saataisiin tuolla eurovaalin tuloksella!!!
19 kansanedustajaa
seles
8104
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Eduskunnassa työtä tekevien määrä on kokonaismäärä vähennettynä Persujen edustajilta, jolta Soini on ehdottomasti kieltänyt kaiken politiikan teon. Ettei näet tarttis kertoa kansalle olleensa osallinen vallitsevaan malliin.
Silloinhan olis vaikea kritisoida valtapuolueita ja väittää olevansa vastavoima. Ja jos joutuisi oikeasti puhumaan politiikkaa niin Soini olei yksi muiden joukossa, mutta ongelmana täysin hyödyttömät puoluekaverit joiden pääsyä medioihin pitäisi visusti estää. Ja entäs jos estäminen ei onnistuisi?
yMMÄRRÄN ETTÄ ON TULLUT JUHLITTUA MUTTA ARKI TULEE VARMASTI TEILLEKIN,ja sitten huomaatte että Suomalaiset tuulee järkiinsä ja jättää persut
aina kahvin mustana ilman sokeria. Joskus silloin tällöin lirautan pienen siivun konjakkia sekaan. Tämmösiä me perussuomalaiset olemme.
siihen että kaikki Soinia äänestäneet äänestäisivät ek-vaaleissa kaikenmaailman tupauunoja mitä maakunnista löytyy.
Eihän niin tietenkään käy, vaan porukka maakunnissa äänestää entiseen tapaan kepua tai jättää kokonaan äänestämättä varteenotettavan vaihtoehdon puutteessa.
Jos PS:llä olisi monta Soinia yhden sijaan ja joka vaalipiirissä, niin sitten tuo voisi olla todennäköistä.
PS saa ek-vaaleissa samanverran edustajia kuin viimeksikin. Perusteilla oleva mamukriittinen puolue vie ääniä nimenomaan persuilta. Jos Soini torpedoi sen perustamisen, se taas katkeroittaa potentiaalisia äänestäjiä.
Soini voi vielä muuttaa mielensä ja ottaa Halla-ahon, Lahtisen yms. maahanmuuttovastaiset ehdokkaaksi, jolloin kukaan tuskin piittaa sirpalepuoleista. Jos Soini taas jatkaa Vennamolaisella linjallaan, ainakin itse äänestän Mäenpään SKS:sää tai tätä uutta rasisti puoluetta.
...niin ei Timppa sitä torppaa. Timppa pelkää Päällikköä ihan helvetisti. Senhän tietävät jo kaikki
No ensinäkin nämä krrtikot pitäisi onnistua organisoitumaan. Pitää löytää vähintään yksi lukutaitoinen joka lukee ohjeet puolueen perustamiselle. Ja yksi kirjoitustaitoinen joka kirjoitta ohjelman siltä varalta että pystyisitte sopimaan siitä.
Sitten pitäsi pysyä sovussa aika monta kuukautta jopa pari vuotta. Parempi myös pysyä poissa vankilasta. Ja jos kaikki tämä onnistuu, niin Soini tehtailee muutaman fraasin ja hupsista....äänestäjät kaikkosivat. Miksi ihmeessä Soini torpedoisi puolueen perustamisyritykset. Hän on läpeensä kyllästynyt koko mamukriittisten ryhmään.
Hänelle riittää perusduunarit.
Miksi ihmeessa Soini pelkäisi jotain mäki-ketälää tai hallista. Ne on räkänokkia verrattuna pitkäaikaiseen puoluejohtajaan. Soini on niin monta "kriisiä" puoluseessa hoitanut että joku vihaisten propellipääiden ryhmä on sille korkeintaan hymyn aihe.
Soini muuten keksi nimittää teidät propellipäiksi, ottaako hattuun?