Asun 2-vuotiaan poikani kanssa kahdestaan Kotkassa ja olemme helsingistä muuttaneet vuosi sitten tänne kun tilanne sielä alkoi käydä tukalaksi ja piti päästä muualle.
Sukulaisiani ja äitini myös asui täällä hetken. Olen nuori, vasta 19-vuotias ja olen ensi vuonna lähtemässä opiskelemaan lähihoitajaksi. Nyt tuntuu siltä ettei täältä löydy ystäviä eikä oppisopimuspaikkaa taida oikein saada. Eli helsinkiin takaisin pitäisi ilmeisesti lähteä.. Ajatus tuntuu todella ahdistavalta. Olen itse asunut koko pienen ikäni itä-helsingissä ja tiedän millaista se meno siellä on. En haluaisi viedä lastani sinne kasvamaan.. Enkä oikein halua muuallekkaan helsingissä.. Kaikki alueet ovat niin..helsinkiä.
Haluaisin päästä maalle muuttamaan kun olen opiskellut ja kasvattaa lapseni siellä. Tällä hetkellä minulla ei ole uutta parisuhdetta.
Minulla on niin kova ahdistus tästä etten tiedä mitä enään tekisin tai suunnittelisin.. Olen saanut helsingin vuosaaresta asuntotarjouksen asumisoikeusasunnosta ja alustavasti olen sen hyväksynyt mutta en tiedä mitä oikein olen tekemässä ja mikä on paras vaihtoehto..
Olen itse nuori joo, mutta lapsi silti kasvaa koko ajan ja alkaa yhä enemmän ymmärtämään ympäristöstään.
huoh..
Sukulaisiani ja äitini myös asui täällä hetken. Olen nuori, vasta 19-vuotias ja olen ensi vuonna lähtemässä opiskelemaan lähihoitajaksi. Nyt tuntuu siltä ettei täältä löydy ystäviä eikä oppisopimuspaikkaa taida oikein saada. Eli helsinkiin takaisin pitäisi ilmeisesti lähteä.. Ajatus tuntuu todella ahdistavalta. Olen itse asunut koko pienen ikäni itä-helsingissä ja tiedän millaista se meno siellä on. En haluaisi viedä lastani sinne kasvamaan.. Enkä oikein halua muuallekkaan helsingissä.. Kaikki alueet ovat niin..helsinkiä.
Haluaisin päästä maalle muuttamaan kun olen opiskellut ja kasvattaa lapseni siellä. Tällä hetkellä minulla ei ole uutta parisuhdetta.
Minulla on niin kova ahdistus tästä etten tiedä mitä enään tekisin tai suunnittelisin.. Olen saanut helsingin vuosaaresta asuntotarjouksen asumisoikeusasunnosta ja alustavasti olen sen hyväksynyt mutta en tiedä mitä oikein olen tekemässä ja mikä on paras vaihtoehto..
Olen itse nuori joo, mutta lapsi silti kasvaa koko ajan ja alkaa yhä enemmän ymmärtämään ympäristöstään.
huoh..
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olen itse vuosikausia ollut töissä Vuosaaressa, ja voin jo sen perusteella sanoa, etten kasvattaisi itsekään lapsia siellä, enkä kuuna päivänä haluaisi asua siellä. Ehkä joo hieman yleistystä, mutta kuitenkin sen verran paljon väkivaltaa kohtasin ja todistin siinä nimeltämainitsemattoman kauppakeskuksen kupeessa,samoin kuin narkkarit ja juopot ja tietyt kansanryhmät ja nuoret maahanmuuttajaporukat aiheuttivat päivittäin jos jonkin moista häiriötä muille asukkaille/asiakkaille... Koskaan en enää takaisin mene.
Itsekään en kasvanut missään parhaassa lähiössä (Itä-Vantaalla), mutta sieltäkin pois pääsin ilman mitään traumoja tai pahoja tapoja. Nyt asutaan Tuusulan suunnalla ihanan perheen kanssa ihanassa kodissa.
Suosittelen lämpimästi muuttamaan Vantaan tai jopa Tuusulan puolelle. Asunnot eivät ole niin kalliita, varsinkin Tuusulassa pelaa kunnan palvelut loistavasti ja on lapsiystävällinen ja Itä-Vantaaseen ja Itä-Helsinkiin verrattuna todella turvallinen paikka asua. Myös Tikkurilan seutu sopisi sinulle hyvin. Joukkoliikenne kulkee, Helsingin keskustaan 20 minuuttia, ja kaikki palvelut lähellä.
Kuule, on normaalia että joskus tulevaisuus ahdistaa ja varsinkin silloin kun pitäisi
päättää, mutta ei tiedä miten. Mutta siitä huolimatta elämä kulkee ja asioilla on
tapana jotenkin järjestyä. Entä jos nyt kuitenkin olisit nykyisessä asuinpaikassasi
niin kauan kuin koulu kestää.. (onko Sinut jo hyväksytty?) Olisi tietysti hyvä jotain
apua olla kun olet lapsen kanssa, mutta yksinkin pärjäät. Se on osittain myös
asennekysymys. Vuosi on lyhyt aika ja varsinkin hyvää ystävää joutuu joskus
pitkäänkin odottelemaan. -Itse muutin Hgistä 32-vuotiaana pikkukaupunkiin enkä
ole katunut, lapset kasvoi täällä. -Pojan luona käyn Vuosaaressa ja on se kyllä
aina melkoinen "elämysreissu" - onneksi ei tarvinnut lasten sitä menoa nähdä!
Mitäpä jos ihan rauhallisesti katsoisit vuoden kerrallaan, keskittyisit poikaasi
(jolle olet tärkein) ja hankkisit ammatin - eihän sitä tiedä kuka sitten astuisi elä-
määnne ja ehkä pääsisit astelemaan omaa aittapolkua...