K! katsastajista huonoja kokemuksia

Nuori katsastusmies haki väkisin vian tai vikoja autostani. Hommasta huomasi että uusiksi laitetaan vaikka millä perusteella. Tämän jälkeen en mene koskaan K! katsastajille. Kerran voi pettää ei toista kertaa. Onneksi on muitakin yrittäjiä.
9441
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

syyllä Loviisan A-katsastuskin muutama vuosi sitten käytätti uudestaan saadakseen sen parikymppiä extraa. AKE:n ohjeen ja aiempien samojen vikojen takia piti tulla vain korjauskehoitus.

Röyhkeä rahastus on arkipäivää nykyään lähes alalla kuin alalla. Kaikki perustuu siihen, että on pienempi vaiva maksaa tyhjästä kuin käyttää hirveästi aikaa riitelyyn. Ja tämä TOIMII!

Muutenkin kannattaa välttää pörssiyhtiöitten kusetusta jos mahdollista.

Äänestä

sieltä itsestään kapulaan hypi, pitää ne sieltä ensin havaita ja sit kirjata. Toiset on vaan hitaampia tutkiessaan vaadittavat kohteet. Asiasta tietämätön voi luulla tätä "hakemalla hakemiseksi"

t: vasta 15 000 autoa katsastanut

Äänestä

Voisitko yksilöidä katsastajan löytämän vian ja kertoa sitten miksi siitä ei olisi saanut tehdä hylkypäätöstä?

Joskus voi olla vaikeaa monimutkaisen akseliston heloista ja nivelistä löytää se oikea välyksellinen.
Katsastajaltahan vaaditaan, että hän TÄSMÄLLISESTI selittää vian kohteen.

Äänestä
  • Ei muuten tarvitse täsmällisesti tietää esim. taka-akselistovälyksissä missä helassa on mahdollisesti vikaa.On asiakkaan asia ja velvollisuus etsiä vika korjaamolla missä tukivarressa vika mahdollisesti on.Tietysti se mahdollisuuksien mukaan kerrotaan mutta itse ainakin vain arvelen vian olevan siellä ja siellä mutta kehotan kuitenkin tutkimaan koko paketin korjaamolla.Näin ei pääse syntymään väärinkäsityksiä.

    Äänestä

Joku vuosi sitten,sen jälkeen en käynyt koko puljussa,sitten oli toinen lafka joku taka tuki pusla,merkkiliikessä sanoivat ettei näitä vaihdeta kuin kolarin seurauksena,niin loppui siinäkin firmassa käynti.pelkää rahastusta,varsinkin nuoria ja naisia kusetavat.

Äänestä
  • Tutkivatkohan arvon asiantuntijat autoasi ollenkaan vaiko vaan tokaisivat jotain ylpeänä marmoritiskin takaa. Suurin osa autojen tuennan heloista/puslista ovat sellaisia jotka hajoavat normaalikäytössä erittäin harvoin, mutta lausunto että jokin auton osa ei voi *mitenkään* hajota ajamalla osoittaa kyllä suurta asiantuntemuksen vajetta korjaamolta, oli sitten minkä merkkinen tahansa.

    Mutta eipä siinä mitään, vie autosi mielummin läpiajokonttorille. Sen sijaan että määrätään tänä vuonna yksi tuennan hela vaihdettavaksi, määrätään mieluummin se vasta ensi vuonna. Ja samalla pari muutakin helaa jotka ovat hajonneet kun pyörä lonksuu ja makaa väärässä asennossa. Ja rengas kun se on laidoiltaan kulunut väärän asennon takia, ja pyöränlaakeri vielä kun sekin juristaa. Pyöräntuennan viat ei ole mitään kosmetiikaa.

    Sekä korjaamoita että konttoreita nähneenä olen havainnut että useammin se on oikeassa jonka mielestä autossa on vikaa, kuin se jonka mielestä auto on kunnossa - oli sitten katsuri tai mekaanikko kyseessä. Vian löytäminen tarvitsee kato enemmän taitoa kuin sen missaaminen. Ja tohon merkkikorjaamostatukseen on turha vedota. Kaiken maailman hiipparia niilläkin työskentelee ja varsinkin kesähessuja joiden ammattitaito on just niin luotettavaa.

    Äänestä

  • Turunpiispa kirjoitti:

    Tutkivatkohan arvon asiantuntijat autoasi ollenkaan vaiko vaan tokaisivat jotain ylpeänä marmoritiskin takaa. Suurin osa autojen tuennan heloista/puslista ovat sellaisia jotka hajoavat normaalikäytössä erittäin harvoin, mutta lausunto että jokin auton osa ei voi *mitenkään* hajota ajamalla osoittaa kyllä suurta asiantuntemuksen vajetta korjaamolta, oli sitten minkä merkkinen tahansa.

    Mutta eipä siinä mitään, vie autosi mielummin läpiajokonttorille. Sen sijaan että määrätään tänä vuonna yksi tuennan hela vaihdettavaksi, määrätään mieluummin se vasta ensi vuonna. Ja samalla pari muutakin helaa jotka ovat hajonneet kun pyörä lonksuu ja makaa väärässä asennossa. Ja rengas kun se on laidoiltaan kulunut väärän asennon takia, ja pyöränlaakeri vielä kun sekin juristaa. Pyöräntuennan viat ei ole mitään kosmetiikaa.

    Sekä korjaamoita että konttoreita nähneenä olen havainnut että useammin se on oikeassa jonka mielestä autossa on vikaa, kuin se jonka mielestä auto on kunnossa - oli sitten katsuri tai mekaanikko kyseessä. Vian löytäminen tarvitsee kato enemmän taitoa kuin sen missaaminen. Ja tohon merkkikorjaamostatukseen on turha vedota. Kaiken maailman hiipparia niilläkin työskentelee ja varsinkin kesähessuja joiden ammattitaito on just niin luotettavaa.

    ne löytää vikoja joita ei ole jos vie muualle.

    Äänestä

  • koskaan kirjoitti:

    ne löytää vikoja joita ei ole jos vie muualle.

    Löytyy kolinat ja kitinät, ja se on tarkoituskin katsos siitähän me maksamme.

    Äänestä

katsastuslinja.fi

Kävin itse kuukausi sitten katsastamassa oman autoni, enkä ole koskaan ollut tyytyväisempi!
Palvelu asiallista ja fiksua, ei mitään väkisin vikojen etsimistä. Koko homma kesti ehkä 15 min ja leima paperissa. Pientä huomioitavaa tuli, mutta ikinä en ole missään saanut niin hyvää ja asillista palvelua kuin tuolla!
Suosittelen lämpimästi!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kokeilemassa kirjoitti:

Nuori katsastusmies haki väkisin vian tai vikoja autostani. Hommasta huomasi että uusiksi laitetaan vaikka millä perusteella. Tämän jälkeen en mene koskaan K! katsastajille. Kerran voi pettää ei toista kertaa. Onneksi on muitakin yrittäjiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu