Parempipalkkaiset ystäväni valittavat usein rahattomuuttaan. Saan itse bruttona vain noin 1600 euroa/kk ja silti tililläni on yli 50 tuhatta euroa. Ajan 15 vuotta vanhalla autolla ja asun surkeassa mutta maksetussa asunnossa syrjäseudulla. Kuljen ravintoloissa enkä pidä itseäni muutenkaan nuukana.
Onkohan toisilla vain tapana valittaa rahattomuutta vaikka todellisuudessa meneekin ihan hyvin?
Paljonko rahaa sinulla on?
60
1463
Vastaukset
- liipdaapa
Työtön, Perse auki ja laskuja maksamatta noin 700e. eli hyvin menee :S
- työläismiekkonen...
asun vuokralla joka lohkaisee lähes puolet palkasta joten ei näin pienillä palkoilla sitten kovin leveää elämää vietellä. Auto on vm. 2001, en käy baareissa enkä käytä muutenkaan alkoholia, en tupakoi ja silti tuntuu ettei säästöt lisäänny oikein millään kun kaikki vaan kallistuu koko ajan roimasti.
Missä ajassa olet noilla tuloilla haalinut kasaan ne 50.000 euroa? Itselläni on kolmen vuoden raatamisen tuloksena vasta n. 15.000 euroa, tosin viime vuonna piti ostaa tämä muutaman tonnin auto mutta siltikin tuntuu että ehkä kymmenessä vuodessa saisin 50.000e kasaan jollei sitten kaiken kallistuminen vie loputkin mahdollisuudet saada jotain säästöön. - immersio
palkkaa on 1550ekua/kk ja tili on tyhjä.
Vuokra, pankki ja laskut (puhelin, vakuutukset jne.) vie melkein kaiken.
Kuukaudessa käteen jää 160ekua ruokaan, kulkemiseen, uimahalliin ja vessapaperiin.
nii, on mulla skootteri jolla kuljen.
Ja kohta taitaa olla konkurssi kun perintätoimistot tunkee ovista ja ikkunoista.
:|
Vaan, mitäpä väliä loppujen lopuks millään on. - Rahhaa
Tilillä 170000. Odotellaan asuntojen hinnan laskua ja ostetaan sitten kämppä.
- Joko olet
ostanut kämpän..?
- On tarua
Ihmeelisempää !
1.Olet nuuka. Se on varma koska alle 1300€/kk netolla et voi retostella tuhlaavasi.
Ymmärtäisit jos olisit perheellinen mihin ne rahat menevät.
Esim. autoosi on mentävä 300€/kk minimissään
Ruokaan n.300€
Asumisesi maksaa vähintään 200€ sähköt tv-lupa netti puhelin yms. vaikka vastike olisikin pieni.
Jää 500€ korkeintaan.
-vaatteet
-harrastukset
-hygienia
-matkat
-kotiin hommattavat koneet. Tv .pesukoneet tietokoneet yms. tuotteet
Lista voisi jatkua vaikka kuinka pitkäksi ,mut tässä jotain kysymystä!?
Omien kamujen kanssa kun mennään(nykyisin ei enää ole varaa) baariin niin alle 100€/lärvi ei kukaan selviä/kerta.
Omat tallinnan reissut maksoi aina yli 500€.
Kirjoituksesta näkee et olet mies ,kun tulee nainen huomaat mihin ne rahat katoavat tai et huomaa ne katoavat lapsista puhumattakaan.
Muuten verotus tasoittaa kivasti näitä "isoja tuloja" oma vero prosentti on 32,5% muut päälle (pakolliset liitto kassa eli aika tarkkaan 40%) tuloja kummiskin "vaan 52000€/vuodessa ja itse olen tarkka rahoista ,mut vaimon tultua ja viimeistään lasten tultua kaikki rahat menevät eikä omaan käyttöön jää enää oikein mitään.
Omat menot (ostokset)tulisivat heti olemaan (jos perhe katoais naps ilmaan) moottoripyörä ,matkustelu takaisin baari elämää(sitäkin kaipaa) ja monia monia hankintoja liittyen elektroniikkaan ja harrastuksiin joihin ei ole enää niihinkään varaa.
Eli ei sitä rahaa olis siltikkään ,mut nyt olen melkein 10-vuotta pihistänyt ja joka asiassa yrittänyt säästää eli haluaisin jo elämäni takaisin ennenkuin on myöhäistä.
Toki meillä etelässä iso omakotitalo johon ne suurimat tulomme uppoavat.- Jatko*
Ennen sinkkuna ja pienempi tuloisena itselleni jäi rahaa "väkisin" säästöönkin tai säästin vaikka elin aika kivasti.
Toki kämppäni oli oma 50m2 kaksio eli asuminen halpaa ,mut kuiteskin ostin paljon uusia vaatteita rellestin yms. vaikka mitään isoa en hankkinut.
Ajoin juuri vanhalla autolla. En käynyt mitään luksus matkoja maailman ympäri ,eikä silloin työltään kerennyt oikein harrastaa ,mut muuten elmä oli kivaa ja huoletonta. - taidat olla tuhlari
Ei tarvita autoa eikä Tallinnan reissua. Tai telkkaria tai pesukonetta. Eivät kaikki sytytä savukkeita seteleillä niin kuin sinä. Taidat olla kateellinen tuhlari.
Itsellä on nettopalkka 1900 euroa. Säästöön kuukaudessa ~1200 euroa. Säästöille tuottoa 5-20% vuodessa. Äkkiä siitä tulee se 50k€ ja enemmänkin. Ei ole huvittanut tuhlata, elintaso on aivan riittävä minulle ja tyttöystävälle (joka muuten käy itsekin töissä). - Parempaa
taidat olla tuhlari kirjoitti:
Ei tarvita autoa eikä Tallinnan reissua. Tai telkkaria tai pesukonetta. Eivät kaikki sytytä savukkeita seteleillä niin kuin sinä. Taidat olla kateellinen tuhlari.
Itsellä on nettopalkka 1900 euroa. Säästöön kuukaudessa ~1200 euroa. Säästöille tuottoa 5-20% vuodessa. Äkkiä siitä tulee se 50k€ ja enemmänkin. Ei ole huvittanut tuhlata, elintaso on aivan riittävä minulle ja tyttöystävälle (joka muuten käy itsekin töissä).Elämää harrastavana käytän mielummin rahani kuin elän kuin orja syöden leivän känttyä kotona ja katson kasvavaa tilini saldoa !
Mitä siintä on iloa ?
Elän vain kerran ja lyhyesti !
Toki onhan se hyvä jättää valtiolle kuollessaan rahansa ,jos voisin sinua siteerata. - oletkin!
taidat olla tuhlari kirjoitti:
Ei tarvita autoa eikä Tallinnan reissua. Tai telkkaria tai pesukonetta. Eivät kaikki sytytä savukkeita seteleillä niin kuin sinä. Taidat olla kateellinen tuhlari.
Itsellä on nettopalkka 1900 euroa. Säästöön kuukaudessa ~1200 euroa. Säästöille tuottoa 5-20% vuodessa. Äkkiä siitä tulee se 50k€ ja enemmänkin. Ei ole huvittanut tuhlata, elintaso on aivan riittävä minulle ja tyttöystävälle (joka muuten käy itsekin töissä)."Itsellä on nettopalkka 1900 euroa. Säästöön kuukaudessa ~1200 euroa. Säästöille tuottoa 5-20% vuodessa. Äkkiä siitä tulee se 50k€ ja enemmänkin."
-nettona tuollainen summa on varsin mukava , mikäli se tulee tasaisen varmasti joka kuukausi. Enemmänkin kiinnostaisi tuo jatko tässä tarinassa. Säästöille tuottoa 5-20% vuodessa ja vieläpä äkkiä tuottavana...kuulostaa siltä että kirjoittaja on erinomaisen hyvin perehtynyt sijoitustoimintaan. Mistä tuollaiset tuotot on mahtanut kertyä säästöille ja millaisella aikajaksolla? Ihan kiinnostaisi, jollei muuten niin opin kannalta?
Mielenkiintoista on vielä että löytyy pariskunta joka pärjää nykyaikana ilman pesukonetta ja telkkaria , vaikka tuota rahhaakin on...
- on joo
palkka käteen n. 2000e/kk, tilillä cashia 10000e,auto ja asunto velaksi. luen itseni hyvin toimeen tuleviin, yksi lapsi ja emäntä on. en pihistele juurikaan.
- Velkaaaaa
n.170000€
Vuosiansiot vaimon kanssa yhteensä n.85000€
Lapsia muutama.
Tiukilla mennään ,mut jotenkin toimeen tullaan..
Oma talo ja suht. mukava elämä ja ei ole raha huolia ,kun sitä ei ole. - huuuuu haaaaa
Siis tuleehan toimeen vaikka ilman rahaa jos vaan haluaa. Tiedän että kaikki ei tähän usko, mutta ne jotka epäilevät omaavat vaan vähemmän tietoa ja kokemusta. Tietyistä asioista pitää vaan luopua päästäkseen nollamenoihin, kuten omistamisesta ja siksi en itse edes yritä tulla (omillani) toimeen. Haluan omistaa kiinteää omaisuutta Maa-alueita ja niillä sijaitsevia kiinteisöjä. Ja syy miksi haluan omistaa on tällä hetkellä se, että saan niistä sen verran tuottoa, että pystyn maksamaan pakolliset menot kuten kiinteistövero ja lähes pakolliset kuten sähkölaskut.
Kotona viihdytään puolison kanssa sen verran hyvin, että mielummin nyttenkin olen omaehtoisesti pois ansiotyöstä kun siihen on vihdoinkin mahdollisuus. Tosin pienemmällä vaivalla pääsisin jos töissä kävisin ja ostaisin kaikki ne minkä suhteen olemme nyt omavaraisia. Kotona kuitenkin viihdytään esim puutarhatöissä.
Omavaraisuusasteemme onkin nyt noin 90 % loppu 10 prossaa on ylimääräistä kuten elektroniikka yms. jotka eivät ole välttämättömiä. Vaihtokauppaa harrastetaan samanhenkisten tuttavien kanssa.
Eli asumismenoja on muutama satanen vuodessa mitkä maksetaan maan tuotolla.
Säästöjä on tavallaan vakuutuksena esim sairauden ja eläkepäivien varalta pankissa talletuksina ja rahastoissa.
Ajoneuvoja on käytössä useita kaikkein halvin niistä on henkilöauto. Polttoainetta on ostettu viimeksi 1990 luvulla.
Omaisuus on hankittu säästämällä miehen tekemästä ansiotyöstä 15 vuodessa viimeksi netto 2000/kk, sekä kiinteistökaupoilla. Lisäksi pieni osa viime vuosina rahasto ja tilituotoista. Velkaa ei ole. - ...
Itellä ja eukolla talletuksia ja arvopapereita siellä sun täällä yhteensä pyöreesti 100 000 e. Auto 14 v japsi, kuulunut jo uutena "halpiksiin joihin pidä mennä sekaantumaan". Velkaa nolla. Asutaan vuokralla. Tulot yhteensä noin 4600 / kk (brutto).
Tunnen ihmisiä joille mikään ei riitä, vaikka kuinka paljon tienaisivat niin tili on tyhjä seuraavaan tilpäivään mennessä ja mitään ei jää säästöön.
Tuhlaaminen ei ole vaikeaa, säästämisessä on haastetta.- Ymmärrä !?
Mihin sitä rahaa pihtaat ?
Et saa mitään mukaasi.
Asut vuokralla ajat romulla syöt varmaan jotain mikä vaan on halpaa ?
Ding dong. Missä on elämäsi ?
Toiset osaavat nauttia elämästään.
PS.Raha on tarkoitettu kiertämään ei pysähtymään johonkin paikkaan.Niin luodaan työpaikkoja ja hyvinvointia. - perspektiiviä...
Ymmärrä !? kirjoitti:
Mihin sitä rahaa pihtaat ?
Et saa mitään mukaasi.
Asut vuokralla ajat romulla syöt varmaan jotain mikä vaan on halpaa ?
Ding dong. Missä on elämäsi ?
Toiset osaavat nauttia elämästään.
PS.Raha on tarkoitettu kiertämään ei pysähtymään johonkin paikkaan.Niin luodaan työpaikkoja ja hyvinvointia.jonkun työntekijäluokkaan kuuluvan pikkurahojen seisottaminen ei ole mitään siihen verrattuna miten rikas eliitti seisottaa valtavia pääomia osakkeissa ja ties missä jotta voisivat elellä pääomatuloilla tarvitsematta tehdä oikeita töitä. Heidän seisottamansa rahat ja utopistiset tuottovaatimukset ovat niitä todellisia syypäitä työttömyydelle ja huono-osaisuudelle suomessa.
- Se nyt niin mene
perspektiiviä... kirjoitti:
jonkun työntekijäluokkaan kuuluvan pikkurahojen seisottaminen ei ole mitään siihen verrattuna miten rikas eliitti seisottaa valtavia pääomia osakkeissa ja ties missä jotta voisivat elellä pääomatuloilla tarvitsematta tehdä oikeita töitä. Heidän seisottamansa rahat ja utopistiset tuottovaatimukset ovat niitä todellisia syypäitä työttömyydelle ja huono-osaisuudelle suomessa.
Esim. jos ihmiset kuten täällä käyttäytyisivät olisimme todella kusessa.
Mietittään vaikka kaupunki jossa olisi teollisuustyöpaikkoja siis niitä joista edes verorahat kertyvät hoitajien muitten elätettävien palkkoihin.
Asuu 50000 ihmistä ja näistä olisi niitä pienituloisia teollisuuden tekijöitä?perheitä n.10000 kpl ja kaikki pihtaisivat rahansa pakollisten jälkeen tileille.
Esim. kaikki leikkaisivat itse hiuksensa. tekisivät remontit siivoaisivat vain itse eikä teettäisi ulkopuolisella ,eivät kävisi kahvilla/syömässä/ryyppäämässä/jäätelöllä/hieronnassa.
Sitten olisi pieni esim.vaate tai kenkä tehdas ,mut ne maksaisivat esim. muutaman euron enemmän vaikka olisivat laadukkaampia kuin ne kiinalaiset miten sellaisten yritysten käy?
Ajattele "vain" nämä 10000 ihmistä käyttäisi palveluita esim. sen 1200€/kk eikä laittaisi niitä tileille homehtumaan montako parturia työllistyisi tai ravintolantyöntekijää.
Kuntaverot tippuisivat työllisyys paranisi roimasti.
Tähän joukkoon mahtuu korkeintaa 2 niitä isorahoja mitä ne kerkee kuluttamaan ?
Varmaan kuluttavat ,mut jos rahaa on paljon sitä vaan jää jemmaan ,mut sitä porukkaa on todella vähäinen määrä suomessa ja minusta täällä saakin olla jos vaan ne pystyvät tekemään suomen hyväksi jotain esim. luomalla teollisia työpaikkoja ,eikä kateus niitä ihmisiä kohtaan meitä auta vaan meidän pitää auttaa toisiaan!
Ymmärrätkö pointin?
PS siksi emme matkustakkaan ulkomaille vaan ostamme suomesta suomalaista niin paljon kuin mahdollista ja suomalaisia palveluita. - teollisuustyöläinen...
Se nyt niin mene kirjoitti:
Esim. jos ihmiset kuten täällä käyttäytyisivät olisimme todella kusessa.
Mietittään vaikka kaupunki jossa olisi teollisuustyöpaikkoja siis niitä joista edes verorahat kertyvät hoitajien muitten elätettävien palkkoihin.
Asuu 50000 ihmistä ja näistä olisi niitä pienituloisia teollisuuden tekijöitä?perheitä n.10000 kpl ja kaikki pihtaisivat rahansa pakollisten jälkeen tileille.
Esim. kaikki leikkaisivat itse hiuksensa. tekisivät remontit siivoaisivat vain itse eikä teettäisi ulkopuolisella ,eivät kävisi kahvilla/syömässä/ryyppäämässä/jäätelöllä/hieronnassa.
Sitten olisi pieni esim.vaate tai kenkä tehdas ,mut ne maksaisivat esim. muutaman euron enemmän vaikka olisivat laadukkaampia kuin ne kiinalaiset miten sellaisten yritysten käy?
Ajattele "vain" nämä 10000 ihmistä käyttäisi palveluita esim. sen 1200€/kk eikä laittaisi niitä tileille homehtumaan montako parturia työllistyisi tai ravintolantyöntekijää.
Kuntaverot tippuisivat työllisyys paranisi roimasti.
Tähän joukkoon mahtuu korkeintaa 2 niitä isorahoja mitä ne kerkee kuluttamaan ?
Varmaan kuluttavat ,mut jos rahaa on paljon sitä vaan jää jemmaan ,mut sitä porukkaa on todella vähäinen määrä suomessa ja minusta täällä saakin olla jos vaan ne pystyvät tekemään suomen hyväksi jotain esim. luomalla teollisia työpaikkoja ,eikä kateus niitä ihmisiä kohtaan meitä auta vaan meidän pitää auttaa toisiaan!
Ymmärrätkö pointin?
PS siksi emme matkustakkaan ulkomaille vaan ostamme suomesta suomalaista niin paljon kuin mahdollista ja suomalaisia palveluita.mistä se pienipalkkainen teollisuustyöläinen makselee niitä siivousfirmojen palveluja, ravintolalounaita ja ryyppyreissuja kun kaikki siitä pienestä palkasta menee pelkkiin välttämättömyyksiin kuten asumiseen, ruokaan ja liikkumiseen??!! Kaikki välttämättömyyksienkin hinnat ovat nousseet taivaisiin viime vuosina varsinkin rajusti ja ne pienet palkat ovat jääneet täysin jälkeen aiheuttaen pelkkää köyhtymistä perusduunareille!! Perkele sitten vielä tuollaiset kirjoituspöydän taakse homehtuneet teoreetikot vaativat että suurivolyymisen duunariluokan pitäisi laittaa rahansa kulutukseen, no mistä helvetistä minä kaivan sen kulutukseen menevän rahan kun pakolliset välttämättömyysmenot vie kaiken saatana??!!
- oletkin!
Ymmärrä !? kirjoitti:
Mihin sitä rahaa pihtaat ?
Et saa mitään mukaasi.
Asut vuokralla ajat romulla syöt varmaan jotain mikä vaan on halpaa ?
Ding dong. Missä on elämäsi ?
Toiset osaavat nauttia elämästään.
PS.Raha on tarkoitettu kiertämään ei pysähtymään johonkin paikkaan.Niin luodaan työpaikkoja ja hyvinvointia...yrittää ymmärtää. Jotkut ihmiset ne osaa nauttia elämästä aivan ilman ylenmääräistä rahan syytämistä joka suuntaan ja kulutusoravanpyörässä juoksemistakin...
- ...
Ymmärrä !? kirjoitti:
Mihin sitä rahaa pihtaat ?
Et saa mitään mukaasi.
Asut vuokralla ajat romulla syöt varmaan jotain mikä vaan on halpaa ?
Ding dong. Missä on elämäsi ?
Toiset osaavat nauttia elämästään.
PS.Raha on tarkoitettu kiertämään ei pysähtymään johonkin paikkaan.Niin luodaan työpaikkoja ja hyvinvointia.En minä olisi yhtään onnellisempi vaikka pihassa ruostuisi mersu.
En minä sitä mersuakaan mukaani saa. Enkä mitään muutakaan vaikka ostaisin kaupat tyhjäksi. Ainoastaan kuluttaisin luonnonvaroja ja lisäisin saasteita. Esittelisin itseäni ja omaisuuttani jotta joku kadehtisi?
Sijoitukset ovat sitä varten että minun ei tarvitse eläkkeellä kituuttaa.
Sijoitukset luovat myös työpaikkoja.
Talletukset ovat sitä varten että tarvitessani rahaa minun ei tarvitse ottaa velkaa.
Haluan helppoa ja huoletonta elämää. Taloudellinen riippumattomuus on sitä. Velat ei stressaa. Hajonnut pesukone ei aja kuukauden ruokabudjettia kaaokseen. Kukaan ei hiosta maksamaan vanhoja saatavia. Minun ei tarvitse puunata hienoa autoa jotta se säilyttäisi arvonsa (autot eivät koskaan säilytä arvoaan) tai vahtia ettei kukaan kolhi sitä, tai autoa vaihtaessani etsiä jotain vielä parempaa koslaa jotta esitykseni varakkaasta ei särkyisi. Nukun yöni rauhassa.
Kyllä minä rahaa käytän ja harrastan, kuljen ahkerasti antikvariaateissa etsimässä kirjoja. Syödään ulkona. Käydään teatterissa ja muissa kulttuuritapahtumissa. Matkustellaan. Käytän rahaa elämyksiin, en tavaraan.
Mitä sinä tekisit jos saisit minun säästöni?
Törsäisit kaiken alle kuukaudessa?
Ja tarvitsisit lisää kun loppui kesken?
Kenties ylpistyisit ja haluaisit näyttää kaverillesi että sinä ostat hienompaa ja parempaa. Ja loppuelämäsi olisi pelkkää varustelukierrettä. - e
... kirjoitti:
En minä olisi yhtään onnellisempi vaikka pihassa ruostuisi mersu.
En minä sitä mersuakaan mukaani saa. Enkä mitään muutakaan vaikka ostaisin kaupat tyhjäksi. Ainoastaan kuluttaisin luonnonvaroja ja lisäisin saasteita. Esittelisin itseäni ja omaisuuttani jotta joku kadehtisi?
Sijoitukset ovat sitä varten että minun ei tarvitse eläkkeellä kituuttaa.
Sijoitukset luovat myös työpaikkoja.
Talletukset ovat sitä varten että tarvitessani rahaa minun ei tarvitse ottaa velkaa.
Haluan helppoa ja huoletonta elämää. Taloudellinen riippumattomuus on sitä. Velat ei stressaa. Hajonnut pesukone ei aja kuukauden ruokabudjettia kaaokseen. Kukaan ei hiosta maksamaan vanhoja saatavia. Minun ei tarvitse puunata hienoa autoa jotta se säilyttäisi arvonsa (autot eivät koskaan säilytä arvoaan) tai vahtia ettei kukaan kolhi sitä, tai autoa vaihtaessani etsiä jotain vielä parempaa koslaa jotta esitykseni varakkaasta ei särkyisi. Nukun yöni rauhassa.
Kyllä minä rahaa käytän ja harrastan, kuljen ahkerasti antikvariaateissa etsimässä kirjoja. Syödään ulkona. Käydään teatterissa ja muissa kulttuuritapahtumissa. Matkustellaan. Käytän rahaa elämyksiin, en tavaraan.
Mitä sinä tekisit jos saisit minun säästöni?
Törsäisit kaiken alle kuukaudessa?
Ja tarvitsisit lisää kun loppui kesken?
Kenties ylpistyisit ja haluaisit näyttää kaverillesi että sinä ostat hienompaa ja parempaa. Ja loppuelämäsi olisi pelkkää varustelukierrettä."Minun ei tarvitse puunata hienoa autoa"
ei tarvi puunata, meillä oli volvo amazon 22 vuotta, oli ennen lasten syntymää,
oli kun kaikki lapset lähtivät kodista,
vain huoltsikan pesussa kävin ja
tärpätillä pyyhin kiiltäväksi, kun lapset ripille pääsivät ja yliopilasjuhlia pidettiin,
samoin kun se paria päivää vaille 23 vuotiaana myin.
5 vuotta jälkeenpäin uusi omistaja oli aloittanut auton tutkimisen ja kertoi että kukaan ei usko kuinka hieno ja ruosteeton auto voi olla.
"Mitä sinä tekisit jos saisit minun säästöni?"
minä ainakin annan säästöjäni lapsille kun rakensivat, tavoite on että velat on maksettu ennekuin vanhin kouluun menee, he sitä tarvitsevat,
saa hirveän hyvän mielen kun lapsilla menee hyvin,
samaa lihaa ja verta he ovat, kuin minäkin.
se on vähän niin;
"kun on saanut, osaa myös antaa" - Ymmärtää
... kirjoitti:
En minä olisi yhtään onnellisempi vaikka pihassa ruostuisi mersu.
En minä sitä mersuakaan mukaani saa. Enkä mitään muutakaan vaikka ostaisin kaupat tyhjäksi. Ainoastaan kuluttaisin luonnonvaroja ja lisäisin saasteita. Esittelisin itseäni ja omaisuuttani jotta joku kadehtisi?
Sijoitukset ovat sitä varten että minun ei tarvitse eläkkeellä kituuttaa.
Sijoitukset luovat myös työpaikkoja.
Talletukset ovat sitä varten että tarvitessani rahaa minun ei tarvitse ottaa velkaa.
Haluan helppoa ja huoletonta elämää. Taloudellinen riippumattomuus on sitä. Velat ei stressaa. Hajonnut pesukone ei aja kuukauden ruokabudjettia kaaokseen. Kukaan ei hiosta maksamaan vanhoja saatavia. Minun ei tarvitse puunata hienoa autoa jotta se säilyttäisi arvonsa (autot eivät koskaan säilytä arvoaan) tai vahtia ettei kukaan kolhi sitä, tai autoa vaihtaessani etsiä jotain vielä parempaa koslaa jotta esitykseni varakkaasta ei särkyisi. Nukun yöni rauhassa.
Kyllä minä rahaa käytän ja harrastan, kuljen ahkerasti antikvariaateissa etsimässä kirjoja. Syödään ulkona. Käydään teatterissa ja muissa kulttuuritapahtumissa. Matkustellaan. Käytän rahaa elämyksiin, en tavaraan.
Mitä sinä tekisit jos saisit minun säästöni?
Törsäisit kaiken alle kuukaudessa?
Ja tarvitsisit lisää kun loppui kesken?
Kenties ylpistyisit ja haluaisit näyttää kaverillesi että sinä ostat hienompaa ja parempaa. Ja loppuelämäsi olisi pelkkää varustelukierrettä.Sinulla säästöillä en varmaan tekisi mitään ihmeellistä.
Olen itsekkin ollut aina sitä mieltä et rahaa pitää olla jonkin verran pahan päivän varalle ja sitä on nyt sen verran et puoli vuotta voisin maksaa koko meidän perheen menot vaikka en saisi yhtään rahaa.
Mutta täällä kun lueskelee kirjoituksia huomaan joittenkin elämä on vaan pihdata esim. tulot on 1900€ ja säästöön 1200€ siintä !?
Jokainenhan ymmärtää että tuo on sairasta.
Minä olen juuri se kulutuksen jarru meidän perheessä vaimoni ostaisin kaiken eikä ole mihinkään ostokseeni sanonut vastaan.
Itsekkin ajaisin varmaan vielä entisellä vanhalla autolla,mut vaimo vinku ja vinku oli ostettava kallis auto ja talo yms.
Mut järkeväähän sitä rahaa on käyttää jos sitä on ja tuntuu että meinaa kertyä.
Itse esim. olen teettänyt kodin rempat enkä ole ruvennut itse tekemään.Suomalaisia tuotteita ja palveluita.
Sen verran tämä hallituksen verotus vi**taa ,et viinat haen virosta ja kohta varmaan bensatkin rupean hakemaan venäjältä.
Porvarihallitukselta ei tullut mitään positiivistä meidän perheen kannalta.Energiaverot nousivat päivähoitomaksuihin 16% korotus ym. ym. - Et ole ymmärtänyt
teollisuustyöläinen... kirjoitti:
mistä se pienipalkkainen teollisuustyöläinen makselee niitä siivousfirmojen palveluja, ravintolalounaita ja ryyppyreissuja kun kaikki siitä pienestä palkasta menee pelkkiin välttämättömyyksiin kuten asumiseen, ruokaan ja liikkumiseen??!! Kaikki välttämättömyyksienkin hinnat ovat nousseet taivaisiin viime vuosina varsinkin rajusti ja ne pienet palkat ovat jääneet täysin jälkeen aiheuttaen pelkkää köyhtymistä perusduunareille!! Perkele sitten vielä tuollaiset kirjoituspöydän taakse homehtuneet teoreetikot vaativat että suurivolyymisen duunariluokan pitäisi laittaa rahansa kulutukseen, no mistä helvetistä minä kaivan sen kulutukseen menevän rahan kun pakolliset välttämättömyysmenot vie kaiken saatana??!!
Sinun pitäisi syödä etnopaikoissa. Sitä ne tarkoittaa sillä ulkona syömisellä. Näin saadaan pyhille mamuille töitä.
- kitupiikki,vaari
sain isoisän perinnön 1966v, ehkä 50 000 mk, ostin silloin uuden Volvon 10 000 mk ja loput olen pitänyt säästössä.
Jouduin säästöstä ottamaan autoon, kun palkkatulot eivät riittäneet kuin juuri ja juuri elämiseen.
Nyt on rahana 250 000 € vähän muuta
Eläke on 1500, ostin viime kesänä ekan käytetyn auton, kun halusin ison, mutta uutta ei ollut järkevä ostaa meidän ajomäärillä ja kävipä hyvin,
muutaman kk kuluttu tuli toinen nokkaan kaupungilla, olisi vähän harmittanut jos 8 kk uusi auto olisi kasassa.
Kyllä meilläkin on pohdittu mitä ja kuinka pitäisi käyttää,
kyllä suoraa käyttäen saisi rahoilleen paremmin vastinetta, mutta mitäs siten jos tule suurempi rahantarve, kuten on tullutkin, olisi ikävä laitaa viimeisiä rahojaan,
4 lapsen silmät laaseroitiin, a`2800 €, kaksi on joutunut umpisuolikeikaukseen ja yksi tyräkeikaukseen, oli kiva kun voi tehdä sen tähystyksellä todella kivuttomasti, yksityisesti, eikä missään kuntaliiton opetussairaalaa jollain harjoittelijan työnä.
yksi sanoikin herättyään että "tarkastus ei sattunut yhtään, koska se sitten leikataan". - hkjhkjh
Laskutavasta riippuen 2-7 miljoonaa euroa.
Kun sitä on niin en tietenkään kaikkea itselleni ahnehdi. Osa on firmassa, osa lapsilla, osa muiden omistamaa mihin minulla on käyttöoikeus.
Ravintoloissa voisin käydä mutta niissä on yleensä surkean huono ruoka, parempaa saa kun kokkailee itse.
Auto on toimiva, vuosimallia 1989.
Naapuri jolla on kymmenen kertaa enemmän rahaa ajaa skodalla.
Näin elävät ne joilla on tuttavina presidenttejä ja nobelisteja. - rahatilanne...
tuli lomarahat ja muut palkassa niin paukahti vanha satatuhatta mummoa kirkkaasti rikki pankissa.
- daadsadsdas
Hyvät on vitsit. Naapurin hevosetki nauraa sun jutuilles. Tilillä 50 tuhatta euroa. buah :)
- 12M€ perintörahoja
50k€? Perintörahoja?
- hyväoloon
työtön olen jo 4v. ollut rahaa tilillä 86700e velattomat autot, ok-talo mökki ja muut kalut, auto on uutena ostettu mutta nyt jo 9v vanha enkä aio vaihtaa.... kestää näillä muutaman tuhannen km.llä/vuodessa sen minkä autoa tarvin... on nyt ajettu vajaat90 000km.
- 11011
Hinpun alle 75'000€ vuosi pruttotuloilla:
Ihan rahaa rahana pankissa vapaana näyttää tänään olevan noin 2´000€
Vapaa tilinsaldo vaihdellut viimeisenvuoden aikana kolmeneuron ja kahdenkymmenentuhannen euron välissä.
Kaikki elämäntarvikkeet on hankittuna, dumppaan kaiken sijoittamiseen ja elämiseen.
Elämää viellä voi tasoittaa luottokortilla, jos tili on tyhjenemässä jossakin kuussa, voi kortilla siirtää elämistään seuraavassakuussa maksettavaksi.
Vaikka kirjoitukseni näyttää hyvinkin tuhlaavaiselta, on minulla aika tarkka taloudenpito.
Talouteni on varmasti plussalla, kulutan vähemmän kuin ansaitsen.
Joka kuukausi maksan luottokortin 100%:sesti nollille, minulla ei ole kulutusluottoa.
En koe että pankissa tarvitsisi säilyttää rahaa rahana tilillä, tuleehan sinne jokakuukausi lisää, ainakin elämisen ja korttilaskun verran. - 516
Uskokoot että täällä joku kirjoittelisi tuollaisilla tuloilla.
Jos noilla tuloilla tili on melkein nollilla joka kuukausi ja tarvitsee luottokorttia, ei taloudenpito ole mitenkään hallussa.
Turha itkeä täällä ettei raha riitä.- sivusta...
Ei tuollainen palkkatulona ole edes kova, verot vievät siitä lisäksi suuren osan.
- korvauksilla menee.
Jaksatte vaan lukea näitä valheellisia tuloja ja säästöjä täältä, Ei kannata uskoa että näiden palstojen lukijoilla olisi säästöjä ja kovia tuloja.
- 6+4
joo ketju enemmän tai vähemmän täynnä useita satoja tuhansia säästäneitä tyyppejä... salli mun nauraa :D
päivärahatyypit ne täällä haaveilee, ei rahamiehet, niillä on kiire pitää rahasta kiinni ja tehdä sitä lisää.
- 1110
Minullakin on varallisuutta, miksen siitä täällä melkein anonyymisti kertoisi?
- kwääks
sijoitustilillä 938 000, käyttötilillä 22 000 ja harrastustilillä muutama tonni.
omakotitalo hakusalla tällä hetkellä ilman kiireitä sillä näyttäisi tuo asuntokupla olevan puhkeamaisillaan jolloin äkkiä pikku tilin tekee odottamalla.
kehyskunnasta joku sopiva luukku voi irrota vielä jollain -20% arvonlaskulla ensi kesänä ellei ihmeitä suomen taloudessa tapahdu.- 4+19
joo joo ja varmaan on :D
oliskohan totuus miinusmerkkinen väitettyyn :D
- specter
Mulla on tilillä ehkä 400 euroa. Jotain omaisuuttakin on, mutta pieniä on silakat joulukaloiksi.
- Kylmä varsto
Pussissa kolikoita, tilillä muutama euro.
Viikko viellä palkkaan, syön duunissa, sillä pärjää. - MoneyIsntHappiness
Ihan sama homma, mulla on ~400 000 euroa kiinni osakkeissa. (Asunto, Pörssiyhtiöt, oma Oy) jne. Mutta mulla ei ole autoa, asun 43 neliöisessä vanhassa kerrostalokaksiossa ja mulla on kaikkea mitä oikeasti tarvitsen. Menot on alle tonnin kuussa ja tulot tällä bruttona varmaan 6000 € / kk. Mutta mitä hittoa sillä rahalla tekee? Sen takia olen sitä osakkeisiin lapannut, kun ei ole muutakaan käyttöä.
Ehkä pitäs lähteä oikealle linjalle ja vetää vaan huumeita ja huoria, mutta kun nekään ei tuo mitään sisältöä elämään.- MoneyIsntHappiness
Koska osakkeiden ostaminen on laiskottanut, käyttelytilillä on tällä hetkellä muuten näköjään noin 34000 euroa. Mutta ihan sama. Voishan tuolla vaikka daim tuutin ostaa jos kovasti alkaa himottamaan vielä kun kesän viimeisiä lämpöisiä päivä, ehkä...
- 19+13
MoneyIsntHappiness kirjoitti:
Koska osakkeiden ostaminen on laiskottanut, käyttelytilillä on tällä hetkellä muuten näköjään noin 34000 euroa. Mutta ihan sama. Voishan tuolla vaikka daim tuutin ostaa jos kovasti alkaa himottamaan vielä kun kesän viimeisiä lämpöisiä päivä, ehkä...
hah hah, saitko hyvät kiksit tuon haaveesi julkaisemisesta :D
jos tosiaan olisit yrittäjä tuskin kesken parhaan myyntiajan roikkuisit jossain suomi24:sen palstalla kehuskelemassa wannabe-omaisuudellasi :D - MoneyIsntHappiness
19+13 kirjoitti:
hah hah, saitko hyvät kiksit tuon haaveesi julkaisemisesta :D
jos tosiaan olisit yrittäjä tuskin kesken parhaan myyntiajan roikkuisit jossain suomi24:sen palstalla kehuskelemassa wannabe-omaisuudellasi :DJoskus vaan ei hommat innosta, ei liene uutta kenellekään? Opiskelija katsoo kauniita ja rohkeita, vaikka pitäisi valmistautua koe viikkoon jne.
Jokaisella on omat juttunsa missä tulee roikuttua, vaikka varsin hyvin tietää että pitäisi tehdä ihan jotain muuta. - 5+11
MoneyIsntHappiness kirjoitti:
Joskus vaan ei hommat innosta, ei liene uutta kenellekään? Opiskelija katsoo kauniita ja rohkeita, vaikka pitäisi valmistautua koe viikkoon jne.
Jokaisella on omat juttunsa missä tulee roikuttua, vaikka varsin hyvin tietää että pitäisi tehdä ihan jotain muuta.heh heh näitä "rahamiehiä", no jos sulla on perittyä varallisuutta taustalla voisi ton asenteen rahaan ymmärtää. jos ei puhut melko varmasti jaskaa...
- MoneyIsntHappiness
5+11 kirjoitti:
heh heh näitä "rahamiehiä", no jos sulla on perittyä varallisuutta taustalla voisi ton asenteen rahaan ymmärtää. jos ei puhut melko varmasti jaskaa...
En nyt laskis muutaman sadantonnin omaisuutta minkäänlaiseksi rahamieheksi. Eihän muutamalla miljoonallakaan saa edes venettä. Että aika suhteellista se onko rahamies vai ei. Eiköhän ne ole rahamiehiä joilla on kymmeniä miljoonia rahaa. Muutama miljoona ei ole vielä paljon mittään. Joten kyllä mä omasta mielestäni (sääilttävällä) puolella miljoonalla kuulun kyllä ihan siihen normaaliin keskiluokkaan.
Mutta tuo puolimiljoonaa on kuitenkin sen verran, että se tekee varsin selväksi sen, että raha ei tee onnelliseksi. - liian vähän
MoneyIsntHappiness kirjoitti:
En nyt laskis muutaman sadantonnin omaisuutta minkäänlaiseksi rahamieheksi. Eihän muutamalla miljoonallakaan saa edes venettä. Että aika suhteellista se onko rahamies vai ei. Eiköhän ne ole rahamiehiä joilla on kymmeniä miljoonia rahaa. Muutama miljoona ei ole vielä paljon mittään. Joten kyllä mä omasta mielestäni (sääilttävällä) puolella miljoonalla kuulun kyllä ihan siihen normaaliin keskiluokkaan.
Mutta tuo puolimiljoonaa on kuitenkin sen verran, että se tekee varsin selväksi sen, että raha ei tee onnelliseksi.Puolen miljoonan rahamäärä ei oli mikää omaisuus.
Rahamiehet alkaa kymmenistä miljoonista eli et ole kokenut vielä rahan onnelliseksi tekevää vaikutusta!!! - MoneyIsntHappiness
liian vähän kirjoitti:
Puolen miljoonan rahamäärä ei oli mikää omaisuus.
Rahamiehet alkaa kymmenistä miljoonista eli et ole kokenut vielä rahan onnelliseksi tekevää vaikutusta!!!Aivan, sitten me ollaan ihan samoilla linjoilla. Hyvä näin.
- 16+14
mä saan saman käteen mitä sä bruttona ja saman verran säästössä. ollaan lapseton pariskunta toinen tosin nyt työttömänä, älyttömän vaikeaa säästää lisää vaikka ei ole autoakaan. kaikki on vaan kallistunut viimeaikoina niin paljon...
- 416
Taloudellisestä riippumattomuudesta:
Nykyisin yksi kolmannes vuosittaisesta nettotulosta meillä tulee muualta kuin päivittäisestä palkkatulosta. Viellä kun jaksaisi 3-4 vuotta duunissa, olisi elämän duunit tehty.
Tätähän kaikki haluaa?
3-4 vuoden päässä oleva elämän muutos on alkanut mietityttämään, onko varmasti oikea valinta hypätä duunin oravanpyörästä pois? - Asiaa...
Tulot ovat alle 500€/kk, olen opiskelija, mutta siitä huolimatta olen onnistunut muutamassa vuodessa haalimaan kasaan 20000€ tilille. Tämä on totta! En käy töissä... Miten on mahdollista, sanokaas? ;)
- 17+9
asut kotona etkä käytä rahaa mihinkään tai sitten puhut vain puppua :D
- Säästäjä....
Minä olen ollut työttömänä jo yli 20 vuotta ja olen saanut säästöön nyt siis käteistä 18000e. Olen elänyt nuukasti ja tehnyt pientä kauppaa aina välillä, mutta säästöni on kertynyt oikeastaan nuukasta elämästä. En tarkalleen tiedä mitä saan aikaan tuolla säästöllä? En yksinkertaisesti osaa sijoittaa tai en tohdi mitään suurempia ostaakkaan, eli en tiedä mitä hyötyä tästä kaikesta oikeastaan minulle on? Mitä järkeä on kulkea kaupoissa etsimässä -30% elintarvikkeita ja säästää rahaa patjan sisään käyttämättä rahaa koskaan?
Ilmeisesti minut lopulta löydetään menehtyneenä rahojen päältä ja kuka silloin saa suurella vaivalla kerätyt säästöni? - 1221eddd2
Olisi helvetin mukava kuulla, miten aloittaja on muka pystynyt säästämään noinkin suuren summan rahaa noin paskalla palkalla. Vielä kehtaa väittää, että ei pidä itseään nuukana.
Aloittaja on
A: ollut vuosikausia töissä (paskalla palkall) ja onnistunut säästämään elämällä erittäin nuukasti
B: voittanut lotossa/saanut perintöä/ottanut lainaa (jolla nyt kehuskelee)
C: saanut rahaa jollain muulla keinoin
D: trolli tai patologinen valehtelija.
E: näiden yhdistelmä
Karu totuus on se, että tuollaisia summia ei yksinkertaisesti säästetä tuosta vain.- Helpompaa kuin uskot
Ei todellakaan tuosta vain, mutta kyllä sitä ajan kuluessa vaan kertyy. Minullakin yksin asuvana menee alle tuhat euroa kuukaudessa, vaikka en varsinaisesti tingi mistään. Tienaan reilusti enemmän kuin aloittaja, mutta 1600 euron brutollakin pärjäisin hyvin ja säästöön jäisi muutama satanen kuukaudessa. Kymmenen vuotta aikaa niin koossa on 50000.
Oma asunto on tietenkin yksi perustekijä varallisuuden kertymiseen. Sillä saa kuukausimenoja paljon pienemmäksi ja etu on vieläpä veroton. Toinen on sitten aloittajankin mainitsema halpa auto. Jos rahat menevät vuokraisännälle ja auton osamaksuihin, eihän pienestä palkasta jää mitään.
- kohta tulee
Sijottamisessa pitkäaika on avainasemassa, kun aluksi tekee jollainkeinoin pääomaa, tekee se sitten vuosiensaatossa työtä puolestasi.
Minäkin ansaitsen verojenjälkeen 1X¨XXX,XX€ vuodessa jo toisen sijoitusvuoteni loppuneljänneksellä.
Joten sijoittaminen ei kysy isoja tuloja, vaan aikaa.- MoneyIsntHappiness
Vanhoja fiksuja quoteja:
"Pitkässä juoksussa olemme kaikki rikkaita - ja kuolleita".
Suosittelen muuten lukemaan:
http://www.taloudellinenriippumattomuus.com/ - buuuuuuu
MoneyIsntHappiness kirjoitti:
Vanhoja fiksuja quoteja:
"Pitkässä juoksussa olemme kaikki rikkaita - ja kuolleita".
Suosittelen muuten lukemaan:
http://www.taloudellinenriippumattomuus.com/Persiiseen menee noi DREAMIT !!!
Onneks oon pysynyt erossa tuollaisesta shitistä ja pysynyt kullassa ja kiinteässä omaisuudessa.
- Anonyymi
Lujille meinaa välillä ottaa. Kun kuukaden laskut on maksettu, lainat lyhennetty, kuukausisijoitukset tehty, niin tilille ei jää kuin 500-600€ ruokaa ja polttoaineisiin. (4 henkinen perhe, nettotulot yht. 4500€)
- Anonyymi
Nettona tulee normaalikuussa vähän reilut 3000€. Vaihtelee jonkin verran, joten mieluummin puhun vuosiansioista. Niinhän se Verottajakin tekee, joten helpottaa talouden suunnittelua. Pakolliset kulut päältä pois, niin 1500€ jää käyttörahaa. eihän sillä herroiksi eletä, mutta jotain kivaa aina saa.
- Anonyymi
Eli siis sinkkumies 35v ja 60k€ about vuodessa.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.72508- 1181756
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill381475Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1221408Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1671299- 1461250
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1521241- 521188
- 591127
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.481014