Perussuomalaisten kansanedustaja joka on eduskunnassa tullut tunnetuksi muunmuassa siitä, että hän äänestää mitä sattuu. Esimerkiksi edellisen kauden välikysymysäänestyksissä Virtanen äänesti viidesti tyhjää, kerran oli poissa äänestyksestä ja vain kerran äänesti epäluottamuslauseen puolesta. Virtasen eduskuntapuheissa ei ole päätä eikä häntää, ja hänen kansanedustajuutensa vaikuttaa lähinnä verorahojen tuhlaukselta. Timo Soini on pyytänyt Velttoa lähtemään ehdolle kevään eurovaaleissa, koska valtakunnanpellenä Virtanen keräisi puolueelle paljon ääniä.
Veltto Virtanen
Perussuomalaisten kansan
7173
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Velton toiminta vaikuttaa toisaan verorahojen tuhlaukselta. Ei hyvä ollenkaan.
Kännissä se oli eilenkin ja veronmaksajat maksoivat nekin viinat
Se joka meistä on raitis, heittäköön ensimmäisen kiven. Mikä minä olen lähimmäistä arvostelemaan hänen tappion ja pettymyksen hetkellä. Voimia Veltolle, tiedän miltä se tuntuu.
Halla-ahon porukat varasti Velton varapaikan, yllätti Velton housut nilkoissa. Niillä on niin kova organiseeraus ja verkostot. Ei muistanut Veltto masinoida omia joukkojaan. Ja näin kävi.
Sanoohan sen järkikin että Veltto ei mene sisään!
Kahta henkilöä tuskin voi kutsua joukoksi.
FST haistattelija oli syvästi järkyttynyt Velton RKP fasisti puolue määritelmästä :)
rehellisempää ihmistä kuin veltto saa hakea.
rkp on natsi puolue