Venäläiset

Salolainen vaatii hallitukselta selvitystä ulkomaalaisten tonttikaupoista
Maanantai 23.3.2009 klo 19.17

Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Pertti Salolainen vaatii hallitukselta selvitystä näkemykseen, jonka mukaan venäläiset ovat ostaneen maa-alueita maanpuolustuksen kannalta herkistä kohteista.

Pertti Salolainen vaatii hallitukselta välittömiä toimia EU-maiden ulkopuolisten tekemien maa- ja tonttikauppasääntöjen selkiinnyttämiseksi.

Salolainen sanoi maanantaina Mikkelissä, että tonttikauppojen menettelyihin tulisi kiinnittää erityistä huomiota, sillä esimerkiksi Suomen ja Venäjän välillä vastavuoroisuus ei toteudu.

- Tonttikaupoissa noudatettavien menettelyjen tulisi olla samanlaisia molemmille osapuolille, Salolainen kirjoittaa.

Pertti Salolainen ehdottaa lupamenettelyn käyttöönottoa, jonka tarkoituksena on hankinnan tarkoituksen ja soveltuvuuden harkitseminen kyseiselle alueelle.

Hän vaatii myös perusteellista selvitystä väitteille, joiden mukaan venäläiset ovat ostaneet tontteja maanpuolustuksen kannalta herkistä kohteista.

- Viime aikoina on esitetty näkemyksiä, että venäläiset ovat ostaneet maa-alueita maanpuolustuksen kannalta herkistä kohteista. Tällaiset väitteet on perusteellisesti selvitettävä, Salolainen vaati.

IL
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Vaatimus on oikeutettu,mutta liian myöhäinen.Suomesta on myyty tontteja venäläisille täysin edesvastuuttomasti.Tämän sortin asiat pitää käsitellä ajoissa eikä asioiden "kaaduttua" päälle.Nyt viimeistään on saatava aikaan lupamenettely jokaiselle kolmansien maiden kansalaiselle ostaessaan kiinteää omaisuutta Suomesta.Lupamenettely tulee olla todellinen,eikä pelkkä muodollisuus.Kuinka on mahdollista ,että Suomessa tähän ei ole puututtu vaikka epäkohta on ollut tiedossa vuosien ajan.Tämä ei ole syrjivä,sillä Itävalla on kyseinen käytäntö ollut vuosia käytössä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ostaneet tontteja kirjoitti:

Salolainen vaatii hallitukselta selvitystä ulkomaalaisten tonttikaupoista
Maanantai 23.3.2009 klo 19.17

Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Pertti Salolainen vaatii hallitukselta selvitystä näkemykseen, jonka mukaan venäläiset ovat ostaneen maa-alueita maanpuolustuksen kannalta herkistä kohteista.

Pertti Salolainen vaatii hallitukselta välittömiä toimia EU-maiden ulkopuolisten tekemien maa- ja tonttikauppasääntöjen selkiinnyttämiseksi.

Salolainen sanoi maanantaina Mikkelissä, että tonttikauppojen menettelyihin tulisi kiinnittää erityistä huomiota, sillä esimerkiksi Suomen ja Venäjän välillä vastavuoroisuus ei toteudu.

- Tonttikaupoissa noudatettavien menettelyjen tulisi olla samanlaisia molemmille osapuolille, Salolainen kirjoittaa.

Pertti Salolainen ehdottaa lupamenettelyn käyttöönottoa, jonka tarkoituksena on hankinnan tarkoituksen ja soveltuvuuden harkitseminen kyseiselle alueelle.

Hän vaatii myös perusteellista selvitystä väitteille, joiden mukaan venäläiset ovat ostaneet tontteja maanpuolustuksen kannalta herkistä kohteista.

- Viime aikoina on esitetty näkemyksiä, että venäläiset ovat ostaneet maa-alueita maanpuolustuksen kannalta herkistä kohteista. Tällaiset väitteet on perusteellisesti selvitettävä, Salolainen vaati.

IL

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu