Perussuomalaisten ääniharavaksi Helsingissä Tony Halmeen jälkeen noussut Jussi Halla-Aho ei edusta samanlaista junttirasismia kuin Halme. Halla-Ahon rasismi on yritetty pukea tyylikkäämpään kaapuun, mutta ennen kuuluisaksi tuloaan hän paljasti nettikirjoituksissaan todellisen ajattelunsa kirjoituksissa jotka hän on sittemmin poistanut.
Halla-Aho on vaimonsa siivellä elävä reppana, joka ei pysty todellisessa elämässä perustelemaan kantojaan. Halla-Aho pärjääkin vain netissä, jossa hän voi kontrolloida keskustelua. Halla-Aho on usein jäänyt kiinni valehtelusta, kun hän on esimerkiksi liioitellut maahanmuuttajien tekemiä rikoksia. Halla-Aho ei ole uskaltanut tulla puolustamaan omia näkemyksiään televisio-ohjelmiin. Alemmuuskompleksinen sivarin käynyt Halla-Aho on paremman puutteessa noussut suomalaisten netissä toimivien uusnatsien ikoniksi, mikä ei sinänsä ole tavatonta, olihan Hollanninkin äärioikeiston aiempi johtaja homoseksuaali.
Halla-Ahosta tekee pelottavan lähinnä hänen häiriintyneet kirjoituksensa, yhdistettynä ampumisharrastukseen ja huonoon itsetuntoon.
"Tehtaanpuiston homon kanssa mietin hetken, että jospa hakisin yläkerrasta pyssyn ja ampuisin päähän. Olisiko siitä seuraava hekuma niin suuri, että se ylittäisi vankilareissusta seuraavan harmituksen? Väkivalta on nykyään aliarvostettu ongelmanratkaisukeino."
”Sanon aivan suoraan, että jos maahanmuuttajajengi raiskaa Rosa Meriläisen, minä olen tapauksesta yksinomaan iloinen. Olen valmis sanomaan tämän suoraan aivan koska, missä ja kenelle tahansa. Pystyn myös perustelemaan sen: Se on moraalisesti oikein, koska Meriläisen kaltaiset ihmiset ovat syyllisiä siihen, että noita tyyppejä tulee Suomeen. Se vähentää raiskaajien Suomessa oloon syyttömien naisten tilastollista todennäköisyyttä tulla raiskatuksi. Se on opettavaista.”

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.