Venäläinen nainen vie suomalaisen poikansa Venäjälle muka lomalle ja aikoo vastoin tuomioistuimen päätöstä pitää hänet siellä pysyvästi. Nainen hankkii pojalle Venäjän kansalaisuuden ja kieltäytyy luovuttamasta tätä isälle, jolla myös on holhousoikeus.
Suomen valtionjohto näkee, mitä on tapahtumassa, mutta ei reagoi siihen millään tavoin.
Suomalainen isä matkustaa Venäjälle tuodakseen vuorollaan poikansa luokseen Suomeen, mutta Venäjän viranomaiset estävät sen. Suomalainen diplomaatti kokee tilanteen isän ja pojan kannalta epäoikeudenmukaiseksi, ja koska muuta ratkaisua ei ole, tuo molemmat autossaan Suomeen.
Venäjä nostaa asiasta valtavan kohun, lähettää nootin ja ilmoittaa tapahtuneen huonontavan valtakuntien välejä. Maan pääministeri esiintyy Suomeen tekemällään pikavierailulla vähintään tahdittomasti ja haukkuu suomalaisen diplomaatin kehottaen tätä hankkiutumaan kirkon töihin.
Mutta mitä tekee Suomen tasavallan presidentti? Hän antaa tapahtuneen johdosta lehtihaastattelun, jossa sanoo ymmärtävänsä Venäjän pääministerin käyttäytymistä. Eikä siinä vielä kaikki - pahantuulista vierastaan suorastaan kiusallisen ylenpalttisesti mielistellyt Halonen sivaltaa kansalaisiaan terävällä kielellään: "On aiheellinen kysymys, mitä hyödyttää lapsikaappaussopimukseen liittyminen, jos toinen osapuoli (Suomi) ei kunnioita Wienin sopimusta? Onko toinen osapuoli - Venäjä - hänen mielestään oikeassa puolustaessaan nootein ja vihamielisin lausunnoin lapsikaappauksen suorittanutta kansalaistaan?
On pelottavaa seurata maamme nykyisen poliittisen johdon uussuomettumista. Eletään näköjään jälleen aikoja, jolloin pienikin rykäisy idästä saa täällä poliittisella ylätasolla aikaan paniikin. Tulee väkisinkin mieleen, miten Neuvostoliiton arvosteleminen ehdotettiin rangaistavaksi lailla helmikuussa 1972: "Ellei lehdistöä ja julkisuudessa käytävää keskustelua onnistuta panemaan kuriin valistustustyöllä ja painostuksella, siihen tarvitaan rauhaa suojaavia lainsäädännöllisiä toimenpiteitä." Toivomusaloitteen allekirjoittana oli mm. Itä-Saksan eli DDR:n tunnustamiskomitean varapuheenjohtaja Tarja Halonen.
On vuorenvarmaa, että "Putinin henkilökohtainen ystävä" tulee taistelemaan kynsin ja hampain sen puolesta, että venäläinen Gazprom saa upottaa kaasuputkensa Suomen alueelle. Puheet ympäristöluvasta lienevät vain silmänlumetta - asia on ilmeisesti päätetty jo ajat sitten.
Mikäli Suomi haluaisi toteuttaa vastaavanlaisen riskialttiin projektin Venäjällä, lupaa ei saataisi kuuna päivänä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.