Tahtoisin tietää miten muilla mennyt kun nainen on tullut raskaaksi?
Meillä kuuntelen aamusta iltaan kiukkusta naista, kuinka en huomioi häntä, auta, tue tarpeeksi.. jatkuvasti valittaa oloaan..
Sitten väittää syyksi että ne mitkä saa hänen tolaltaan on hormoonit ja ne ns. kaappaa tytttöystäväni välillä. Onko sellaisia hormooneja vai keksiikö päästään?
Häntä pelottaa, ahdistaa, tulevat asiat muuta en ole vain pystynyt häntä tukemaan, oikeastaan mitenkään..
Tunteet on osaksi kuollut raskauden edettyä loppua koihden.. ei se oo se sama tyttö keneen ihastuin ja rakastuin..
onko totta että hän saattaa muuttua kun raskaus on ohi vai onko tää todella loppuelämän tuomio?
Onko parempi että lähden menemään?
Meillä kuuntelen aamusta iltaan kiukkusta naista, kuinka en huomioi häntä, auta, tue tarpeeksi.. jatkuvasti valittaa oloaan..
Sitten väittää syyksi että ne mitkä saa hänen tolaltaan on hormoonit ja ne ns. kaappaa tytttöystäväni välillä. Onko sellaisia hormooneja vai keksiikö päästään?
Häntä pelottaa, ahdistaa, tulevat asiat muuta en ole vain pystynyt häntä tukemaan, oikeastaan mitenkään..
Tunteet on osaksi kuollut raskauden edettyä loppua koihden.. ei se oo se sama tyttö keneen ihastuin ja rakastuin..
onko totta että hän saattaa muuttua kun raskaus on ohi vai onko tää todella loppuelämän tuomio?
Onko parempi että lähden menemään?
Vastaukset 9
Vanhimmat
että hän kuuntelisi myös sinua. Jos pentu teille ensimmäinen niin totta kai ootte peloissanne ja jännittyneitä ja jos teistä ei toisillenne tukea niin ootte lirissä.
Nyt on sitten aika ottaa tilanne hanskaan ja sunkin vähän selvää siitä mitä naiselles tapahtuu raskauden aikana.. Ei se ole olleskaan sama eukko eikä tule aikoihin olemaankaan eikä tarvi. Kannattaa lukea niistä hormooneista, nekin kai vaikuttaa naisiin eri tavalla. Lapsi syntyy, hormoonit palautuu hiljalleen mutta yksi iso jää ja se on se lapsi. Se saa elämän jokatapauksessa muuttumaan. Toisaalta toivon, että tää olis provo..
Teiltä vaan kadonnut yhteys. Sä taidat olla hyvin ulkona nyt siitä missä mennään mutta vielä ei ole myöhästä.. Puhukaa?
Jotenkin tuntuu ettei saada puhuttua näitä asioita.. on niin rankka aika takana..
oon kyllästynyt olemaan hänen oireilleen ja pahalle ololleen syyllinen..
Hän väittää välittävänsä ja haluavansa olla kanssani mutta miksi sitten jatkuvaa kiukuttelua? ja kaikki mitä teen on väärin..
pyytää anteeksi ja silti sama toistuu.. saattaa kiukustua ihan yks kaks jostain ja samalla se onkin mennyt jo ohi..
onko hänelle parempi että lähden.. paraneeko hänen olonsa?
Teidän olisi nytoikeastaan pakko puhua. Lähteminen ei auta mitään, sanoohan sen sananlaskukin: minkä taakseen jättää, sen edestään löytää.
Ne hormonit sen tekee, oikein todella, mutta se myrsky päättyy lapsen syntymään. Silti jokainen aikuinen ihminen kykenee kontrolloimaan omaa käytöstään niin halutessaan, joten sinuna hillitsisin varovaisin ottein tuota kiukkuamista. Voisit aloittaa kertomalla, että sinusta tuntuu ikävältä, kun naisesi haukkuu sinua. Hän on ikäänkuin pohjattoman kuilun reunalla, ja sinne sumuun olisi pakko hypätä tietämättä, mitä siellä on. Hänestä tuntuu, että hänen on mentävä sinne yksin, eikä tunne saavansa apua sinusta.
Minulla oli aikanaan samanlaisia tuntemuksia raskaana ollessani, koska mies ei tuntunut olevan milläänkään tulevasta lapsesta, eikä ottanut oikein mitään kantaa mihinkään. Vasta viimeisellä kuukaudella, kun käytiin hommaamassa vaunut, tuntui, että se oli ensimmäinen kannanotto häneltä koko projektiin. Vasta lapsen syntymä muutti hänetkin totaalisesti.
mulla oli toissa vuona. Hermot meinas mennä ja tuntu ettei mikään kelpaa mitä tekee. Se kärjisty lopulta siihen että olin kaiket illat baarissa ja nainen otti ja muutti kaverinsa luo asumaan. Meni pari viikkoa ku tajusin että ei asiat voi näin mennä.
Aloin sitte ite ottaan asioista selvää ja puhuin omalle puolisollekkin. Käytiin sitten yhdessä neuvolassa juttelemassa asioista ja kyllähän se fakta on että tuo raskaus saa noiden naisten hormonit ja päät ihan sekasin. Siinä ei miehellä oikein ole paljon jakoa, yrittää vaan olla vierellä ja tukea sen minkä pystyy.. VAIKEAA OLI!
Mutta nyt tilanne on rauhottunu siitä mitä se oli. Ja kyllä tuo on edelleenki se sama nainen mihin ite retkahdin silloin aiemmin.
Täällä taisteltiin aika rankastikkin.. Huudettiin .. heiteltiin kamoja.. lapsi oli aikamoinen shokki kun sai alkunsa, en suorastaan tiennyt mitä tekisin. Tapeltiin aamusta iltaan, tunteet hävisi melkein kokonaan... ajattelin että elämä paranee kun otan , pakkaan ja lähden.
Muija kiukkusi kotona ja itki kaiket päivät, mitään en tehnyt oikein (paljon tein oikeesti väärin nyt ajatellen). Nainen kaipasi ainoastan tukea, eihän me miehet tässä yksin paniikissa olla oltu, miettikää sitä naista myös..sen mahassa se lapsi on..
Hormoonit sekaisin eli (koko ihminen aivan eri) muija valmiiksi jo aikamoinen tulisielu Raskaus päälle.. HUOH!
ei tehnyt mieli edes koskea koko tapausta.. juoksin baareissa ja tein omia juttuja sillä aikaa kun tiesin että ex-nais ystävä kenessä oli joskus jotain miksi häneen ihastuin itkee ja on peloissaan.. minua se ei häirinnyt koska ajattelin hänen hakevan vain sääliä,
kunnes.. koitti se kevät aamu kun lapseni syntyi.. tajusin mitä toinen on oikeesti tehnyt ja käynyt läpi ILMAN MUN APUA.. ihmistä ketä pidin kiukkusena sekopäänä oli tehnyt meille jotain niin kaunista ja ihanaa.. lapsen. Olin satuttanut naista jo muiden kanssa (kuvitellut elämäni paranevan silmissä kun pakenen) eikä nainen enään tahtonut minua, edes lapsen isäkseen.. Hän masentui ja lapsen mummu hoiti lasta ensimmäisen kuukauden kunnes naisen olo kohentui ja nyt olen hänen kanssaan vain sen verran tekemisissä kuin hänelle sopii.. näen lastamme 1-2krt viikossa max. tunnin ajan. MÄ MENETIN KAIKEN pelkällä itsekkyydellä.. Rakastan lasta ja opin rakastamaan naista ja kunnioittamaan häntä.. nyt odotan vain näkeväni naisen jonkun muun miehen kanssa ja meidän lapsen, he ovat perhe sitten.. mihin minä en kuulukkaan. VOIN KERTOA ETTÄ KADUTTAA!
jos ahdistaa isäksi tuleminen, hakekaa apua ennen kuin on liian myöhäistä.. Neuvolaan kannattaa mennä muijan mukana jos siel sais jotain infoo vaiks noista mielialavaihteluista.. luin että niiden tarkoitus on kasvattaa äidin vaistoa sekä peittää pelkoa mitä nainen saattaa kokea ennen lapsen syntymää.
Ole järkevä, älä luovuta!
Muija muuttu ihan täysin raskauden myötä.. siit tuli oikeesti täys psyko! Karjui ku miehet ja ilkeä kuin jokin vanhapiika,, luojan kiitos tein reissuhommia.. pillitti, kiukutteli, oli kuin 3v uhmaikäinen jolla oli kokoajan jokin huonosti..eihän se ollu ihmistä nähnykkää..
sit ku se pamahti niiin kaikki muuttus,, hänest tuli herttainen kotiäiti. Rakastuin ehkä naiseen ensimmäisen kerran silloin.. enkä voisi kuvitella että on sama ihminen..
en mie mittää hormooneja uskonu itekkää mut kyl se vaan niin on et ne on ne mitkä tekee siit naisest täys v-pään.'
huomasin ku kerran kaks mainitsin et oot hieman pullistunut.. ("hieman laimea versio") muija otti kourallisen perunamuusii käteensä ja plöjäytti naamalle.. olin siinä sitten et mitäs nyt.. sit se alko taas parkumaan ku säikähti että teki mulle jotain todella pahaa.. menin vessaan suutuspäin ja aloin ajatella et mitä V*****??? ja nauroin.. en voinut muuta.
mut ihan tosi kyl saa olla kiitollinen ku lapsi ja emäntä asutaan nyt kaikki saman katon alla tyytyväisinä ja muija ei ees suostu raskaaks enään tulemaan ku oli kai silläki paha olla.. nyt kaikki hyvin..
joten kehotan pysymään lujana.. kaikki palkitaan ja lähteminen ei ole tie onneen uskoakseni.. Mikä ihanenpaa kun on ihminen kuka välittää ja tekee ruokaa ja jaloissa pyörii omat muksut.. mikään asia ei ole tärkeämpää kuin huolehtia omistaan..
Mun vaimo oli kyllä melkosen hankala raskaana ollessaan. Itkemään saattoi käydä ihan ilman syytä jos vaikka kuuli haikean kappaleen tai näki jonkun "surullisen" mainoksen tms. Oli myös pinna kireenä koko ajan. Onneksi itse olen perus tasainen ja rauhallinen mies ja yritin vain kestää kaiken. Kyllä ne hormonit on kovaa kamaa. Koita nyt vaan jaksaa, kyllä se oma kultasi sieltä vielä ilmestyy.
Se on hyvä aika vedota kaikessa hormooneihin vaikka ei enää voisi.... On myös paljon turhanpäivästä testailua, älä ota niistä moksiinkaan... Taantuu kyllä parikk raskauden jälkee ku ei kehtaa hormoneita enää syytellä
Vain itsekäs ja toisista piittaamaton porsas kirjoittelee tuollaisia. Kannattaisi sitä omaa käytöstään tarkistaa myös, jos toinen tuntuu olevan känkkä koko ajan. Saattaa olla, että paljastuu itsestä aika yllättäviäkin asioita, kuten se, että moni mies kuvittelee voivansa jatkaa poikamiesmäistä elämää kavereiden kanssa menoineen yms. lapsen syntymän jälkeen ihan normaalisti. Mitä sitä kyselemään, miten se vaimo jaksaa, hänhän sen lapsen hoitaa, ei siinä miestä tarvita. Vai??