Mielestäni työnantajapuolelle tarvitaan enemmän joustovaraa. Jota voitaisiin hakea taloudellisen taantuman aikana lakiteitse. Olisi molempien osapuolien etujen mukaista, että henkilöstökuluista voitaisiin säästää muutenkin kuin määräaikaisuudet lopettamalla ja yt-neuvotteluihin ryhtymällä.
Mm. IT:n, kauppan ja teollisuuden alat hyötyisivät joustomahdollisuudesta, jossa asiakkaiden tai asiakasprojektien puuttuessa työnantaja voisi lyhentää kokoaikaisen työntekijän työaikaa tarpeen tullen, esimerkiksi maksimissaan 10%:lla. Näin saataisiin lisää pelivaraa, vältettäisiin tai siirrettäisiin YT:ita, sekä vähennettäisiin määräaikaisten työsuhteiden tarvetta. Lisäksi tällä vältettäisiin nykymuodin mukaiset palkan alennukset, joita esim. Markantalolla nähtiin ennen ketjun lopullista sulkemista.
Tämänkaltainen järjestely olisi molempien osapuolien edun mukainen. Tämä auttaisi yrityksiä, sekä työntekijöitä kantamaan kortensa yhdessä vaikeiden aikojen yli.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.