Minä kuulun siihen saunauskottavien eliittiin. Kalu velttonakin kakskytsenttinen ja paksuuttakin viitisen senttiä. Herätän joka ikinen kerta huomiota. No, ei tuo tuosta kovettuessaan paksune kuin puolisen senttiä eikä pituuttakaan tule lisää kuin kuusi senttiä.
Moni tuntuu kadehtivan, mutta jos voisin, vaihtaisin mieluusti pienempään. Syyt ovat ihan käytännölliset. Jokapäiväiset. Ajatelkaas, miten minä kulliani kannan. En voi pitää tavallisia alushousuja, en ainakaan kesäkuumilla. Silloin kalu joutuu hikoamaan peppuvaossa eikä se ole ollenkaan mukavaa. Joten bokserit, olipa sitten helle tai ei.
Silloin nuorempana kulli tietenkin kovettui melkein mistä tahansa. Kaunis peppu kadulla edessä ja jo lahkeessa pullotti. Nimenomaan lahkeessa. Voi kun hävetti. Nykyisin moinen ei suinkaan hävetä, sillä sehän on miehisyyttä. Mutta epämukavaa miehisyyttä.
No - paneminen onkin sitten eri juttu. Siinäkin pitää olla hieman varovainen. Koskaan en voi työntää kalua pohjaan asti. Tai itse asiassa pohja on jo saavutettu aikaisemmin. Moinen nautintoa häiritsee.
Kusemisessa se hyvä, että seisaaltaan ei ihan kengille tule. Mutta istualtaan pöntön viisto etureuna painaa. Pikkasen hankalaa.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Mulla on 32cm velttona ja ei se stondikseenkaan isone kuin pari senttiä paksuutta ja kahdeksan pituutta. No ongelmia tosissaan on juuri paskantaessa, kun munat roikkuu sitten siellä saatanan paskaisessa wc-pöntön vedessä kun ei oikeen sitä viitsi lattiallakaa roikottaa. Kerran sain visvasyylän ja tippurinkin mulkkuuni wc-pöntöstä kun siinä oli joku paskamulkku muniaan hangannut pönttöön ja mullehan se tauti tuli.
Eika tuo naidessakaan hyvä ole, mitä nyt kerran sammunutta mummoa yritin naida, kun ei kukaan anna minulle kun niin iso mulkku ja naamakin on kuin petolinnun perse.
Mutta hyvä on isolla kusta talvella pilkillä kun on paksut turkishaalarit päällä ja kintaat kädessä !
että pilkottaa mulkun pää lahkeesta kun käytän shortseja, onkin kyll vähän isompi kun sulla
MUT ENITEN MUA VITUTTAA KUN KULLI JÄÄ JALAN ALLE KÄVELLESSÄ.
alushousuja??