Kehittämisyhdistys Sepra ry rikostutkintaan!

Ihmettelen tätä paikallista hallintokulttuuria! Haminassa toimii kehittämisyhdistys Sepra, josta on säädetty valtioneuvoston Helsingissä 31 päivänä toukokuuta 2007 antamassa asetuksessa maaseudun kehittämiseen liittyvien ohjelmien hallinnoinnista http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2007/20070634

Edellä olevan perusteella Sepraan sovelletaan muun muassa hallintolakia http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2003/20030434?search[type]=pika&search[pika]=hallintolaki

Hallintolain 7 §:n (Palveluperiaate ja palvelun asianmukaisuus) mukaan asiointi ja asian käsittely viranomaisessa on pyrittävä järjestämään siten, että hallinnossa asioiva saa asianmukaisesti hallinnon palveluita ja viranomainen voi suorittaa tehtävänsä tuloksellisesti.

Kehittämisyhdistys Sepran tulisi edellä mainitun valtioneuvostoan asetuksen nojalla toteuttaa toimialueellaan Kotkassa, Haminassa, Ruotsinpyhtäällä, Pyhtäällä, Virolahdella, Miehikkälässä ja Anlankoskella Sepra-kehittämisohjelmaa http://www.seprat.net/Sepra ohjelma netti.pdf

Sepra-kehittämisohjelma sinällään on erinomainen ja erinomaisen hyvin laadittu. Näin ollen olen useita kertoja ollut Seproihin yhteydessä ja pyrkinyt ehdottamaan yhteistyön käynnistämistä heidän ohjelmansa pohjalta.

Seprojen toiminnanjohtaja Marjo Lehtimäki lähettikin 18.5.2009 minulle alla olevan sähköpostiviestin, jossa hän kiistää saamani tiedon, etteivät Seprat olisi neuvottelemassa kanssani asiasta. Mutta sitten! Tänään torstaina 4.6.2009 Seprojen hankeneuvoja Marjo Lehtimäki lähetti alla olevan viestin, mikä osoittaa täysin päinvastaista.

NÄIN OLLEN EIHÄN TÄSSÄ MUU TAAS AUTA KUIN VALITA SOPIVA TUOMIOISTUIN!

----Alkuperäinen viesti----
Lähettäjä: Marja Sorvo [[email protected]] Tulosta näkymä
Päivämäärä: 04.06.2009 15:39
Vastaanottaja:
Kopio:
Aihe: kokous 9.6.

Hyvä

Valitettavasti olen estynyt osallistumasta neuvottelukokoukseen 9.6. Kotkan kirjastolla, koska joudun tuolloin Toiminnanjohtajaamme Marjo Lehtimäkeä muissa tehtävissä.

Sepran edustajan puuttuminen kokouksesta ei varmasti estä kokoukseen osalllistuvia suunnittelemasta hanketta edelleen, varsinaisestihan Sepran rooli kuitenkin alkaa vasta siinä vaiheessa, kun lopullinen hankeidea ja hakijataho on selvillä.

Hanketta valmisteleva ryhmä informoinee Sepraa hankkeen valmistelun vaiheista viimeistään siinä vaiheessa kun olette valmiita hakemaan rahoitusta Sepralta - mikäli tähän rahoitusvaihtoehtoon päädytte.


Ystävällisin terveisin

Marja Sorvo

*********************
Kehittämisyhdistys Sepra ry
GSM 044-277 4514
www.seprat.net

----Alkuperäinen viesti----
Lähettäjä: [email protected]
Päivämäärä: 18.05.2009 14:12
Vastaanottaja:
Aihe: Re: Re: Seproille Juho Eerolan puhelinsoiton 18.5.09 johdosta

Hyvä

kuten jo aamulla puhelimessa kerroin, meihin voi ottaa yhteyttä - joko minuun tai hankeneuvojaamme - kun olette asian kanssa siinä vaiheessa, että hanketta hakevalla yhdistyksellänne on hankkeeseen liittyvä palaveri. Meistä jompi kumpi tulee paikalle, mikäli se on mahdollista aikataulujen puitteissa. Käytäntö on aivan sama kaikkien hankkeiden kanssa.

Saman asian kerroin Juho Erolalle hänen minulle päivällä soittaessaan ja samoin vastasin myös sinulta äsken tulleeseen tekstiviestiin. Sepran puolelta kukaan ei siis ole kieltäytynyt osallistumasta esitettyyn palaveriin.

Marjo Lehtimäki
***************************
toiminnanjohtaja
Kehittämisyhdistys Sepra ry
Helsingintie 1 A, 49460 HAMINA
GSM 044-277 4513
fax. 05-230 4515
www.seprat.net
6693
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

ei mitään järkeä, hankkeen pääteemana Maaseutuasuminen

Työllistetään työllistämisen vuoksi

vastaajana Tuotantotalouden dilp.ins.

Äänestä
  • Jos todella olet tuotantotalouden insinööri, niin pitäisi sinun sen verran tietää, että terveen ihmisen suurin unelma on omakotitalo puutarhalla keskellä kaupunkia, mutta kun sellaista ei ole, niin tuossa Kymijoen varressa mukavan matkan päässä olisi vapaata tonttimaata!

    Vai, että työllistämistä työllistämisen vuoksi? Kuka hitto hasuu asua kantasatamassa ja vielä tornitalossa?

    No, ehkä joku demari!

    ----Alkuperäinen viesti----
    Lähettäjä:
    Päivämäärä: 27.04.2009 13:52
    Vastaanottaja:
    Kopio: , ,
    Aihe: Re: Kaupunkisuunnittelujohtaja Sakari Seppälälle!


    KOTKAN KAUPUNKI
    kaupunkisuunnittelujohtaja Sakari Seppälä

    Soitin tänään, maanantaina 27.4.2009, alla ja liitetiedostostosta ilmevästä entistä Laajakosken sairaalaa koskevasta asiasta asemakaava-
    arkkitehti Marja Kukkoselle, joka kehotti kääntymään teidän puoleenne kaupunkisuunnittelujohtaja Sakari Seppälä. Olemme jo olleetkin
    muutaman kerran asiasta yhteydessä.

    Valtionhallinnossa Laajakoski kuuluu maa- ja metsätalousministeriölle, jonka hallinnonalaan kuuluu muun muassa Manner-Suomen maaseudun
    kehittämisohjelma (http://www.maaseutu.fi/fi/index/maaseutuohjelma.html). Tämän pohjalta alueellisella tasolla toteutetaan Sepra-kehittämisohjelmaa (http://www.seprat.net/Sepra ohjelma netti.pdf),
    jossa on ohjeistettu tähän ohjelmaan kuuluvien alueiden kehittämistä.

    Pääministeri Vanhasen hallituksen ohjelmassa ja siihen nojautuvassa valtioneuvoston 28.1.2004 tekemässä päätöksessä on voimakkaasti otettu
    kantaa puutuotealan kehittämiseksi ja edellytetty laadittavaksi kaksi erillistä ohjelmaa puun käytön edistämiseksi:
    1) Puutuoteteollisuuden elinkeinopoliittinen -ohjelma 2004?2010 ja
    2) Puurakentamisen edistämisohjelma 2004 - 2010 (http://www.ymparisto.fi/download.asp?contentid=30445).
    Ohjelmat on valmisteltu edellisen hallituksen asettaman PuuEurooppa-kampanja 2001 - 2005 -sateenvarjon alla.

    http://www.thermowood.fi/view.php?woodfocusid=2&page=index&content_group_id=78&anonymous=nobody
    Moderni puukaupunki -hanke on vuonna 1997 käynnistetty valtakunnallinen sateenvarjoprojekti, jonka päämääränä on synnyttää puurakentamisen
    avulla viihtyisiä ja esimerkiksi kelpaavia uusia asuinmiljöitä eri puolelle Suomea. Moderni puukaupunki -hankkeella vastataan ympäristöministeriön Tiivis ja matala-projektin, sekä pääministeri Matti Vanhasen hallitusohjelmaan kirjattuihin puu- ja
    asuntorakentamisen kehittämistavoitteisiin. Yksi keskeisimmistä päämääristä on tiiviin kaupunkimaisen pienkerrostalo- ja pientalotuotannon edistäminen muun
    muassa kaavoitus- ja asuntotuotantoprosesseja uudistamalla. Suunnittelussa ja toteutuksessa pyritään avoimen puurakentamisjärjestelmän ja uuden ajan
    aluerakentamisen avulla kustannustehokkuuteen ja kestävään kehitykseen. Asumisviihtyisyyden nimissä puumiljööaluehankkeiden pääteemoja
    ovat myös puun käyttö piha- ja ympäristörakentamisessa sekä sisustamisessa.

    Edellä mainitulta pohjalta olen puhelimitse ollut yhteydessä Oulun yliopiston puurakentamisen ja puuarkkitehtuurin dosentti Markku Karjalaiseen, joka tällöin ilmoitti olevansa käytettävissä mahdollisesti asiaa edelleen kehitettäessä. Lisäksi olen ollut puhelimitse sekä sähköpostiviestein yhteydessä Kymenlaakson ammattikorkeakoulun tutkimusjohtaja Juhani Talvelaan http://www.kyamk.fiKoulutus- ja palveluyksiköt/Oppimis- ja innovaatioympäristöt/KymiTechnology/Yhteystiedot

    Keskustelen toki mielelläni asiaan liittyvistä yksityiskohdista!


    Ystävällisesti

    Äänestä

Siis tämä on nähtävä, että saako Fiilari kasattua salin edes puolilleen? Ainakin tätä menoa siellä tulee olemaan aika väljää, koska osa peruu tulemisiaan "viisaimpien" ohjeen mukaisesti. Toiset jättää tulematta rikostutkintapyyntöjen takia ja toiset tulevat juuri niiden pelossa. Veikkaan tulijoiksi alle 25 ihmistä.

Tiedän, että tätä on ihan turha sanoa Sinulle Jukka, mutta voisit pitää hieman matalampaa profiilia täällä 24:lla, jos meinaat saada oikeasti eri tahjojen edustajia sinne kokoukseesi. Olisit ollut hiljaa ilman ylimääräisiä mölyjä ja mölissyt ne ulos sitten vasta keskiviikko aamuna, kun tiedät varmuudella eteneekö tuo hanke vai ei!

Äänestä
  • Meillä Juho Eerolan kanssa on tapana valmistella asiat etukäteen eikä jälkeenpäin haukkua huonon valmistelun johdosta muita ihmisiä!

    Kiitos kannatuksesta! Tuonne Kotkan pääkirjaston kokoushuoneeseen ei mahdu kuin viitisentoista ihmistä, joten jos nuo 25 tulee, niin minne me ne laitamme?

    Tevetuloa kuitenkin! En minäkään nyt oikein joka ainoasta asiasta viitsisi haastehakemuksia kirjoitella!

    Äänestä

  • Paras_Fiilari kirjoitti:

    Meillä Juho Eerolan kanssa on tapana valmistella asiat etukäteen eikä jälkeenpäin haukkua huonon valmistelun johdosta muita ihmisiä!

    Kiitos kannatuksesta! Tuonne Kotkan pääkirjaston kokoushuoneeseen ei mahdu kuin viitisentoista ihmistä, joten jos nuo 25 tulee, niin minne me ne laitamme?

    Tevetuloa kuitenkin! En minäkään nyt oikein joka ainoasta asiasta viitsisi haastehakemuksia kirjoitella!

    kertaan, Sinun ja takapirujesi (Kotka Persut) tällä foorumilla esittämienne arvostelujen mukaan. Jälki haukunta on sinun ja tukihenkilöidesi tavaramerkki.
    Nyt jalat maanpinnalle, ne tekee ketkä osaa.

    Äänestä

  • moneen kirjoitti:

    kertaan, Sinun ja takapirujesi (Kotka Persut) tällä foorumilla esittämienne arvostelujen mukaan. Jälki haukunta on sinun ja tukihenkilöidesi tavaramerkki.
    Nyt jalat maanpinnalle, ne tekee ketkä osaa.

    Onneksi näitä persuja on tulossa koko ajan lisää, niin että seuraavissa kuntavaaleissa ei montaa demaria enää Kotkan kaupnginvaltuuston jäsenten joukossa ole!

    NIINHÄN SE ON, ETTÄ NE TEKEE, JOTKA OSAA!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Paras_Fiilari kirjoitti:

Ihmettelen tätä paikallista hallintokulttuuria! Haminassa toimii kehittämisyhdistys Sepra, josta on säädetty valtioneuvoston Helsingissä 31 päivänä toukokuuta 2007 antamassa asetuksessa maaseudun kehittämiseen liittyvien ohjelmien hallinnoinnista http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2007/20070634

Edellä olevan perusteella Sepraan sovelletaan muun muassa hallintolakia http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2003/20030434?search[type]=pika&search[pika]=hallintolaki

Hallintolain 7 §:n (Palveluperiaate ja palvelun asianmukaisuus) mukaan asiointi ja asian käsittely viranomaisessa on pyrittävä järjestämään siten, että hallinnossa asioiva saa asianmukaisesti hallinnon palveluita ja viranomainen voi suorittaa tehtävänsä tuloksellisesti.

Kehittämisyhdistys Sepran tulisi edellä mainitun valtioneuvostoan asetuksen nojalla toteuttaa toimialueellaan Kotkassa, Haminassa, Ruotsinpyhtäällä, Pyhtäällä, Virolahdella, Miehikkälässä ja Anlankoskella Sepra-kehittämisohjelmaa http://www.seprat.net/Sepra ohjelma netti.pdf

Sepra-kehittämisohjelma sinällään on erinomainen ja erinomaisen hyvin laadittu. Näin ollen olen useita kertoja ollut Seproihin yhteydessä ja pyrkinyt ehdottamaan yhteistyön käynnistämistä heidän ohjelmansa pohjalta.

Seprojen toiminnanjohtaja Marjo Lehtimäki lähettikin 18.5.2009 minulle alla olevan sähköpostiviestin, jossa hän kiistää saamani tiedon, etteivät Seprat olisi neuvottelemassa kanssani asiasta. Mutta sitten! Tänään torstaina 4.6.2009 Seprojen hankeneuvoja Marjo Lehtimäki lähetti alla olevan viestin, mikä osoittaa täysin päinvastaista.

NÄIN OLLEN EIHÄN TÄSSÄ MUU TAAS AUTA KUIN VALITA SOPIVA TUOMIOISTUIN!

----Alkuperäinen viesti----
Lähettäjä: Marja Sorvo [[email protected]] Tulosta näkymä
Päivämäärä: 04.06.2009 15:39
Vastaanottaja:
Kopio:
Aihe: kokous 9.6.

Hyvä

Valitettavasti olen estynyt osallistumasta neuvottelukokoukseen 9.6. Kotkan kirjastolla, koska joudun tuolloin Toiminnanjohtajaamme Marjo Lehtimäkeä muissa tehtävissä.

Sepran edustajan puuttuminen kokouksesta ei varmasti estä kokoukseen osalllistuvia suunnittelemasta hanketta edelleen, varsinaisestihan Sepran rooli kuitenkin alkaa vasta siinä vaiheessa, kun lopullinen hankeidea ja hakijataho on selvillä.

Hanketta valmisteleva ryhmä informoinee Sepraa hankkeen valmistelun vaiheista viimeistään siinä vaiheessa kun olette valmiita hakemaan rahoitusta Sepralta - mikäli tähän rahoitusvaihtoehtoon päädytte.


Ystävällisin terveisin

Marja Sorvo

*********************
Kehittämisyhdistys Sepra ry
GSM 044-277 4514
www.seprat.net

----Alkuperäinen viesti----
Lähettäjä: [email protected]
Päivämäärä: 18.05.2009 14:12
Vastaanottaja:
Aihe: Re: Re: Seproille Juho Eerolan puhelinsoiton 18.5.09 johdosta

Hyvä

kuten jo aamulla puhelimessa kerroin, meihin voi ottaa yhteyttä - joko minuun tai hankeneuvojaamme - kun olette asian kanssa siinä vaiheessa, että hanketta hakevalla yhdistyksellänne on hankkeeseen liittyvä palaveri. Meistä jompi kumpi tulee paikalle, mikäli se on mahdollista aikataulujen puitteissa. Käytäntö on aivan sama kaikkien hankkeiden kanssa.

Saman asian kerroin Juho Erolalle hänen minulle päivällä soittaessaan ja samoin vastasin myös sinulta äsken tulleeseen tekstiviestiin. Sepran puolelta kukaan ei siis ole kieltäytynyt osallistumasta esitettyyn palaveriin.

Marjo Lehtimäki
***************************
toiminnanjohtaja
Kehittämisyhdistys Sepra ry
Helsingintie 1 A, 49460 HAMINA
GSM 044-277 4513
fax. 05-230 4515
www.seprat.net

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu