Ruotsilla tienaa

http://yle.fi/uutiset/alueelliset_uutiset/keski-pohjanmaa/2009/06/ruotsilla_tienaat_paremmin_779952.html?origin=rss

Kokkolan yrittäjiä muistutaan ruosin kielen tärkeydestä. Karleby grubben järjestää paneelikeskustelun, jossa vakuutetaan, että ruotsilla tienaa paremmin. Mukana on yrityselämän kärkinimiä ympäri Suomen.

Yksi hankkeen puuhamiehistä on Mats Kiviniemi. Hän sanoo pärjäävänsä hyvin molemmilla kotimaisilla kielillä, mutta kaikki eivät välttämättä pärjää. Kiviniemen kokemusten mukaan Kokkolasta saa hyvin palvelua ruotsiksi.

Ei pakkoruotsia

Kiviniemi on realisti ja ei vaadi kaikkien palveluammateissa olevien puhuvan sujuvaa ruotsia. Hänen mielestään riittää, että liikkeestä löytyy aina joku ruotsia taitava.

Ruotsinkielinen palvelu on Kiviniemen mielestä yrityksellekin etu. Ellei palvelua omalla kielellä löydy, niin parin hukkareissun jälkeen viimeistään asiakas äänestää jaloillaan.

Terveydenhuolto on saatava molemmilla kielillä

Kunnalliset palvelut näyttävät kieliasioissa Kiviniemen mukaan hyvin tietä. Esimerkiksi terveydenhuollon palvelut on erittäin tärkeää saada omalla kielellään.

Illan paneelikeskustelun vieraista Kiviniemi nostaa esiin erityisesti Suomen Clas Ohlsonin toimitusjohtajan Tapio Kuittisen. Yritys on paneelijärjestäjien mielestä oiva esimerkki siitä, kuinka kaksikielinen palvelu voidaan järjestää hyvin jokaisessa toimipisteessä.

YLE / Anssi Leppänen, Petri Kuikka
091
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


paremmin. kirjoitti:

http://yle.fi/uutiset/alueelliset_uutiset/keski-pohjanmaa/2009/06/ruotsilla_tienaat_paremmin_779952.html?origin=rss

Kokkolan yrittäjiä muistutaan ruosin kielen tärkeydestä. Karleby grubben järjestää paneelikeskustelun, jossa vakuutetaan, että ruotsilla tienaa paremmin. Mukana on yrityselämän kärkinimiä ympäri Suomen.

Yksi hankkeen puuhamiehistä on Mats Kiviniemi. Hän sanoo pärjäävänsä hyvin molemmilla kotimaisilla kielillä, mutta kaikki eivät välttämättä pärjää. Kiviniemen kokemusten mukaan Kokkolasta saa hyvin palvelua ruotsiksi.

Ei pakkoruotsia

Kiviniemi on realisti ja ei vaadi kaikkien palveluammateissa olevien puhuvan sujuvaa ruotsia. Hänen mielestään riittää, että liikkeestä löytyy aina joku ruotsia taitava.

Ruotsinkielinen palvelu on Kiviniemen mielestä yrityksellekin etu. Ellei palvelua omalla kielellä löydy, niin parin hukkareissun jälkeen viimeistään asiakas äänestää jaloillaan.

Terveydenhuolto on saatava molemmilla kielillä

Kunnalliset palvelut näyttävät kieliasioissa Kiviniemen mukaan hyvin tietä. Esimerkiksi terveydenhuollon palvelut on erittäin tärkeää saada omalla kielellään.

Illan paneelikeskustelun vieraista Kiviniemi nostaa esiin erityisesti Suomen Clas Ohlsonin toimitusjohtajan Tapio Kuittisen. Yritys on paneelijärjestäjien mielestä oiva esimerkki siitä, kuinka kaksikielinen palvelu voidaan järjestää hyvin jokaisessa toimipisteessä.

YLE / Anssi Leppänen, Petri Kuikka

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu