Emetofoobikoita?

Itselläni ei ole tällaista. Kuitenkin suosittelen kysymään itseltäsi miksi pelkäät moista ja selvittämään nämä asiat ihan vaikka kysymällä omalta lääkäriltäsi. Pelkosihan on tunteena hyvin todellinen, mutta ajatus seuraa ennen tunnetta ja tuo ajatus ei ole rationaalinen. Se/ne irrationaaliset ajatukset luovat sen tunteen ja pohjan fobialle. Minun ei tarvitse ajatuksiani tietää sanoakseni ja tietääkseni tämän.

Yksi keino on, että kirjoitat kaikki järjettömämmiltäkin tuntuvat ajatukset pelostasi paperille. Tarkoitan ne automaattiset ajatukset joita tuo tunne sinussa herättää. Jos tuloksena on jotain mikä ei vastaa kysymyksiisi, kysy lisää ja mene syvemmälle. Kun olet Selvittänyt tunteen takana olevia ajatuksia, voit muuttaa niitä. Se toki tuntuu siltä kuin et pystyisi, joten tämä ajatus kannattaa pitää mielessä kun tätä alkaa työstämään ja asian käsittely tuntuu mahdottomalta. Kuitenkaan sellaista kuin 'umpikuja' ei ole olemassa.

Kun olet purkanut ajatuksiksi tunnettasi, suosittelen, että tutustut ajatuksiesi totuudenperään. Olen melko varma, ettei niissä ole juurikaan järkeä ja se onkin yksi syy miksi asian käsittely varmasti tuntuu hölmöltä ja helposti sivuutettavalta. Totuudenperäisyyteen voitkin perehtyä vaikka kirjoittamalla tänne tai keskustelemalla lääkärisi kanssa. Ystäväpiirissäkin tämä onnistuu, mutta se vaatii paljon ymmärrystä ja luottamusta.

Toivottavasti tästä on jotain apua, vaikka kyseisestä fobiasta minulla ei ole kokemusta.

Ikävä kuulla fobiastasi,mahtaa olla kuluttavaa... Jos Sinulla on hyvät välit vanhempiesi kanssa,voisit yrittää kysyä Heiltä milloin on mahdollisesti tapahtunut kiusallinen tilanne ,joka on laukaissut ongelmasi? Itse olet todennäköisesti sulkenut kiusallisena pitämäsi muiston ko.tapahtumasta,mutta alitajuntasi ei unohda:se on tottunut siihen,että kaikki asiat käsitellään,muuten se muistuttaa Sinua niin kauan,että käsittelet asian... Ja pelko on sellainen mörkö,että se ruokkii kyllä itseään,muutenhan se kuolisi pois...Jos Sinulla ei ole mahdollisuutta hankkia tietoa tapahtuneesta,niin suosittelen lämpimästi psykiatria,se ei ole mikään häpeä enää nykymaailmassa! Lopuksi vielä muistutus:aina on parempi hävetä hetki,kuin katua koko loppuelämä!!! Tsemppiä kesääsi!

Minulla on ollut se jo jostain 3-vuotiaasta alkaen. Johtuu siitä kun sisko oksensi pääle autossa ja sitä piti kestää matkan ajan. Juuri pelon takia olen ajatellut etten hanki lapsia. Saattaa olla väliaikainen päätös, mutta silti. Olen yrittänyt ajatella mikä siinä on pelottavaa, mutta ei auta. Pelkään että fobia varjostaa loppuelämää, mutta sen kanssa oppii elämään. Itse pakenen aina paikalta. Pärjäilkää!