Onko totta!

Tapasin eilen yhden ex-kansanedustajan joka väitti, että eduskunnassa istuu nytkin yksi naispuolinen kansanedustaja joka jo vuosikymmeniä sitten olisi saanut tuomion väärästä valasta.
Ei suostunut kertomaan henkilön nimeä, vaikka tivasin.
Onko kenelläkään tietoa asiasta? Nettihaut eivät äkkiseltään antaneet osumia.
7308
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Yrität vain vedättää, että saisit vedettyä vanhan jutun esille. Antaa mummon olla rauhassa, viimeistä kauttaan taitaa eduskunnassa olla.

Äänestä

tämä rouva.

Äänestä
  • annettu vinkki sinulla ;) Kiitos!
    Ja Kallupille tiedoksi, että olin 60-luvun lopun ja pitkälti 70-lukua pois Suomesta, joten en tiedä mitä kaikkea täällä silloin tapahtui.
    On sellainen käsitys, ettei tämä kyseinen rouva ollut rikoksen tekoaikana mikään valtakunnanjulkkis. Puoluekanta ei ollut kyllä yllätys :) Vahinko, että nettisivu jossa asiasta ilmeisesti olisi jotain tietoa ollut, oli poistettu käytöstä.
    Sattumalta, tarkoituksella tai tilapäisesti, en tiedä.

    Äänestä

Tiedän kyllä, että eduskunnassa istuu yksi puolijauhoinen hormonisti, jonka kone ei käy ihan kaikilla pytyillä viimekesäisen piriputken ja pitkäaikaisen anabolisen hevoskuurin jäljiltä.

Eikös tämä sama Yhdysvalloista Suomeen syytteitä paennut hormonisti ole tuomittu kaksi kertaa vankeuteen Suomessa?

Minkäköhän puolueen eduskuntaryhmässä mahtaisi vaikuttaa?

Äänestä
  • sen "harmittoman" kannabiksen käyttäjien kans?

    Äänestä

  • Eki kirjoitti:

    sen "harmittoman" kannabiksen käyttäjien kans?

    Jos maamme pitkäaikaisinta pääministeriä tarkoitat, ei todellakaan ole.

    Rauha Kalevi Sorsan muistolle.

    Äänestä

  • vähän sinäkin TIEDÄT!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kotilainen kirjoitti:

Tapasin eilen yhden ex-kansanedustajan joka väitti, että eduskunnassa istuu nytkin yksi naispuolinen kansanedustaja joka jo vuosikymmeniä sitten olisi saanut tuomion väärästä valasta.
Ei suostunut kertomaan henkilön nimeä, vaikka tivasin.
Onko kenelläkään tietoa asiasta? Nettihaut eivät äkkiseltään antaneet osumia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu