Nykyinen tilanne kun naiset yhä enemmän vaativat tasa-arvoa joka asiassa johtaa myös siihen että naisia "raiskataan" enemmän kuin ennen. Parisuhteessa elkävän parin elo on kahdenkeskisen yhtensopivuuden suma. Kuitenkin jos joskus toisen tekee mieli paritella ja toisen ei niin se koetaan raiskaukseksi. Ja usein tähän syyllistetään mies. Vaikka jo eroamissuhteessa elävä pari on yhdynnässä (molempien mieliksi) niin nainen voi jälkeenpäin oikeuden mukaan ilmoittaa kyseessä olleen raiskauksen. Ja mites sitten kävikään? Istun linnassa odottamassa raiskaustuomion päättymistä vaikka en edes tehnyt mitään väärää vaan naiseni oli koko puolituntisen session ajan mukana kuvioissa ja kuitenkin hän jälkeenpäin väittää tulleensa raiskatuksi. Pantu oli vuosia mutta nyt tämä viimeinen kerta oli hänen mukaansa "raiskaus". Voi vittu teitä naisia.
Tasa-arvoa
miehillekin
4534
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Näinhän se menee. Mutta olen sitä mieltä, että paritteluun tarvitaan aina molempien "lupa". Eli molemmilla on halu ja yhteisymmärrys tulevasta tapahtumasta. Jos paritteluun pakottaa, se on minusta aina väärin.
Mutta onko mitään väärää siinä, että nainen monesti kiristää seksistä kieltäytymisellä vaikka vain jonkin rahaa vaativan hankinnan kustannuksella? Onko se sitten huoraamista? Ostat sen haluamani, tai et "saa"!
Naiset, vastatkaa omantunnon mukaan!
näinhän se menee, nainen kieltäytyy seksistä kunnes saa haluamansa tavaran ja sitten taas vähän aikaa riittää hommia seksi alueellakin. kunnes taas . . .
on teilläkin suhteet. Että kiristeään seksillä, sehän tarkottaa että nussitte naisia joiden ei edes tee mieli seksiä. Eihän semmonen ole mistään kotosin, eikä sitä paisi semmonen seksi ole runkkaamista kummempaa. Puhutte rauhassa sille naiselle (jos sille voi puhua, siis että se ymmärtää) että ei tää luonaa, seksi on yhteinen juttu jota tehdään yhdessä. Jos ei tehä niin sitten ei. Käykää vieraissa ja nauttikaa elämästä. Kuhan lopetatte surkuttelun ja pistätte itsenne ruotuun takaisin mieheksi. Ilman väkivaltaa tietysti.
No, eipä oo moiseen tarvinnu rueta.
Kyl täs kahden miehen kans tulee hyvin tyydytetyksi...Intohimossa!!
Teillä on sitten aivan VÄÄRÄNLAISIA naisia.