Laitoin tämän saman tekstin kyllä aikaisempaan ketjuunkin, mutta ajattelin laittaa myös erikseen.. :)
Olen 22-vuotias tyttö ja sairastanut anoreksiaa n. 12-15 vuotiaana. Sen jälkeen ruoka ja painon tarkkailu kyllä jatkui ja pian huomasin itsekin, että olin alkanut pitämään herkkupäiviä, jolloin sai syödä mitä vaan. Sen jälkeen saatoin luvata itselleni, että huomenna tai esim. torstaina (koska "torstai on toivoa täynnä") aloitan normaalin elämän ja normaalit ruokailutottumukset. Saatoin onnistua pari viikkoa ja taas repsahtaa. Tätä on oikeasti jatkunut siitä asti! Välillä on ollut aikoja, että on mennyt kuukausia ilman tällaisia repsahduksia. Toki on voinut olla morkkista esim. jostain herkun syömisestä, mutta se ei ole kuitenkaan aiheuttanut pahempaa ahmimista. Syy on toisinaan ollut esim. kiireet tai se, että silloinen poikaystävä oli kotona ja oli tekemistä tms. Nyt asun yksin ja kukaan ei näe, mitä leivon itselleni ja kuinka syön leipomukseni samana päivänä tai mitä herkkuja ostan kaupasta. Mutta en haluaisi, että toisten avulla selviän tästä. Siksi en ole puhunut tästä kenellekkään. Niin ja joskus saatan luvata, että esim. syntymäpäiväni kunniaksi aloitan "uuden, paremman elämän". Joo-o, sitä kestää taas parista päivästä (jopa päivästä) kuukauteen tms. Tosiaan, ongelmani on vaan pahentunut. Siitä on kauan, kun olen pystynyt paria viikkoa enempää olemaan ahmimatta... Itkettää jo nyt ihan kauheasti, millainen luuseri olen. Mua on kiusattu nuorena pienistä rinnoistani ja niihin aikoihin anoreksiani alkoikin. En tosin tiedä johtuiko se kiusaamisesta. Mut siitä asti ainakin olen pitänyt itseäni "naisen puolikkaana", epänormaalina, luuserina, huonompana kuin muut, rumana yms. Edellisessä suhteessakin säälin exääni, et miten hän oisi voinut saada paljon paremman ja monesti mietin ja katselin hänelle sopivampaa kumppania esim. linja-autossa tai kaupassa. Seksistäkään en oiken nauttinut, kun inhoan kroppaani. Mutta olin hyvä näyttelemään. Niinkuin näyttelen muillekkin että elämä olisi kondiksessa.
Onko ketään muuta, jolla olisi ongelma jatkunut näin monta vuotta? Mä olen jo niin tottunut tähän ja vähän väliä mietin itsemurhaakin.. Opiskeluista ja töistä en viitsisi mainita, kun ne menee niin huonosti nykyään. :( Olen taas tätäkin tekstiä kirjoittaessa miettinyt että lähipäivinä (pian on eräs ns. merkkipäivä) aloitan normaalin elämän. Mutta en oikeasti usko itseeni. Onkohan siinä se ongelma? Vai puuttuuko minun kaltaiselta jokin välittäjäaine aivoista vai erittyykö sitä liian vähän? Vai olenko vain toivoton tapaus, jolle ei voi tehdä mitään? Et elämä jatkuu näin, ota tai jätä. No sit jätän. En halua että ihraa tulee joka puolelle (no nytkin sitä on tullut kauheesti vatsan seudulle!), enkä haluaisi että olen näin onneton. Voi kun oisi vielä lapsi ja elämä huoletonta! :) Voisi kai se elämä minullakin olla vähän huolettomampaa nyttekin, mut mitenhän pääsisin siihen tilaan?!
Olen miettinyt jonkin masennuslääkkeen aloittamista (itse asiassa minulle on n. vuosi sitten määrätty yhtä), mutta pelkään että joutuisin popsia niitä lopun ikääni. En siis tohdi ottaa riskiä. Itsaria olen myös miettinyt monet monet kerrat, mutta kerran psykologi sanoi minulle, että ajattele miten huonon kuvan ja mallin silloin antaisin elämästä veljen lapselleni. Se pisti minut ajattelemaan.. Haluan aina kannustaa häntä elämässä, en luovuttamaan! Olen siis käynyt psykologilla, mutta olen kertonut vain muista ongelmista.. En syömisestä, koska se on sellainen luuranko kaapissani, joka on niin suuri häpeä, että en saa sanottua sitä mitenkään suustani. Olen yrittänyt, mutta menen ihan lukkoon. Kai se on jo niin iso möykky sisälläni. Ja olen jo niin hyvä näyttelemään, että osaan vakuuttaa että voin paremmin ja ettei enää ole mitään, mikä vaivaisi. That's not true...
Voi voi... Nyt te tiedätte möykystäni. Kamalasta minästäni. Olen toki tehnyt monia muita pahoja tekoja elämässäni, kuten pienenä pöllinyt rahaa äitin lompakosta ja jotain tuollaista. Äitini ei sitä kuitenkaan huomannut.. Enkä ole kertonut. Mutta tämäkin asia vaivaa minua niin... Pitäisiköhän oikeasti tunnustaa äidille.. Tuntuu, että jollekkin tekisi mieli kertoa kaikki! Kaikki pahat teot ja kaikki paha minusta. Onko kukaan koskaan tehnyt niin? Auttoiko? Muuttuiko ko. henkilön suhtautuminen sinuun jotenkin? Voi kun uskoisin Jumalaan, niin voisin vaikka käydä ripittäytymässä ja sitten voisi uskoa, että Jumala silti rakastaa minua. Hah, nyt täytyy vissiin lopettaa kun jutut alkaa mennä ihan hassuiksi. :D
Mut, toivon kaikille että selviätte ongelmistanne! Myös itselleni, vielä jaksan toivoa.. Mutta kai sille jotain pitäisi vihdoin tehdäkin, muuta kuin toivoa. Ps. Tekstini on varmaan tosi tylsästi kirjoitettu. Pahoittelut siitä. Kiitos kuitenkin jos jaksoit lukea!
Huono itsetunto, BED yms.
9
629
Vastaukset
- Marissa K.
Hei hyvä ystäväni,
et ole yksin, tunnistan itseni tekstistäsi, kuinka tyhmältä se saataakin kuulostaa. Olen saman ikäinen kuin sinä, mulla on pienet tissit ja olen myös miettinyt kuinka parempi entisen poikaystäväni olisi jonkun kauniimman tytön kanssa.
Mulla on myös muita ongelmia nuoruudesta jotka haluaisin tunnustaa, mutta en vain pysty siihen.. Kiellän ne ja haluan unohtaa..
Ketään ei tiedä syömisongelmastani. Häpeän sitä enkä halua kertoa siitä. Olen kärsinyt nyt 6kk ahmimisesta, jota ennen laihdutin itseni alipainoiseksi. hui, miten sairaalta kuulostaa, kun omaa tekstiä miettiikin, tulee olo, että ei tunne edes itseään enää..
Haluaisin jonkun ratkaisun, muun kuin huomenna on päivä uusi, mikä ei tule onnistumaan kuitenkaan, ahmiminen ei lopu huomiseen..
Olenkin miettinyt että auttaisiko, jos tapaisi jonkun kohtalotoverin? Uskaltaisiko sitä, sillä ulospäin mulla on kaikki ns. hyvin ja pelkään jos kohtalotoveri ei ottaisi minua tosissaan ja luulisi etten oikeasti kärsi mistään, sillä se on valetta. En tiedä miksi ajattelen näin..
Kuitenkin mun pointtini oli se, että sulla on kohtalotoveri, joka tunnistaaa yllättävän monista kirjoittamistasi asioista itsensä. Toisaalta ajattelin jopa pyytää sua kahville, mutta taas toisaalta uskaltaa, niin.. Mutta ihan todella paljon jaksamisia, ymmärrän sua!!- Ilona_86
Kiitti sun vastauksesta!
Sä olet kärsinyt ongelmastasi vähemmän aikaa, et toivottavasti sun oisi helpompi päästä siitä eroonkin!
Mulla on just sama aina, et haluu kieltää ja unohtaa menneen. Et "ei, en mä sellainen ole, en ole". Mutkun olenhan mä. Yököttävä! Tekisi mieli vaan vajota maan rakoon häpeänsä kanssa! Todellakin tuntui kun kirjoitin ekaa tekstiäni, että kuulostaa tosi sairaalta ja oudolta! Onko mun pakko olla tollanen? :(
Itsekin olen miettinyt että jos tapaisi kohtalotoverin. :) Mä taas pelkään sitä, et menisin ihan lukkoon.. En suoraan sanottuna kehtaisikaan kertoa yhtään enempää itsestäni ja ongelmastani. Mulla on tää kevät tosiaan ollut ihan karmeeta ja tää ongelma on vaikuttanu paljo kouluun ja töihin.. Liian paljon. Sekin hävettää! Enkö osaa olla enää tunnollinen? Olen toisinaan töihin keksinyt jotain selitystä jostain sairaudesta, kun en yksinkertaisesti vain ole pystynyt / jaksanut töihin. Niinä päivinä, kun ahmimista on ollut, en ole pystnyt nukkumaan kunnolla. On ollut niin paha olo ja miettinyt itsaria. Ja kun sitä miettii, niin menee pohja kaikelta.. Mitä sitä töihin, who cares kun mä kumminkin pian sen teen. Mutta oon kovin nynny, sen olen huomannut! :D Monta vuotta aika ajoin itsaria suunnitellut, mutta yhteen kokeiluun se on jäänyt... Huonosti suunniteltuun.
Voi kun ei olisi syntynytkään.. En tiedä onko sille mun veljen lapselle mitään iloa musta, vaikka oon elossakin. Tuskin muillekkaan. :( En kerjää näillä itsesääliä ja uskon et monet ihmiset inhookin tällasta ruikutusta. Kyllä ihmisen pitäisi olla reipas! Niin pitäisikin.. Oonkohan mä sit vaan masentunut...
Sori, tän piti olla pelkkä vastaus sulle, mut nyt tulikin taas vuodatusta.
Mua kyllä lämmitti toi että ajattelit pyytää mua kahville. :) Oisi ihanaa jos joku oikeasti ymmärtäisi ja sen kanssa voisi yhdessä miettiä, pähkäillä että mitä tekisi. Mut jotenkin pelkään, et jos siitä tulisi sitten jonkinlainen kilpailu. Mulla on kyllä niin huono itsetunto, etten sellaiseen pystyisi. Luovuttaisin heti, vielä kun sä olet kärsinyt tosiaan tästä ongelmasta vähemmän aikaakin. Mikä on tosi hyvä asia! Mulla tahtoo olla se paha tapa, et vertaan itteeni koko ajan muihin. Seuraan muita, mutta en keskity itteeni. En, koska en arvosta itteeni. Mut, toisaalta se tapaaminen kyllä kuulostaa ihan hyvältä idealta! Mut en tiedä uskallanko.
Mä toivon kans sulle paljo jaksamista! Oikeesti, sulla voi olla vielä mahiksia selvitäkin tästä ongelmasta! Kaikkea hyvää sulle! - ..
Ilona_86 kirjoitti:
Kiitti sun vastauksesta!
Sä olet kärsinyt ongelmastasi vähemmän aikaa, et toivottavasti sun oisi helpompi päästä siitä eroonkin!
Mulla on just sama aina, et haluu kieltää ja unohtaa menneen. Et "ei, en mä sellainen ole, en ole". Mutkun olenhan mä. Yököttävä! Tekisi mieli vaan vajota maan rakoon häpeänsä kanssa! Todellakin tuntui kun kirjoitin ekaa tekstiäni, että kuulostaa tosi sairaalta ja oudolta! Onko mun pakko olla tollanen? :(
Itsekin olen miettinyt että jos tapaisi kohtalotoverin. :) Mä taas pelkään sitä, et menisin ihan lukkoon.. En suoraan sanottuna kehtaisikaan kertoa yhtään enempää itsestäni ja ongelmastani. Mulla on tää kevät tosiaan ollut ihan karmeeta ja tää ongelma on vaikuttanu paljo kouluun ja töihin.. Liian paljon. Sekin hävettää! Enkö osaa olla enää tunnollinen? Olen toisinaan töihin keksinyt jotain selitystä jostain sairaudesta, kun en yksinkertaisesti vain ole pystynyt / jaksanut töihin. Niinä päivinä, kun ahmimista on ollut, en ole pystnyt nukkumaan kunnolla. On ollut niin paha olo ja miettinyt itsaria. Ja kun sitä miettii, niin menee pohja kaikelta.. Mitä sitä töihin, who cares kun mä kumminkin pian sen teen. Mutta oon kovin nynny, sen olen huomannut! :D Monta vuotta aika ajoin itsaria suunnitellut, mutta yhteen kokeiluun se on jäänyt... Huonosti suunniteltuun.
Voi kun ei olisi syntynytkään.. En tiedä onko sille mun veljen lapselle mitään iloa musta, vaikka oon elossakin. Tuskin muillekkaan. :( En kerjää näillä itsesääliä ja uskon et monet ihmiset inhookin tällasta ruikutusta. Kyllä ihmisen pitäisi olla reipas! Niin pitäisikin.. Oonkohan mä sit vaan masentunut...
Sori, tän piti olla pelkkä vastaus sulle, mut nyt tulikin taas vuodatusta.
Mua kyllä lämmitti toi että ajattelit pyytää mua kahville. :) Oisi ihanaa jos joku oikeasti ymmärtäisi ja sen kanssa voisi yhdessä miettiä, pähkäillä että mitä tekisi. Mut jotenkin pelkään, et jos siitä tulisi sitten jonkinlainen kilpailu. Mulla on kyllä niin huono itsetunto, etten sellaiseen pystyisi. Luovuttaisin heti, vielä kun sä olet kärsinyt tosiaan tästä ongelmasta vähemmän aikaakin. Mikä on tosi hyvä asia! Mulla tahtoo olla se paha tapa, et vertaan itteeni koko ajan muihin. Seuraan muita, mutta en keskity itteeni. En, koska en arvosta itteeni. Mut, toisaalta se tapaaminen kyllä kuulostaa ihan hyvältä idealta! Mut en tiedä uskallanko.
Mä toivon kans sulle paljo jaksamista! Oikeesti, sulla voi olla vielä mahiksia selvitäkin tästä ongelmasta! Kaikkea hyvää sulle!Luin koko viestiketjun läpi ja samalla tuntui kuin joku purkaisi tuota omaa olotilaani näytölle. Tuntuu välillä että on niin yksin tämän ongelman kanssa.
Olen miettinyt että olisi niin mukava tavata joku, joka tosissaan ymmärtäisi tätä ruokariippuvuutta, vaihtaa vaikka sähköposteja tai tavata ihan oikeasti.. En ole kenellekkään tästä oikein suoranaisesti osannut puhua, tai ketään kohdannut jonka uskoisin ymmästävän.. Ennen kuin vierailin tällä palstalla..
Itse olen 20-vuotias ja kauan tämän kanssa paininut, sieltä 14-15 vuotiaasta. Nyt oon niin väsynyt, en jaksa tätä enää. Elämä lipuu ohi ja kukaan ei sille voi mitään, kukaan muu kuin minä itse. Tosiaan tuntuu etten ole se laiska ja saamaton, epärehellinen idiootti mikä välillä saa vallan.. Oon menetäny niin monia hyviä asioita elämässäni tämän ongelman takia. Ja ketään muuta en voi siitä syyttää kuin itseäni..
- varjo huoneen nurkassa
Mulla on ajoittain tosi huono itsetunto. Oli helppo samaistua kirjoittamaasi. Oon huomannu että kaikista pahinta on kun ei saa jakaa ongelmaisia ajatuksiaan, eikä saa oikeanlaista vahvistavaa tukea keneltäkään. Moni ei usko miten paljon kauniita sanoja, ymmärtämystä ja hyväksyntää tällainen itseänsä inhoava ihminen tarvii. Haluan nyt vertaistukena kommentoida muutamaa asiaa. Ehkä siitä on hyötyä tai sitten ei.
Tekstisi ei ollut kirjoitettu tylsästi! Lohduttavaa lukea noin rehellistä tekstiä. Mielestäni on hienoa että kirjoittat. Se voi auttaa pääsemään eteenpäin.
Älä inhoa kroppaasi! Oikeasti kaikki haluaa sellaisen kropan jota niillä ei ole. Ne joilla on isot rinnat haluaa pienemmät ja päinvastoin. Tuntuu olevan ihmisluonnolle tyypillistä haluta aina sitä mitä itseltä ei löydy. Toiset vain ottaa sen raskaammin.
Kaikissa ihmisissä on oikeasti paljon hyviä asioita, vaikka niitä ei itse tahdo huomata tai uskoa.
Toivottavasti en kirjoittanut mitään tyhmää tai loukkaavaa ja huonostikin kirjoitin jne... Alkaa huvittamaan nämä surkuhupaisalla itseä säälivät ajatukset jotka on pakko lisätä tänne loppuun. Tiedät varmaan tunteen. :)- Ilona_86
Kiitos kaikille vastauksistanne ja rohkaisuista! :)
Olen miettinyt, että ehkä se voisi sittenkin olla ihan hyvä idea jos tavattaisiin.. Ensin voitaisiin vaikka jossain chätissä jutella ja vaihtaa sähköpostiosoitteita yms. ja sopia tapaamisesta. Miltä kuulostaa? - varjo huoneen nurkassa
Ilona_86 kirjoitti:
Kiitos kaikille vastauksistanne ja rohkaisuista! :)
Olen miettinyt, että ehkä se voisi sittenkin olla ihan hyvä idea jos tavattaisiin.. Ensin voitaisiin vaikka jossain chätissä jutella ja vaihtaa sähköpostiosoitteita yms. ja sopia tapaamisesta. Miltä kuulostaa?Kuulostaa liian jännittävältä, mutta siitä vois kuitenkin olla apua kaikille. :) Ehdota vaan chatti ja aika.
- Marissa K.
Ilona_86 kirjoitti:
Kiitos kaikille vastauksistanne ja rohkaisuista! :)
Olen miettinyt, että ehkä se voisi sittenkin olla ihan hyvä idea jos tavattaisiin.. Ensin voitaisiin vaikka jossain chätissä jutella ja vaihtaa sähköpostiosoitteita yms. ja sopia tapaamisesta. Miltä kuulostaa?En tiiä tarkoititko mua, mutta voitaisiin tosiaan eka jutella vaikka chatissa. ja voidaanhan me kaikki kolmekin tavata:) Miltäs kuulostaa?
- Ilona_86
Marissa K. kirjoitti:
En tiiä tarkoititko mua, mutta voitaisiin tosiaan eka jutella vaikka chatissa. ja voidaanhan me kaikki kolmekin tavata:) Miltäs kuulostaa?
Kyllä minullekkin sopii että kaikki kolme tavataan vaikka ensin chätissä. :) Mulle sopisi tänä viikonloppunakin jo.. lauantaina iltapäivällä tai sunnuntaina kai milloin vaan :) Taikka ensi viikolla aina joskus klo 17 jälkeen. Miten teille muille kävisi?
- Ilona_86
Ilona_86 kirjoitti:
Kyllä minullekkin sopii että kaikki kolme tavataan vaikka ensin chätissä. :) Mulle sopisi tänä viikonloppunakin jo.. lauantaina iltapäivällä tai sunnuntaina kai milloin vaan :) Taikka ensi viikolla aina joskus klo 17 jälkeen. Miten teille muille kävisi?
Tietysti se on vähän hankalaa niin monen jutella chätissä, mutta jos siellä saataisiin sovittua live-tapaaminen...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1293267
- 1091311
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2671285Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.651096Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791061Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr141056IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku57979- 30976
Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie42944- 46854