Niille, jotka helpottavat ahdistustaan/masennustaan tms. itseään viiltelemällä: Asiasta liikkuu niin paljon erilaista tietoa, jotkut sanovat, ettei ranteet auki -menetelmällä oikeasti kukaan kuole (ellei sitten ole vetänyt jotain Marevania nassuun oikein kunnolla), jne jne. (Juu, ja olen kyllä niitä ranteitakin joskus kauan sitten kokeillut, jänteet ja hermot vain kärsivät, vaikka pitkittäistä yritin, eli ei tarvitse alkaa siitä mua valistaa.)
No, tässä viimeisin kokemus:
Suuret määrät lihashaavoja (ei yhtään valtimohaavaa), suunnaton verenhukka (luokkaa Laatokka tuli kyläilemään), paineet ambun tullessa jotain 30-40-50 paikkeilla (ei tarkkaa muistikuvaa, koska olin hädin tuskin tajuissani), vajaa sata tikkiä, yö letkuissa jne., ja tosiaan sanottiin, että olisin kuollut verenhukkaan ellen olisi soittanut 112:een vielä kun pää vähän pelasi.
Itsensä vahingoittaminen ahdistuksenlievitystarkoituksessa ja todellinen kuolemanhalu ovat kaksi eri asiaa, mutta kun tiedän, että kovin monet tarttuvat teräaseeseen kovinkin helposti ja hyvällä uskolla, ettei tähän kuole, kunhan ei valtimoita revi kauttaaltaan auki, niin varovaisuutta peliin...
En ole missään asemassa muille neuvoja jakelemaan, hirveästä ahdistuksesta huolimatta olen onnellinen että olen elossa, ja toivon, että kaikki "viihde"viiltelijät (kamala sana, sori, en keksinyt parempaa) ovat varovaisia asian kanssa.
Yst.terv. eräskin mt-potilas.
ps. Ja luen mielelläni, jos jollakulla on samanlaisia kokemuksia, ajatuksia, jotain. Viiltelybrassailut ja vittuilut voi jättää väliin, kiits etukäteen.
No, tässä viimeisin kokemus:
Suuret määrät lihashaavoja (ei yhtään valtimohaavaa), suunnaton verenhukka (luokkaa Laatokka tuli kyläilemään), paineet ambun tullessa jotain 30-40-50 paikkeilla (ei tarkkaa muistikuvaa, koska olin hädin tuskin tajuissani), vajaa sata tikkiä, yö letkuissa jne., ja tosiaan sanottiin, että olisin kuollut verenhukkaan ellen olisi soittanut 112:een vielä kun pää vähän pelasi.
Itsensä vahingoittaminen ahdistuksenlievitystarkoituksessa ja todellinen kuolemanhalu ovat kaksi eri asiaa, mutta kun tiedän, että kovin monet tarttuvat teräaseeseen kovinkin helposti ja hyvällä uskolla, ettei tähän kuole, kunhan ei valtimoita revi kauttaaltaan auki, niin varovaisuutta peliin...
En ole missään asemassa muille neuvoja jakelemaan, hirveästä ahdistuksesta huolimatta olen onnellinen että olen elossa, ja toivon, että kaikki "viihde"viiltelijät (kamala sana, sori, en keksinyt parempaa) ovat varovaisia asian kanssa.
Yst.terv. eräskin mt-potilas.
ps. Ja luen mielelläni, jos jollakulla on samanlaisia kokemuksia, ajatuksia, jotain. Viiltelybrassailut ja vittuilut voi jättää väliin, kiits etukäteen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Mä viiltelin aikoinaan muutaman vuoden. Olen täynnä arpia, mutta noin pahaa kuin sulla oli, niin mulla ei onneksi ollu ollenkaan, maksimissaan ommeltiin vajaat parikymmentä tikkiä muutaman kerran vuodessa.
En tosiaan mitenkään kehu viiltelylläni. Kadun syvästi. Arvet hävettävät. "Viihdeviiltelyä ei mun mieletä ole olemassakaan." Tuskin kukaan huvikseen haluaisi itselleen rumia arpia jotka ovat sinussa koko elämän ajan.
Mulle viiltely oli pakkomielle. Mutta tein sitä vaan äärimmäisessä ahdistuksessa. Tiedätkö kun ahdistus vain kasvaa ja kasvaa. Muutaman päivän kuluttua se oli niin suurta, että sitä kulki kuin sumussa. Kävely ja hengittäminen olivat vaikeaa. Ruoka ei pysynyt sisällä, veden juontikin oli vaikeaa. Niin kovaa ahdistusta en ole koskaan näiden viiltelyvuosien jälkeen kokenut. Joskus ajattelin että ahdistukseen voi kuolla. Yleensä kuitenkin tuossa vaiheessa ihminen hakee apua.
Mutta... Se viiltely. Se oli pakko tehdä, se helpotti. Miksi en käyttäisi sitä keinoa helpottaakseni oloani? Äkkiä tällaiseen "itsehoitoon" sortuu, kun se helpottaa enemmän kuin mitkään lääkkeet. Ei siinä voi ajatella vaihtoehtoa, että viiltely on vaarallista ja tuhoavaa. Järki on poissa. Ainoastaan ahdistus ja sen helpottaminen pyörii mielessä.
Nyt suht terveenä ajattelen asiaa toisin kuin silloin, mutta silloinhan olinkin sairas. Mutta tsemiä sulle! Toivottavasti et enää viiltelisi. Minä toivottavasti olen jo turvassa, viimeisestä on aikaa useampi vuosi. :)
(ja tietämättömille sanon vastaukseksi että en viiltelyn takia koskaan joutunut suljetulle. Siihen on ne 3 kriteeriä jotka eivät todellakaan täyty. Lisäksi viiltelystä harvemmin voi henkensä menettää, ranteet auki kuolettavasti on erittäin vaikeaa tehdä)
..ja sitten iski taas "teinikäyttäytyminen" päälle. NYkyään siis olen kolmekymppinen. "Viihde"viiltely, kuten itse sanoin,oli hätäisesti kehitelty termi viiltelylle, jonka perimmäinen tarkoitus ei ole ottaa itseltään henkeä pois, vaan lievittää ahdistusta kun ei viina maistu/ei ole bentsoja tms. apua. Pointtini olikin vain se, että kyllä se hengenlähtökin saattaa uhata, vaikka itse kuvittelisi vain vaatimattomasti vähän ihonpintaa availevansa. Ja kuten jo noin 15 v sitten psykalla sanottiin, viiltely on koukuttavaa, tätä on vaikea ymmärtää sellaisten ihmisten, jotka eivät ole sitä hommaa käyneet läpi.
Terpalla ja lääkityksellä nyt yritän pyristellä eroon tästä. Mutta, kuten kaikki viiltelijät tietävät, kun SE tarve tulee, ei ole oikein mitään tehtävissä :-( silmät kiiluen ja sydän hakaten äkkiä vain mitä hyvänsä terävää käsille, ja millään ei ole enää mitään väliä. Mielestäni liiankin yleinen ja liian vaiettu aihe mt-keskusteluissa.
Niin, ja paikkakunta Turku. Eipä juuri ole ossulle asiaa ennen kuin on todellista näyttöä orastavasta hengenlähdöstä. Hoito on sitä että diapam-respa käteen ja hei hei, hyviä vointeja.
Ja ne arvet. Eipä tosiaan olla polleana. Tässä elämässä ei taida olla näkyvillä yhtäkään uimahalliretkeä, ei yleisiä uimarantoja, ei lyhythihaisia paitoja kesähelteillä.
Joo ymmärsin sun pointin tuossa, että viiltelyyn voi kuollakin vahingossa. Aika karmeeta kun yleensä sillä vain poistetaan ahdistusta. Mulla muuten pamit vaikutti silleen että se paha olo vain siirtyi. Joskushan nekin loppuvat ja sit se ahdistus tuli takaisin. Ei se mihinkään kadonnut, siellä se odotteli.
Mä oon myös sitä mieltä, että viiltely on addikti muiden addiktien joukossa. Joku addikti aina tulee päälle. Mun viiltelyt alkoi 17 v, sitten tuli syömishäiriö ja viiltely loppui. Sitten tuli pseudoepilepsia muutamaksi vuodeksi ja sen jälkeen tuli alkoholi. Mitähän seuraavaksi tulee kun pääsen viinasta eroon? Liiallinen itseni rääkkääminen on jo vähän nostanu päätään kun pidän viinasta taukoa. Lenkille vaan juoksemaan ja kaikkea mahdollista. Välillä on laatta lentäny kesken lenkin. Sitten on hakkaamis-addikti tullut jo vähän. Vasaralla oon tehny mustelmia itseeni.
En edes ymmärrä ja tajua tätä. Mistä yleensä oon keksiny nää jutut. En oo lehdistä lukenu näistä addiktioista. Oon vaan keksiny ne itse. Itsetuhon ajatukset on voimakkaita.
Mä oon 40 v ja naimisissa. Miehelle kerron välillä näistä ja se on pyytänytki kertomaan. Mutta täytyy silti vähän säästää häntä. En esim. kerro mustelmistani tai kaikesta mikä ei näy ulospäin niin selvästi.
Kiitos sulle kun oot kirjoittanu jutun "oikeista" viilteliöistä. Aikasemmin oon tavannut vaan "nirhaajia", ja he eivät oikeasti tiedä tästä vakavasta viiltelystä mitään. Jutut loppuu aina lyhyeen kun kerron omasta viiltetysäni. Sä tiedät mistä on kysymys.
Tsemiä :))
Jännä juttu tosiaan, että kun pääsee yhdestä pahasta niin toinen tulee tilalle. Ja kaikkien syömishäiriö-riehakas lenkkeily-työnarkomania-alkoholin suurkulutus -vaiheiden jälkeen taas on palattu viiltelyn pariin. Ja itseäni eniten huolestuttaa ja hämmentää juuri se, että viiltely on palannut kehiin alkon lopettamisen myötä, vaikka pamit yms. tietysti kuvioissa. Ja sitten annas olla jos olet yhdenkin keskioluen nauttinut, niin vastaanotto sairaalassa on sen mukaista. Viiltely on käsittämättömän vaiettu, vähätelty ja teinien huomionhakuiseksi käyttäytymiseksi leimattu asia. On mahdotonta selittää kenellekään sitä itseinhon- ja häpeänsekaista euforiaa, mitä kokee, kun handussa on sellainen ventti, että luu pilkottaa. Anteeksi suorapuheisuuteni. Kunpa heräisivät alan ihmisetkin ottamaan tällaisen käyttäytymisen tosissaan - viittaan osin kysymykseen "mikset ole suljetulla?" - vaikeapa viiltelijän on päästä edes avolle. Jep, mutta tsemiä tosiaan itse kullekin, joka näiden harrastusten parissa kärvistelee.
järkevämpi lievittää lopettamalla kofeiininkäyttö, joka on noiden oireilujen yleisin aiheuttaja.
ajatelleeksi. Me kahvinjuojathan olemme kauttaaltaan parantumattoman itsetuhoisia. Kiitos että valaisit.
t: aloittaja.
Itse olen viillellyt vain kerran.. ja silloin tuli tikkejä ja hermovaurioita. Olin kai vissiin yrittänyt tappaa itseni, kännissä tietenkin..
Olin tuolloin 15. Eipä enää tulisi mieleenkään harrastaa tuollaista. Rumat arvet kyllä jäi ja ne harmittaa vietävästi. Ei ole kiva selitellä kaikille että mitä sitä on tullut joskus tehtyä
Ei tosiaan kannata tuollainen! Vaikka edes esteettisistä syistä!