Oma

Taitaa olla aika tyypillinen tarina. Olemme kolmekymppinen lapseton pari, molemmilla hyvät duunit ja nettopalkat yhteensä n. 5500 euroa kuussa. Seurasimme sattuneista syistä teknokuplan puhkeamisen aika läheltä, ja olimme varmoja, että parin vuoden päästä (v. 2002-2003) pääsemme ostamaan ensiasuntomme oikeaan aikaan ja sopivalla hintatasolla. Emme päässeet, koska asuntojen hinnat eivät jostain käsittämättömästä syystä laskeneetkaan.

Ostimme sitten lopulta vuonna 2007 ensiasuntomme, joka on ns. hyvällä alueella oleva, uudehko ja tilavahko kerrostaloasunto. Ja hintaa yli 300 tuhatta euroa. Laskimme, että näinkään ison lainan lyhentäminen ei tuota meille mitään hankaluuksia.

Tilanne muuttui vuonna 2008 kun ensin vaimoni ja loppuvuodesta myös minä jäimme työttömäksi. Ansiosidonnaisten turvin pärjäämme kyllä jotenkuten vielä tämän vuoden, mutta ongelmana on, että sen jälkeen vähintäänkin meistä jomman kumman pitäisi löytää hyväpalkkainen duuni, jotta lainan lyhentäminen voisi jatkua.
Ja hyväpalkkaiset duunit tuntuvat nykyään olevan todella tiukassa. Siivoomaan tai mäkkäriin kyllä pääsisi, mutta nettopalkka jäisi alle ansiosidonnaisen tason.

Jos lopulta joutuisimme asuntomme myymään, jäisi meille velkojen maksun jälkeenkin yli 50 000 euroa lainaa. Mielestämme ei ole oikein, että koulutetut ja hyvin asiansa hoitaneet, kuten me, voivat ylipäänsä joutua tällaiseen tilanteeseen. Voiko tuon suuruisen lainasumman saada anteeksi jonkin velkajärjestelyn tms. kautta ?
211337
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Köyhyyteen. Asunto pois vaan ja kaupungin vuokra-asuntoon!

Voiko tuon suuruisen lainasumman saada anteeksi jonkin velkajärjestelyn tms. kautta ?

Olette OLLEET hyvä palkkaisessa duunissa. Tekeekö se sinusta paremman ihmisen?

Äänestä

Hakekaa lainanne lyhentämiseen lykkäystä pankiltanne. Jos tämä ei onnistu, niin hakekaa velkajärjestelyyn. Ottakaa asioista selvää ja toimikaa ripeästi.

Kulut minimiin. Siis kaikki turha pois mukaanlukien ne golf-klubin jäsenyydet jne.

Ilmeisesti teillä ei tullutkaan mieleen, että noin 6-7 vuotta jatkunut nousukausi voisi vaihtua laskukauteen? Ottakaa opiksenne ja suunnitelkaa talousasianne huolellisemmin tulevaiusuudessa. "Hyvä sanoa jälkeenpäin".

Vaikka huonoin mahdollinen vaihtoehto toteutuisi ja joutuisitte myymään tuon talonne ja jäisi 50 donaa velkaa, niin teillä on silti toisenne. Se, jos mikä, on todellista rikkautta.

Äänestä

asunto tai neuvotella pankin kanssa jotta maksatte vain korot. Mutta velkajärjestelyä ette saa, tai sitten on kaikki "kirjat" sekaisin...Sekö on ratkaisu kaikille asuntovelkaa ottaneille jotka eivät voi maksaa velkaansa takaisin? Ei voi olla.

Voin kuvitella, että joissain tapauksissa vj myönnetään ja omaa asuntoa ei menetetä. Silloin on kyse muusta kuin väliaikaisesta työttömyydestä ja perheissä on useita lapsia, sairauksia, työkyvyttömyyttä jne...

Äänestä

Käykää pankissa neuvottelemassa lyhennysten lykkäämisestä. Tosin laina on niin tuore, että korot, jotka joudutte joka tapauksessa maksamaan, ovat käytännössä saman suuruisia kuin nykyinen lyhennys.
Jos pyritte velkajärjestelyyn, niin se ei auta, koska mitä todennäöisimmin joudutte talon myymään. Pankki tuskin suostuu järjestelyyn, koska silloin saisitten osan veloista anteeksi.
Ikävä kyllä, jos ette nopesti saa uusia työpaikkoja, talo on pakko myydä, vaikka velkaa jääkin. Ei kannata odottaa siihen asti, että pankki myy sen väkisin.

Äänestä
  • tuo ap..? Ap kertoo, että ostaneet kerrostaloasunnon ja sillä hintaa yli 300 tonnia... kai kerrostalon asuntokin voi maksaa, mutta millainen?? Provoilua...

    Äänestä

Jos tarkoitit oikein varsinaista käräjäoikeuden vahvistamaa velkajärjestelyä, tällä hetkellä teillä ei siihen pääsyn edellytykset täyty.

Velkajärjestelylain mukaan maksukyvyttömyyden on oltava pysyvää, eikä henkilö kohtuudella pysty maksukykyään parantamaan. Työttömyys on aivan "hyväksyttävä" maksukyvyttömyyden syy, mutta tällä hetkellä työttömyytenne on jatkunut niin vähän aikaa, että VJL:n edellytykset eivät täyty (no tulipas tautologisesti sanottua). Oikeuskäytännössä on katsottu, että vasta yli kaksi vuotta jatkunut työttömyys ilman toiveita työllistymisestä osoittaa sellaista maksukyvyttömyyden pysyvyyttä, että vj voitaisiin myöntää (jos muut edellytykset täyttyvät eikä laissa mainittuja esteitä ole).

Ihan hyviä neuvoja jo tullut, kulutus nyt minimiin ja kaikki ei-välttämätön myyntiin. Pankin kanssa keskustelemaan lyhennysvapaasta tai kk-erän väliaikaisesta pienentämisestä. Ovatko hinnat todella pudonneet niin pahasti, että ette omianne saisi kämpästä pois? Jos teillä oli hyvät tulot, niin kai teille kertyi ennen asunnon ostamista säästöjä niin, ettei koko kauppahintaa tarvinnut lainaksi ottaa?

MIKÄLI teille velkajärjestely myönnettäisiin, pitäisin hyvin todennäköisenä, että maksuohjelmassa asunto määrättäisiin myytäväksi, ja teidän pitäisi muuttaa vuokralle. Joissain tapauksissa omistusasunto on mahdollista velkajärjestelyssä säilyttää, mutta se vaatii varsin hyvää maksuvaraa. Tämän palstan puitteissa on mahdotonta antaa selvitystä omistusasunnon säilyttämislaskelmista, mutta harvinaista se on.

"Mielestämme ei ole oikein, että koulutetut ja hyvin asiansa hoitaneet, kuten me, voivat ylipäänsä joutua tällaiseen tilanteeseen."

C'est la vie, shit happens, life's a bitch and then you die. Lainan ottaminen on aina riski, te otitte riskin ja se realisoitui.

Äänestä

Nythän ei ongelmaa ole, vasta ensi vuonna on ongelma, kun ansiosidonnaisuus loppuu.

Silloinhan tuo mäkkärin palkka on parempi, kuin peruspäiväraha. En suosittele nirsoilemaan tapauksessanne. Tulevatkin työnantajat katsovat hieman suopeammalla silmällä, kun on tehty edes jotain duunia elättääkseen itsensä.

Jos "koulutettu" tekee yhtä typeriä valintoja kuin "kouluttamaton", voi myös koulutettu joutua niin sanotusti... noh tuollaiseen tilanteeseen. On paljon "kouluttamattomia", jotka ovat valinneet paremmin.
Suomessa on perusturva kaikille sama. Olette jo saaneet korvauksen "kouluttautuneisuudesta" ja paremmasta palkastanne ansiosidonnaisena.

Asuntolainaa ottaessa pidetään yleensä huoli, että myös siinä tapauksessa, kun kummaltakin lähtee duuni, saadaan lyhennykset maksettua. Muussa tapauksessa otat sen riskin, että asunto lähtee alta, kun duuni lähtee.

Mutta tsemppiä nyt joka tapauksessa.

Äänestä

Niin, että seurasitte vuonna 2000 teknokuplan pihkeamista läheltä ja hyvillä palkoilla odottelitte yli puolivuosikymmentä ja ostitte sitten ylihintaan ja maksimivelalla rivitaloasunnon hyvältä alueelta, jonka hinta nyt tippunut 50000e. Kanna kansalaisvastuusi ja palaa takaisin asuntojen hinnat -palstalle hölmöilemään.

Äänestä

"Jos lopulta joutuisimme asuntomme myymään, jäisi meille velkojen maksun jälkeenkin yli 50 000 euroa lainaa. Mielestämme ei ole oikein, että koulutetut ja hyvin asiansa hoitaneet, kuten me, voivat ylipäänsä joutua tällaiseen tilanteeseen. Voiko tuon suuruisen lainasumman saada anteeksi jonkin velkajärjestelyn tms. kautta ?"

Sano, että olet provo! pliis! Siis ihan oikeesti, en halua elää pelossa, että oikeasti mun ympärillä asuu tämmöisiä neroja. Väkisinkin alkaa tässä maailmassa jopa uskomaan, että tämmöiset jutut ovat tosia.

Äänestä

Meille kävi lähes samoin, paitsi että minä joudin liikenneonnettomuuteen 5 v sitten ja puoliso on töissä. Tulot kuitenkin romahtivat katastrofaalisen paljon.
3 vuotta kitkuteltiin, laitettiin kulut minimiin jne, mutta visaa ja mastercardia oli pakko vingutella. Sitten ei enää jaksettu vaan mentiin pankkiin pyytämään lykkäystä lainojen maksuun. saimme 1,5 vuotta, joten nyt maksetaan vain korkoja.

Se on vain nyt niin, että jos ei pysty pyörittämään taloutta, kannattaa myydä talo tai tässä tapauksessa pankin juttusille lainoista sopimaan. Korot kuitenkin on maksettava. Tuota visa-master-hölmöilyä en suosittele. Meillä tilanne on se, että ehkä käräjäoikeudessa voitan Tapiolaa vastaan nostetun korvausjupakan, tai sitten velkaa tulee tuo 50 000 euroa lisää. Se riski on otettava, koska kyse loppuelämän ansiomenetyskorvauksista.

Teillä, jos velkaa jää vain 50 000 euroa talosta, se on vain 25000 per nenä, joten ei paha. 80 ja 90-luvun taitteiden lamoissa saman muutkin joutuivat kärsimään, kun asuntojen hinnat laskivat.

Kannattaa tosin miettiä, paljonko joutuisitte maksamaan vuorkaa. Ja kun 300 päivää on täynnä työttömyysrahoja, kannattaa kysellä Kelasta asumistukea, sitäkin maksetaan omistusasuntoihin, mutta kohtuullinen määrä ja kohtuulliisin neliöihin.

JOs teillä on vielä toisenne, noi raha-asiat menevät yhdessä kärsien ok. Mutta meillä 5 vuoden köyhyys ja mielettömänt velat päällä, parisuhde on jo katkennut, avioeroa haetaan, II-vaihe alkoi viime perjantaina.

Äänestä
  • 'Velka on veli otettaessa mutta veljenpoika maksettaessa'.
    V.2001 nettopalkkamme puolisoni kanssa oli samaa luokkaa (5500), mutta velkaa uskalsimme ottaa max.150 000.
    Jos noilla tuloilla on ottanut tuollaisen laina, niin hei -oma syy!

    Mitä on mennyt pieleen:
    -alunperin olette ottaneet liian suuren lainan tuloihinne nähden ('liian löysämielinen velanotto')
    -ette ole ennakoineet omia talousriskejänne ('liian huoleton asenne', työttömäksi jäämisen riski ei tainnut mieltä painaa jättivelkaa otettaessa)

    Mitä menee edelleen pieleen:
    "Mielestämme ei ole meille oikein,..", ("vastuuttomuus omista tekemisistä", ) Oma velkaantumisesi ei sinusta ole oikeudenmukaista sinulle, vaikka otit ihan itse jättilainan? Luuletko että olet yli-ihminen jota ei pitäisi koskea normaali-ihmisen elämän vaikudet ? Missä oli matematiikka lainatiskillä?
    "Voiko lainan saada anteeksi.." ("mustalaisasenneko vai haave?") ihan todellako lähdet
    nyt siitä ajatuksesta että luulet löytäväsi jonkin tavan jolla sinun ei tarvitsisikaan ottaa vastuuta/maksaa velkaasi ?

    Mene mies peilin ääreen, katso totuutta silmiin, ja ota vastuu omista virheistäsi. Tämä on oikea tapa ottaa vastuu: Myykää asunto ja ruvetkaa maksamaan se jäävä loppuvelka (miten se onkin voinut syntyä, 50 000 yli asunnon arvon, mieti vähän olette tainneet elää todella yli varojenne!) pois. Kaksi ihmistä siihen kyllä kykenee kun ottaa lusikan kauniiseen käteen ja lopettaa tuhlailun.Toinen hyvä vaihtoehto on että molemmat menette *heti* töihin, vaikka se palkka ei olekaan sitä luokkaa mitä itse luulet 'että 'sulle kuuluisi'. Tämä on väärä tapa: Eihän sinun ole pakko näitä neuvoja noudattaa, mutta jos et itse tee asiassa mitään, niin takaan että 'Siperia opettaa' sinua kyllä myöhemmin.

    Äänestä

  • maksettava eikös juu kirjoitti:

    'Velka on veli otettaessa mutta veljenpoika maksettaessa'.

    Tässä on loistavasti kirjoitettu se, mitä itsekin olen mieltä...täsmälleen. En voi käsittää ihmisiä, jotka heittää juttua tyyliin "tämmöisen ei pitäisi olla mahdollista koulutetulle ja hyvin asiansa hoitavalle ja plaa plaa"

    Asioitaan ei ole hoitanut hyvin, jos on ottanuyt tuollaisen riskin.

    Eikä ole hyvin koulutetu, jos ei ymmärrä hoitaa asioitaan paremmin. Koulutus ei ole se titteli, vaan jokin järki ja osaaminen päässä ja sitä ei aloittajalla taida tittelin lisäksi olla.

    Äänestä

Kuinkas ne vanhat ohjeistukset olivatkaan?

Niitähän täällä ihmeteltiin ja väheksyttiin, koska eihän tuolla velan määrällä saa tänäpäivänä riittävän isoa ja hyväkuntoista asuntoa...

Tässä ne "vanhentuneet" ohjeet:
Asuntovelkaa maksimissaan 20 kertaa talouden (netto)kuukausitulot tai 2 kertaa vuosi (netto)tulot.

Saa kertoa, miksi nämä ohjeistukset eivät toimisi edelleen tänä päivänä.

Äänestä
  • Ohje, vanha, on että 20x bruttokuukausitulot maksimilainana ja ma 40% netosta lainoihin. Edelleen jatkuu, että max 15 laina-aika. Voin sanoa, että näin se, läheltä seuranneena.

    20x netto -ohjeellasi ei kukaan pystyisi ostamaan asuntoa. Vaikeaa se on tuolla oikealla ohjeellakin monelle.

    Juristi41

    Äänestä

  • väärin kirjoitti:

    Ohje, vanha, on että 20x bruttokuukausitulot maksimilainana ja ma 40% netosta lainoihin. Edelleen jatkuu, että max 15 laina-aika. Voin sanoa, että näin se, läheltä seuranneena.

    20x netto -ohjeellasi ei kukaan pystyisi ostamaan asuntoa. Vaikeaa se on tuolla oikealla ohjeellakin monelle.

    Juristi41

    Juu, niinhän se oli. 20 * talouden bruttotulot, liikutaan kuitenkin edelleen saman suuntaisissa lainamäärissä.

    Äänestä

  • ?????????????????? kirjoitti:

    Juu, niinhän se oli. 20 * talouden bruttotulot, liikutaan kuitenkin edelleen saman suuntaisissa lainamäärissä.

    Olen tällä palstalla tuota ohjetta monesti postannut, välillä oikealla nimimerkilläni, välillä muilla. Aina vastaanotto on ollut melko kiistävä. Ymmärrän kyllä, että 20x brutto on sääntö, jolla asuntokauppa olisi Suomessa liki täysin jäässä.

    Oma esimerkkini on, että perheen bruttotulomme on noin 10000e, lainaa "saisi" siis olla 200000e. Läheskään tuota sitä ei ole eikä ole ollutkaan missään vaiheessa. Netosta menee lainaan (mökki ja talo) aika tasan 30% ja laina aika lainan alusta alkaen alle 15v. Olemme suhteellisen hyvätuloisia ja melko varmoissa ammateissa, mutta hyvillä tuloilla tulee usein otettua isoja lainoja ja sitten ne ongelmatkin ovat ilmaantuessaan isompia kuin pienemmillä tuloilla. Esim. työttömyyden kohdatessa ansiosidonnaisen päivärahan negatiivinen progressio tekee sen, että 6000 tulolla päiväraha jääkin yllättävän pieneksi, tässä on nykypäivänä iso riski monelle.

    Mukavaa kesää,

    Juristi41

    Äänestä

Kurjassa tilanteessa olette. Minä ja mieheni olemme käyneet läpi velkasaneerauksen joka kesti lopulta 15 vuotta! Ja se oli pitkä aika. Kyllä
siinä ihmisarvo oli välillä kateissa totaalisesti! En pysty ottamaan kantaa
pääsisittekö saneeraukseen, se asia selviää vain kysymällä. Meillä meni avioliittokin katkolle muutamaksi vuodeksi mutta nyt aurinko jo pilkistelee. Voimia teille tilanteessanne ja elämässänne!

Äänestä

että velkojen maksun jälkeen jäisi 50.000 lainaa?
Jos meinasitte myydä asunnon niin joko siitä saamanne hinta on tiedossa vai millä maksaisitte enintä lainaa pois ja sitten jäisi vielä tuo.
Eikö sitä nyt noilla tuloilla olis voinut laittaa pikkasen näyttävämmän asunnon ?
Se on nuorilla se yltiöpäisyys päällimmäisenä koska he ovat kaikesta niin kovin varmoja. Vai että vielä anteeksi!
Koko juttu haiskahtaa provolta.

Äänestä
  • Oli mitä oli, jos olet seurannut mitä amerikassa on hölmöilty, kyllä suomalaisten hölmöily on vielä pientä.

    Valitettavan monella suomalaisella tulee olemaan tällaisten provojen kaltaisia tilanteita oikeassa elämässä.

    Äänestä

  • tätäpäivää... kirjoitti:

    Oli mitä oli, jos olet seurannut mitä amerikassa on hölmöilty, kyllä suomalaisten hölmöily on vielä pientä.

    Valitettavan monella suomalaisella tulee olemaan tällaisten provojen kaltaisia tilanteita oikeassa elämässä.

    keittäneet kun on asioista noin päätetty!
    Jokainen voisi ostella kalliita ja jokaisella on uhkana että jää työttömäksi tai sairastuu tai kuolee eikä jokainen kuitenkaan saa anteeksi mitään.
    Pitää hiukan ottaa ennakointia mukaan asioihin.

    Äänestä

ei se tilanne kato sitä että oletko koulutettu tai hyvin hoitanu asiat.tilanne tulee nykyään todella usein ja monille.
nyky aikana kun noi hinnat nousee joka puolella mutta ei ne ihmisten palkat samalla tahdilla ja tasolla.
meillä töissä vain minä ja emäntä kotona lasten kanssa ja ollaan vielä kunnon veloissa jotka minä haluaisin todellakin hoitaa pois.mutta ei onnistu kovin hyvin.
nyt olen vuden 2004 lopun jälkeen joka kuukausi maksellu ulosoton perimänä velkoja ja edelleen niitä riittää.
tiukkaa se tekee mutta kyllä se siittä sitten joskus ehkä loppuu mullakin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

tarinamme: kirjoitti:

Taitaa olla aika tyypillinen tarina. Olemme kolmekymppinen lapseton pari, molemmilla hyvät duunit ja nettopalkat yhteensä n. 5500 euroa kuussa. Seurasimme sattuneista syistä teknokuplan puhkeamisen aika läheltä, ja olimme varmoja, että parin vuoden päästä (v. 2002-2003) pääsemme ostamaan ensiasuntomme oikeaan aikaan ja sopivalla hintatasolla. Emme päässeet, koska asuntojen hinnat eivät jostain käsittämättömästä syystä laskeneetkaan.

Ostimme sitten lopulta vuonna 2007 ensiasuntomme, joka on ns. hyvällä alueella oleva, uudehko ja tilavahko kerrostaloasunto. Ja hintaa yli 300 tuhatta euroa. Laskimme, että näinkään ison lainan lyhentäminen ei tuota meille mitään hankaluuksia.

Tilanne muuttui vuonna 2008 kun ensin vaimoni ja loppuvuodesta myös minä jäimme työttömäksi. Ansiosidonnaisten turvin pärjäämme kyllä jotenkuten vielä tämän vuoden, mutta ongelmana on, että sen jälkeen vähintäänkin meistä jomman kumman pitäisi löytää hyväpalkkainen duuni, jotta lainan lyhentäminen voisi jatkua.
Ja hyväpalkkaiset duunit tuntuvat nykyään olevan todella tiukassa. Siivoomaan tai mäkkäriin kyllä pääsisi, mutta nettopalkka jäisi alle ansiosidonnaisen tason.

Jos lopulta joutuisimme asuntomme myymään, jäisi meille velkojen maksun jälkeenkin yli 50 000 euroa lainaa. Mielestämme ei ole oikein, että koulutetut ja hyvin asiansa hoitaneet, kuten me, voivat ylipäänsä joutua tällaiseen tilanteeseen. Voiko tuon suuruisen lainasumman saada anteeksi jonkin velkajärjestelyn tms. kautta ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu