Vasemmisto menetti kaksi paikkaa, koska vasemmistolaiset eivät äänestäneet. Kokoomus hävisi, koska sen äänestäjäkuntaa siirtyi äänestämää SDP:ta.
Kokoomus oli vaalien
suurin häviäjä
7112
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
puolueet menestyivät myös euro vaaleisa, kansallis-sosialismi nostaa päätään myös suomessa.
Yksi syy siihen on että työväki ei käy uurnilla, niinkuin avaaja kirjoitti. 40% äänestysprosentti tarkoittaa sitä että vain hyvin toimeentulevat ja rikkaat ihmiset ovat valveutuneimpia äänestämään.
Tosiasiassa eu:n oikeiston politiikka suosii pelkästään näitä ihmisiä ja polkevat työntekijöiden oikeuksia, jolloin suurimmat kärsijät löytyvät juuri niistä ihmisistä jotka eivät äänestäneet. Samaa koskee myös eduskuntavaaleja, nykyinen hallitus ajaa vain ja ainoastaan hyvin toimeentulevien ihmisten asiaa.
perätysten.
jykä fantasioi,sainhan olla neljä vuotta valokeilassa.
saharaan
käymään.
viimeksi neljä
katainen muistelee.