Palvelusetelit

Eduskunnassa käsitellään parhaillaan palvelusetelilakia, joka nopeimmillaan voi astua voimaan jo ensi syksynä. Palveluseteli voi avata sosiaali- ja terveysalan yrityksille merkittävästi uusia markkinoita.

Kauppalehden uutisesta paljastuu hankkeen tarkoitus selkeästi. Kysymys on, ei siis palvelutarvitsijoiden, vaan sosiaali- ja terveysalan yritysten tukeminen. Markkinaetuudesta.

Oikeistohallitus suuntaa jatkuvasti rahaa sijoittajille. Ensin alkuun rahasta voivat nauttia yksittäiset pienet yritykset, mutta aikaa myöten palvelut keskittyvät kansainvälisten yritysten hyväksi. On todennäköistä ettei palveluseteli kohdennetaan vain täyden palvelun kansainvälisiin ketjuihin.

Ongelmana on se, että suomalainen veronmaksaja antaa rahaa kansainvälisiin yrityksiin ja niiden taustalla oleviin, usein ehkä hämärille, sijoittajille.

Lopputulema on, että palvelusetelit eivät hyödynnä Suomea.

Palvelusetelit voisivat olla ehkä hyviä ja tarkoituksenmukaisia, jos niiden käyttö rajattaisiin vain esimerkiksi 1500 euron kuukausituloilla eläville. Nythän lienee tarkoitus on, että pääministeri, patioiden rakentelija valtiovarainministeri, elinkeinoministeri jne. voivat saada perheeseen avustusta.

Terveyspalveluissa merkittävämpää olisi se, että poistettaisiin terveyskeskusmaksu. On todennäköistä, että palveluseteliä voi käyttää vain kerran vuodessa ja vain kerran saada hyödyn yksityisistä palveluista. Ja sitten on siirryttävä takaisin yhteiskunnan rahoittamiin, toki maksullisiin palveluihin aluksi.

Kieroa peliä ja todellista epärehellistä.
4122
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

ei koskaan. Palveluseteli on suoraa tukea kansainvälisille sijoittajille

Äänestä
  • mikään ongelma. Ongelma on, että ei saa palvelua. Jonotusajat jo pelkästään lääkääriin ovat viikkoja. Muihin toimenpiteisiin kuukausia.

    Ainoa ratkaisu on yksityinen lääkäripalvelu, vähintään 50 euroa / käynti. Muut toimenpiteet maksavat sadoista euroista ylöspäin. Jokainen ymmärtää, että ei pienipalkkaisilla, lapsiperheillä ja eläkeläisillä ole varaa tällaisiin maksuihin. Mainitut ryhmät käyttävät eniten lääkäripalveluja. Työssäkäyvillä on oma työterveyshulotonsa, joka korvaa kulut.

    Täytyy ihmetellä, miksi Kokoomus on niin innokkaasti ajanut julkista terveydenhuoltoa alas. Tässä on tulos. Kokoomus ei ajattele muuta kuin yrityksien etuja. Se vähät välittää tavallisesta ihmiksestä.

    Äänestä

  • nykyisellään ole kirjoitti:

    mikään ongelma. Ongelma on, että ei saa palvelua. Jonotusajat jo pelkästään lääkääriin ovat viikkoja. Muihin toimenpiteisiin kuukausia.

    Ainoa ratkaisu on yksityinen lääkäripalvelu, vähintään 50 euroa / käynti. Muut toimenpiteet maksavat sadoista euroista ylöspäin. Jokainen ymmärtää, että ei pienipalkkaisilla, lapsiperheillä ja eläkeläisillä ole varaa tällaisiin maksuihin. Mainitut ryhmät käyttävät eniten lääkäripalveluja. Työssäkäyvillä on oma työterveyshulotonsa, joka korvaa kulut.

    Täytyy ihmetellä, miksi Kokoomus on niin innokkaasti ajanut julkista terveydenhuoltoa alas. Tässä on tulos. Kokoomus ei ajattele muuta kuin yrityksien etuja. Se vähät välittää tavallisesta ihmiksestä.

    sairaanhoitajien ja lääkäreiden palkkaamisen. Kaikissa terveyskeskuksissa ja sairaaloissa on alimiehitys.
    Palvelut paranisivat välittömästi, jos oikeisto kunnissa antaisi rahaa terveyden ja vanhusten hoitoon. Ei anna, koska kyse on ideologiasta.

    Tämä siksi, että oikeisto tukee kansainvälisten sijoittajien yrityksiä ja jakaa rahaa mm. palveluseteleillä.

    Yksityinen vaihtoehto tulee loppujen lopuksi kalliimmaks yhteiskunnalle ja veronmaksajille.

    Äänestä

Jos kuntalainen voi itse vaikuttaa siihen mistä palvelun haluaa, niin moni sosiaalialan suojatyöpaikka on uhattuna.

kenenkään kunatlaisen ei tarvitse tyytyä niin laaduttomaan palveluun kuin demari haluaisi hänet pakottaa.... punikille todella pelottavaa...

Sillä lupaukset ilmaisesta terveyden hoidosta on jo tunnustettu valheeksi, nyt tarjotaan malli joka säästää kunnan menoja ja samaan aikaan tarjoaa valinnan vapauden ja oikeuden valita haluamansa tapa toteuttaa hoito....

Miksei tätä ole ollut tarjolla jo aikaisemmin....

vastaus SAK/SDP Sata Vuotta Valtaa Vailla Vastuuta....

Ylikallis ja toimimaton terveydenhuolto on hyvä sosiaalidemokraattinen kuppauksen kohde....

Piikkiq

ps. sosialismi on rikos ihmiskuntaa vastaan

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuntavaalit kirjoitti:

Eduskunnassa käsitellään parhaillaan palvelusetelilakia, joka nopeimmillaan voi astua voimaan jo ensi syksynä. Palveluseteli voi avata sosiaali- ja terveysalan yrityksille merkittävästi uusia markkinoita.

Kauppalehden uutisesta paljastuu hankkeen tarkoitus selkeästi. Kysymys on, ei siis palvelutarvitsijoiden, vaan sosiaali- ja terveysalan yritysten tukeminen. Markkinaetuudesta.

Oikeistohallitus suuntaa jatkuvasti rahaa sijoittajille. Ensin alkuun rahasta voivat nauttia yksittäiset pienet yritykset, mutta aikaa myöten palvelut keskittyvät kansainvälisten yritysten hyväksi. On todennäköistä ettei palveluseteli kohdennetaan vain täyden palvelun kansainvälisiin ketjuihin.

Ongelmana on se, että suomalainen veronmaksaja antaa rahaa kansainvälisiin yrityksiin ja niiden taustalla oleviin, usein ehkä hämärille, sijoittajille.

Lopputulema on, että palvelusetelit eivät hyödynnä Suomea.

Palvelusetelit voisivat olla ehkä hyviä ja tarkoituksenmukaisia, jos niiden käyttö rajattaisiin vain esimerkiksi 1500 euron kuukausituloilla eläville. Nythän lienee tarkoitus on, että pääministeri, patioiden rakentelija valtiovarainministeri, elinkeinoministeri jne. voivat saada perheeseen avustusta.

Terveyspalveluissa merkittävämpää olisi se, että poistettaisiin terveyskeskusmaksu. On todennäköistä, että palveluseteliä voi käyttää vain kerran vuodessa ja vain kerran saada hyödyn yksityisistä palveluista. Ja sitten on siirryttävä takaisin yhteiskunnan rahoittamiin, toki maksullisiin palveluihin aluksi.

Kieroa peliä ja todellista epärehellistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu