Ryan Potulny

Potulny ainakin pari viikkoa sitten oli vielä TPS:n kiikarissa ja ykkösvaihtoehto sentteriksi. Olisi astetta kovempi kuin JJ ja viime kaudella 34 maalia AHL:ässä sentterin paikalta. Ennen juhannusta sitten nähdään tarttuiko Potulny TPS:n tarjoukseen, toivottavasti.
5246
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Hyvä kaappaus , mutta ykkösvaihtoehto jatko Pohjois-amerikassa.

Äänestä
  • ei ole Tps.

    Äänestä

Millään en jaksa uskoa, että näinkin kovatasoinen mies Tepsiin tai yleensäkään SM-liigaan eksyisi (ehkä Kärppiin). Tottakai toivoa saa, mutta en nyt hengitystäni odotellessa pidättelisi...Viime kaudella AHL:ssa 70 ottelussa 62 pistettä ja NHL:ssakin saalisti kolme syöttöä kahdeksassa ottelussa ja rooli ei varmasti ollut suuri kuitenkaan. Toki voi Eurooppaan tulla, mutta Tepsillä tuskin riittää rahat kyseiseen heeboon :(
Toki Arse & Co. saa näyttää mulle(kin) kaapin paikan ja raahata Potulnyn Turkuun, en valittaisi. Edelleen kuitenkin veikkaan, että tätä kaveria emme Turkuhallissa ensi kaudella näe. Ainakaan Palloseuran paidassa.

Onkos kellään tietoa, milloin Tepsi julkaisee lisää uusia soppareita?? Itse olen kuullut, että loppuviikosta voisi kuulua jotain..kellään tarkempaa & varmempaa tietoa??

Äänestä
  • Johnsonillakaan nyt hirveästi huonommat tehot AHL:ssä olleet ja TPS kait hakee vielä astetta kovempaa sentteriä täksi kaudeksi. Lisäksi Johnson pelasi koko AHL:n heikoimmassa joukkueessa, joten pisteitä on vaikeampi tehä.

    Äänestä

  • sillä... kirjoitti:

    Johnsonillakaan nyt hirveästi huonommat tehot AHL:ssä olleet ja TPS kait hakee vielä astetta kovempaa sentteriä täksi kaudeksi. Lisäksi Johnson pelasi koko AHL:n heikoimmassa joukkueessa, joten pisteitä on vaikeampi tehä.

    ei persaukiset mersuja ostele.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


aurajoki17 kirjoitti:

Potulny ainakin pari viikkoa sitten oli vielä TPS:n kiikarissa ja ykkösvaihtoehto sentteriksi. Olisi astetta kovempi kuin JJ ja viime kaudella 34 maalia AHL:ässä sentterin paikalta. Ennen juhannusta sitten nähdään tarttuiko Potulny TPS:n tarjoukseen, toivottavasti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu