Perussuomalaisesta Kalevassa 19.1.2009
Rovaniemen uuden valtuuston järjestäytymiskokouksesta maanantaina muodostui farssi perussuomalaisten vuoksi. Kokouksen avannut valtuuston vanhin, 74-vuotias Oskari Autti käytti tilaisuutta hyväkseen ja käsitteli 25 minuutin puheenvuorossa "ummet ja lammet, omasta kihlauksesta jätevedenpuhdistukseen asti. Valtuutetut kuuntelivat hämillään ja vaivautuneina Auttin puhetta, mikä enteilee värikkäitä kokouksia Rovaniemellä jatkossakin. Valtuutetuille ilmoitettiin, että uutena valtuustoon nousseen kolmihenkisen ryhmän puheenjohtajana toimii Autti.
Valtuuston kokous meni pitkälti perussuomalaisten ehdoilla, sillä Hemmo Koskiniemi sai pitkään puhua ryhmäpuheenvuorossa puolueensa tavoitteitta ja pahoitella luottamushenkilöiden paikkajaossa perussuomalaisten syrjimistä, ennen kuin uusi valtuuston puheenjohtaja, kokoomuksen 24-vuotias Heikki Autto puuttui napakasti puheenvuoroon.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.