naispappeuden

Timo Soini

Perussuomalaiset ovat yhden henkilön, puheenjohtaja Timo Soinin, itsevaltaisesti johtama puolue. Herravihaa lietsovassa puolueessa on yksi herra, jota nöyristelemällä pääsee asemiin. Soinin kanssa eri mieltä olevat ajetaan pois. Tiesitkö että:

Timo Soini kannattaa Naton jäsenyyttä, mutta koska kansa vastustaa, on vielä hiljaa asiasta. Soini keskittyy haukkumaan EU:ta ja sen demokraattisuutta, mutta salaa samaan aikaan halunsa viedä Suomi Natoon joka on nykyään demokratian irvikuva ja Yhdysvaltain etujärjestö. Natojäsenyys tulisi myös todella kalliiksi Suomelle taloudellisesti, mutta tästäkin Soini vaikenee.

Soini esiintyy köyhän kansan puolustajana, mutta on silti tehnyt kaikkensa Espoon metron rakentamisen estämiseksi, vaikka se on todella tärkeä niille espoolaisille jotka eivät omista autoa.

Soini on myös katolinen naispappeuden vastustaja, joka ei kannata suomalaista sukupuolten tasa-arvon kulttuuria. Kirkkonsa tavoin Soini vastustaa myös naisten oikeutta aborttiin.

Kevään eurovaaleissa perussuomalaisilla ei näyttäisi olevan mahdollisuuksia paikkaan europarlamentissa ilman suositun Soinin ehdokkuutta. Timo Soini harkitsee ehdokkuutta, mutta joutui jo myöntämään ettei hän ottaisi paikkaa vastaan valituksi tullessaan. Soinin keisarikompleksi on noussut tasolle jossa hän näin avoimeksi halveksuu äänestäjiään.
563
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

ei ollut mitään merkitystä... hahahahahahahahahhahahahahahaaaaaaaaaaaaaaaa

Äänestä
  • Kyllä tällä on paljonkin merkitystä seuraavissa vaaleissa.

    Äänestä

parlamentissa. Tekee siellä vähemmän hallaa kuin eduskunnassa, ja Soiniin nojaavat perussuomalaiset joutuvat hakoteille yksinään.

Äänestä
  • Juu, se katolinen usko on nyt suurin ongelma suomessa! Herranjestas, mitä tapahtuu, kun Soini menee Brysseliin? Ainoa vääräuskoinen koko kaupungissa?
    Entäs Isä Mitro? Europarlamenttiin meni että rymisi, vaikka hänenkin kirkonmenonsa poikkeavat paljon pyhistä luterilaisista!
    Oi, maailma muuttuu! Hienoa!

    Äänestä

  • maailmassa! kirjoitti:

    Juu, se katolinen usko on nyt suurin ongelma suomessa! Herranjestas, mitä tapahtuu, kun Soini menee Brysseliin? Ainoa vääräuskoinen koko kaupungissa?
    Entäs Isä Mitro? Europarlamenttiin meni että rymisi, vaikka hänenkin kirkonmenonsa poikkeavat paljon pyhistä luterilaisista!
    Oi, maailma muuttuu! Hienoa!

    Herranjestas, mitä tapahtuu, kun Soini menee Brysseliin?

    -Päästään eroon yhdestä hörhöstä :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vastustaja kirjoitti:

Timo Soini

Perussuomalaiset ovat yhden henkilön, puheenjohtaja Timo Soinin, itsevaltaisesti johtama puolue. Herravihaa lietsovassa puolueessa on yksi herra, jota nöyristelemällä pääsee asemiin. Soinin kanssa eri mieltä olevat ajetaan pois. Tiesitkö että:

Timo Soini kannattaa Naton jäsenyyttä, mutta koska kansa vastustaa, on vielä hiljaa asiasta. Soini keskittyy haukkumaan EU:ta ja sen demokraattisuutta, mutta salaa samaan aikaan halunsa viedä Suomi Natoon joka on nykyään demokratian irvikuva ja Yhdysvaltain etujärjestö. Natojäsenyys tulisi myös todella kalliiksi Suomelle taloudellisesti, mutta tästäkin Soini vaikenee.

Soini esiintyy köyhän kansan puolustajana, mutta on silti tehnyt kaikkensa Espoon metron rakentamisen estämiseksi, vaikka se on todella tärkeä niille espoolaisille jotka eivät omista autoa.

Soini on myös katolinen naispappeuden vastustaja, joka ei kannata suomalaista sukupuolten tasa-arvon kulttuuria. Kirkkonsa tavoin Soini vastustaa myös naisten oikeutta aborttiin.

Kevään eurovaaleissa perussuomalaisilla ei näyttäisi olevan mahdollisuuksia paikkaan europarlamentissa ilman suositun Soinin ehdokkuutta. Timo Soini harkitsee ehdokkuutta, mutta joutui jo myöntämään ettei hän ottaisi paikkaa vastaan valituksi tullessaan. Soinin keisarikompleksi on noussut tasolle jossa hän näin avoimeksi halveksuu äänestäjiään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu