Soinin ystävänä jo SMP:n ajoilta seurannut ja perussuomalaisten ryhmän pääsihteeriksi nostettu Kari Bärlund kavalsi 145.000 euroa eduskuntaryhmältä veronmaksajien rahoja. Bärlund sai lievän ehdollisen tuomion. Puolustuksen mukaan lieventävä asianhaara oli perussuomalaisten valvonnan lepsuus.
Bärlund
kavalsi
178
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
talousmiehenä hehkutettu Raimo Vistbacka. Esim. tästä syystä Etelä-Pohjanmaan piiri on nyt palkittu peruSS:ä ruhtinaallisesti: eduskuntaryhmän puheenjohtaja, puoluesihteeri, varapuheenjohtaja, neljä jäsentä puoluehallitukseen, palkollisia puoluetoimistoon sekä eduskuntaryhmään jne. -Suurin osa piireistä nuolee näppejään ja tekee talkootöitä hartiavoimin peruSS:n hyväksi, saaden Vistbackalta ja Soinilta lähinnä vain vittuilua osakseen!? Älytöntä!!!