Sienet grilliin, nam!

Asiakasomistaja mökille

Mikään ei tietysti ole niin hyvää sientä, kuin metsästä itse poimitut tatit.
Kuitenkin on tosiasia, että lomakausi ja sienestyskausi eivät satu samalle aikaa.

Pitää oikeastaan kiittää sitä asiakasomistajan kauppaketjua, kun ovat ottaneet valikoimiinsa liettualaiset herkkusienet.
Asiakasomistajan kukkaro tykkää korkealaatuisista ja tuoreista vihanneksista. Samalla ne ovat huomattavasti halvempia, kuin aiemmin ainoana tuotteena olleet periaatteella "maksa tai ole ostamatta" tuotteet.

En liene ainoa kiittäjä?
Toivoisi vaan mökkipaikkakunnankin markettiin tätä ilosanomaa, mutta jostakin kumman syystä siellä hintalappu on vielä sillä tasolla, kun pakatun herkkusienen markkinoilla ei Suomessa tainnut olla ollenkaan kilpailua.
Kaikkialla tässä maassa kun ei kilpailumekanismi tunnu toimivan kaupan alalla.
Ei vaikka kuinka olisit "omistaja" joka haluaa syödä herkullista ja terveellistä ruokaa kohtuullisella hintaa.
Siis "eurooppalaisempaa hintatasoa".

6

793

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • herkkugastronomi

      Ja mitä siitäkin tulisi jos kaikki ostaisi heikkolaatuisia ulkomaisia tuotteita, kaikki olisimme työttömiä!

      • Asiakasomistaja mökille

        Eli onko kokemusperustaista tietoa väitteesi?
        Minulla on hyvin positiiviset kokemukset ulkomaisen tuotteen laadusta.
        Tosiasiassahan tiettyjen elintarvikkeiden kasvattaminen tai valmistaminen ei onnistu ilman erittäin tarkkaa hygieniaa ja valvottuja olosuhteita.
        Logistiikan järjestäminen taasen on tänä päivänä ammattilaisille helppoa!
        Nykyisinhän elintarvikekuljetuksen lämpötilaa valvotaan erittäin tarkoin.

        Onko Eurooppalaisen hintatason mukaan korkeahintaisen suomalaisen elintarvikkeen tärkein myyntiargumentti se, että saadaan työllistettyä jokin tuotantolaitoksen omistaja Suomessa?
        Ehkäpä niin, sillä asiakasomistajan kaupassahan käyttää voimakkaasti valtaa tuottajajärjestö. Kesämökilleen ajava asiakasomistaja saa maksaa "jossakin päätetyn" hinnan.
        Siinä on muuten yksi syy siihen, että moni suomalainen viettää lomansa maamme rajojen ulkopuolella.
        Elintarvikkeet maksavat vaan huomattavasti vähemmän muualla.

        Siksipä asiakasomistajakin suuntaa usein lomillaan ensin laivalla Suomenlahden yli ja jatkaa siitä matkaansa muutaman tunnin.
        Ei maamme työllisyyttä hoideta pitämällä kiinni korkeista hinnoista.
        Ostajat katoavat silloin helposti pois.
        Kilpailukykyiset hinnat toisivat asiakkaita myös itäisen rajan takaa.

      • Prisman johtaja
        Asiakasomistaja mökille kirjoitti:

        Suomalainen duunari maksaa liikaa, palkkoja pitäisi pudottaa. Kauppalehdessä oli juttua rakennusliiton iskuista rakennustyömaille. Eivät idiootit tajua, että virolainen tekee parempaa jälkeä tonnin kk-palkalla. Suomalaistenkin palkka pitäisi pudottaa, niin saataisiinasunnot ja ruoka halvemmaksi. Onneksi hallitus laskee ruuan alvia.

    • Ruma mies

      "Mikään ei tietysti ole niin hyvää sientä, kuin metsästä itse poimitut tatit."

      ... paitsi itse poimitut torvisienet, vaaleaorakkaat, korvasienet ja lampaankäävät, muutamia mainitakseni. Ja rouskut.

      "Kuitenkin on tosiasia, että lomakausi ja sienestyskausi eivät satu samalle aikaa."

      Se on järjestelykysymys, jonka lopputulos auttaa erottamaan vakavasti otettavat sienestäjät harrastelijoista.

      "Sienet grilliin, nam!"

      Mieluummin pannulle, keittoon tai salaattiin.

      • Asiakasomistaja mökille

        Monikaan ei ikävä kyllä pääse itse valitsemaan lomakauttaan sienestysajaksi, vaan sen tekee työnantaja. Silloin ehtyvät omat säilötyt varastot ja tarvitaan kaupan palveluita ja herkkusieni on kai Suomessa yleisin ja nopeiten markkinoita kasvattava sienilaji.

        Nuo mainitsemasi sienet ovat tosiaan herkkua.
        Oletko koskaan kokeillut sellaista, että lisäät metsäsienien joukkoon herkkusieniä?
        Olen tehnyt sillä tavoin sienisalaattia, joka ei ole liian voimakkaan metsäsienen makuista sellaiseen suuhun, joka ei ole tottunut sienten erinomaiseen makuun.

        "Mieluummin pannulle, keittoon tai salaattiin"
        Kyllä noinkin tulee tehtyä. Itseasiassahan meillä Suomessa on aika vähäistä tuo sienikulttuuri, mutta itselleni se on onneksi jo lapsena opetettua asiaa.

        Olkoon kyseessä kaupasta ostettu tai itsepoimittu sieni, niin tosiasiahan on se, että niistä saa helposti hyvää ruokaa.
        Itse en vaan pidä siitä, että tukkukauppa ja HEVI-hyllyn vastaava päättävät siitä, että tarjolle tulee pelkästään kallis vaihtoehto.
        Periaattessahan sieni on helppoa ja kaikille sopivaa herkkua.
        Näin se on silloin, jos itsepoimittujen puuttuessa saa salaattiainekseksi tai grillattavaksi vaikka liettualaista herkkusientä. Se kun on hinnaltaan ja laadultaan ainakin minun mielestäni järkevintä.
        Ihan hyvää ja suht edullista herkkusienikeittoa siitä saa tehtyä..... ja helposti!

        Sienet melkein miten vaan "nammmm".........

        "Oletko koskaan kokeillut sellaista, että lisäät metsäsienien joukkoon herkkusieniä?"

        Tein sitä ennenvanhaan aina keväällä ja alkukesästä, kun itse poimittu sato alkoi käydä vähiin. Nykyisin sienet eivät käy koskaan vähiin, koska minulla on jo 9 vuotta ollut äärimmäisen tehokas apulainen, joka löytää metsästä jokaisen kanttarellin, mustatorviaisen, suppilovahveron, kosteikkovahveron, orakkaan, lampaankäävän ja muutaman muun.

        Toivon, että joskus sattuisi käteen viime vuosien ihmesieni tuoksuvalmuska, että voisin neuvoa apulaiseni etsimään myös niitä. Kun se kerran oppii uuden sienen, se on erehtymätön.

        Apulaiseni on musta ja painaa 27 kg. Ei tarvitse muuta kuin kävellä perässä ja kumartua poimimaan siellä, missä se kehottaa tekemään niin. Toistaiseksi sen taidot ovat parantuneet vuosi vuodelta. Odotan kauhulla aikaa, jolloin se on liian vanha sienestykseen.

        Tosin herkkusieniä syön nykyäänkin. En muiden sienien puutteessa vaan siksi, että tykkään niistä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      113
      1403
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      921
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      746
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      133
      704
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      676
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      626
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      607
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      565
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      109
      523
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      500
    11. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      101
      485
    12. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      478
    13. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      477
    14. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      468
    15. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      118
      466
    16. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      52
      462
    17. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    18. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      413
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      410
    Aihe