Hei
Minulla on äskettäin valmistunut noin 25 m2 puurakenteinen terassi, joka ei siis ole katoksen alla, vaan ihan säiden armoilla ulkosalla.
Terassilaudat ovat Puukeskuksen ruskeata uritettua 28x120 mm AB-luokan terassilautaa. Milläköhän öljyllä tällainen lauta pitäisi suojata ja koska, ensi syksynäkö jo?
Nyt ne terassilaudat vaikuttavat siis olevan hyvinkin vettähylkiviä, mutta ilmeisesti ne olisi kuitenkin jossakin vaiheessa syytä sivellä jollakin öljymäisellä aineella. Itse olen ajatellut ihan sitä tavallista Tikkurilan Valtti väritöntä puuöljyä tai halvempia vastaavia, vaikkapa Teesin myymiä Bostikin tuotteita?
Olisiko jokin värillinen kalvoa muodostamaton öljy tuohon sopivampi?
Millä suojata uudet terassilaudat?
6
9114
Vastaukset 6
- Jari-22
Me muutettiin perheen kanssa juuri uuteen asuntoon ja entiset asukkaat olivat laajentaneet takapihan terassia. Täysin sama juttu, kuin sinulla eli terassi on paljaan taivaan alla ja alkaa olla jo aika huonossa kunnossakin, kun ei ole aikaisemmin käsitelty minkäänlaisella puuöljyllä.
Nyt olisi tarkoitus alkaa rakentamaan terassin päälle katosta, koska naapuri sanoi, että häntä harmittaa oma terassinsa joka talven jälkeen, kun katolta putoavat lumet sulavat suoraan terassin päällä. Kyllähän se kannattaa joka kesä käsitellä jollakin aineella jos et meinaa rakentaa sitten katosta.
Meillä se on ainakin työn alla, koska en halua pilata hyvää ja kallista terassia.- jos kallista
Jos haluaa käyttää kallista kyllästysainetta, niin silloin Tikkurilan Valtti puuöljy. Kustantaa noin 10e/0.9L.
Samanlaista tavaraa saa Biltemasta Puuöljy nimellä ja maksaa 15e/4l. Siis valtaisa hintaero ja tavarassa ei tunnu olevan minkäänlaista eroa. Näitä halvempia puuöljyjä saa myös Honkkareista.
Kannattaa käyttää väritöntä puuöljyä (molemmat yllämainitut ovat sellaisia). Nimittäin tuo väritönkin aine tummentaa ja palauttaa haalistuneen ruskean värin. Jos tavaraa sävyttää, niin kokemuksen mukaan lopputulos menee hyvin usein liian tummaksi, välistä liki mustaksi! - vielä!
jos kallista kirjoitti:
Jos haluaa käyttää kallista kyllästysainetta, niin silloin Tikkurilan Valtti puuöljy. Kustantaa noin 10e/0.9L.
Samanlaista tavaraa saa Biltemasta Puuöljy nimellä ja maksaa 15e/4l. Siis valtaisa hintaero ja tavarassa ei tunnu olevan minkäänlaista eroa. Näitä halvempia puuöljyjä saa myös Honkkareista.
Kannattaa käyttää väritöntä puuöljyä (molemmat yllämainitut ovat sellaisia). Nimittäin tuo väritönkin aine tummentaa ja palauttaa haalistuneen ruskean värin. Jos tavaraa sävyttää, niin kokemuksen mukaan lopputulos menee hyvin usein liian tummaksi, välistä liki mustaksi!Suositus on, että uusien lautojen annettaisiin ensiksi kunnolla kuivua ennen ensimmäistä käsittelyä. Eli öljyämisen voisi sitten tehdä vuoden kuluttua seuraavana kesänä.
- 200m2 jo öljynnyt 2009
siis itse olen käyttänyt valtti puuöljyä sävytettynä niin vihreänä kuin ruskeana.
uutena ensin sävytettynä niin väri voimistuu ja säilyy pitempään kun varmaan menee paremmin puun sisälle kuin kolmesti jo värittömällä sivelty.
ruskea menee vuodessa karuun kuntoon ilman lisä väriä.
vihreästä vanhasta teranssista saa muuten ok ruskean kun vetää tuon sävytetyn siihen niskaan. - koe # 1: failed
vielä! kirjoitti:
Suositus on, että uusien lautojen annettaisiin ensiksi kunnolla kuivua ennen ensimmäistä käsittelyä. Eli öljyämisen voisi sitten tehdä vuoden kuluttua seuraavana kesänä.
Tämä suositus jota rautakauppiaat mielellään viljelevät ei toimi ainakaan täällä Helsingissä. Tein pari vuotta sitten isohkon terassin 28x125 uritetusta ruskeasta terassilaudasta ja testasin asiaa sivelemällä vain toisen puolen samana kesänä ja toisen puolen seuraavana kesänä.
Se puoli jonka sivelin vuotta myöhemmin on ehdottomasti huonompi puun pinnaltaan. Väriä saa kyllä helposti molempiin pintoihin mutta puun pinta on selvästi kärsineempi siinä osassa joka "kuivui" vuoden ennen käsittelyä.
- nanse
Mikä olis paras sivellin uritetulle terassi laudalle .vai luuttu ei jaksais kyykkiä pensselin kaa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 51981
- 98974
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i20827- 134792
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t119759Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔36673- 45656
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke22606- 19596
- 46578
- 38569
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.72548- 33543
Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka137526Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44506- 47505
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok110505- 25502
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7487