Lestat pelasti

Taas kerran Keskustalaisilla onnisti, nimittäin Hannu Takkulan läpimeno. Jos ei joku tiedä niin herra Takkula on vanhoillis lestadiolainen ja se tarkoittaa varmaa läpimenoa. Sillä lestoilla on tyyli että äänestetään omia Jumalan valitsemia ehdokkaita. Tämä sama asia pätee muussakin lestadiolaisten toiminnassa, itse kunnasta jossa on paljon heitä näkyi selvästi. Kaikilla aloilla oli lestadiolainen yrittäjä joka menestyi muita paremmin: ruokakauppa, rautakauppa, vaatekauppa jne. oli lestadolainen yrittäjä ja myös nämä menestyi parhaiten. Jos kävit kilpailijalla oli vääräuskoinen. Myös suurimpaan työllistäjän lestadiolaiset pomot palkkasi vain omia uskonveljiään. Muilla oli turha haikailla töihin sinne.

Ei silti tietysti tämä ei ole väärin, mutta ilman näin vahvaa liikettä nämäkin äänet olisi hajaantunut ja vaalitulos olisi saattanut olla toinen. Tässä myös yksi totuus Keskustalaisesta demokratiasta. Itse olen entinen lestadiolainen ja kun kerroin haluavani muuta kuin uskontoa vanhempani ja sukuni hylkäsi minut. Tuntui rankalta mutta olen selviytynyt ja onnellinen. Monelle on käynyt huonommin, on tehty itsemurhia, alkoholisoiduttu. Myös liikkeen sisällä tehdään suhteellisen paljon itsemurhia..
176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

sen vanhemmat on joskus ollu mutta saivat kenkää lesta siionista.
Mutta parasta on se että nää v.lestat meni äänestämään takkulaa vaikka niillä oli oma ehdokas 120lasta siittänyt karju ja eipäs menny läpi!!!!
tästä tulee päivämies (lestojen raamattu) ripittämään koko lesta jengin kun rivit rakoili noin.
Saattaa alkaa uusi hekinenväkivallan kierre lestaväen keskuudesssa kun ei ole äänestys kuria.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


keskustan kirjoitti:

Taas kerran Keskustalaisilla onnisti, nimittäin Hannu Takkulan läpimeno. Jos ei joku tiedä niin herra Takkula on vanhoillis lestadiolainen ja se tarkoittaa varmaa läpimenoa. Sillä lestoilla on tyyli että äänestetään omia Jumalan valitsemia ehdokkaita. Tämä sama asia pätee muussakin lestadiolaisten toiminnassa, itse kunnasta jossa on paljon heitä näkyi selvästi. Kaikilla aloilla oli lestadiolainen yrittäjä joka menestyi muita paremmin: ruokakauppa, rautakauppa, vaatekauppa jne. oli lestadolainen yrittäjä ja myös nämä menestyi parhaiten. Jos kävit kilpailijalla oli vääräuskoinen. Myös suurimpaan työllistäjän lestadiolaiset pomot palkkasi vain omia uskonveljiään. Muilla oli turha haikailla töihin sinne.

Ei silti tietysti tämä ei ole väärin, mutta ilman näin vahvaa liikettä nämäkin äänet olisi hajaantunut ja vaalitulos olisi saattanut olla toinen. Tässä myös yksi totuus Keskustalaisesta demokratiasta. Itse olen entinen lestadiolainen ja kun kerroin haluavani muuta kuin uskontoa vanhempani ja sukuni hylkäsi minut. Tuntui rankalta mutta olen selviytynyt ja onnellinen. Monelle on käynyt huonommin, on tehty itsemurhia, alkoholisoiduttu. Myös liikkeen sisällä tehdään suhteellisen paljon itsemurhia..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu