolansanomat.fi/Mielipide---Paakirjoitukset/2009/06/03/Kouvolan vastaanottokeskus kantaa kortensa kekoon/200927179231/67
3.6. 04:00
Kaupunginhallitus otti maanantaina myönteisen kannan turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksen perustamiselle Kouvolaan.
Turvapaikanhakijoiden määrä on kasvanut voimakkaasti. Vuonna
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu//showthread.php?t=161483
Ministeri Holmlundin pakolaisbisneskytkökset.
Sisäministeri Anne Holmlund on perustamassa uutta pakolaiskeskusta Porin Satalinnaan. Tulevan pakolaiskeskuksen kiinteistön omistaa aivan "sattumalta" hänen veljensä Ilkka Holmlund. On yleisessä tiedossa, että pakolaisbisnes on tällä hetkellä nopeimmin kasvava ja taloudellisesti erittäin kannattava liiketoiminta-alue. Kustannuksilla ei ole niin väliä, koska raha tulee taikaseinästä, eli toisinsanoen valtio maksaa kaiken. Pitäisi kai vielä mainita, että ministeri Holmlundilla on henkilökohtaista velkaa 720 000 euroa.
Mamujen tuojat eivät ymmärrä minkä vastuun he ottavat - tai eivät he mitään ota, vaan sanovat sitten kun sama meno kuin Malmössa tai Marseillesissa muslimellakoissa
http://www.nytimes.com/2002/04/08/world/the-mideast-in-marseille-violence-shakes-a-city.html
sanovat että ei me ymmärretty tai tätä tarkoitettu. Esim. Helsinskaja Pravda eli Hesari ei ole maksanut mitään siitä, että se vaikeni kun somalit tulivat tänne Moskovasta (jossa ei ole sotaa) veronmaksajien laskuun elämään, päin vastoin Hesari erotti piirtäjä Kari Suomalaisen kun tämä kritisoi mamuja
ja mitä vielä, Ruandasta massamurhaajaksi epäilty on oikeudessa Suomessa JA TAAS KAIKKI TUTKIMUKSET KIGALISSA MAKSAA (MILJOONIA) SUOMALAISTEN VERONMAKSAJILLE.
Jopa vietnamilaiset ovat Suomessa tuomiolla
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200906039707121_uu.shtml
Ruanda tarjoaa apua Suomelle massamurhaajaksi epäillyn
tuomitsemiseksi - järjesti 5000 tutsia hengiltä
http://allafrica.com/stories/200906020010.html
Rwanda: Country Offers Help in Finland Genocide Trial
Edmund Kagire 2 June 2009
Kigali — The National Public Prosecutions Authority (NPPA) will readily provide, if contacted, witnesses to testify against Francois Bazaramba, a Genocide suspect whose trial is about to resume in Finland.
Bazaramba, 58, a former clergyman with the Baptist Church in Rwanda, is accused of masterminding the killing of over 5,000 people who were seeking refuge at Nyakizu Hill, in the Southern Province, during the 1994 Genocide against the Tutsi