ylivoimaisesti. Huh huh, on siinä vielä ihmettelemistä.
Soini räjäyttää
äänipankin
4160
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Halla-ahoa ehdokkaaksi, siinä imussa olisi päässyt itsekin, nyt pääsee vain Sampo Terho 199, ja KD:n Sari Essajah.
pyydetty Tonya ehdolle. Kiken lihakset on liian pienet.
Meinaat, että Soinille käy sunnuntaina niinkuin ennen vanhaan Veikko Vennamon ja Eino Poutiaisen parhaina aikoina kävi Suomen Maaseudun Puolueelle.
"Roknoosiherrojen" eli esimerkiksi tutkija Risto Sänkiahon laatimat vaaliennusteet menivät komeasti mettään, kun SMP räjäytti pankin ja sai silloisissa eduskuntavaaleissa peräti 18 paikkaa.
No, katsotaanpa sunnuntaina mitä käyrät ja palkit näyttävät. Tämähän jo nyt melkein jännittää!
täysin rinnoin hänelle. Uutta ja väkevää virtaa tarvitaan Suomea puolustamaan, ei
mitään turhan inisijöitä jotka ajavat vain omaan palkkaetuaan ja viis välittävät kansasta. Järki päähän kansalaiset!