Kaverin exää kuvailemassa

amatöörikuvaaja

Kaverin exä soitteli, että voisinko tulla ottamaan hänestä promo-kuvia, koska oli päättänyt hakea mallifirmaan töihin. Suostuin ilman muuta, koska se olisi myös minulle amatöörikuvaajalle samalla työnäyte.

Menin Millalle kotiin ja hän oli valmiina erilaisten vaatteidein kanssa. Hänen piti ottaa bikini, vapaa-ajan ja kaikenlaisia muitakin kuvia istestään. Aloimme kuvailemaan ja vaatteet vaihtuivat tiuhaan hän kävi aina makkarissa vaihtamassa vaatteet kun otimme kuvat olohuoneessa jossa itse aina odottelin.

Sitten hän tuli bikineissä eteeni, jolloin kun näin hänen upean vartalonsa minulla alkoi hiukan ottaa eteen. Räpsin hänestä kuvia hänen vaihdellessa asentoa, samalla mietin hänet siinä ilman vaatteita. Olimme saamassa kuvauksia päätökseen kun hän kysyi, että pitäisikö vielä jonkinlaisia kuvia ottaa. Ehdotin jotain vähän rohkeampaa, en mitää pornokuvaa, että hän jäisi valitsijoiden mieleen. Päädyimme ottamaan kuvan jossa hän oli ilman bikinien yläosaa vasen käsi rintojen suojana ja istui sohvan käsinojalla haarat levällään.

Milla riisui yläosan ja oli siinä edessäni rinnat paljaana aivan luonnollisena ja asettui istumaan käsinojalle. Kyrpäni alkoi kasvamaan enemmän ja enemmän. Pullotus alkoi vähän ahdistaa housuissa joten jouduin vähän korjaaman kalun asentoa, yritin tehdä sen huomaamattomasti. Millan ollessa valmiina aloin ottaa kuvia. Otin monta kuvaa kun yht'äkkiä Milla laski kätensä alas ja hymyili nätisti kameraan. Lopetin hetkeksi kuvia ottamisen ja katsoin häneen ihmeissäni. Sitten hän otti bikinien alaosasta kiinni ja raotti sitä siten, että siistiitty häpykarvoitus näkyi. En tienyt halusiko hän otettavan kuvia mutta otin lisää kuvia ja nyt menin alaspäin ja otin enemmän kuvia jalkovälistä.

Hän nousi seisomaan ja kääntyi selin minuun. Laski bikinien alaosaa pakaroiden alle siten, että pyllistäessä kameraan ne olivat huulien edessä. Räpsin kuvia pakaroista ja kaluni oli aivan kovana ja ajettelin, että mitähän Milla meinaa. Sitten lähti bikinit pois ja hän heittäyty sohvalle istumaan. "Anna mä kuvaan sua" hän pyysi ja tietysti suostuin, koska uskoin, että päädymme harrastamaan seksiä. Milla nousi seisomaan ja menin sohvalle istumaan. Hän pyysi minua riisumaan vaatteeni. Otin kaikki vaatteet pois ja istuin kädet munan edessä. Hän otti kuvia läheltä ja kaukaa. Tullessaan lähemmäksi hän pyysi, että näytäsin kyrpäni hänelle. "Ota runkkuote kyrvästäs ja runkkaa" hän komensi joten aloin tehdä niin. Tilanne oli outo, mutta menin sen mukana. "Nyt sun vuoros" hän sanoi ja ojensi kameran minulle ja lähti kohti kylphuonetta.

Menin perässä kylpyhuoneeseen ja hän meni suihkuun. Hiljaa ja kiusoitellen hän pesi itseään. Istahdin pöntölle kuvia ottaakseni. Hän pesi rinnat ja muun vartalon ekana ja sitten siirtyi alapäähän. Hän toi lantiota eteenpäin ja levitti häpyhuuliaan, jotta pienet häpyhuulet ja klitoris loistivat märkinä ja vaaleanpunaisina. Menin hän eteensä ottamaan lähikuvia kauniista pillusta. Hän kääntyi ja nojasi käsillään seinään ja pyllisti kunnolla, niin että kireä vaaleanpunainen pyllyreikä oli suoraan linssin edessä. Enään en voinnut odotella vaan laitoin kameran kaapin päälle ja kyrpä pystyssä otin Millan lantoista kiinni ja painauduin häneen kaluni noustessa pyllyvakoa pitkin. Laitoin käteni hänen rinnoilleen ja pyörivin liikkein hieroin niitä ja sormilla näykin nännejä. Millan hengitys kiihtyi ja hän laittoi oikean kätensä takaraivolleni ja vasemman pakaralleni. Suukottelin kaulaa ja korvanlehtiä. Painoin kyrpäni alas ja hieroin sitä kosteita ja turvonneita huulia vasten.

Milla poistui suihkusta kuin kiusaten ja kietoi itsensä pyyhkeeseen ja lähti nyt makuuhuoneeseen. Nappasin kameran mukaan ja meni perässä. Hän makasi haarat levällään sängyllä. "saatko sä sen nauhoittamaan?" hän kysyi ja vastattuani myöntävästi, pyysi hän asettamaan sen pöydälle nauhoittamaan ja minun tulevan sänkyyn. Laitoin kameran kohdilleen ja menin sänkyyn hänen viereen makaamaan. Kun asetuin selälleni hän nousi ja alkoi ottamaan suihin ja hän asettui siten että kamera sai kaiken nauhalle.

Aikansa imutettuaan, hän piti kalustani kiinni ja asettui ratsastamaan sillä. Hän pani niin kiihkeästi, että jo muutaman minuutin päästä tunsin tulevani. Milla nousi pois päältä ja imi lopuuun kunnes laukesin hänen suuhun. Milla imi kassit tyhjiksi ja tuli viereeni makaamaan.

Tasasimme hengityksen ja nousimme ylös, otin kameran ja lopetin nauhoituksen. "Ihan näitä kaikkia ei varmaan viitsi laittaa siihen hakemukseen", Milla sanoi naurahtaen. "No ei varmaan, mutta katsella kyllä voidaan joskus" tokaisin.

Puimme vaatteet pälle ja menimme konelle katsomaan otettuja kuvia. Tulimme siihen tulokseen, että tarvittavat kuvat olivat hyviä ja lähtiessäni pois sovimme, että jos tulee lisäkuvien tarvetta niin otamme uuden kuvaus session.

0

10420

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Nyt se syksy on sitten alkanut

        Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
        Maailman menoa
        72
        1158
      2. Minä en ole koskaan

        Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
        Ikävä
        101
        1120
      3. Olet nainen ollut vaikein rasti

        Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
        Ikävä
        75
        987
      4. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

        Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
        Kotimaiset julkkisjuorut
        23
        973
      5. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

        https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
        Kuhmo
        22
        917
      6. Anteeksi J-mies

        Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
        Ikävä
        126
        890
      7. Vähän pitää

        Kiusia ja näyttää
        Ikävä
        131
        840
      8. Riittääkö mahkut

        Kaivattuusi 🤭.
        Ikävä
        58
        795
      9. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

        Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
        Hyrynsalmi
        27
        771
      10. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

        Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
        Tv-sarjat
        6
        758
      11. Taidat olla

        Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
        Ikävä
        45
        686
      12. Minä muistan

        Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
        Ikävä
        46
        681
      13. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

        Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
        Kotimaiset julkkisjuorut
        143
        652
      14. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

        Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
        Sinkut
        132
        652
      15. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

        Katseesi on niin lumoava nainen💚.
        Ikävä
        19
        637
      16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

        Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
        Ähtäri
        48
        630
      17. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

        Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
        Ikävä
        80
        612
      18. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

        LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
        Ähtäri
        58
        611
      19. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

        pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
        Ikävä
        48
        604
      20. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

        Vai heihei ja ei nähdä enää.
        Ikävä
        35
        600
      Aihe