Häntä aion äänestää. On ministeri Väyrysen poliittinen avustaja. Hän on selvillä eurooppalaisista asioista. Nänen numeronsa on 152.
Alunperin aioin äänestää taas Jäätteenmäkeä, mutta sitten ajattelin, että Anneli valitaan joka tapauksessa, mutta niiden muiden valittujen joukkoon haluan juuri tuon nuoren naisen, Mannerin.
Alunperin aioin äänestää taas Jäätteenmäkeä, mutta sitten ajattelin, että Anneli valitaan joka tapauksessa, mutta niiden muiden valittujen joukkoon haluan juuri tuon nuoren naisen, Mannerin.
Vastaukset 13
Vanhimmat
EI kai nyt kukaan halua väyrysläisiä enää minnekään! Paavo on kauhea häirikkö, jolla on täysin harhautunut minäkuva. Luulee edelleen olevansa jotain, vaikka on aivan sivuraiteilla. Ei väyrysen porukkaa rysseliin eikä minnekään!
... ulkomaankauppa- ja kehitysministeri nykyisessä hallituksessa. Ei olla ennen kuultu, että olisi "aivan sivuraiteella".
Paavo Väyrynen on ollut suomen kannalta huonoin politiikko kautta aikojen.
Voi sinua Oiva parka, ikä tekee näköjään tehtävänsä... Kokeile joskus järjen käyttämistä ja avaa silmäsi tuosta kepu-umpiosta.
... poliitikko nykyään elävistä. Hän on toiminut 9 vuotta maan ulkoministerinä. Onko ulkopolitiikkamme hoidettu huonosti ! Enhän minä kepulaisuuttani vaihda niin kuin palstalla esiintynyt kapi tuntuu pitävän itsestään selvänä, että hän vaihtaa puoluetta usein.
Voisitko kertoa tarkemmin, mitä siellä "kepu-umpion" ulkopuolella olisi tarjolla minun ajattelutavan omaavalle henkilölle?
Re: Paavo Väyrynen pääministeriksi
Lähettäjä: Oiva Härkönen 1.3.2002
> Väyrynen taitaisi ilmeisesti olla ainoa potentiaalinen henkilö, jonka lipun alla porvarihallitus olisi mahdollinen.
Terveisia Rio de Janeirosta.
Tuo on aivan totta. Vayrynen on muutenkin kokeneista poliitikoista ainoa, joka ei ole sitoutunut Niiniston ja Lipposen uusliberaaliin politiikkaan, min~ka seurauksena on syntynyt tamam kahtiajakaantunut maa. Han ei myoskaan ole sitoutunut Lipposen liittovaltiopolitiikkaan, vaan ajaa unionin kehittamista nykyiselta pohjalta.
iski taas?
Onhan Väyrynen pelottavan asiantunteva kilpailijoiden silmissä. On pessyt aina muut äänimäärissä. On aihettakin tuohon fobiaan.
Suomen asiantuntvin ja pätevin poliitikko herättää aina kilpailijoissa kauhua. Kun väyrynen oli nuorimpana poliitkkona Suomessa nousemassa pääministeriksi ja oli vaara että nousee jo alle 40 vuotiaana presidentiksi piti todellakin herättää kauhukuvia siitä kuin kauhea mies tuo Väyrynen on.
Jokaisesta poliitikosta voidaan tehdä minkälainen julkinen nkuva tahansa halutaa, sillooin kun kilpailijat ja tiedotusvälineet niin yhdessä päättää. Toisiin tuo uppoaa niin rttä menee kuin kuuma veitsi voihin silloin kun se palvelee omia poliittisia päämääriä.
Politiikan kilpailu käydään usein siellä navetan takana tunkiolla. Niin on käyty Väyrystä vastaankin. Toinen on Jäättennmäki. Kolmas on Aho.
Noita esimerkkejä riittää Keskustan piirissä niin että ei noilla ole edes uskottavuutta, koska kaikki Keskustan puheenjohtajat ovat kohdanneet saman "kohtalon". Täytyy olla melkoinen värisilmä että ottaa tuollaisen ihan vakavasti.
Kepuloinin, onhan se Väyrysen kouluttama, Patehan on kiero ku korkkiruuvi
Jostakin Riikka Mannerista, syystä, että hän on Väykyn sihteeri, joka vähänkin on poliittisista kuvioista selvillä, tietää, että Anneli menee brysseliin entisellä imullaan, toinen menijä on Karjulan kyösti Lumijoen piskuisesta kunnasta täältä "Pohjan raukoilta rajoilta". Lestat järjestävät Kyöstille Lentokonepaikan Brysseliin, ja sille me syntiset sielut, ei voida mitään. Lestat ovat uskollisia äänestäjiä, kun aina tiistaiseuroissa heitä oikein kädestä pitäen jumalan voimalla opastetaan., kuten ennen tupailloissa Maalaisliittolaisia, minä tiedän, olen mukana jopa ollut.?
Panivahan Lestat täältä Eduskuntaankin kaksi kovaa Lestaa ovat vielä naapuripitäjien miehiä Tyrnävä ja lumijoki kun ovat kylki kyljessä. Lumijoella äänestyskelpoisia muutama sata, ja Tyrnävälläkin ainoastaan pari kolme tuhatta, mutta niin vain nämä "Saarnamiehet", keräsivät molemmat loppuun 6000-ta ääntä, että on se "piplian " voima valtavaa.
Ja suurta soutahan , tämä EU_vaali onkin siellä pärjäisi kyllä niin minä kuin Oivakin, ei siellä piskuisella Suomella ole mitään vaikutusvaltaa, se valta on täysin teoreettista valtaa, mikä ei perustu vähäänkään tosiasioihin, niin raadollinen on maailma, ja pliittinen maailma kun on vieläkin raadollisempaa.
On muuten huvittavaa seurata, kun nämä palstakepulit kuvittelevat Oivan tavoin jotenkin hallitsevansa näitäkin EU-vaaleja, viittaan vain Oivaan, kun hän vakaamuksensa äänellä kirjoittaa äänestävänsä Manneria, ikäänkuin Mannerilla olisi Väykyn siipien suojassa läpimenomahdollisuudet. Realismia Oiva, pikkuisen realismia, pyydän.????????
Härkönen ei ole missään väittänyt hallitsevansa EU-vaaleja. Hän on ainoastaan tuonut esille ehdokkaan, jonka läpimenoa toivoo. On puhdasta höpötystä, että jokaisen pitäisi äänestää henkilöä, joka etukäteen ajatellen todennäköisesti menee läpi. Tuolta http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/62562-heihin-uskotaan-komeetta-ja-12-muuta voit tutustua ennakkoon, joka voi hyvin pitää paikkansa.
Keskustan vaalislogan kertoo paljon enemmän kuin on haluttu ymmärtää. Meillä on nyt tarve ja tilaisuus urhouteen. Olisipa mainiota, jos joku poliitikoistamme kasvaisi suuriin mittoihin, mutta valitettavasti sellaista ei ole näköpiirissä. Meille olisi todellakin tarpeen Uusi-Urkki.
itse en enää koskaan äänestä naista.
Tämä naisasia- ja kiintiötouhu on ihan perseestä tässä maassa. Jos vako jalkojen välissä pätevöittää ihmisen milloin mihinkin tehtävään, ollaan pahan kerran hakoteillä.
Miehet, äänestäkää vain päteviä miehiä!
Väyrynen on näkyvästi tukenut Mannerin kampanjaa ja Väyrysen arvostelukyky kyllä riittää arvioimaan sen kenestä on poliittisiin tehtäviin. Ehkä nämä vaalit eivät vielä ole Riikan läpimurto, mutta kuka tietää?
tämä Manner on päässyt tuohon asemaan....
Sitä minäkin mietin.. Uskomattoman paljon rahaa syydetty vaalimainontaan, ja Manner on polittikan uralla 'lähes tuntematon nimi'. Miksi ihmeessä tämmöinen tuki?
Itse mielummin pitäisin rahat ja pitäisin välivuoden töistä. Ja jättäisin vaalit väliin:D (Ei ole mahdollista, tiedän)
Kaupungit ja kunnat -"Varkaus"-palstalla porukka pohtii ja peräänkyselee tuota Mannerin oikeaa asuinpaikkaa. Väyrysellä oli aikoinaan myös jotain hämminkiä jalasmökkinsä kanssa? En muista tapausta tarkalleen..
Onhan ehdokkaan oltava pätevä, kun on ihan 'ministerin avustaja'.. :D