Mulla on 6 kk ikäinen leikattu poikakissa. Kissa on aivan mielettömän riehakas ja villi. Koko ajan se on tekemässä jotain "pahaa", räpeltämässä jotain, on rauhaton jne. Öisin en saa nukuttua, kun kissa koheltaa ja kolistelee. Se tiputtaa kukkaruukut pöydiltä, lamput putoaa lattialle ja menee rikki, vessapaperirullan irrottaa telineestä ja repii joka paikkaan, sanomalehdet se ottaa lehtikorista ja repii ne yms. Aamuyöstä noin klo 4.30 alkaa kauhea mouruaminen, joka jatkuu melkein koko ajan ihan siihen asti kun herään. Kissa saattaa mouruta myös päivisin. Kissa ei usko yhtään, kun sitä komentaa.
Olen aika paljon kotona, tietysti päivät töissä jne. mutta mielestäni kissani ei joudu olemaan kovin paljon yksin. Sillä on paljon leluja, joilla se voi leikkiä sekä valtava kiipeilypuu, joka tuo myös vähän iloa ja virikettä. Olen käynyt kissan kanssa ulkona joskus, niin että se on valjaissa ja flexissä kiinni. Mutta tuntuu, että kun tullaan sisälle niin kissa on entistä "hullumpi". Ulkonakin se hyppii puihin, ryntää päättömästi sinne tänne vaikka on kiinni jne. Öisin joudun laittamaan makuuhuoneen oven kiinni, ettei kissa pääse häiritsemään kun nukun. Ennen se sai tulla, mutta sitten laitoin oven kiinni, kun kissa aina öisin hyökki esim. mun käsivarsiin ja jalkoihin jotka liikkui peiton alla.
Mikä neuvoksi?! Onko mitään tehtävissä, vai pitääkö mun vain hyväksyä että kissani on tämän luonteinen? Ei ole kiva tulla kotiin töistä tai herätä aamulla, kun koko koti on kuin hävityksen kauhistus, kissa on laittanut kaikki tavarat uuteen uskoon ja sotkenut joka paikan.
Tuntuu vaan, että kärsivällisyys loppuu. :(
Olen aika paljon kotona, tietysti päivät töissä jne. mutta mielestäni kissani ei joudu olemaan kovin paljon yksin. Sillä on paljon leluja, joilla se voi leikkiä sekä valtava kiipeilypuu, joka tuo myös vähän iloa ja virikettä. Olen käynyt kissan kanssa ulkona joskus, niin että se on valjaissa ja flexissä kiinni. Mutta tuntuu, että kun tullaan sisälle niin kissa on entistä "hullumpi". Ulkonakin se hyppii puihin, ryntää päättömästi sinne tänne vaikka on kiinni jne. Öisin joudun laittamaan makuuhuoneen oven kiinni, ettei kissa pääse häiritsemään kun nukun. Ennen se sai tulla, mutta sitten laitoin oven kiinni, kun kissa aina öisin hyökki esim. mun käsivarsiin ja jalkoihin jotka liikkui peiton alla.
Mikä neuvoksi?! Onko mitään tehtävissä, vai pitääkö mun vain hyväksyä että kissani on tämän luonteinen? Ei ole kiva tulla kotiin töistä tai herätä aamulla, kun koko koti on kuin hävityksen kauhistus, kissa on laittanut kaikki tavarat uuteen uskoon ja sotkenut joka paikan.
Tuntuu vaan, että kärsivällisyys loppuu. :(
Vastaukset 6
Vanhimmat
normaali nuori kissa, pentu vielä. Se on lapsi ja siksi riehuu. Se tarvitsee paljon liikuntaa, virikkeitä ja aktivointia niin sisällä kuin ulkonakin. Kyllä se iän myötä rauhoittuu pikkuhiljaa, mutta fiksua olisi hankkia sille kissakaveri niin se viihtyisi paljon paremmin.
Eläinten kanssa ei kärsivällisyys saa loppua!
nyt kymmenenkin vuotta, niin ehkä vähän rauhottuu.
Mutta oikeasti:
Mielestäni kissasi on leikattu aivan liian nuorena.
Kissan kehitys häiriintyy liian aikaisesta kastroinnista ja myös erilaiset virtsatievaivat saattavat olla seurauksena.
Mielestäni kissaa ei saisi leikata ennen kuin se on täysin kehittynyt sukukypsä aikuinen.
Kuulostaa tutulta, itselläni oli samanlainen tilanne ensimmäisen kissani kanssa. Kamala römyäminen yötä päivää, tavarat eivät pysyneet hyllyissä/pöydillä ja sain 10 kertaa päivässä nostaa pyykit lattialta takaisin narulle, kun herra tykkäsi vetäistä ne aina alas. Oli hirveän huomionkipeä ja aina osoitti mieltään, kun töihin lähdin ja varsinkin kun kotiin palasin...
Puolen vuoden päästä otin sille pikkukaverin ja niin vain kissani rauhoittui äkisti! Nyt on kuin unelma, hieman laiskanpuoleinen tosin :) Nyt saa välillä kiristellä hermoja tuon toisen pentukissan kanssa, vaikuttaa yhtä villiltä :)
Kyllä sen ohi pitäisi mennä, eli älä huoli...
ihan mielenkiinnosta kysyn, paljonko sitten vietät yleensä päivässä aikaa kissun kanssa? itselläni on 6kk kissa ja olen töissä päivästä 5h ja iltaisin kotoa poissa pari tuntia ja tuntuu ikävältä aina kun lähtee ja kissu katsoo että jahas, taas mennään:/ ja sitten se tosiaan nukkuu ne ajat kun olen poissa ja on villi kun olen kotona.
Mulla sama ongelma, kissa hyökkii jalkoihin ja käsiin kun nukun, se kyllä riipii hermoja, kyllähän yöunet on kuitenkin tarpeelliset.. itsekin olen laittanut ovea kiinni, mutta on se sydäntäsärkevää kun toinen sitten jää itkemään oven taakse..
kyllähän tämä kissakaverin kanssa eläminen on välillä aika hullun myllyä, mutta ah niin ihanaa (nytkin nukkuu kainalossa ja kehrää) :)
omaa tarinaani lukisin :) Ihan lohduttavaa kuulla, että muillakin tällaista. Minun kissa on 7-8 kk, mutta sama touhu jatkunut koko sen ajan (3kk) mitä se on minulla ollut.
Lisäksi tuo tavaroiden pudottelu pöydiltä tuntuu joskus olevan ihan kiusantekoa, koska jos käsken sen pois pöydältä, jossa se siirtelee vaikkapa maljakkoa, menee pari sekuntia ja se on takaisin pöydällä, josta minä taas käsken sen pois ja jonne se palaa. Ja tätä saattaa toistua kymmenenkin kertaa putkeen!!
Olen meinannut omani leikata (tyttö) kohtapuoliin...toista kissaa en kaveriksi kyllä pysty ottamaan, koska matkustan niin paljon, että kahta olisi hankalaa kuljettaa...
Mutta kieltämättä joskus menee hermot totaalisesti. Yöt joudun pitämään kissaa wc/saunatiloissa, koska muuten en saa nukuttua ollenkaan. Siellä se ei riehu koska ei kuulu mitään ääniä, mutta jos jätän sen samaan tilaan itseni kanssa, se hyökkii tosiaan jalkoihini (ja vielä erittäin lujaa!) tms. ja tiputtelee kaikkea mitä käpäliinsä saa..
sama juttu tuon ulkoilun kanssa, säntäilee tosiaan ihan täysiään minne sattuu, yhtäkkiä kiipeää puuhuun, hyppää alas ja lähtee kaahottamaan toiseen suuntaan...vaikka kurkussa varmaan kiristää se ei menoa haittaa...että ulkoilukin on kyllä aika hurjaa touhua, vaikkakin olen sitä edelleen käyttänyt.
Toivon, että leikkaaminen vähän auttaisi....
Kuulostaa minun kissaltani, paitsi että se on jo yli kaksi vuotias.. Kaikki on sanonut, että kyllä se rauhoittuu kun kasvaa, mutta hiipumisen merkkejä ei ole kyllä näkynyt. Olen lakannut jättämästä asioita pöydälle (esim. kynä käydään vaan huvikseen pukkaamassa alas) ja onpa meiltä kadonnu kukat ja koriste-esineet kirjahyllyistä. Kengät täytyy piilottaa kaappiin ja miettiä mitkä takitkin voi jättää naulakkoon ettei se järsi niihin (esim Drymax-takkeihin) reikiä. Kerran puri tosi kalliit kengät tuusannuuskaksi, sen jälkeen opin että niitä ei sitten jätetäkään tuulikaapin lattialle vaan pistetään näkyviltä pois. Raskasta joskus miettiä että mitä kaikkea siltä pitää piilottaa, mutta olen tullut siihen tulokseen, että täytyy se vaiva nähdä jos meinaa ehjänä säilyttää kamansa. Olen alkanut kaikille vieraillekin sanomaan että omalla vastuullaan jättävät laukkunsa ja kenkänsä esille kyläillessään meillä.
Juoksee ja melskaa kans kaiken aikaa. Ärsyttävintä on kun menen nukkumaan, se tulee ja hyökkää jalkojen kimppuun ja alkaa oikein raivolla puremaan niitä. Sitä en tiedä miten saisin loppumaan tuon hyökkäilyn kokonaan, loppuu sen illan osalta aina kun nappaan sen viereen hetkeksi ja sit kun se siitä lähtee, niin unohtaa asian. Mutta joka ilta käydään sama juttu läpi. Makkarin ovea ei voi laittaa kiinni, kun se rääpii sitä muuten koko yön.
Parhaat leikit käydään tietysti yömyöhään. Virikkeitä ja leikkikaluja sillä kyllä on mutta ilmeisesti kuitenkin turhautuu, kun pitää koskea niihinkin asioihin mihin ei sais. Ja mistäs kissa tietää ettei kengillä saa leikkiä :) Mikään "EI" ei tod tehoa, eikä vesisuihkaus, koetettu on.
Kissani on sisäkissa ja aikanaan käytin sitä pihalla valjaissa mistä se nautti suunnattomasti. Sitten lopulta se alkoi olemaan tosi pahana kun tultiin sisälle, sähisi ja puri niin ettei meinannut valjaita saada pois päältä. Sitten jatkuvasti kun se oli tuvassa, se rääpi ovella ja mouku, että pihalle pitäisi päästä. Oli pakko lopettaa ulkona käynnit kun se alkoi mennä niin vaaralliseksi suorastaan, kun aivan kuin raivotautisena se vastusteli sisälle menoa. Tottakai, mikäs kissasta mukavampaa kuin olla ulkona. Sitten kun lopetin pihalla käyttämiset, se aika nopeasti lopetti ovella huutamisen ja raapimisen. Nyt se toteuttaa ulkoilmahaaveitaan istumalla parvekkeella päivät pitkät tai istumalla korkealla tuolilla avoimen ikkunan luona (ikkuna vähän raollaan) ja nuuskimalla ulkoa tulevia hajuja. On tyytyväinen. Itseäni vaan harmitti ulkoilun lopettaminen kun oli niin hauska tepastella sen kans ulkona ja seurata perhosten kiinniottoa ja lehtien ja oksien tutkimista.