Olen mies, suhteellisen onnellisesti parisuhteessa elävä. Kolme vuotta sitten saapui elämääni nuoruuden ystävätär, jonka olin tavannut yli 25 vuotta sitten. Oli nähnyt unen, jossa metsäpolulla tuli vastaan nuorukainen. Kuka hän on, niin tutun oloinen. Meni ja kaiveli vanhan pöytälaatikon kuvat ja kirjeet. Tietysti hän, kukapa muukaan. Etsi osoitetiedot ja lähetti minulle kirjeen, jossa unestaan kertoi. Yritti soittaa minulle. Kun vastasin, katkaisi puhelun, tuli pupu pöksyyn. Soitin vastapuhelun ja siitä tunnemylläkkä alkoi. Aluksi olin tottakai otettu kun minutkin joku vielä' huomaa, on minusta kiinnostunut. Annoin ehkä palaa liian kauankin. Huomasin kyllä aikanaan, että nyt kaikki ei menekään käsikirjoituksen mukaisesti. Kerroin olevani nykyisin hyvinkin aktiivi ortodoksi seurakuntalainen, joka elää riippuvaisuussuhteessa kirkkoonsa ja jumalanpalveluselämään. Siitä alkoi katekumeeninen opetus tuolle luterilaiselle, joka jonosi elämän kaivon vettä. Oletin, että hän on kiinnostunut näkemään minun takanani olevan pyhyyden. Toisin kuitenkin kävi. Jumalisuus pysähtyi minuun. Minun takanani ei ollut muita jumalia. Muutti nyt vuorotteluvapaallaan paikkakunnallemme liittyäkseen ort. kirkkoon. Katkaisin kokonaan viestyhteytemme. Menköön papin puheille jos kirkkoon liittyä haluaa. Mitä itse tekisitte asemassani, miten suhtautuisitte toiseen sukupuoleen, joka parisuhteessa olevaa vonkaa? Voiko ihminen mitään sille, jos on tunnevammainen. Tai pitäisikö edes yrittää ymmärtää tunnevammaista, joka kohdistaa kaikki tunteensa siihen, joka on jo varattu?
Jk. Mitä itse olisitte tehneet, jos olisitte olleet minä? Miten olisitte menetelleet?
Jk. Mitä itse olisitte tehneet, jos olisitte olleet minä? Miten olisitte menetelleet?
Vastaukset 16
Vanhimmat
jos on suhde Jumalaan niin kuinka voi elää suhteessa ainoastaan jonkin instituution takia? Eikö se ole huoraamista, jos ei ole tunteet mukana?
tähän maailmaan ja tän maailman lakeihin. Mulla on vaan tunteet tai niiden puutos.
aateliset. Lasten takia. Sovitaan, että kummallakin on oma elämä.
Sitä olisin toivonut.
Kunnioitan sen verran ystävääni, että hän tietää että ystäviä ollaan. Kerroin rehellisesti muista kiinnostuksista kun hän on ollut riittävän hyvässä kunnossa fyysisesti. Olen näyttänyt kuvan henkilöstä joka kkiehtoo. Ystävyys on ja pysyy.
ja olisi lapsia. Pyrkisin ehkä unohtamaan. Voi olla, että olisi pakko kertoa.
Mutta asenne on tämä, olen syntynyt voittamaan. Menkööt vaikka 1000 vuotta.
Mistä?
Jos olet homo, niin ainakaan minä ja ei ehkä jumalakaan sitä niin pahalla katsoisi. Jos olet taas heterosuhteessa, niin oletteko solmineet Jumalan edessä sopimuksen, vai onko kyseessä pelkureiden avoliitto, jossa ei uskalleta sopimuksia tehdä, koska ne joutuisi myös pitämään. Avoliittohan ei ole mitään muuta kuin olemista ja jumalan silmissä se on huorintekemistä ja syntiä siinä missä homoilukin. Sitten kun homoliittoja ruvetaan siunaamaan, niin samalla saavat siunata avoliitotkin ja avioerot voi samaan syssyyn siunata:DDD
on vain ihmisten keksimiä juttuja..
Se, että nuoruuden poikafrendini (Jaska) yrittää ängetä minun ja Pertsan väliin on sietämätöntä. Rukoilethan jumalaasi puolestamme, ettei Jaskan unelma toteudu?
No tietysti sitävarten että arvokkaalla ja pitävällä sopimuksella turvattaisi jälkikasvua. Ei se ole mikään vakipanojuttu, kuten yleisesti luullaan, vaan kunniasopimus vastuun kantamisesta jälkikasvusta.
elämä
Mitä ei voi estää, se täytyy kestää. Vielä se, että pitää miehen mieli pitää.
Olet viisas mies siinä, että ymmärrät ettei omaa avioliittoa ja vihkivalaa rikota. Koska siellä ei ole mitään, mitä sinulla ei ole jo nyt. Särkisit ja kadottaisit vain sen, mitä olet vaimosi kanssa rakentanut. Onnitteluni. Ehkä kuitenkin olisit voinut oivaltaa, että katsot naisen kertomuksen ja unen taa. Ehkä omalla suhtautumisellasi on syynsä soohen, miten nainen jatkossa toimi? Ehkä omatuntosi ei ole ihan puhdas, mutta vierität syyn hänen niskoillensa. onneksi aina voi pyytää anteeksi ja korjata asian. Ensinnäkin minun mielestäni sinun olisi pitänyt suhtautua asiallisesti ja ymmärtää ehkä että hän on yksinäinen, hakee rakkautta, ystäviä, tukea. Olisitko voinut kutsua hänet kotiisi, esitellä vaimollesi? Voit tehdä sen vielä. Korjata sen, minkä teit väärin. Hän ei kuulostanut pahalta ihmiseltä. Uskonto ei minusta saa olla veruke siihen, ettei rakasta ja auta lähimmäistään. Tämä nainenhan melkein asetti sinun oppisi käytännön testiin. Miten onnistuit? Oletko oppinut mitään rakkaudestasi Jumalaan? Jokainen ihminen edustaa Jumalan kasvoja maailman päällä, voit rakastaa Jumalaa rakastamalla lähimmäistäsi. Korjaa asia. Huomaat, että tämä vaikeus oli lahja. Opit oikeasti rakastamaan.
Tulkoon nyt sanotuksi se, että aloitukseni tein lievähkössä humalatilassa, jolloin tunteeni pursuavat yli äyräittensä ja järkiparka loittonee liian kauas:) En sillä halua tulla syyntakeettomaksi asian suhteen. Oikeastaan ihan hyvä, että aloituksen tein. Toimihan se itselleni terapeuttisena apukeinona kokonaisanalyysiä tehdessäni. Koska kuten kerroin, tein aloitukseni päihtyneessä mielentilassa, jolloin siitä tuli ehkä liikaa tuota naista syyttävä. Toki minä itsekin tiedostan omat virheeni tai sen miksi itsekin lähdin leikkiin mukaan. Kertomatta omia parisuhdetaustojani, totean sen, että myös kohdallani oli ikäänkuin tilaus tulla rakastetuksi ja huomatuksi. Saada myötätuntoa osakseni. Ehkä tästä johtuen asiat menivätkin vikaraiteilleen. Olen ymmärtänyt niin, että naiset havaitessaan haaksirikkoutuneen, avomielisen miehen, tarjoavat hyvyyttään auliisti apuaan. Olen pyytänyt aloitustani ko. naiselta anteeksi, joka myös aloitukseni on lukenut. Uskovana ihmisenä olen omatuntoni jo puhdistanut. Kuten kerroin olen "sekoiluni" pyytänyt anteeksi tältä naiselta, samoin vaimoltani ja katumuksen sakramentissa papin välityksellä Jumalaltanikin. Mitä taas tulee naisen esittelemiseen vaimolleni niin totean, että he ovat jo kirkossa tavanneet. Jutelleetkin ja heidän välillään ei ole minkäänlaista kaunaa. Miksi olisikaan? Emmehän me ole olleet sängyssä. Emme edes suudelleet. Asiat ovat vain saaneet liian suuret mittasuhteet. Paisuneet yliäyräiden kuten pullataikina:) Sitäpaitsi elämäni on olut hyvinkin traumaattinen. Armeijassa kokemani häväistys kapiaisen taholta sai aikaan sen, että rakensin itselleni kuoren, jonka sisällä sitten yritin elää tukehtumisrajalla kamppaillen. Minusta tehtiin syyllinen kaikkeen mahdolliseen ja mahdottomaan. Jos joku ei minua syyllistänyt, keksin kyllä hyviä syitä itsekin ollakseni syyllinen. Vasta 20 vuotta tuon armeijassa kokemani tapahtuman jälkeen vapauduin tuskallisesta piinastani. Kolme vuotta psykoterapiaa se vaati, ennen kuin ymmärsin mikä oli piilotajuntaani pesinyt. Mistä moiset fobiat johtuivat. Olen oppinut tuntemaan Jumalani ja sen mitä hän minulta odottaa ja toivoo. Senkin olen oppinut kuinka viisaasti hän minua hiljaisuudessa opettaa ja armahtaakin. Oikein sanoit, että tämä vaikeus oli lahja minulle. Tuo nainenhan opetti minulle naisellista/äidillistä rakkautta. Hyväksymistä ehdoitta. Ei syytellyt eikä syyllistänyt. Äidinkin rakkautta vaille jäin sylivauvana ja pienenä lapsena. Tämäkin rasite vielä kohdallani.
Jk. Nyt on kaikki jo hyvin. Uskon, että kaikki olemme onnellisia kohdallamme. Vaimonikin, joka omista lähtökohdistaan käsin on minua syyllistänyt ja aina vieraista naisista epäillyt, luottaa minuun entistä vahvemmin.