Blair Witch

Mitäs mieltä olette kyseisestä leffasta? Omasta mielestäni se on hyvä leffa niille ihmisille joilla on hyvä mielikuvitus, eikä mitään monsteria ole tarpeen näyttää.

Sen olen huomannut että jotkut vihaavat kyseistä leffaa siksi koska se tehtiin pienellä budjetilla ja koska se menestyi melko hyvin. Jotkut myös ottivat nokkiinsa siitä kun leffaa mainostettiin "perustuu tositapahtumiin" teksteillä, mutta pitäisihän se nyt aikuisen ymmärtää että kyseessä oli pelkka markkinointi kikka... ei kai se elokuvantekijöiden vika ole että jotkut ottavat kaiken täysin tosisssaan ilman kritiikkiä?

En ole kenenkään nähnyt itkevän yhtä paljon moottorisahamurhaajan "perustuu tositapahtumiin" teksteistä vaikka kyseessä on sama asia... Blair Witch tosin teki kyseisen mainostuksen ovelammin mutta muuta eroa siinä ei ole.
5227
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

En juurikaan pitänyt kyseisestä pätkästä. Sillä ei ole merkitystä että elokuvaa mainostettiin tositapahtumiin perustuvana, sitähän tehdään joka toisen kauhuelokuvan kanssa. En vain pitänyt.

Mielikuvitusta piisaa liiankin kanssa, siitä ei tosiaankaan kenkä purista. Ja olen nähnyt lukemattomia elokuvia, joissa sitä "monsteria" ei näy eikä kuulu. Ei jää siitäkään kiinni.

Omalla kohdallani elokuva ei toiminut varmaankaan siksi, että se oli pohjattoman tylsä ja huonosti näytelty. Mielestäni.

En tosin liiemmin välittänyt moottorisahamurhaajastakaan, vaikka yleensä puolustan kauhuklassikoita henkeen ja vereen.

Äänestä
  • tarkoitat, sillä käsittääkseni vain uudempaa versiota mainostettiin tositapahtumii ?

    Äänestä

  • moottorimurhaajaa kirjoitti:

    tarkoitat, sillä käsittääkseni vain uudempaa versiota mainostettiin tositapahtumii ?

    Molemmat versiot on tullut nähtyä, ei vain jotenkin ollut minua varten...

    Äänestä

  • moottorimurhaajaa kirjoitti:

    tarkoitat, sillä käsittääkseni vain uudempaa versiota mainostettiin tositapahtumii ?

    Muistaakseni sen alkuperäisen leffan julisteissa oli joku lause, minkä saattoi käsittää niin että perustuis tositapahtumiin. Niissä julisteissa luki muistaakaseni, että What hapening, it`s true... Myös trailereissa sanotaan tuo samainen lause, joten kai se sitä mainontaa ollunna.


    Siis mitä netissä oon nähny kansilehtiä ja vanhoja julisteista kuvia jn.

    Äänestä

Yksikään nykyimitaatio ei ole päässyt lähellekään kyseistä teosta. On näitä uusia zombie virityksiä ja, ja kaikenmaan Gloverfieldejä, mutta ei! Ei näin. Blair Which Projectissa homma toimii ja sen ansiosta elokuva onnistuukin olemaan useimpiille katsojiille, jopa aidosti pelottavaa kamaa.

Tällä hetkellä Daniel Myrrick´iltä on tulossa uusi leffa joka, sekin perustuu "tositapahtumiin", toisin kuin muuten, ah!, niin loistava Blair Which Project! Se kulkee nimellä KuolemanKesä. Huhujen mukaan siinä saattaa olla spiritismiä ym. kivaa purtavaa alan "peikoille"!
Nähtäväksi jää lunastaako se paikan alan kammottavimpana leffana, vai onko vain ok! Minä uskon demoneihin ja henkielämään, joten potentiaali hoitakoot loput. Ja potentiaaliahan tuosta luulisi meille pikku peikoille löytyvän!

Kauhuntäyteistä kesää ja toivotaan parhaita väristyksiä tulevalta kesältä koko palstan remmille! Kauhu on in.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


CQB kirjoitti:

Mitäs mieltä olette kyseisestä leffasta? Omasta mielestäni se on hyvä leffa niille ihmisille joilla on hyvä mielikuvitus, eikä mitään monsteria ole tarpeen näyttää.

Sen olen huomannut että jotkut vihaavat kyseistä leffaa siksi koska se tehtiin pienellä budjetilla ja koska se menestyi melko hyvin. Jotkut myös ottivat nokkiinsa siitä kun leffaa mainostettiin "perustuu tositapahtumiin" teksteillä, mutta pitäisihän se nyt aikuisen ymmärtää että kyseessä oli pelkka markkinointi kikka... ei kai se elokuvantekijöiden vika ole että jotkut ottavat kaiken täysin tosisssaan ilman kritiikkiä?

En ole kenenkään nähnyt itkevän yhtä paljon moottorisahamurhaajan "perustuu tositapahtumiin" teksteistä vaikka kyseessä on sama asia... Blair Witch tosin teki kyseisen mainostuksen ovelammin mutta muuta eroa siinä ei ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu