Aamun lehteä lueskellessani mieleeni on noussut asioita, joilla vielä haluan hieman laventaa eilen illalla tuoreeltaan antamaani analyysia. Teen sen nyt omana avauksenaan, jotteivät mahdolliset keskustelijat harhautuisi vanhoille jäljille:
Vaalien kiistattomin voittaja, aivan omassa sarjassaan ovat perussuomalaiset. Ääniosuus nousi edellisten EU-vaalien 0,5 prosentista 9,8 prosenttiin.
Vaalien varsinainen ”Hannu Hanhi” olivat vihreät. Kahden prosenttiyksikön äänimäärän kasvulla (10,4 prosentista 12,4 prosenttiin) he tuplasivat edustajamääränsä yhdestä kahteen.
Vaalien epäonnisin, todellinen Aku Ankka, olivat demarit, jotka vihreitä 5,1 prosenttiyksikköä suuremmalla äänimäärällä (17,5 %) joutuivat tyytymään vihreiden tavoin vain kahteen edustajaan.
Lopputuloksen kannalta demareitakin tylymmän kohtalon kokivat vasurit, jotka menettivät ainoan edustajansa, vaikka saivat sentään 5,9 % äänistä, eli selvästi enemmän kuin 4,2 % äänistä saaneet kristilliset, jotka onnistuneen vaaliliittonsa ansiosta saivat kuitenkin edustajansa parlamenttiin.
Vaalien suurin häviäjä äänimäärissä edellisvaaleihin verrattuna oli kepu. Se menetti äänistä 4,3 prosenttiyksikköä (23,4/19,1)
Toiseksi suurin häviäjä olivat demarit menettäen äänistään 3,7 prosenttiyksikköä (21,2/17,5)
Kolmannen sijan tässä negatiivisessa kilpailussa saivat vasurit 3,2 prosenttiyksikön äänten menetyksellä (9,1/5,9). Kun menetyksen suuruus suhteutetaan puolueen kokonaisäänimäärään, vasureiden tappio on selvästi suurempi kuin millään muulla puolueella.
Kokoomuskin menetti hieman, 0,5 % (23,7/23,2), mutta se oli ainoa suurista puolueista, joka pystyi hyvin pitämään asemansa ja jopa merkittävästi kasvattamaan eroa muihin.
Suurin selittäjä niin kepun, demarien kuin vasurienkin tappiolle on perussuomalaisten nousu. Persujen nyt saama 9,3 prosenttiyksikköä edellisiä EU-vaaleja suurempi äänipotti lienee jokseenkin varmasti poissa vain mainituilta puolueilta. Jos se jaettaisiin tasan mainituille, 3,1 prosenttiyksikköä kullekin, niiden tulokset olisivat paljon paremmat, mutta silti hieman tappiolliset seuraavasti:
Kepu 2004 23,4 %, 2009 22,2 %, tappiota 1,2 prosenttiyksikköä
Sdp 2004 21,2 %, 2009 20,6 %, tappiota 0,6 prosenttiyksikköä
Vas 2004 9,1 %, 2009 9,0 %, tappiota 0,1 prosenttiyksikköä
Kepu olisi vaalien suurin häviäjä näinkin laskien.
Jos vaalitulosta katsotaan vanhassa vasemmisto/oikeisto-asetelmassa, hyvin selvä häviäjä olisi vasemmisto. Mutta tuolle jaollehan meillä ei ole perusteita, kun on olemassa kepu, joka ei ole noista kumpaakaan tai on kumpaakin tilanteesta riippuen tarpeen mukaan. Politiikan perusteella arvioiden demarit lienevät lähempänä kokoomusta kuin vasureita, ainakin demarien oikea laita ja kokoomuksen vasen laita limittyvät. No, limittyy kyllä vasureidenkin oikea laita kokoomukseen, sikäli kuin puolueen entistä puheenjohtajaa Suvi-Anne Siimestä on pidettävä vasurina ;)
Aika erikoisena pidän vaalitulosta, joskin odotettuna. Saa nähdä, kantaako persujen saama voitto vielä eduskuntavaaleissakin ja kenties myöhemminkin niin, että puolue on otettava politiikassamme todellisena tekijänä eikä vain protestina. Jos niin käy, kepun, demarien ja vasurien asema tulee jatkossa yhä heikkenemään. Ja kävi miten kävi, niin vihreät tulevat menemään yhä eteenpäin, ja ajan oloon niistä saattaa tulla merkittävin vastavoima kokoomukselle.
Joku tuolla alempana on nostanut esille erään vanhan kirjoitukseni, johon linkin laitan tähän onnitteluina Hannu Takkulalle, piikille kepulihassa:
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/2138467/10757833

Vastaukset 22
Vanhimmat
Korkealta voi tulla hiukan alemmas prosenteissa ja säilyttää silti asemansa mutta alhaalla vajoaminen alemmaksi tuo sen tuloksen, jonka demarit nyt kokivat.
Minusta vaalituloksessa nähdään hyvin paljon huomionarvoisempaa. Kuten persujen suurvoitto, vihreiden satumaisen hyvä onni ja demarien yhtä satumaisen huono onni paikkamäärissä.
Ja käänneltiinpä tulosta miten tahansa, vaalien kiistattomasti selvin häviäjä oli kepu.
Luehan uudestaan avaukseni, niin ymmärrät. Jos haluat ymmärtää.
piti demarit pinnalla. Juuri ja juuri.
Miten olisikaan käynyt ilman häntä?
Siis tuo, että miten demareille olisi käynyt ilman Mitro Repoa.
Arvelen kyllä, että jokseenkin saman äänimäärän he olisivat sitenkin saaneet, ja silloin olisi Kimmo Kiljunen ollut se toinen läpimenijä.
Kohutun ortodoksipapin mukaantulo saattoi jopa pienentää demarien kannatusta, sillä kyllä heidänkin peruskannattajajoukoissaan on sellaista ahdasmielisyyttä, ettei asiaa siellä oikein sulatettu. Ne suivaantuneet nyt varmaan äänestivät Timo Soinia.
Mutta tämä on vain arveluani, enhän tietenkään tiedä, kun en ole lainkaan sisällä demareissa enempää kuin kokoomuksessakaan, jonka listoilla oli äänestämäni hyvä ehdokas, joka valitettavasti ei mennyt läpi-
SDP:n mepit niin heidän äänimääränsä prosenttiyksiköissä on n.15%. Sinulla on ihme tapa aina vääristellä asioita.
Keskusta sitäpaitsi avoimesti myönsi tappionsa. Mitä teki tämä vähä-älyinen kana, puhui edelleen voitosta vaikka tulos oli rökäletappio.
Kun ei ole noin laskettu missään noissa aamun lehdestä lueskelemissani analyyseissa, tuskin missään muuallakaan, puolueiden saamista äänimääristä niissä vain puhutaan.
Mielestäni tarpeellisen monelta kantilta noita vaalituloksia analysoin, ja tein sen vain numerollisten faktojen, pelkkien tosiasioiden valossa. Vääristelijä taidat olla sinä, enkä minä.
Ihme etteivät vieläkään tunnusta tosiasioita. SDP:N kannattajat eivät Mitroa äänestäneet, miten he ateisteina noin voisivat tehdäkkään. Kyllä totuus on että ilmän sitoutumatonta Mitroa SDP olisi jäänyt yhteen paikkaan. Minä en vääristele kun se ei tyyliini kuulu. Keskustan tulos käy kuitenkin niin luonnollesi että yrität vaikka mitä että SDP:n tulos näyttäisi paremmalta. Ole kuitenkin tyytyväinen kun oma ehdokkaasi meni läpi.
Oma ehdokkaani, eli äänestämäni Risto E.J.Penttilä ei valitettavasti mennyt läpi. Se kyllä harmittaa. Mutta onneksi tosiaan meni läpi demarien Liisa Jaakonsaari, joka mielstäni on paras mahdollinen demari EU-parlamenttiin, vaikka kyllä eduskunnassammekin Nato-myönteistä demaria olisi tarvittu.
Ei siis siihenkään että äänestit Penttilää. Kyllä sinä äänestit tuota demarien kehäraakkia.
Eli lisäanalyysiä. Kohta tilanne onkin niin että varsinaisista demariehdokkaista läpimenneitä ei ollut yhtään :)
aina jonkun matkimiseen. Mitään "omaa" sinä luuseri et osaa kirjoittaa.
Miksi Perussuomalaiset voittavat?
Miksi vanhat puolueet häviävät??
SDP:n kohdalla selitys on vallantäyteisyys josta puolue ei ole päässyt oppositiossakaan eroo. Edelleenkin se pyrkii olemaan kaikkitietävä ihmisten ohjaaja, taho joka uskoo ainoana kykenevänsä sanomaan mikä on ihmisille parasta, ja luulee olevansa ainoa joka kykenee toteuttamaan tuon ihmisten parhaaksi kuvittelemansa. SDp on niin kaukana arkirealismista kuin puolue Suomessa voi olla, joten ei ihme, että ihmiset sen jättää, ja puolue kuihtuu.
Lähes samat sanat sopisivat myös Vasureihin, tosin siellä ei pönetetä vallantäyteisyydessä siinä määrin kuin demaripiirissä.
Kepu kuihtuu luonnollisista syistä, kaupungistumisen seurauksena. Ihmeen hyvin se kuitenkin jaksaa sinnitellä. Lähinnä demarien surkeuden ansiosta, maaseudun potentiaaliset demarikannattajat kun ajetaan demarien itsensä toimesta Kepun syliin.
Kokoomus on eniten ajassa kiinni, joten se pärjää näistä perinteisistä isoista parhaiten. Vaarana on kuitenkin dematritaudin leviäminen sinnekin. Valta kun tuppaa niin sanotusti menemään päähän. Toivotaan ettei siin pahasti kuin demreilla
Vihreille nostetta tuo ympäristöasioiden korostuminen, ja taas kerran demarien totaalinen osaamattomuus silläkin sektorilla. Onhan se nähty tälläkin plastalla kuinka demarilta (MPP) puuttuu moraali täysin mitä ekologisiin tai eettisiin kysymyksiin tulee. Vihreillä alkaa olla uskottavuutta muussakin politiikassa, joten nousu jatkunee jos Sinnemäki osaa luovia hallituksen karikoissa.
Perussuomalaisilla on karismaattinen johtaja joka persoonana kerää paljon suosiota, mutta taustalla on paljon muutakin. Ulkomaalaistaustaisten hysyttely etenkin demarien ja vihreiden toimesta kanavoituu kannatukseksi Perussuomalaisille. Meillä pitäisi uskaltaa avoimesti keskustella myös maahanmuuton varjopuolista, eikä demarityyliin lakaista ongelmaa maton alle.
Puhut asiaa. Huomionarvoista kaikki sanomasi, ja ainakaan minulla ei ole siihen vastaansanomisen kykyä eikä haluakaan. Kivasti täydennät tuolla omaa analyysiani, josta kiitos!
SDP:n äänestäjistä suuriosa katosi vaalirahasotkun myötä. Eivät hekään niin tyhmiä ole että nielevät kaiken sonnan. urpilainen on myös puheenjohtajana epäonnistunut täydellisesti. Ilman puheenjohtajan vaihdosta puolue tulee kutistumaan entisestään.
Jokaiselle selväpäiselle yksiselitteisesti totta. Peruskoulun matematiikan oppimäärän omaksuminen tosin tarvitaan sen ymmärtämiseksi. Ja tietenkin myös kyky ymmärtää lukemansa.
Niiden, joiden kohdalla ei täyty kumpikaan edellytys – selväpäisyydestä puhumattakaan – ei pitäisi puuttua tähän, kun heille edelleen kuten tähänkin asti tarjoutuu muutenkin ihan tarpeeksi tilaisuuksia typeryytensä osoittamiseen ja kannattamansa puolueen nolaamiseen.
Tämä vain tiedoksi jo ”kykyjänsä” esitelleelle sonni”miehelle” ja ennakkovaroituksena muille kaltaisilleen kepulaisille puskaruikkijoille.
Minusta vaalitulos on selkeä torjuntavoitto Kepulle. Odotukset olivat selvästi alle saadun tuloksen. Ei siis pidä tuijottaa vain edellisen eurovaalin tulokseen, missä Kepulle tuli lisäksi iso kasa sääliääniä Jäätteenmäelle. Nyt hänen henkilökohtainen äänisaaliinsa puolittui.
Vanhanen on lisäksi oikeassa siinä, että eurovaalien ehdokasasettelu ei suosi Kepua. Kepulaiset ovat tottuneet äänestämään tuttuja maakunnan miehiä. Valtakunnaliset ehdokkaat eivät pure peräkylissä samalla tavoin ja silloin jäädään mielummin kotinavetoille. Kun kaikki tällaiset tekijät huomioidaan, Kepun tulos on suorastaan loistava. Minusta tämä on pakko myöntää, vaikka pidän näin hyvää tulosta valitettavana. Olin jokseenkin varma, että Kepumeppien määrä putoaisi kahteen.
Kokoomuksen tulos oli puolestaan ennakko-odotuksiin nähden vähintään lievä pettymys. Onneksi heidän mepeistään kaksi on kuitenkin puolueen selvästi parhaimmasta päästä eli Pietikäinen ja Itälä. Ehkä laatu voittaa tässä määrän. Jos oma ehdokkaani Sarvamaa olisi vielä mennyt läpi, lista olisi ollut täydellinen. Talouskriisi tullee pakostakin nakertamaan seuraavissa vaaleissa Kokoomuksen kannatusta. Pelkillä toiveilla ja iloisella ilmeellä ei purjehdita laman läpi. "Työväenpuolue" joutuu kertomaan työläisille sen, miten työpaikat säilyvät jatkossa. Jos siinä tulee takkiin, se näkyy vaalituloksessa. Kokoomuksen suuruus tarkoittaa myös vastuunkannon lisääntymistä.
Seuraavissa EK-vaaleissa tai pikemminkin sen jälkeen Kokoomus joutuu todennäköisesti omituisen pulman eteen. Kun sekä Kepun että demarien kannatus polkee suossa, voi Kokoomukselle tuottaa tuskaa löytää sopivin ehdoin halukas hallituskumppani. Kokoomus ei kykene enemmistöhallituksen muodostamiseen Vihreiden ja RKP:n kanssa. Hallitusneuvotteluista voi tulla ennätyksellisen hankalat, jos tällainen puoluekannatus jatkuu. Varsinkin jos Kokoomus itse ottaa myös takkiin ja Vihreät ja Persut jatkavat nousuaan.
Demareille vaali oli pohjanoteeraus, suoranainen katastrofi. Demarien olisi nyt välttämätöntä uusiutua. Heidän pitäisi tehdä selkeä yhteiskunnallinen analyysi siitä, mitkä ovat ihmisten arjen ongelmat ja toiveet. Puolue on jäänyt teollisuus-Suomen aikakauteen samalla tavoin kuin Kepu elää maatalousyhteiskunnan aikaa, vaikka yhteiskuntamme on muuttunut jälkiteolliseksi palveluyhteiskunnaksi. Kokoomuksessa tämä muutos on tajuttu ajoissa. Toveri Urpilainen on väärä toveri puoluetta vetämään. Nyt pitäisi toverin tilalle löytyä vähintäänkin vain kaveri ja hyvä sellainen. Ottaisivat oppia ehdokkaastaan Mitro Revosta, joka markkinoi ihmiskasvoista politiikkaa. Hän ei ole sidoksissa puolueen historiaan eikä se rasita hänen sanavalintojaan.
…pitäytyessäni analyysissani vain pelkkien numeroiden osoittamaan kiistattomaan faktaan. Se kyllä osoittaa kepun vaalien suurimmaksi häviäjäksi. Mutta sanomasi on kyllä huomionarvoista, ja asiaa tarkemmin ajatellen en ole ainakaan kovin erimielinen kanssasi.
Demareille tulos on tosiaan huono, kun ottaa huomioon sen aseman oppositiojohtajana. Mutta ei heitä suosinut onnikaan, kun jäivät kahteen paikkaan äänimäärällä, joka oli vain hieman pienempi kuin kepulla ja paljon suurempi kuin myös kaksi paikkaa saaneilla vihreillä. Kyllä silti demareilla varmaan on nyt vakavan itsetutkiskelun paikka, ja sen tuloksena puolue saattaa joutua paitsi uusimaan ohjelmansa myös puheenjohtajansa. Sääli minusta, sillä enemmän minä Juttaa ”symppaan” kuin hapsutukka-harvaparta-Erkkiä, vaikka kunnioitankin hänen älyään ja muutakin kpasiteettiaan.
En puhuisi kepun torjuntavoitosta, eikä sellaisesta puhunut Vanhanenkaan, joka rehdisti myösnsi tuloksen puolueensa tappioksi.
Melkoisen hyvin havannoitu
Kepun tulos on odotuksia parempi, Kokoomuksen odotuksia huononpi. Kokoomuksen pari pehmeitä puhunutta ehdokasta (Vatanen ja Pöntinen) taisivat viedä kannatuksesta sen neljänteen sijaan vaaditun osuuden.
Vihreiden kannatus oli odotettua tasoa, ilmastonmuutos on ajankohtainen ja vihreät ovat jaksaneet puhua ympäristöasioista jo pitkään. Ympäristöteemat ovat myös sellaisia yleiseurooppalaisia joita EU vaaleissa tuleekin pohtia, EU:lla kun on paljon paremmat mahdollisuudet toimia kestävän kehityksen eteen kuin yksittäisillä jäsenmailla.
SDP:n olisi helppo muuttaa kurssinsa taas ylköspäin: Tunnustetaan tosiasiat, lopetetaan valehtelu ja tehdään omaa politiikkaa.
SDP ei näytä ymmärtävän millään, ettei valehtelemalla ja vääristelemällä pärjätä. Demarit ovat syyttäneet hallitusta milloin mistäkin esittämättä mitään omaa vaihtoehtoa. Sen politiikan jäljet ovat karua katsottavaa kannatusluvuissa. Ja kun kaiken kruunaa perivasemmistolainen suora valehtelu vaikkapa hallituksen elvytystoimista, ei voi kuin ihmetellä miten puolue pääsi edes tuohon kannatukseen.
Vääristely ja vastakkainasettelu on vaan niin syvässä vasemmistossa, ettei muutokseen taida löytyä tekijää.
;-)
Esittää monenlaisia tuloksia vaaleista,mutta sieltä puuttu vielä ehkä tärkeimmät. Joten seuraavanlaisia kommetteja ei ole näkynyt Kapi sinulta.
Hallitus ja muita porvaripuolueita äänesti nyt noin 77% kansasta.
Vasemmistopuolueita vain 23%, ja paikkaluvussa he hävisivät puolet meppipaikoista, eli 50 % ennen 4 paikkaa nyt vain 2 paikkaa.
Sitten nämä demujen mepit, Mitro Repo ja Liisa Jaakonsaari,Mitro on vakaumukseltaan paljon enempi kristillinen,keskustalainen tai kokoomuslainen, kuin vasuri, jonka hän jo myönsikin.
Sitten tämä Jaakonsaari hän on demareista kaikkein maltillisin ja asiapohjaisin,siis vastakohta esim, Tuomiojalle tai Tarja Haloselle, on ehkä lähempänä keskustaa kuin demareita.
Kun katsotaan todellisuutta niin hallitus ja porvaripuolueilla meni huomattavasti paremmin kuin mitkään pääkaupunki keskeiset kallupit osasi ennustaa, ja vasmmisto kärsi suurimman tappion kymmeniin vuosiin.
Tämä sama suunta jatkuu ainakin niinkauan kuin poliittiset toimittajat ovat vain vasemmiston rakkikoiria, ja hyökkävät kansan enemmistön edustajien kimppuun jokatilanteessa.
Niin, vasemmisto katosi näissä vaaleissa kokonaan Suomen EU parlamentista. Ainakin jos vasemmistoa ajatellaan tavallisen työläisen edustajana.
Mitro Repoa ei voi vasemmistolaisena pitää, puhdas kirkonmies sopii huonosti työläisedustajaksi, eikä hänen mielipiteensä kovin vasemmistolaisia ole olleet. ääniharavaksi hankittu julkimo yllätti puolueen ja meni läpi, asia joka kääntyy vielä demareita vastaan, puolueen uskottavuus on muutenkin kriisissä, eikä tuollainen julkkismeppi sitä ainakaan lisää.
Liisa Jaakonsaari Nato kantoineen ja muine mielipiteineen on aivan demareiden oikenta laitaa, siis jopa Kokoomuksesta oikealle. Vaikea on työläisen Liisaankaan samaistua, ei taida Suomen tehtaissa ja muissa perinteisissä vasemmiston vahvoissa työpaikoissa tänään hurraa huudot kaikua.
Ainakin osaltani, ainakin toistaiseksi. Tuskinpa niihin tarvitsee myöhemminkään palata, sillä sanottavani olen niistä sanonut, totta kaikki, jota kyllä Mielipidepankki ja joku muukin on huomionarvoisilla näkökohdilla täydentänyt. Niistä kiitos!
Ystävättäreni tulee tunnin kuluttua tänne luokseni ja lounastettuamme alamme täällä suursiivouksen ja pieniä pihatöitäkin olisi tarkoitus tehdä. Ja sitten saunoa ja viettää iltaa ja … mitäpä minä enempää kertomaan ;)
Näkemiin aikaisintaan huomenna!
Takkula on ihan ok.