Kertokaa IPUlaiset

kun banderollissanne vaaditte, että erotaan EU,sta, niin mitä se merkitsee käytännössä. Mitä se tekee kustannustasossa ja miten se vaikuttaa vientiteollisuuteen, ja sitä kautta suomen työllisyyteen, sekä luottokelpoisuuteen ? Miten sen kansantaloudellinen vaikutus olisi positiivinen, verrattuna siihen että olemme yhtenäisesti osa eurooppaa. Eikö se satu päähän, kun järki lähtee?
7100
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

EU:sta eroaminen merkitsisi käytännössä paluuta Euroopan talousalueen osaksi. Siinä maamme saisi saman aseman kuin mikä nyt on Norjalla. ETAan kuuluvilla mailla on taloudellisesti ja kaupallisesti samat edut kuin EU-mailla sillä erolla, että voimme itse päättää omista asioistamme. Itsenäinen raha- ja aluepolitiikka tekee mahdolliseksi parantaa työllisyytä ja maamme taloutta. Kenties vielä edullisempi on siirtyminen Sveitsin malliin, joka perustuu EU:n kanssa solmittuihin erllissopimuksiin. Kn erotaan EU:sta rikkaiden rikastuminen ja köyhien köyhtyminen loppuu, vauraus maassa lisääntyy ja jakautuu nykyista tasapuolisemmin ja oikeudenmukaisemmin kansalaisten kesken. Valtion taloudellinen tila ja luottokelpoisuus paranevat.
EU:sta eroaminen merkitsee paitsi omaa itsenäistä päätösvaltaa, myös noin puolen miljardin euron vuotuista säästöä, kun maksuista EU:lle luovutaan ja lisäksi Suomen EU-byrokratian purkamisen tuo miljoonasäästöjä.
Lisää tietoja tosiasioista saat klikkaamalla www.itsenaisyyspuolue.fi

Äänestä

Hyvä Ari,olet jämähtänyt menneisyyteen tavalla ,joka tulee sinullekin hyvin kalliiksi. On nimittäin meneillään talouden romahdus,joka päättyy raakaan ruokapulaan,jos ei mitään itse tee. Eu ei sinun etujasi aja näissä asioissa. EU:n omistajat eivät ajattele kansalaisten etuja,vaan rahan ryöstämistä surkeaan loppuun asti.
Talous on sitä mitä on perusasioiden lisäksi. Kun tämä on kiinni lähes yksin öljyn riitävyydestä,niin olemme vain muutaman vuoden päässä täystuhosta. Silloin EU on mennyttä ja suuret valtiot jakavat alueen omavaltaisesti. Siksi on parempi olla itsenäinen ennen tätä tapahtumaa. Suomi on luisunut epäitsenäisyyteen suurten vientiyritysten ja niiden ulkomaalaistumisen vuoksi. Valtapuolueemme ovat lähteneet näiden lahjuksilla pelaamaan politiikkaa,joka on kansaa vastaan toimimista. Suomesta onkin tullut renkikansa,joka kuuntelee vavisten lehden putoamista maailman pörssikeskuksissa. Tässä ei ole järkeä. Luonnonvarojen varassa elämä jatkuu. Niiden hyödyntäminen omaan käyttöön on elämisen perusta. Teollisuus kuivuu joka tapauksessa minimiin lähivuosina. Nyt pitää tehdä muutos tuotantoon järkiperustein. Luusereiden matkiminen vie perikatoon.

Äänestä

Nyt vaaliuurnille.

Erotaan EU:sta. Suomi takaisin Suomen kansalle. Sopimukset jotka jäävät voimaan ETA kauppaliitto, Shengen takaa vapaan liikkumisen ja ETYJ turvaa rauhan Euroopassa. Suomen on heti, kun vain mahdollista, erottava EU:sta. Eduskunta voi yksinkertaisella enemmistöllä irrottaa Suomen EU:sta.

Suomessa liittovaltiosopimus hyväksyttiin eduskunnan toimesta 05.12 2006 itsenäisyyspäivämme aattona, todella härskiä toimintaa. Liittovaltiosopimus hyväksyttiin eduskunnassa äänin 104 puolesta 24 vastaan ja 60 oli poissa 11 äänesti tyhjää. Liittovaltiosopimuksesta järjestettiin välikysymys sopivassa tilanteessa, kun vastustajia oli paljon poissa. Näin saatiin jälleen yksi demokratian kukkanen. Kansanäänestystä asiasta ei järjestetty, nyt tulevat EU-vaalit ja eduskuntavaalit 2011 olkoon sellaiset, kansalaiset nyt vaaliuurnille on vielä mahdollisuus.

Henkilökohtainen yhteiskunnallinen tavoitteeni on nostaa mahdollisemman monta ihmistä köyhyydestä keskiluokkaan.

Jyrki Vaskela 219
eurovaaliehdokas Itsenäisyyspuolue.
http://personal.inet.fi/koti/vaskela

Äänestä
  • Jyrkillä on kunnianhimoinen tavoite.

    "Henkilökohtainen yhteiskunnallinen tavoitteeni on nostaa mahdollisemman monta ihmistä köyhyydestä keskiluokkaan."

    Jyrki.
    Ainoa tapa millä voit nostaa ihmiset köyhyydestä on, että perustat yrityksen joka antaa työtä työttömille.

    Ei se köyhien nosto tapahdu niin, että kerran vuodessa vaihdat puoluetta ja joka vaalien edellä kirjoitat nettiin kymmeniä erilaisia lupauksia.

    Äänestä

  • köyhyydestä keskiluokkaan, kun et ole edes itseäsi saanut tuohon keskiluokkaan.
    Millä sinä moisia lupaat, kun olet tavallinen postipate, jonka edellytykset rajoittuvat vain oman itsensä elättämiseen.

    Saadaksesi jotain aikaan sinun pitää , saada ensin jotain aikaan. Se jotain on pääsy vaikuttamaan edes jollain tasolla eli tasolla jota sinulla ei ole, eikä noilla osaamisilla tule.

    Äänestä

  • nostat ihmiset kirjoitti:

    köyhyydestä keskiluokkaan, kun et ole edes itseäsi saanut tuohon keskiluokkaan.
    Millä sinä moisia lupaat, kun olet tavallinen postipate, jonka edellytykset rajoittuvat vain oman itsensä elättämiseen.

    Saadaksesi jotain aikaan sinun pitää , saada ensin jotain aikaan. Se jotain on pääsy vaikuttamaan edes jollain tasolla eli tasolla jota sinulla ei ole, eikä noilla osaamisilla tule.

    Kun tässä valtiossa nyt 14 vuotta on toimittu miljonäärien ehdoin,niin tuntuu aika uskomattomalta,että joku luulee niiden nostavan ihmisten elintasoa. He itsekin vaativat julkisesti Kokoomuksen kannustama ja Kepun säestämänä palkkojen laskemista ja elintason romuttamista. Verojakaan eivät suostu enää maksamaan,siitä huolehtii lahjukset ko puolueille. Kyllä Vaskela on oikeassa. Oikeutta ei saa,jollei ota valtaa. Tähän IPU pyrkii.

    Äänestä

  • Niinpä niin kirjoitti:

    Kun tässä valtiossa nyt 14 vuotta on toimittu miljonäärien ehdoin,niin tuntuu aika uskomattomalta,että joku luulee niiden nostavan ihmisten elintasoa. He itsekin vaativat julkisesti Kokoomuksen kannustama ja Kepun säestämänä palkkojen laskemista ja elintason romuttamista. Verojakaan eivät suostu enää maksamaan,siitä huolehtii lahjukset ko puolueille. Kyllä Vaskela on oikeassa. Oikeutta ei saa,jollei ota valtaa. Tähän IPU pyrkii.

    euroopan yhteisö ollut rahaliitto,
    herrojen taloutta parantamaan?
    Nykyinen EU, on se Suurvaltakunta, jota Hitler ei aikanaa
    onnistunut sotatoimin luomaan.
    Mutta muutamat "viisaat ahneet" pystyivät siihen
    ja "alusmaat jopa maksavat" jäsenmaksuja,
    saadakseen olla, alusmaita.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_7552163 kirjoitti:

kun banderollissanne vaaditte, että erotaan EU,sta, niin mitä se merkitsee käytännössä. Mitä se tekee kustannustasossa ja miten se vaikuttaa vientiteollisuuteen, ja sitä kautta suomen työllisyyteen, sekä luottokelpoisuuteen ? Miten sen kansantaloudellinen vaikutus olisi positiivinen, verrattuna siihen että olemme yhtenäisesti osa eurooppaa. Eikö se satu päähän, kun järki lähtee?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu