Onko hidasälyisistä lapsista haittaa

Meinaan kun tuossa kerrotaan että telkkari hidastaa lapsen puhetta.
Miehelläni on kolme omaa ja mulla neljä omaa lasta, niin onko mihen hidasälyiset lapset haitaksi minun normaaleille lapsilleni? Miehen lapsille kun pitää selostaa sata kertaa sama asia, eikä tahdo mennä sittenkään perille. Minun lapseni ymmärtää jo puolesta sanasta mitä tehdä tai miten toimia.

Lpasemme on melko paljon keskenään, ja åelkään että omat lapseni ottavat mallia näistä miehen hidasälyisistä lapsista sillä varjolla, että aikuinen tai joku tulee auttamaan. He käyttävät sitä myös hyväksi.

Jotenkin pelottaa, mutta fiksut lapset, niin ei kai ne nyt huonoa mallia itselleen omi.

Lasten äiti on myös hidas toimissaan ja ei ymmärrä aina kaikkea. Ei edes laittaa puhtaita vaateita mukaan, soittelee jatkuvasti, ei pese lasten hiuksia, eikkä anna kunnollista ruokaa.
Minä taas olen sisiteydessä tarkka, ja puhaudessa. Mutta tuo hidas älykkyys pelottaa, jos omat alkaa matkimaan.

Ei ole koulussakaan miehen lapset välkkyjä nelosia tuo tämän tästä, ja lksyt tekemättä, kun ei osta. Omani heitä neuvoo ja opastaa, mutta ei se heille kuulu. Pitääkö vähentää miehen lasten käyntejä, ettei hidalguus tartu?
10233
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Ei sinun lapset älykkyyttään ainakaan sinulta ole perinyt, kun ei suomen kielen kirjoituskaan oikein suju. Älä pelkää, ei se hitaus tartu. Kukin toimii tavallaan. Ehkä lapset ovat tottuneet äitinsä kanssa hieman rauhallisempaan kommunikointiin ja jos sinä hosut ja kiirehdit, niin menevät ihan lukkoon ja asiat eivät etene mihinkään.

Äänestä
  • vaan hidalguus. Joku uusi sivistyssana varmaan.

    Äänestä

  • ollut hitaus kirjoitti:

    vaan hidalguus. Joku uusi sivistyssana varmaan.

    sana onkin juonnettu hidalgosta?

    "Mieheni lasten hidalguus on sietämätöntä."

    Äänestä

että jos tänne kirjoittaa omista fiksuista lapsista ja miehen hidasälyisistä, vaikka vain provoilumielellä niin yrittäisi edes kirjoittaa oikein. Tosin jos on tuollainen idiootti niin eihän se tietysti onnistu.
Viestisi ovat aina saman sisältöisiä ja yhtä perseelleen kirjoitettu.
Mitäs jos edes yrittäisit hankkia itsellesi ihan oikean elämän, vai eikö kukaan viitsi katsella tuollaista pönttöä.

Äänestä
  • tulla kun seura tekee kaltaisekseen.

    Äänestä

omistaan, tai yrittää kovsti ja vaativasti hietä kouluttaa. eri huoneet, ja jatkuva vahtiminen, ja asioihin puuttuminen. KYllä sun lapset aikanaan ymmärtää että heidän parhaaksi olet tehnyt. Miehen lapsista ei kannata sun päätä vaivata.

Äänestä
  • Vastasit sitten itsellesi. Kirjoitusasusta ei voi erehtyä.
    Tekstin sisältö on samallaista paskaa kun kirjoitusasukin.

    Äänestä

jollei jatkuvasti ole tyhmien ihmisten seurassa ;)

Toki jos pieni lapsi on jatkuvasti vain tietynlaisten henkilöiden seurassa..eihän sitä muunlaisesta voi tietääkään.
Pieni lapsi oppii mallista...se nyt on aivan selvää.Ja esim. jos lapsi on pieni kun uusi sisarus syntyy..tokihan siinä kehitys hieman hidastuu,ja jos se syntyvä lapsi on vammainen hoidettava..saattaa vanhemmalle lapsellekin kehityksen viivästymää ilmetä JOLLEI vanhempi panosta runsaasti vanhemman lapsen hoitamiseen.

Äänestä
  • kehitystä tai muuta toimintaa, niin minusta ei kannata paljoa pitä heitä keskenään. Voihan olla ettäm iehen lapset ovat kouluun menneessä niitä häiriköitä, tai muuten hidasoppisia.

    Äänestä

  • hidastaa omien lastesi kirjoitti:

    kehitystä tai muuta toimintaa, niin minusta ei kannata paljoa pitä heitä keskenään. Voihan olla ettäm iehen lapset ovat kouluun menneessä niitä häiriköitä, tai muuten hidasoppisia.

    toinen oma vastaus omaan aloitukseen.
    Voi pojat, miten voi ihmisen lapsi olla TYHMÄ !!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


normaaleille lapsille? kirjoitti:

Meinaan kun tuossa kerrotaan että telkkari hidastaa lapsen puhetta.
Miehelläni on kolme omaa ja mulla neljä omaa lasta, niin onko mihen hidasälyiset lapset haitaksi minun normaaleille lapsilleni? Miehen lapsille kun pitää selostaa sata kertaa sama asia, eikä tahdo mennä sittenkään perille. Minun lapseni ymmärtää jo puolesta sanasta mitä tehdä tai miten toimia.

Lpasemme on melko paljon keskenään, ja åelkään että omat lapseni ottavat mallia näistä miehen hidasälyisistä lapsista sillä varjolla, että aikuinen tai joku tulee auttamaan. He käyttävät sitä myös hyväksi.

Jotenkin pelottaa, mutta fiksut lapset, niin ei kai ne nyt huonoa mallia itselleen omi.

Lasten äiti on myös hidas toimissaan ja ei ymmärrä aina kaikkea. Ei edes laittaa puhtaita vaateita mukaan, soittelee jatkuvasti, ei pese lasten hiuksia, eikkä anna kunnollista ruokaa.
Minä taas olen sisiteydessä tarkka, ja puhaudessa. Mutta tuo hidas älykkyys pelottaa, jos omat alkaa matkimaan.

Ei ole koulussakaan miehen lapset välkkyjä nelosia tuo tämän tästä, ja lksyt tekemättä, kun ei osta. Omani heitä neuvoo ja opastaa, mutta ei se heille kuulu. Pitääkö vähentää miehen lasten käyntejä, ettei hidalguus tartu?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu