Miten tulla toimeen äidin kanssa, joka on aina ollut liian hallitseva hja jonka mielen mukaan on pitänyt kaikkien toimia ja elää? Siis kaikkien näiden vuosienkin jälkeenkin, kun en enää ole asunut kotona. Hän ei edelleenkään ota huomioon muiden mielipiteitä, vaan on lähes aina vastaan kaikkia ehdotuksia.
Viimeksi totesin mielessäni, että antaa olla ja häivyin paikalta, ettei muiden tarvitsisi kärsiä meidän erimielisyyksistä. Lopputulos on se, että vanhempani luulevat, että minulla on ehkä jokin hätänä...siis pointtihan on se, että reagoin ihan normaalisti, kun en halua tulla jyrätyksi. Normaalimpaa käytöstä olisi ilmeisesti toimia kuten ennenkin ja alistua styrankin edessä:(.
Onko tämmöiset pirttihirmuäiteet enempikin sääntö kuin poikkeus??? Oletteko katkaisseet välinne, vai voiko yli 60-kymppinen nainen vielä kehittyä sen verran, että kuuntelisi ja ottaisi huomioon muidenkin mielipiteet?
Dominoiva äiti
32
5213
Vastaukset
- jos ei ole hallittava
Olen aina ihmetellyt näitä juttuja joissa joku valittaa toisen hallitsevan, koska mielikuvahan on jokaisen omassa päässä. Siis jos olet sitä mieltä että sinua hallitaan niin sittenhän annat hallita. Pako ei ole ratkaisu vaan olla paikalla eikä silti olla hallittavissa. Eli loppupelissä se jonka pitää kehittyä olet sinä. Kun olet aikuinen ja osoitat kauniisti ettet ole hallittavissa äitisikin tuntuu muuttuvan, koska sinä muutut. Eikä se tarkoita riitaa ja erimielisyyttä vaan määrätietoista ja kaunista käytöstä jossa toimit niinkuin sinulle on paras muita loukkaamatta.
- ----
Eivät vanhemmat muutu kakarasta ja narsistista jopa häiriöisestä miksikään. Jos on henkistä manipulointia ja väkivaltaa, on parasta pysyä poissa. Jos ei vanhempi tajua itse, jääköön yksin.
Aloittaja on vain oikeassa, että joku on vanhemmassa vialla. - ----
---- kirjoitti:
Eivät vanhemmat muutu kakarasta ja narsistista jopa häiriöisestä miksikään. Jos on henkistä manipulointia ja väkivaltaa, on parasta pysyä poissa. Jos ei vanhempi tajua itse, jääköön yksin.
Aloittaja on vain oikeassa, että joku on vanhemmassa vialla.Sellainen vanhempi joka ei tue lastaan ja eikä kuuntele, eikä ikinä ymmärrä, vaan kakaramaisesti ajaa omaa ajatustaan aina läpi ei ole mitään sellaista miksi sitä pitää jäädä katsomaan. Mielipiteitä saa olla, mutta kyllä pitäisi edes toista ottaa huomioon käytöksessä.
- ----
---- kirjoitti:
Sellainen vanhempi joka ei tue lastaan ja eikä kuuntele, eikä ikinä ymmärrä, vaan kakaramaisesti ajaa omaa ajatustaan aina läpi ei ole mitään sellaista miksi sitä pitää jäädä katsomaan. Mielipiteitä saa olla, mutta kyllä pitäisi edes toista ottaa huomioon käytöksessä.
Muodolliset etäiset "välit", sitä kai se lopulta on.
- on...
Samaa olen ihmetellyt minäkin. Kysehän ei ole siitä, että joku hallitsee, vaan siitä että antaa jonkun hallita. Kysehän on siitä, että pitää olla suostumatta toisten hallittavaksi. Omasta itsestä se on kiinni pystyyko joku hallitsemaan vai ei. Jokaisen tehtävä on itse vetää rajansa, joiden yli toisilla ei ole asiaa. Minua ei ole kukaan koskaan hallinnut (no lapsena tietysti). Onhan ne yrittäneet, mutta en ole suostunut, vaan jatkanut elämääni omalla tavallani. Ei koskaan ole tarvinnut valittaa dominoivista sukulaisista tai tuttavista.
- ap
Saat esseestäsi i:n, koska et selvästi tiedä mistä on kysymys.
- sanoisimpa...
on... kirjoitti:
Samaa olen ihmetellyt minäkin. Kysehän ei ole siitä, että joku hallitsee, vaan siitä että antaa jonkun hallita. Kysehän on siitä, että pitää olla suostumatta toisten hallittavaksi. Omasta itsestä se on kiinni pystyyko joku hallitsemaan vai ei. Jokaisen tehtävä on itse vetää rajansa, joiden yli toisilla ei ole asiaa. Minua ei ole kukaan koskaan hallinnut (no lapsena tietysti). Onhan ne yrittäneet, mutta en ole suostunut, vaan jatkanut elämääni omalla tavallani. Ei koskaan ole tarvinnut valittaa dominoivista sukulaisista tai tuttavista.
Ongelma onkin siinä että vaikka ei antaisi hallita, vanhempi yrittää uudelleen ja uudelleen manipuloida ja paheksuu kun ei toiselle käy se. Se on henkistä väkivaltaa. Joss ei ikinä tuekaan toista, niin se ei vanhempi ole oikein.
Voi vetää toki rajat, mutta kuulee iänikuista kommentointia siitä huolimatta, joka voi todella loukata. Vaikka puhuisi lyhyenkin puhelun, pelkästä velvollisuudesta. - nonnon
Tuo on sellaisen ihmisen puhetta, joka ei tiedä, millaista on olla aggressiivisesti määräilevän ihmisen kanssa. Jos esimerkiksi äiti vänkää ja vänkää tilanteessa vastaan, niin mitä siinä sitten teet? Julistat, että minäpä en annakaan sinun määräillä? Entä sitten, kun äiti vaikka repii sinulta sen työkalun kädestä, jolla olit jotain tekemässä? Panet vastaan? Entä sitten, kun hän soittaa mielenterveystoimistoon ja sanoo olevansa "huolestunut" sinun "vastustavasta" käyttäytymisestä? Ja niin edelleen, ja niin edelleen. Kun joku tarpeeksi hallitseva persoona sattuu kohdalle, niin siinä on kaksi vaihtoehtoa: joko alistut tai poistut paikalta (eli tavallaan alistut sittenkin). Hallituksi tulemisesta kieltäytyminen ei ole vaihtoehto, koska jos edes yrität sitä, hallitsija osaa kyllä kääntää senkin omaksi voitokseen, esimerkiksi kuvaamallani tavalla.
- Anonyymi
Jos oma iäkäs vanhempi on täysin riippuvainen avustasi, on noidankehä valmis. Vanhus saa pyörittää sinua omien tarpeittensa mukaan vaikka hän kuinka satuttaisi ja haukkuisi sinua ja sinun perhettäsi. On vaan pakko jaksaa, kunpa joku viisas kertoisi kuinka toimia. Ja ikä ei tuo lisää viisautta, päinvastoin.
- Anonyymi
on... kirjoitti:
Samaa olen ihmetellyt minäkin. Kysehän ei ole siitä, että joku hallitsee, vaan siitä että antaa jonkun hallita. Kysehän on siitä, että pitää olla suostumatta toisten hallittavaksi. Omasta itsestä se on kiinni pystyyko joku hallitsemaan vai ei. Jokaisen tehtävä on itse vetää rajansa, joiden yli toisilla ei ole asiaa. Minua ei ole kukaan koskaan hallinnut (no lapsena tietysti). Onhan ne yrittäneet, mutta en ole suostunut, vaan jatkanut elämääni omalla tavallani. Ei koskaan ole tarvinnut valittaa dominoivista sukulaisista tai tuttavista.
Ei se kuule aivan noinkaan mene. Tosi mautonta syyttää uhria siitä, että toinen yrittää manipuloida toista ihmistä mukautumaan siihen mitä se manipuloija haluaa. -.-"
Jotkut ihmiset on herkempiä, kiltimpiä ja helpommin manipuloitavissa ja ikinä missään olosuhteissa se ei ole sen manipuloitavissa olevan syytä, että se toinen koettaa manipuloida.
Sinusta tulee sellainen mielikuva, että et taida omata kovinkaan vahvaa empatiakykyä kun kehtaat tulla tuolla tavalla kommentoimaan toiselle ihmiselle ja pidät sitä hyväksyttävänlaisena käytöksenä. >:(
- yksi tarina
Onko äitisi muutenkin perheessänne se, joka määrää kaapin paikan ja isäsi rooli näkyy lähinnä silloin kun tarvitaan joku nikkaroimaan ja käymään autolla jossakin? Näin kärjistetysti ilmaistuna! Koska äitisi vahva käytös voi johtua jo ihan siitäkin, ettei isäsi osallistu mihinkään mikä on koskenut aikoinana sinun kasvatustasi yms. Ettei kukaan siis ole ikinä kyseenalaistanut hänen käytöstään ja mielipiteitään, vaan muu perhe on joustanut pehmeästi ympärillä. Vuosien saatossa sanavallasta tulee toinen luonne, eikä siitä asemasta herkästi pysty enää luopumaankaan.
Minua auttoi terapia, vaikkkakin suhde vahvaan äitiini hoituikin siellä lähinnä sivulauseissa. Opin terapian kautta hyväksymään äitini sellaisena kuin hän on ja myös itseni sellaisena kuin minä olen. Kävimme muutaman hyvin vaikean riidan ja mökötysvaiheen läpi, jotka syntyivät peräksiantamattomuudestani. En tiedä hyväksyikö äitini lopulta minun kantani, mutta hän myös ikävöi minua kuin minä häntä ja pääsimme ns rakkauden voimalla sopuun keskenämme. Riidat opettivat äitiäni kunnioittamaan minua ja antamaan henkistä tilaa, mutta tätä nykyä jätämme ihan sopuisasti kaikki ne puheenaiheet väliin mistä suuttuisimme toisillemme. Se ei ole rajoittanut vuorovaikutustamme ja katsoisin, että välimme ovat huomattavasti paremmat kuin mitä ne ovat olleet lähtiessäni lapsuudenkodistani alle kaksikymppisenä.
Minulla oli erittäin vahva murkkuikä, jolloin tappelin äitini kanssa todella paljon kuin myös lähdin raamit kaulassa lapsuudenkodistani vieroksuen sitä hyvin monta vuotta. Vasta vuosien jälkeen ymmärsin olevani yhä se pikkutyttö, joka pelkää äidin jättävän jos en ole kiltti. Päästyäni oman ongelmani ytimeen löysin myös vahvuuden kohdata äitini. Ja opin katsomaan häntä silmiin sanoen samalla, että minä olen tätä mieltä. - tuollainen mutsi
Minullakin on pirttihirmu äitee..eikä hän ole kehittynyt vuosien myötä kuin pahempaan suuntaan.
Minä, minä,minä ja minä...ja marttyyrimainen ote kaikkeeen - miten hän kärsiikään siitä ja tästä, kun teet noin..ja minulal on sentään ikää jo yli 50 vuotta!! Äiti ei tiedä kärsimisestä mitään - aina kaikki tehtiin hänen pillinsä mukaan ja jos joku pullikoi, niin hän tuli 'kipeäksi'. Isää hän kiitti ja kaipasi vasta kuoleman jälkeen...
Äiti antoi sellaisen naisen mallin, että kaikki tyttäret ovat eronneet jo vähintään kerran..siis kolme tytärtä!
Pelottaa, jos alkaa muistuttaa äitiä!! Tuollaiset pirttihirmut ei koskaan muutu miksikään..sydäntäni ei hellyytä edes äitienpäivä! Kukkaset käyn viskaamassa ja ryystän kupin kahvia ja lähden ovesta ulos. Yhteyttä pidän vain muutaman kerran vuodessa, vaikka hän asuu vajaan puolen kilometrin päässä - kaupungillakin luikahdan piiloon, jos näen äidin..Ei taida olla tämäkään tervettä touhua, mutta ainakin pää pysyy terveempänä.- Gna
Meidän perhe-lehden artikkeli marttyyriäideistä herätti minut. Jatkuvasti pohtimalleni ja analysoimalleni, omasta mielestäni vaikealle äitisuhteelleni löytyi nimi. Olen 35-vuotias ja edelleen yliherkkä äitini mielialoille ja marttyyrimäiselle käyttäytymiselle. Olen ymmärtänyt, että ihme tarvitaan, jotta äitini enää muuttuisi, vaan minun pitää muuttaa suhtautumistani häneen ja lakata syyllistymästä ja antaa äidin kiukutella omat kiukkunsa ja elää sen sijaan omaa elämääni.
Vaikeinta asiassa minulle on, että kyseessä on käytösmalli, jonka tytär helposti oppii ja toteuttaa myöhemmin omassa elämässään. Sillä huomaan näin käyneen. Ja nyt taistelen kovasti sen puolesta, että muuttuisin edes hiukan eri suuntaan, ettei oma tyttäreni joudu kokemaan samaa.
Olen lukemassa kirjallisuutta aiheesta. Toivon Anja Laurilan teoksen "Äiti ja tytär vallan ja rakkauden kehissä" tuovan helpotusta henkisen kehittymisen prosessiini. Oman äitini kanssa pidän toistaiseksi hieman etäisempiä välejä, kerron vain lasteni elämästä jne.
Voimia kaikille dominoivien äitihahmojen kanssa eläville. - vaikka toisin väitetään
Gna kirjoitti:
Meidän perhe-lehden artikkeli marttyyriäideistä herätti minut. Jatkuvasti pohtimalleni ja analysoimalleni, omasta mielestäni vaikealle äitisuhteelleni löytyi nimi. Olen 35-vuotias ja edelleen yliherkkä äitini mielialoille ja marttyyrimäiselle käyttäytymiselle. Olen ymmärtänyt, että ihme tarvitaan, jotta äitini enää muuttuisi, vaan minun pitää muuttaa suhtautumistani häneen ja lakata syyllistymästä ja antaa äidin kiukutella omat kiukkunsa ja elää sen sijaan omaa elämääni.
Vaikeinta asiassa minulle on, että kyseessä on käytösmalli, jonka tytär helposti oppii ja toteuttaa myöhemmin omassa elämässään. Sillä huomaan näin käyneen. Ja nyt taistelen kovasti sen puolesta, että muuttuisin edes hiukan eri suuntaan, ettei oma tyttäreni joudu kokemaan samaa.
Olen lukemassa kirjallisuutta aiheesta. Toivon Anja Laurilan teoksen "Äiti ja tytär vallan ja rakkauden kehissä" tuovan helpotusta henkisen kehittymisen prosessiini. Oman äitini kanssa pidän toistaiseksi hieman etäisempiä välejä, kerron vain lasteni elämästä jne.
Voimia kaikille dominoivien äitihahmojen kanssa eläville.Olen reilu viisikymppinen äiti, kolme nyt jo aikuista lasta jotka avioeron myötä elivät kanssani. Suhde isään ollut hyvä niin lapsilla kuin minullakin eron jälkeen. Olen saanut lapsilta paljon hyvää palautetta siitä millainen äiti olen ollut. Nyt viime vuosina vanhin tyttäreni on muodostunut minulle täydeksi kysymysmerkiksi. Hän ei paljoakaan kerro elämästään, enkä ole tentannut ja kysellyt, koska silloin seurauksena olisi raivonpuuska hänen asioihinsa puuttumisesta. Kuitenkin saan häneltä raivonpuuskissa palautetta siitä miten en tue ja auta häntä tarpeeksi -sellaisissa asioissa joista hän ei ole edes kertonut. Kun tytär tulee käymään hän on yleensä aluksi suorastaan yli-imelä, kaikki on niin ihanaa ja mukavaa, hänellä saattaa olla mukanaan lahjoja esim. hajuvettä vaikkei minulla ole edes merkkipäivä. Viimeistään seuraavana päivänä hän on äkäilevä ja kiukkuinen. Kaikki mitä itse olen tehnyt esim. hankkinut kotiin vaikka uusia kalusteita, saa häneltä negatiivisen palautteen. Ihan kuin hänessä asuisi kaksi ihmistä, ylimakea ja äksy. Jos kysyn onko kaikki hyvin tai mikä häntä oikeasti suututtaa, tulee vastaus että töissä vaan on ollut kiirettä (hän on vastuullisessa asemassa) ja käsky olla puuttumatta hänen asioihinsa. Kommentit joita saan ovat sellaisia kuin puuttuisin hänen jokaiseen asiaansa ja ajatukseensa, mitä en todellakaan tee. Olen aina sanonut että minulle voi puhua kaikista asioista ja autan jos pystyn ja osaan mutta en halua tunkeilla aikuisten ihmisten yksityiselämään. Muutaman kerran olen pahoittanut mieleni rumien kommenttien jälkeen niin pahasti että itku tuli, sehän aiheutti hirveän raivarin miten marttyyrimaisesti käyttäydyn. En ole koskaan tekoitkenyt tai olet tekokipeä tai valitellut mitään marttyyrityyliin. Olen sanonut että haluaisin selvittää asioita ja keskustella mistä kaikki johtuu, turhaan.
Olen myös sanonut suoraan etten halua kuunnella omassa kodissani jatkuvaa haukkumista ja arvostelua. Tyttäreni kommentti oli että turha yrittää kasvattaa yli 30 vuotiasta ihmistä ja hän lähtee sitten pois jos ei seura kelpaa. Tuntuu ettei tyttäreni osaa suhtautua minuun kuin toiseen ihmiseen, päälle on jäänyt ilmeisesti hyvinkin traumainen äiti-tytär suhde, jota en pysty selvittämään kun en tiedä mistä asiat johtuvat. Olen jo epäillyt hänellä olevan mielenterveysongelmia kun en enää muuta selitystä löytänyt. Tällä hetkellä tilanne on se, etten juurikaan ole tekemisissä tyttäreni kanssa, emme soita tai käy toistemme luona. - oliko tää
vaikka toisin väitetään kirjoitti:
Olen reilu viisikymppinen äiti, kolme nyt jo aikuista lasta jotka avioeron myötä elivät kanssani. Suhde isään ollut hyvä niin lapsilla kuin minullakin eron jälkeen. Olen saanut lapsilta paljon hyvää palautetta siitä millainen äiti olen ollut. Nyt viime vuosina vanhin tyttäreni on muodostunut minulle täydeksi kysymysmerkiksi. Hän ei paljoakaan kerro elämästään, enkä ole tentannut ja kysellyt, koska silloin seurauksena olisi raivonpuuska hänen asioihinsa puuttumisesta. Kuitenkin saan häneltä raivonpuuskissa palautetta siitä miten en tue ja auta häntä tarpeeksi -sellaisissa asioissa joista hän ei ole edes kertonut. Kun tytär tulee käymään hän on yleensä aluksi suorastaan yli-imelä, kaikki on niin ihanaa ja mukavaa, hänellä saattaa olla mukanaan lahjoja esim. hajuvettä vaikkei minulla ole edes merkkipäivä. Viimeistään seuraavana päivänä hän on äkäilevä ja kiukkuinen. Kaikki mitä itse olen tehnyt esim. hankkinut kotiin vaikka uusia kalusteita, saa häneltä negatiivisen palautteen. Ihan kuin hänessä asuisi kaksi ihmistä, ylimakea ja äksy. Jos kysyn onko kaikki hyvin tai mikä häntä oikeasti suututtaa, tulee vastaus että töissä vaan on ollut kiirettä (hän on vastuullisessa asemassa) ja käsky olla puuttumatta hänen asioihinsa. Kommentit joita saan ovat sellaisia kuin puuttuisin hänen jokaiseen asiaansa ja ajatukseensa, mitä en todellakaan tee. Olen aina sanonut että minulle voi puhua kaikista asioista ja autan jos pystyn ja osaan mutta en halua tunkeilla aikuisten ihmisten yksityiselämään. Muutaman kerran olen pahoittanut mieleni rumien kommenttien jälkeen niin pahasti että itku tuli, sehän aiheutti hirveän raivarin miten marttyyrimaisesti käyttäydyn. En ole koskaan tekoitkenyt tai olet tekokipeä tai valitellut mitään marttyyrityyliin. Olen sanonut että haluaisin selvittää asioita ja keskustella mistä kaikki johtuu, turhaan.
Olen myös sanonut suoraan etten halua kuunnella omassa kodissani jatkuvaa haukkumista ja arvostelua. Tyttäreni kommentti oli että turha yrittää kasvattaa yli 30 vuotiasta ihmistä ja hän lähtee sitten pois jos ei seura kelpaa. Tuntuu ettei tyttäreni osaa suhtautua minuun kuin toiseen ihmiseen, päälle on jäänyt ilmeisesti hyvinkin traumainen äiti-tytär suhde, jota en pysty selvittämään kun en tiedä mistä asiat johtuvat. Olen jo epäillyt hänellä olevan mielenterveysongelmia kun en enää muuta selitystä löytänyt. Tällä hetkellä tilanne on se, etten juurikaan ole tekemisissä tyttäreni kanssa, emme soita tai käy toistemme luona.ketju susta kirjoitettu, vai miksi lähdit puolustautumaan omaelämäkerralla? Kyseinen käytös on nimittäin nimenomaan marttyyreille ominaista, vrt. "Ei sulla voi olla vaikeaa, kuuntelepas miten vaikeaa mulla on". Jos tapasi keskustella vaikeista asioista on tämä, niin en ihmettele ettei jutustelustasi tyttäresi kanssa ole tullut mitään.
- enkä ymmärtänyt
oliko tää kirjoitti:
ketju susta kirjoitettu, vai miksi lähdit puolustautumaan omaelämäkerralla? Kyseinen käytös on nimittäin nimenomaan marttyyreille ominaista, vrt. "Ei sulla voi olla vaikeaa, kuuntelepas miten vaikeaa mulla on". Jos tapasi keskustella vaikeista asioista on tämä, niin en ihmettele ettei jutustelustasi tyttäresi kanssa ole tullut mitään.
Luin monta kertaa edellisen viestin enkä mä löytänyt "Ei sulla voi olla vaikeaa, kuuntelepas miten vaikeaa mulla on" -tuon suuntaista sieltä??? Tässäpä se ongelma on, samat asiat ja sanat ymmärretään eri tavalla :-)
- voi rähämä
oliko tää kirjoitti:
ketju susta kirjoitettu, vai miksi lähdit puolustautumaan omaelämäkerralla? Kyseinen käytös on nimittäin nimenomaan marttyyreille ominaista, vrt. "Ei sulla voi olla vaikeaa, kuuntelepas miten vaikeaa mulla on". Jos tapasi keskustella vaikeista asioista on tämä, niin en ihmettele ettei jutustelustasi tyttäresi kanssa ole tullut mitään.
öööhh..tyypillistä marttyriäidille, että epäilee heti meielnterveysongelmia tyttärellään, kun asiat ei mene niinkuin äiti haluaa.
Kaikissa muissaon aina vika, mutta ei marttyyriäidissä! Voi miten tuttua... - marttyyri tai ei
voi rähämä kirjoitti:
öööhh..tyypillistä marttyriäidille, että epäilee heti meielnterveysongelmia tyttärellään, kun asiat ei mene niinkuin äiti haluaa.
Kaikissa muissaon aina vika, mutta ei marttyyriäidissä! Voi miten tuttua...Minua ei edes kiinnosta olenko jonkun mielestä marttyyri vai en. Aikuiset lapseni tulivat entiseen lapsuudenkotiin kuin elopeltoon, sotkivat ja odottivat äidin lihapullia ja toivat kassillisen likaisia vaatteita pestäväksi. Äidin mielipiteet asiaan eivät kiinnostaneet. Vaatimuksia kyllä löytyi. Tämä marttyyri ja kusipää-äiti sanoi ettei vetele. Tämä on minun kotini jossa eletään just niinkuin minä sanon, jos ei onnistu niin ei tarvi tulla. Kyllä minäkin kuulin pitkään tätä samaa potaskaa, jota pikku kullanmurut tänne kirjoittelevat. Nyt on kunnioitus löytynyt molemmin puolin ja tapaamiset ovat kaikille antoisia.
- aina on kaksi
Jotta joku voi dominoida, on oltava myös alistuja. Kun toinen rooli lakkaa, lakkaa toinenkin. Yhtä hyvin äitisi voisi kirjoittaa tänne mitä tehdä tossukan lapsensa kanssa, eikö? Tee oma tahtosi selväksi loukkaamatta ja riitelemättä, ilmoita että haluat olla väleissä mutta et tällä tavalla. Luultavasti seurauksena on välirikko jonka jälkeen pääsette aloittamaan kahtena aikuisena. Ainoa ketä voit muuttaa tai vaatia muuttumaan olet sinä itse, kasva tuon yli.
- tytär ja äiti
Ikävää että joillakin asiasta kirjoittavilla ei oikeasti ole kokemusta marttyyriäideistä. Yleensä tällaisen ihmisen toiminta heijastuu hänen lapsuudestaan joten käytös muita kohtaan on pitkällistä eikä se muutu hetkittäin. Mahdollista on myös, että tämä luonne kehittyy esim. perheen keskellä lasten ollessa pieniä, jos äiti ottaa roolikseen palvella perhettä yli omien tarpeiden. Kaiken sen mukana tulee tyytymättömyys ja katkeruus jota kyseinen henkilö epäsuorasti kohdistaa lapsiin ja mieheensä. Tällaisen äidin lapset ovat jo pienestä asti alistettu toimimaan kaikilla tavoin niin, ettei äidin tarvitse pahoittaa mieltä. Hyvinkin pieni lapsi huomaa pinnan alla piilevän tyytymättömyyden. Lapsi ei vielä tiedosta häneen kohdistuvaa vallan käyttöä, eikä näe äidissään mitään tavallisuudesta poikkeavaa, eikä siten osaa myöskään puolustautua. Voi mennä kauankin ennen kuin alistettu ihminen huomaa vallan käytön ja alkaa muuttaa käytöstään. Muuttuneeseen tilanteeseen marttyyriäiti reakoi kuuluttamalla kuinka "hän on tehnyt kaikkensa eikä tytär osaa muuta kuin olla kiittämätön". Jos tytär tekee itsenäisiä päätöksiä marttyyriäiti kokee sen uhaksi ja alkaa kohdistaa huomiota itseensä kuinka hänen mielipiteellä ei ole enää merkitystä ja, että häntä ei arvosteta. Tässä tilanteessa minusta ei ole, kuin kaksi mahdollisuutta, eli jos ei halua pahoittaa toisen mieltä täytyy vain osoittaa alistuvansa, tai sitten jättää sanomiset omaan arvoonsa ja saa kuulla aina olevansa kiittämätön.
- Nainen, itsekin jo iällä
tytär ja äiti kirjoitti:
Ikävää että joillakin asiasta kirjoittavilla ei oikeasti ole kokemusta marttyyriäideistä. Yleensä tällaisen ihmisen toiminta heijastuu hänen lapsuudestaan joten käytös muita kohtaan on pitkällistä eikä se muutu hetkittäin. Mahdollista on myös, että tämä luonne kehittyy esim. perheen keskellä lasten ollessa pieniä, jos äiti ottaa roolikseen palvella perhettä yli omien tarpeiden. Kaiken sen mukana tulee tyytymättömyys ja katkeruus jota kyseinen henkilö epäsuorasti kohdistaa lapsiin ja mieheensä. Tällaisen äidin lapset ovat jo pienestä asti alistettu toimimaan kaikilla tavoin niin, ettei äidin tarvitse pahoittaa mieltä. Hyvinkin pieni lapsi huomaa pinnan alla piilevän tyytymättömyyden. Lapsi ei vielä tiedosta häneen kohdistuvaa vallan käyttöä, eikä näe äidissään mitään tavallisuudesta poikkeavaa, eikä siten osaa myöskään puolustautua. Voi mennä kauankin ennen kuin alistettu ihminen huomaa vallan käytön ja alkaa muuttaa käytöstään. Muuttuneeseen tilanteeseen marttyyriäiti reakoi kuuluttamalla kuinka "hän on tehnyt kaikkensa eikä tytär osaa muuta kuin olla kiittämätön". Jos tytär tekee itsenäisiä päätöksiä marttyyriäiti kokee sen uhaksi ja alkaa kohdistaa huomiota itseensä kuinka hänen mielipiteellä ei ole enää merkitystä ja, että häntä ei arvosteta. Tässä tilanteessa minusta ei ole, kuin kaksi mahdollisuutta, eli jos ei halua pahoittaa toisen mieltä täytyy vain osoittaa alistuvansa, tai sitten jättää sanomiset omaan arvoonsa ja saa kuulla aina olevansa kiittämätön.
Vaikka itse olenkin ymmärtänyt tuon asian suurin piirtein samoin, en keksinyt loppujen lopuksi muuta ratkaisua oman mielenterveyteni suojaksi kuin katkaista välit kokonaan.
Arvasin kyllä jo silloin, että äitini varmaankin riehuu ympäriinsä moittimassa minua kaikkien mahdollisten todellisten ja keksittyjen kertomusten avulla. Päätin kuitenkin, kun se kuuluisa viimeinen pisara pani maljan valumaan yli äyräidensä, että se piirileikki saa loppua siihen.
Olin kuitenkin jo lähes viisikymppinen siinä vaiheessa, joten mielestäni olin ollut äitini kanssa hyvin kärsivällinen. En jaks edes ruveta kertomaan kaikesta hänen temppuilustaan - jollei ole itse kokenut elävässä elämässä vastaavaa, ei tahdo millään uskoa juttuja tosiksi.
Voin vain vakuuttaa, ettei välien katkaisu ollut mikään helppo ratkaisu vaan aivan viimeinen hätäkeino.
Nyt saan ainakin olla rauhassa. Välillä on ikäväkin, mutta oikeastaan minulla on ikävä sellaista ns. hyvää äitiä eikä sitä, joka minulla oikeasti oli.
Halauksia ketjun aloittajalle.
- Vinkkejä
Minun eräs läheinen sukulainen omaa kanssa kyseisiä piirteitä. Aina pitää toimia niin kuin hän haluaa, jos ei toimi, niin saa juurikin osaksi sitä paheksuntaa. Jos joku vastustaa hänen mielipidettään ja toimii oman päänsä mukaan, niin saa kuulla olevansa tyhmä, hassu, jääräpää tai muuta tuollaista. Hän puuttuu mm. joidenkin ihmisten omiin henk.koht. elämänsuunnitelmiin ja pyrkii muuttamaan/estämään niitä tapahtumasta jos eivät ole hänelle mieleen. Mikäli toiminnasta suuttuu ja hermostuu niin sekin on jotain sen vastapuolen ihmisen omaa oireilua ja pahan olon purkamista. Eihän nyt terve, hyvinvoiva ihminen menetä hermojaan koskaan eikä missään. Ei ainakaan hänen kanssaan. Minun mielestä tuo jatkuva painostus ja päälle painaminen on henkistä kiusantekoa. Hänen mielestään se on normaalia ohjaamista ja kehoittamista oikeaan ratkaisuun, silloin kun ihminen on tekemässä virheen elämässään. Ja se virhe voi olla vaikka se, että ei hae hänen haluamaansa kouluun tai työpaikkaan. Minunkin joistain vuosien takaisista valinnoista hän puhuu virhe-ratkaisuna, vaikka en niitä itse virheeksi koe ollenkaan.
Itse olen vähentänyt vierailuja hänen luonaan, mutta yhteydessä ollaan yhä. Jos mulla on hermo tiukalla tai olen väsynyt jo ennestään, en mene hänen luokseen silloin ollenkaan. Omat rajat täytyy tehdä selväksi ja pitää niistä kiinni. Toisen ei saa antaa liikaa ohjata omia ratkaisuja ja vaikuttaa omaan elämään. Pitää pitää kiinni omasta elämästä ja elää se niin kuin parhaaksi kokee, välittämättä siitä toisesta. Minä toimin juuri niin kuin parhaaksi näen ja olen sanonut suoraan, että jos arvostelua ja painostusta tulee joka tapaamisella, niin käynnit loppuu tähän. Ja sitten pidän pitkän tauon vierailussa. Ehkä voisit kokeilla samaa?
Sulla on kuitenkin kyseessä oma vanheneva äiti. Pidä vaikka taukoa hänestä, jos se saisi hänet "heräämään". Harva äiti haluaa luopua lapsestaan. Ettei vain suhteessanne tapahtuisi mitään peruuttamatonta tai mitä voisi katua myöhemminn, mikäli kokonaan katkaiset välit.- äideistä parhain sä oot
Ei välejä todellakaan voi kokonaan katkaista, soittoja ja käyntejä voi harventaa. Meidän äitimme on harrastanut jo vuosia riitelyä vuorotellen tyttäriensä kanssa. Yhden kanssa riidellään ja kerrotaan muille tyttärille, kuinka vaikea, hankala, ilkeä ja julma onkaan tämä riitakumppani. Toisinaan sattuu niinkin, että välit ovat poikki kaikkiin tyttäriin yhtä aikaa.
Mitä tällaisen äidin kanssa voi muuta kuin yrittää kestää. Hän on erinomainen marttyyri, joka valittaa muulle suvulle sitä, kuinka hänet jätetään yksin eivätkä tyttäret välitä. Muiden ihmisten lapset käyvät ja auttavat vanhuksiaan, eivät hänen.
Kun ikää on jo tullut, muisti ei enää oikein toimi tai sitten toimii valikoiden ja turhankin hyvin. Mikäli nykypäivästä ei löydy katkeruuden aiheita, niitä kaivellaan menneisyydestä ja tilaisuuden tullen aloitetaan väritetty riitakampanja alusta.
Me tyttäret osaamme jo tarkistaa asioiden oikean laidan toisiltamme, mutta kaukaisemmat sukulaiset uskovat kaiken, tai ainakin antavat äidin näin ymmärtää.
- kuin poikkeus
Nimenomaan yli kuusikymppiset naiset ovat dominoivia. Nuoremmista en tiedä, koska kokemus puuttuu.
Aivan vastaavasti äitini on dominoiva minua kohtaan, ei veljiäni kohtaan. Hän luulee, etten osaa mm. ajatella itse. Samoin aina nähdessämme olen hänen silmätikkunsa, oltiin sitten toistemme luona tai muualla kylässä.
Pääsin eroon, kun lopetin yhteydenotot sekä tapaamisten että puheluiden osalta. Käske äitisi "katsoa peiliin" eli miettiä tekemisiään, jotta hän tajuaisi, kenessä on vika: hänessä vai esim. sinussa. Oikea vastaus meidän molempien tapauksissa on äitimme. - Tytär myös
...toinen vanhemmistani ei yli 30 vuoden jälkeenkään ymmärrä, ettei voi määrätä elämästäni, eikä hänen mielipiteensä elämästäni ole minun kannaltani hyviä.
Joka tapauksessa, kun asioista ei ole voinut keskustella ilman, että oma mielipiteeni yritetään jyrätä saman tien, olen myös ottanut takavasempaan poistumisen tekniikakseni. Valitettavasti tämä on vain aiheuttanut sen reaktion, että kanssani ei kuulemma pysty keskustelemaan. Ihme... Erään kirjoittajan kommentti, että ei voi olla jyrääjiä ellei ole alistujia, ei aina toimi. En ole koskaan alistunut jyrättäväksi vaan tehnyt omat ratkaisuni, mutta kun ne eivät tunnu tyydyttävän, pitää niitä kritisoida ja siitä huolimatta puskea oma mielipiteensä läpi. Kun se ei vanhempani puolesta onnistu, olen minä se hankala ihminen. Keskustelua olisi ilmeisesti se, että teen kuten hän sanoo ja olen samaa mieltä.
Tällä hetkellä, totaalisessa pattitilanteessa, olen miettinyt, josko saisin ko. henkilön raahattua perheterapiaan. Kaipa perheterapeutti voisi vastaanottaa pari aikuista kakaraakin. Siitähän tässä on kyse, tunne-elämältään lapsuuteen juuttuneesta sukupolvien ketjusta... Olen itsekin miettinyt, onko yli 60-vuotiaan mahdollista enää muuttua.
Jos yhteisterapia ei onnistu, pitäisi jotenkin itse onnistua pääsemään yli siitä riittämättömyyden tunteesta, kun ei kelpaa tällaisena kuin on. Jos englanninkieli taipuu, kannattaa hankkia käsiinsä kirja Robert Burney, Dance of the Wounded Souls. Kerran nopeasti luettuna siinä on kerrassaan järkeviä ajatuksia, nyt pitäisi ottaa aikaa ja lukea se ihan asioita sisäistäen. - marttyyriäitini
Tänään kun soitin puhelun aluksi sain kuulla kuinka huonoon työhön olin hakenut, kuinka huonosti olen hakenut uutta asuntoa (päin vastoin pikemminki), ja syytöksiä monista muista asioista.
Viime puhelu kuulemma meni huonosti, koska olin äkäinen kun soitin..
Totuus on, että olin vaan normaali oma itseni. Just olin saanu pari asiaa hoidettua ja olin pistämässä ilosesti nukkuun.
Nostan hattua sille kuinka hyvin hän osaa tämän;
jos yritän keskeyttää, suututaan. Jos olen eri mieltä suututaan, syytetään ja nimitellään.
Ymmärrän sen, että jos ei ikinä kyseenalaista omia mielipiteitä ja osaa nähdä asioita muiden näkökulmasta niin kyllä vituttaa ku muut "eivät erota oikeaa väärästä" (kuten voisin heidänlaisensa kuvittelevan). Kyllä vituttais minuakin, jos ajattelisin vain itseäni.
Siskolla on omat ongelmat äitin kanssa. Veli ei yleensä pidä yhteyttä kuin sähköpostilla. Itekki pyrin samaan mihin velikin.
Hiukan ihmiskäyttäytymistä lukeneena muistan, että tämä on yleensä se rooli, josta vanhempien kuuluu päästää irti tietyssä pisteessä, mutta se on nyt jäänyt.
Kuulin eräältä psykologilta korjaus tähän olisi se, että vanhempi ei olettaisi lapseltaan (sanotaanko vaikka 25-vuotias) kuin kahta todella simppeliä asiaa esim. hän käy töissä ja syö hyvin, joka johtaisi siihen, että hän (25-vuotias) ihmettelisi ja alkaisi kyseenalaistamaan vaatimuksia ja haluaisi nostaa niitä vähän.
Totuushan on se, ettei ihmistä voi muuttaa, ellei hän itse halua sitä.- herätkää
Älkääkä jauhako tuota "teet sen itsellesi"-ajatusta. Luuletteko oikeasti, että joku viiskymppinen nainen ei ole yrittäny jo siinä pisteessä kaikkea? Pommin ainekset saa helposti kasaan jos kaks ihmistä "ei tee sitä itselleen" ja alkaa väittelemään.
Täytyy muistaa ettei kaikki halua sotia, koska he ymmärtävät ettei siitä ikinä seuraa mitään hyvää.
- Kehittyisit itse
Jos sinä olet aikuinen, niin sinä kuuntelet äitiäsi ja sitä, mitä hänellä on sanottavaa, yrität jopa ehkä vähän ymmärtääkin hänen näkemystään. Ja sitten sen jälkeen teet ja toimitat omat asiasi juuri niin, kuin itse parhaaksi näet ja koet.
Onko se huonon itsetunnon vai jonkun muun ongelman merkki, jos ei kestä kuunnella muitten mielipiteitä, näkemyksiä, sanomisia, ajatuksia ... vaan ylireagoi ja ottaa pitkät, lähtee kävelemään ja jättää läheisensä pelkäämään, että kaikki ei ole ok. - JK
NIINKÖ
- Äitiyden "iloja"
Äiti minäkin. Tunnustan tehneeni virheitä kasvatuksessa, olen eronnut ja ollut yksinhuoltaja. En ole jaksanut aina olla "läsnä", olin väsynyt ja masentunut pitkään.
Asioista puhuttiin ja selitin miksi käyttäydyn välillä poissaolevasti ja toisinaan myös olin ärtynyt. Pyysin myös anteeksi aina kun tulin tiuskaiseeksi jotakin tai muuten käyttäydyin väärin.
Tämä ei ole tarkoitettu puolustuspuheeksi vaan auttamaan ymmärtämään äitejä joilla on kovia paineita omassa elämässään...ja jotka heijastuvat myös lapsiin.
Oma lapsen oli koulukiusattu monta vuotta ja taistelin sen asian vuoksi pitkään ilman tuloksia. Tämä myös raastoi hermojani. Oli äärimmäisen surullista lähettää lapsi kouluun kun tiesi minkälaista syrjintää siellä saa kokea.
Meillä oli tytön kanssa kuitenkin varsin hyvät välit kunnes hän ajautui kaveripiiriin jossa alettiin käyttää huumeita.
Kun asian tietoon saatuani puutuin siihen, muutuin pelkäksi paskaksi joka ei tajua mitään. Tätä on nyt jatkunut pari vuotta. tytär on jo täysi-ikäinen mutta en saa kommentoida huumeista mitään tai saan haukut niskaani.
Olen hänen mielestään huono äiti,ja kun kysyn mitä olen tehnyt väärin, vastaus on että katso peiliin.
Olen sinne katsonut ja kyllä vikaakin löytyy mutta en jaksa kaikkea syytä niskoilleni ottaa. Kun ilmoitin etten ansaitse ihan kaikkea haukkumista ja syyttelyä, välit menivät poikki.
En tiedä mitä tehdä.- Erilainen mutsi
Koeta jaksaa ja ymmärtää, lapset sitä eivät tee koskaan.
Äitiydessä on joku sellainen kauha karma, että äidin on pakko olla enkeli, neitsyt Maria, hyvä, hellä, aina oikeassa, auttaa, ymmärtää, tehdä puolesta, kärsiä omien ongelmiensa lisäksi kaikkien muidenkin surut ja murheet ...
Miehet, historia, uskonto, yhteiskunta ... ovat muovanneet äitimyytistä sellaisen, äiti on se, joka kantaa ristin, kun muut eivät jaksa. Äiti on siis Jeesuksen sijainen maan päällä, eikä 'palkanmaksu' tapahdu tässä elämässä.
- Anonyymi
Tuss
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Istuva kansanedustaja epäiltynä pahoinpitelystä ja ampuma-aserikoksesta
Seiskan tietojen mukaan Timo Vornanen on epäiltynä pahoinpitelystä ja ampuma-aserikoksesta eikä kenellekään taatusti tul4353171Timo Vornanen kilahti
Mikähän sille kansanedustajalle polisiisi miehelle on noin pahasti mennyt hermot , että tulevaisuudensa pilasi totaalise1102612Tollokin tajuaa että Timo Vornanen
oli joutunut äärimmäiseen tilanteeseen ampuessaa yhden laukauksen katuun. Ei poliisi tee tuollaista hetken mielijohteest3872551Pullonpalautusjärjestelmä muuttuu - paluu menneisyyteen
EU suuressa viisaudessaan on päättänyt, että pulloja pitää kierrättää. Jos oikein ymmärsin, nykyisen järjestelmänmme ti1592076Sininen farmari - Ford Focus- YFB-842 on poliisilta kadoksissa Kauhajärvellä
https://alibi.fi/uutiset/poliisilta-poikkeuksellinen-vihjepyynto-autossa-oleva-henkilo-on-avuntarpeessa/?shared=29255-2d71907- 1731325
Onko oikeudenmukaista? Yhdellä taholla yllättävä valta-asema Tähdet, tähdet -voittajan valinnassa!
Näinpä, onko sinusta tämä oikein? Viime jaksossakin voittaja selvisi vain yhden äänen erolla ja tänä sunnuntaina ensimm231307No kerros nyt nainen
Kumpi mielestäsi oli se joka väärinkäsitti kaiken? Nyt voi olla jo rehellinen kun koko tilanne on jo lähes haihtunut.971196Persukansanedustaja Timo Vornanen ammuskellut Helsingissä
Poliisi siviiliammatiltaan, luvallinen ase mukana baarissa tällä hemmetin valopääpersulla. Meni eduskunnasta suoraan baa721131Nainen, mietit miten minä jaksan
En voi hyvin. Nykyään elämäni on lähinnä selviytymistä tunnista ja päivästä toiseen. Usein tulee epävarma olo, että mite891000