pääsee irti. Sitä aikansa ikävöi. Kun ei toisesta kuulu, niin alkaa elämään toisella tavoin. Ei tule itkukohtauksia, ei vapise kaipauksesta ja koko maailma ei tunnu musertuvan. Kun toinen on tehnyt selväksi, ettei halua olla tekemisissä, niin se on silloin harvinaisen selvä asia. Ajatuksen ja tunteen tasolla kestää oman aikansa, kunnes pääsee irti. Se ei tapahdu ihan hetkessä. Voi mennä kuukausia, vuosia. Sitten alkaa näkemään asiat realistisemmin ja näkee toisen totuudenmukaisemmassa valossa.
Jännä juttu.
Ikävästä näköjään
2178
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
juu kun vain tapahtuisi äkkiä se unohtaminen.. j..k..ta.
loppuisi turha kipu vaikka miten tiedän ettei välitä.. paskaakaan
todella rankkaa. En toivoisi sitä kipua pahimmalle vihamiehellekään. Jos sua yhtään helpottaa, niin ajattele, että pahinkin kipu loppuu aikanaan. Se ei lopu käskemällä, komentamalla tai pakenemalla. Mikään ei auta muu kuin aika. Vapaa-ajalla menetys ja epätoivo valtaa helposti mielen.
Minulla on enemmän elämää edessäpäin kuin takana ja silti mietin kuolemaa silloin tällöin. Joskus aikanaan on helpotus päästä näistä elämän kivuista irti. Kuoleman ajatteleminen toi helpotuksen tähän kipuun. Itse en tekisi itselleni mitään, mutta on minussa uskonnollista ajattelua sen verran, että tietty henkisyyden tiedostaminen tuo lohtua.